MIEHET mistä tiedätte että lapsenne on sinun
siitä tuli ohjelmakin joku aika sitten. Sillä miehellä oli 4 lasta ja selvisi että vain 1 niistä oli hänen. Murtui täysin. Kuinkahan yleistä se on Suomessa. Tuttavaperheessä sama paljastui lapsen sairastuessa vakavasti.
Kommentit (66)
ehkä epäilystä. Tiettyjä - suomalaisille varsin harvinaisia - piirteitä siis kasvoissa.
luottamus on avainsana arjen onneen. Ei voi lähteä siitä, että epäilee toista kaikesta, mitä hän kenties on voinut tehdä. Samantien voi jättää avaimet pöydälle ja lähteä.
Luottaahan vaimokin (toivottavasti) siihen, ettei minulla ole mukuloita muualla kuin kotona. Ne kotona olevat ovat sentään saman näköisiä kuin omat lapsuuskuvat.
kuulosti siltä. Ulkonäöstä päätellä, no eihän kaikki tenavat isänsä näkösiä ole
mitenhän ne tapaukset selviää, tulee ilmi?
jotka pysähtyivät sanomaan, että onpa niin NN:n näköinen lapsi.
NN on lapsen isoisä ;)
No epäilemättä haittaisi, jos tietäisin. Mutta en rassaa päätäni ajattelemalla tämmöisiä, jos siihen ei ole jotain syytä. Vähän painavampaa kuin vauvalehden verkkopalsta. Kaikki kunnia sille.
Lapset tyttö ja poika on molemmat tulleet vaaleampaan versioon. Eli ei se aina mene niin että täytyy olla saman näköinen tai muuten on lehtolapsi.
nämäkin miehet olivat 100% varmoja että lapset heidän. Järkytys oli suuri kun kuulivat ettei näin ole. Olivat naimisissa ja " onnellisia" . Miehellä ei ollut epäilystäkään tai syytä epäillä vaimoaan
mulla on lukemattomia kavereita, joitten lapsen isyys on sataprosenttisen ilmiselvä vain vertaamalla lapsia ja isää. Usein lapset menee vielä sarjassa niin, että tietty pari tuottaa toistensa kanssa tosi samannäköisiä lapsia, joitten vanhemmista ei todellakaan ole mitään epäselvyyttä =).
no tottakai semmoinen tieto on kauhea järkytys, mutta onko se, että joskus jollekin on käynyt näin, joku erityinen syy epäillä, että kaikissa onnellisissa perheissä on varmasti väärien miesten lapsia?
Tiedän kyllä, että jotkut ihmiset elävät elämäänsä epäillen jatkuvasti kaikkien tekevän koko ajan vilppiä juuri heidän vahingokseen, mutta kyllä on pahuksen raskas elämä semmoinen. En ole sinisilmäinen, mutta kyllä terve luottamus kaikkiin ihmisiin (saati sitten siihen tärkeimpään) on a) ainakin minulle edellytys sille, että elämässä on jotain tolkkua b) tae siitä, että useimmat ovat luottamuksen arvoisia. Mistähän johtuu, että minä saan yleensä loistavaa palvelua joka paikassa? Jopa terveyskeskuksessa ja postissa?
onko lapsi oma? itse epäillyt asiaa jo pidempään, miten sen ottaa esille, selvittää sitä? mitkä on keinot. Itse jo eronnut lapsen äidistä
ne yksityiseen laboratorioon tutkittavaksi yhdessä oman hiusnäytteesi kanssa. Tai ota selvää tutkivatko mieluummin verikokeesta.
oikein saa " tuulta alleen" kysympä vaan... kummaa peittelyä, asiat päivänvaloon !
Kenen se lapsi on. Mun pojalla on vaalea tukka, vaikka itsellä ja ex. vaimolla on tumma. En kuitenkaan pystyisi rakastamaan poikaa enemmän vaikka paljastuisikin, ettei se ole oma.
siitä pitää ilmoittaa myös lapsen äidille.
Vierailija:
oikein saa " tuulta alleen" kysympä vaan... kummaa peittelyä, asiat päivänvaloon !
monesti aikonut pyytää ex kertomaan. Melko varma että äläkkähän siitä nousisi ! tottakai on, mistä tollasta olet päähäsi saanu? Voinko siis ex tietämättä selvittää sen ja viedä hiuksia? ilman että " syyllistyn rikokseen" ?
tiedäkään ! " avaimet" naisilla. He kyllä TIETÄVÄT
joka luulee olevan.