Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat tiensä päässä?
17.12.2007 |
Ainakin tuntuu siltä. Masennus on ottanut kuuden vuoden jälkeen niskaotteen enkä jaksa enää pyristellä irti. Liikaa on tapahtunut liian lyhyessä ajassa, mitenkään päin ei ole hyvä olla. Perheellämme on kontakti lastensuojelupuolelle jaksamiseni takia, mutta eipä paljon lohduta- lässyttävät siellä vaan ja näyttävät lapsen hoitoon liittyviä itsestäänselvyyksiä. Kävin hetken päiväosastolla, mutta paikallaan istuminen viiden tunnin ajan+lounas eivät riittäneet syyksi sietää paikkaa enempää. Lääkkeitä on jäänyt välistä, koska en muista syödä niitä. Muisti pätkii, nukkumisesta ei joko tule mitään tai sitten nukun 15 tuntia putkeen enkä herää yhtään mihinkään. Parisuhde voi huonosti, miehen mielestä en huomaa häntä vaikka päivittäin mm. raahaudun tekemään kotiruokaa hänelle vaikken jaksaisi mitään ja siivoan hänen jälkiään. Ei vissiin saa tarpeeksi pillua, sitäkö hän tarkoittaa? Jos hän kaipaa sylittelyä, miksi minä saan itkeä yksin pimeässä huoneessa ilman että hän tekee muuta kuin tarkistaa, ettei ulottuvillani ole mitään vaarallista? Tuonko jälkeen pitäisi itse tehdä aloite ja vinkua syliin?
En tiedä, pääni on aika tyhjä ja samalla niin pyörällä. Kuten huomaatte, en ole kirjoittanut sanaakaan lapsestani. Kaikki pyörii jo tarpeeksi hänen ympärillään, minunkin vointini on korkeintaan toissijaista hänen rinnallaan. Sitähän ei saisi sanoa ääneen, että äitiydestä huolimatta kaipaa huomiota. Maailman ei tarvitsisi pyöriä minun ympärilläni kokonaan, mutta joskus minultakin voi kysyä, kuinka MINÄ jaksan (eikä aina jankuttaa lapsen tekemisistä). Lapsella ei ole hätää, hänellä on loistava isä ja koska en ole koskaan ollutkaan missään symbioosissa lapsen kanssa, ei ole pelkoa sen rikkoontumisesta.
Tuttavapiirissämme on tapaus, jossa äiti jätti lapsen miehelleen ja karkasi. Minua oikein himottaa tehdä samoin. En ansaitse miestäni, lapsenikin on liian ihana minun " pilattavakseni" . Totuushan on, että pilaan tällä menolla kaikkien elämän, mutten tahdo saada hoitoa vain siksi että syy olisi ensisijaisesti muiden jaksaminen. Itsekästä ja outoa, varmasti. Minusta ei olisi koskaan pitänyt tulla äitiä. Noin, sanoin sen!
Kommentit (33)
:) Kuten aina, av tietää parhaiten. Mutta totta, ehkä on parempi jos vaan häipyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ala kuule lenkkeilemään ja etsimään sosiaalista elämää..
Ilmeisesti miehesikin on sinusta huolissaan, mutta arvaa miten vaikeaa hänen on tietää, mikä on oikein. Mistä hän voi tietää, ettet haluakaan olla yksin siellä pimeässä huoneessa vaan haluat syliin? Lastasi et tunnu rakastavan. Et halua apua, et halua yrittää hoitoa. Kyllä muutkin ihmiset syövät lääkkeitä päivittäin, on kaikenlaisia apukeinoja muistaa ottaa ne ajallaan jne.
Haluat vain nopeasti pakoon. Noh, ehkä sitten ajan myötä ymmärrät miten paljon menetit, kun et osannut avata suutasi oikeassa paikassa.
Hakeudu psykoterapiaan 2 kertaa viikossa. Stoppaa tuo tilanne nyt heti. Ai niin ja ala harrastaa urheilua tai muuta liikuntaa. Terve mieli terveessä ruumiissa.
ei pysty nauttimaan mistään eikä pysty apuakaan hakemaan.
Ihmettelen, miksei ollut siellä osastolla pidempään. Eli jotenkin ei halunnut hoitaa itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:lle voimia. Nuon muutamat ekat vastaajat saisivat lenkkeillä kuuhun ja jäädä sinne.
Vierailija:
ap:lle voimia. Nuon muutamat ekat vastaajat saisivat lenkkeillä kuuhun ja jäädä sinne.
Kyllä se vaan niin on että lenkillä käyminen voisi mieltä piristää ja ajatuksia selvittää! Tuollainen itsesäälissä kieriskely on jollain keinoin katkastava, ja kun kerta tänne on voimia naputella tuntojaan, niin ehkäpä löytyy voimia myös lenkkipolulle! Parempi vaihtoehto pimeässä poraamiselle...
nimim. kokemusta on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennukselta kylläkin. Auttaisiko se että karkaisit? Miten olisi lääkehoito?
Itseä niskasta kiinni ja baanalle vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt alan ajatuksen tasolla miettimään lähtöä, tosissaan!
Mietit lapsen itkua iltaisin kun äiti ei tule enää kotiin! Kysymyksiä miksi äiti lähti ja miksi äiti ei enää välitä!
Mieti hyvä ihminen oikeasti, että sulla mitä ilmeisemmin on koti pään päällä ja lämmintä!
Sulla on mies ja lapsi, suurella osalla ei kumpaakaan näistä, vaikka haluaisivatkin!!
Sulla on elämässä kaikki hyvin, mutta tuo sinun itsekkyys ja itseesi käpertyminen aiheuttaa sen, ettet näe mitään hyvää missään!
Ryhdistäydy ja rupea ajattelemaan asioita muiden katsantokulmasta ja unohda turha oman itsesi ihannointi ja samalla säälittely!!
Nämä ovat masennuksen oireita ja kyllä sinä tarvitset niihin hoitoa, mutta ei lääkkeet ja hoito auta jos et itse osaa ajatella itsestäsi kriittisesti, ei negatiivisesti! Ei lääkkeet tee sinusta muuta kuin mitä SINÄ itse olet! Sinun itsesi on haluttava parantua ja yrittää voittaa masennus!
Parasta olisi kun todella kykenisit näkemään sen tuskan mitä SINUN poistuminen miehesi ja lapsesi elämässä TODELLA aiheuttaisivat muille! Eikä mitään itsesääliajattelua, ettei ne välitä eikä huomaa.. vaan toden teolla! Mieti todella!
Oman isosiskoni sain havahtumaan lapsellisesta itsesäälistä, herättelemällä todellisuuteen, että ajattelee omat hautajaisensa oikein kunnolla ja miettii sinne pikkuveljen, häntä 10 vuotta nuoremman, kantamaan hänen arkkuaan!
Sanoi kuukausia myöhemmin, että siinä vaiheessa hän vasta tajus, että oikeasti hän ei voi olla näin itsekäs enään! Ei kestä ajatusta, että pikkuveli kantais hänen arkkuaan silmät kyynelissä..
Tämä nyt vain minun maallikkonäkemykseni asiaan..
kuinkahan ihana seuralainen mahdat itse olla? Ja nyt sun itsekkäässä päässäsi se varmasti kääntyy niin että " no mähän nyt olen vain masentunut paska, ei musta kenenkään pidäkään välittää" .
EI! Vaan sinun itsesi täytyy alkaa työskennellä oman vointisi eteen. ON typerää sanoa että et muista ottaa lääkkeitä, kun maailman yksinkertaisinta on laittaa vaikkapa kännykkään muistutus jokaiselle päivälle: ota lääke. ON typerää vänkyttää, että sairaalassa on tyhmää, ja seuraavaksi itkeä kun on niin masentunut. ON typerää valittaa että mies ei auta kun itket pimeässä huoneessa, mitähän hän oikeasti voisi tehdä? Mikä riittäisi? Oletko tosissaan sitä mieltä, ettei hän ole yrittänyt?
Mä olen itse ollut todella vaikeasti masentunut, eikä kukaan muu siinä voinut minua auttaa kuin minä itse. EI ihmistä paranna puoliso, naapurit, lääkärit tms, he vain voivat vähän jeesata. Itse se työ pitää tehdä, ja helpoiten se onnistuu, kun aloittaa ihan pienistä jutuista, ja ennen kaikkea tajuaa, että ratkaisu on vain ja ainoastaan omasta itsestä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta et voi velvoittaa koko perhettä kärsimään kanssasi, jos kerran hoidosta kieltäydyt. Kyllä tässä muutkin ovat kovia kokeneet, mutta apua on haettu ja se on otettu vastaan. Voihan siellä mudissa velloa vuosikaudet, mutta ketä se hyödyttää? Ota päämääräksi paraneminen.
No juu. Vituttaa tuo lenkillä käymisen mainostaminen. Totta kai se auttaa! Mutta minä olin aikanaan sellaisessa työssä jossa sain liikuntaa 3-4 h päivässä, olin mahtavan hoikka ja olisin varmaan voinut juosta maratoonin, jos olis huvittanut. Eikä se poistanut psyykenongelmiani yhtikäs mihinkään.
Ap, hankkiudu HYVÄLLE psykiatrille ja käytte huolellisesti ja ajan kanssa läpi noita sun ongelmia. Miettikää, voisiko sinulla olla jonkin persoonallisuushäiriö tms. vakavampaa.
Psykiatrien kolmessa vartissa kirjoitettuihin masennuslääkeresepteihin ei voi luottaa paskan vertaa, se on totuus. Ne istuu siellä lääkäritaloissaan ja kirjoittaa niitä liukuhihnalta, ja kiinnostus & vastuu on luokkaa nolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa ymmärtää, mistä itsekkyyteni kumpuaa. Sekin minua ihmetyttää, miksi tosiaan en halua hoitoa tai jos saan sitä, se ei kelpaa. Ehkä olen sitten liian tyhmä..? En tiedä, en tosiaankaan.
Kiitos kaikille vastauksista. En tiedä olisiko parempi kirjoittaa kirje miehelle ja lähteä vaiko jäädä ja voida pahoin jatkuvasti. Joku kirjoitti, etten rakasta lastani. Miten hän on sen päätellyt, tahtoisin tietää. Siitäkö, ettemme ole symbioosissa masennukseni takia? Vaiko siitä, että en jauhanut tekstissäni hänestä? Edelleen, olen valinnut itselleni loistavan miehen enkä ole nähnyt montaa äitiäkään, jotka olisivat parempia lapsen kanssa, joten en ole tippaakaan huolissani lapsesta. Hänen on hyvä olla; uskaltaa kiukuta ja säteillä yhtä paljon ja neuvolalta tulee vain kehuja.
Jotenkin kai koen itseni ulkopuoliseksi tässä kokoonpanossa. Mieheni on niin taitava kaikessa ja koska olen itse kasvanut ilman äitiä, en " osaa" olla lapsen kanssa. Ahdistaa vaan niin kamalasti.
Ilman äitiä kasvaneena olit ennen lasta miehen " ykkönen" . Nyt kun teillä on lapsi ja mies on loistava isä ja sinä et (mielestäsi) niin hyvä äiti, olet valinnut masennuksen. Sinut on syrjäytetty siitä ykkösen asemasta, miehelläsi on elämässään toinenkin, lapsenne.
Sun tarttee vaan avata ne solmut, mitkä mielessäsi liittyvät omaan äitiisi. Annettava hänelle anteeksi, että jouduit kasvamaan ilman häntä. Vaikka hän olisi kuollut synnytykseen tms. on sinun vain annettava hänelle anteeksi. Vaikkei hän varsinaisesti väärin olisi koskaan tehnytkään. Sitten sun on rakennettava se oikeanlainen suhde lapseesi sekä mieheesi. Opetella molemmat tuntemaan oikeassa roolissa, toinen jälkeläisenäsi, toinen elämänkumppaninasi.
Olin täysin samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Mietin lähtöä, kaikki oli juurikin niinkun sinäkin. Olin niin väsynyt oli niin tyhjä olo ettei masennuksen hoito kiinnostanut. Ei kiinnostanut mikään. Pommikaan huoneessa ei olisi saanut minua liikkumaan sohvalta. Itkin, ahdistuin. Silti olin mielestäni mitä paras äiti lapsilleni, he rakastivat minua ja minä heitä. Siitä ei ollut kysymys.
Mikä tähän auttoi, rakastuminen. Rakasti silloista miestäni, mutta tapasin ihmisen joka vei jalat alta. Alussa sekään ei kiinnostanut milläänlailla, mutta yhtä äkkiä ne tunteet sieltä tulivat. Kaikki alkoi tuntumaan joltain. Lapset, arki, elämä.. Erosimme exän kanssa ja nyt elän hyvinkin onnellista aikaa. Kaikki tuntuu joltain. Elämä on ihanaa.
Joku kirjoitti, että minulla olisi asiat hyvin. Ei todellakaan ole. Kaikki ovat kuolleet, minulla on vain mieheni ja lapseni. Miehen suku käänsi selkänsä meille, eivät pidä minusta (ymmärrän täysin). Vuokra-asunto meillä on, mutta jatkuva stressi päällä siitä, kuinka vuokra saadaan maksettua.
Osa kirjoituksista todellakin sai minut miettimään vähän kriittisemmin käytöstäni esim. lääkkeiden suhteen. Ei mahda olla miehellekään helppoa olla kanssani, mutta eikö juuri siksi minun kannattaisi lähteä ja antaa hänen perustaa kunnollinen perhe jonkun fiksun, terveen naisen kanssa? Ottajia hänelle varmasti olisi ja koska mies on mm. raitis, ei ole pelkoa että joku juoppo tulisi valituksi...
saattaisit lapsesi häipymällä. Hän kokisi aina, ettei ollut tarpeeksi hyvä, vaan äiti hylkäsi. Tuo sinun juttusi on todella itsekkyyttä. Oletko tosiaan niin masentunut, ettet tajua sitä itse.
Kyse on nimenomaan siitä, ettet halua parantua! Et halua joutua ottamaan vastuuta tekosistasi!
Saitko lapsuudessasi kaikki helpolla? Anteeksi kaikki teot? Vai oltiinko sinulle todella ankaria?
Sairauteen vedoten saat anteeksi paljon, et joudu vastuuseen! Kukaan ei uskalla sinulle sanoa päin naamaa, olethan sairas?
Olisiko kyse juurikin siitä, että miehesi antaa lapselle huomiota, huomiota, joka kuului ennen sinulle? Tarvitset huomiota, mutta sinulla ei ole muita keinoja kuin itseesi käpertyminen ja säälittely, saada sitä?
Haluat sairastaa..
Onko sinua silitelty päähän kun ei sinulla lapsi raukalla ollut äitiä? Oletko jonkinlaisen roolin vanki? Oppinut käyttäytymään tietyllä tavalla, jottet loukkaisi muita tai jotta loukkaisit ja saisit huomiota?
Jos kirjottaminen on sinulle helppoa, ota asiaksi kirjottaa heti kun joku painaa mieltäsi. Kirjoita kirjettä aina sille, jota asia koskee, rehellisesti kirjoitat tunteet! Kirjettä ei tarvitse koskaan lähettää, mutta säästä se ja lue aina silloin tällöin. Lue alan kirjallisuutta ja pyri löytämään oma käytöksesi jostain, avaa omia ajatuksia ja solmujasi ja huomaat, miksi käytöksesi on noin itsekeskeistä!
Sinun on ehdottomasti saatava terapiaa, mutta ennen kaikkea parantuseen on yksi ainoa tarvittava avain ja se olet SINÄ itse! Sinä et tarvitse ketään muuta parantuaksesi, kaikki löytyy sinusta itsestäsi, kun vain haluat parantua!
Ei mitään muuta. Parempi ehkä muillekin, että vain katoat heidän elämästään.