Vastasyntynyt herää aamuyöllä kovaan huutoon eikä rauhoitu
Hei!
Kysyisin täältä vinkkiä muilta lapsilta saaneita. Meillä on ensimmäinen taloudessa ja kaikki uutta ja oppimista. Ongelmana on se, että meidän vastasyntynyt (noin viikon ikäinen) herää nyt säännöllisesti jokainen aamuyö, noin 5-6 välillä kovaan huutoon ja itkuun. Vauva huutaa tällöin aivan eri tavalla kuin normaalisti, missään muussa päivän vaiheessa ei ole samanlainen. On melkein, kuin riivattu. Potkii myös aluksi raivokkaasti ja vetää itseään kaarelle. Vatsa ei ole pömpöllä, mutta myös pierua tulee tällöin ja vetää polvia kohti rintaansa välillä. Ei tällöin rauhoitu takaisin nukkumaan syömällä, vaipanvaihdolla, läheisyydellä, hieronnalla, silittelyllä, itsekseen ololla ym. vaan aikalailla vaatii vain 2-3h aikaa (Ollaan yritetty tässä tilanteessa heijasta sylissä, kanniskella, erilaisia asentoja, hieroa, pitää rinnalla) Tämän 2-3h aikana tekee pari kertaa tarpeensa ja syö runsaasti. Rauhoituttuaan on hyvin uninen ja loppupäivä meneekin melkein palautuessa ja seuraava toistuu tulevana aamuyönä.
Ollaan pohdittu, jos tämä johtuu vatsavaivoista, mutta siihen ei olla vielä kokeiltu mitään. Voihan tämä myös olla reagointia esim äidin ruokavalioon tai suolen toiminnan käynnistämiseen, mutta tämä kohtaus tulee vain aamuyöllä. Muun aikaa päivästä on ihan eri lapsi ja muiden syöttöjen jälkeen ei ole tällaista. Yleensä alkuyöstä syö 2-4h välein (noin 20-40ml maitoa per kerta) kunnes tämä kohtaus alkaa. Cuplatonista tai rela tipoista olen lukenut ihan hyviä kokemuksia täältä ja muilta foorumeilta. Vauva syö vähän vuorotellen rintaa ja korviketta.
Ideoita mitä kannattaisi kokeilla tai voisiko tätä kohtauksen esiintymistä edes myötäauttaa jotenkin siirtymään päiväsaikaan?
Kiitos kaikista vinkeistä etukäteen ja kyllä tämä tästä :)
T. Ensivanhemmat merihädässä
Kommentit (74)
Ei jokaiseen äännähdykseen aina kannata heti olla ryntäämässä lasta katsomaan. Anna sen huutaa hetki ja katso jos vaikka rauhoittuisi...
Omien vauvojeni kohdalla auttoi, kun karsin omasta ruokavaliostani sipulit, paprikat, kaalit, pavut, herneet ja siirryin luomumaitoon.
Korvike voi kovettaa noin pienellä. Hyvä olisi, jos saisi mahdollisimman paljon äidinmaitoa. Röyhtäyttäminen on tärkeää yölläkin. Eli jos vauva on syönyt klo 3 yöllä, pitäisi malttaa pitää pystyasennossa niin kauan, että se iso röyhtyäys tulee. Minun korvaan tuo kuulostaa nälältä.
Taivaan kiitos, että ei ole enää vauvaa! 🙏
Ihanan itsekästä. Huutaa mielummin päivällä eikä yöllä ettei oma unet kärsi. Tsiisus.
Teillä on nyt vastasyntynyt. Pikkuvauva. Ne itkee ja huutaa.Sellaista se on.
Voin kertoa että toi on se helpoin osuus vanhemmuudesta.
Kokeile antaa yöllä pelkkää äidinmaitoa. Korviketta vaan päivällä.
Miksi ylipäätään käytät korviketta?
Nyt sun pitää saada maidontuotanto kunnolla käyntiin ja korvikkeen köyttö tietenkin vähentää sitä...
olisiko mahdollisga pärjätä täysimetyksellä?
Jos hän haluaa jo herätä päivän toimiin.
Meillä ei vastasyntynyt potkinut vielä mitään, eikä niin huutanutkaan. Mutta joskus 2-4 kk tienoilla (en enää muista tarkkaan) alkoi saada yöllisiä "kohtauksia", joissa huusi kurkku suorana jotenkin kauhuissaan, vaikka vaikutti nukkuvan. Rinnalla havahtui ja alkoi nukkumaan, mutta epäilen vahvasti, että kyse ei suinkaan ollut nälästä, koska ei juurikaan syönyt siinä.
Oma vauvani heräsi jo parin viikon ikäisenä yöllä pissahätään. Kun vauva alkoi itkeä niin käytin hänet potalla ja sen jälkeen unet jatkuivat.
Voiko korvikkeen jättää pois, kun on ikääkin vasta 1 viikko? Jos maitoa nousee, lopettaisin korvikkeen. Äiti voi jättää ruokavaliostaan kokeeksi pois juuri noita food map- ruokia mm raaka omena, sipuli, kaali, palkotuotteet jne. Myös neuvolasta voi kysyä, auttavat mielellään.
Tsemppiä koko perheelle!
Vierailija kirjoitti:
Ihanan itsekästä. Huutaa mielummin päivällä eikä yöllä ettei oma unet kärsi. Tsiisus.
Teillä on nyt vastasyntynyt. Pikkuvauva. Ne itkee ja huutaa.Sellaista se on.
Voin kertoa että toi on se helpoin osuus vanhemmuudesta.
Todellakin. Voin näin teinin äitinä olla samaa mieltä.
Onpa taas ystävällisiä ja asiantuntevia vastauksia teillä monella asiallisen kysymyksen esittäneelle uudelle vanhemmalle.
Varmasti itsekin olisin ymmälläni ja haluaisin selvittää mistä johtuu ja onko muilla mahdollisesti kokemuksia vastaavasta. Neuvolasta kysyisin, toivottavasti on vain joku välivaihe vauvalla.
Vauva ei herää kovaan huutoon olettaen, että te vanhemmat ette huuda. Vauva herää kovaa huutaen, olettaen, että se on vauva joka hutaa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyäidit ja isät ei kestä huutoa nii heti ollaan ottamassa syliin rauhoittamassa lasta. Voi pyhä Sylvi sanon vaan!!!
Joo, mielestäni on ihan hyvän vanhemman merkki että vastaa vauvan hätään. Samoin kuin isomman lapsen, tai puolison, tai tuntemattoman. Sen kyllä tunnistaa huudosta että onko pientä itkeskelyä vai tarvitseeko toimenpiteitä.
Sinä tietysti viis veisasit vauvojen itkusta, ja todennäköisesti sinunkaan itkustasi ei kukaan välittänyt. Ja katso kuinka empaattinen lopputulos!
Hän on vastasyntynyt, eikä vielä ole selkeää rytmiä. Lisäksi tossa vaiheessa voi alkaa olla vatsavaivoja, jotka usein menevät kyllä ohi muutamassa kuukaudessa.
Tuo kaarelle vetäminen kuulostaa, että maito nousee ylös. Meillä alkoi lapsella tuossa vaiheessa refluksi. Imettävän äidin kannattaa karsia ruokavaliostaan joitakin vahvoja ruokia. Googlettamalla löytyy. Kannattaa kokeilla myös osteopaattia ja vyöhyketerapiaa, jos jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Oma vauvani heräsi jo parin viikon ikäisenä yöllä pissahätään. Kun vauva alkoi itkeä niin käytin hänet potalla ja sen jälkeen unet jatkuivat.
Aika edistynyt vauva, kun kykenee parin viikon iässä potalle. :-D
Kumpaa vauvasi saa ennen huutokohtausta, rintaa vai korviketta? Mitä itse syöt mikä voisi kulkeutua rintamaidon mukana vauvalle ja aiheuttaa masukipua. Voisit ehkä miettiä omaa ruokavaliotasi ja lähteä siitä?
Mun kuopus heräsi vauvana aamuyöllä kovaa huutaen. Sillä oli koliikkia ja pahoja vatsavaivoja. Nukahti usein aamuyöllä syliini kun istuin sohvalla ja pidin häntä pystyssä sylissä. Siinä mahavaivat eivät ilmeisesti vaivanneet niin paljon.
Jossain vaiheessa tuo loppui mutta oli kyllä useamman kuukauden silloin. Minkään ruoka-aineen poisto ei vaikuttanut enkä saanut neuvolasta tai lääkäriltä mitään apuja.
Nykyisin vatsavaivat tuntuvat helpottaneen mutta herää kyllä edelleen äkäisenä lähes jokaisilta uniltaan, on vajaa vuoden.
Älä huuda aamuyöllä niin se ei herää.