Muita, jotka ovat tiensä päässä?

että miehellesi olisi parempi jne. niin ei se ole totta. Saati sitten lapsellesi! Haloo! Kuinka voit samoissa viesteissä sanoa olevasi lapsellesi hyvä äiti, ja samalla miettiä lapsesi jättämistä? Tiedäthän, että tuossa ei ole järkeä.



Mä en usko, että lähteminen ihan oiekasti ratkaisisi mitään ongelmia. Ei sun myöskään tarvitse ikuisesti jäädä tuohon suhteeseen jos siltä sitten myöhemminkin ihan oikeasti tuntuu, mutta ongelmat pitää ratkaista ensin! Muuten ne jää ihan varmasti kummittelemaan.

Kiitos taas vastauksista. Ehkäpä olen todellakin tämän " raukka" -roolin vanki ja toisaalta taas olen vähätellyt omia kokemuksiani, mitä tulee esim. vanhempieni kuolemaan, huostaanottoon ym. Olen miettinyt parikin kertaa, että rakastanko miestäni. Aluksi aloin seurustelemaan hänen kanssaan vain säälistä, sitten huomasin että olen " head over heels in love" ja nyt viiden vuoden jälkeen...en tiedä. En ole pahemmin kiinnostunut hänen asioistaan, mutta toisaalta, vaikeasti masentuneena minua ei kiinnosta omatkaan asiat. Mies täyttää unelmamiehen " kriteerit" aikalailla ja hänen kanssaan on hyvä olla. Mitään tunteiden paloa en ole kokenut aikoihin, mutta en taida olla ensimmäinen, jolla olisi käynyt näin pitkässä parisuhteessa? Tiedän vain, että en tahtoisi elää ilman miestäni. Hänelle on ihana laittaa ruokaa, kutitella häntä sohvalla ja ostaa hänelle joskus pieniä yllätyksiä. Äh, nyt itken täällä taas...

Pitkä suhde meillä joka välillä rakoili ihan niinkun muissakin lapsiperheissä. Silti kun tapasin tämän nykyisen mieheni tiesin etten koskaan ole oikeasti exääni rakastanut. Hän oli turvallinen, hänen lähellään oli hyvä olla. Hän ei juonut, ei polttanut oli todella hyvä isä lapsilleni. Mutta joku siitä puuttui ja tätä puutosta en ennen nykyiseni tapaamista edes tajunnut.

En nyt sano että sinun tulisi jättää miehesi ja alkaa etsimään sitä oikeaa, mutta yksin voi olla että voisit paremmin. Lapsia ei kannata jättää pois elämästään, niiden takia me täällä eletään.

Uskon että olet hyvä äiti, mutta olet nyt vaan hukassa. Minäkin olin. Itkin illat ja yöt ja mietin mitä haluan elämältäni vai hirtänkö itseni. Lapsien takia kumminkin jäin ja jaksoin ja nyt vihdoin elän.

Vierailija:

Kiitos taas vastauksista. Ehkäpä olen todellakin tämän " raukka" -roolin vanki ja toisaalta taas olen vähätellyt omia kokemuksiani, mitä tulee esim. vanhempieni kuolemaan, huostaanottoon ym. Olen miettinyt parikin kertaa, että rakastanko miestäni. Aluksi aloin seurustelemaan hänen kanssaan vain säälistä, sitten huomasin että olen " head over heels in love" ja nyt viiden vuoden jälkeen...en tiedä. En ole pahemmin kiinnostunut hänen asioistaan, mutta toisaalta, vaikeasti masentuneena minua ei kiinnosta omatkaan asiat. Mies täyttää unelmamiehen " kriteerit" aikalailla ja hänen kanssaan on hyvä olla. Mitään tunteiden paloa en ole kokenut aikoihin, mutta en taida olla ensimmäinen, jolla olisi käynyt näin pitkässä parisuhteessa? Tiedän vain, että en tahtoisi elää ilman miestäni. Hänelle on ihana laittaa ruokaa, kutitella häntä sohvalla ja ostaa hänelle joskus pieniä yllätyksiä. Äh, nyt itken täällä taas...

Viikko sitten kerroin psykiatrilleni pahasta ja ahdistavasta olostani...kaiken lisäksi kärsin pakko-oirehäiriöstä ja jatkuvista paniikkikohtauksista, hän tokasi siihen, ettei hänellä ole mitään poppakonstia jolla parantaa minut, täytyy vaan rauhassa??? odottaa että lääkkeet tehoavat...rauha on minulle vieras sana, koska tuntuu että kokoajan joku aja takaa ja ahdistaa, koiran kanssa en voi lenkkeillä pitkiä matkoja kun hypin ilmaan koko ajan ja en jaksa hillitä isoa urostani, lääkkeet kun vievät voimani, luojan kiitos meidän perheessä muutkin ulkoiluttavat koiraamme, ettei se siitä kauheesti kärsi.



Tänä päivänä tuntuu, että ilman miestäni en pärjäis...mieheni ei aikoinaan ymmärtänyt eikä tukenut minua, mutta sitten rupesin järjestelmällisesti tuhoamaan elämääni, niin silloin hänkin ymmärsi etten ole kunnossa....minua vituttaa sekin kun sain viimeisen toilailuni takia viimeinkin elämäni taas raiteille, niin piti taas iskee masennus ja jäädä pitkälle sairaslomalle. Me emme ap voi sille mitään, että aivomme tuottaa liian vähän serotoniilia, lääkkeet nostavat pitoisuutta, mutta se vie oman ajan ja kaikki lääkkeet eivät vaan sovi ja aiheuttaa kamalia haittavaikutuksia. Terapiasta kokemukseni mukaan ei ole masentuneelle hyötyä, minä ainakaan en jaksa puhua mitään kenellekkään...

ap kaikki ratkaisut teet tietenkin itse, mutta kokemuksestani puhun tästäkin, että parantuessasi kadut huonoja päätöksiäsi sairausaikanasi....minä olen tahtomattani joutunut eroon lapsistani 6kk ajan ja se oli helvettiä mutta silti itse vielä muutamaan otteeseen lähdin ja jätin kaiken miehelleni.....mies haki minut kotiin lopulta.

Tällä hetkellä et ap ole terve....ajatuksiasi ohjaa sairasmieli, jos mahdollista, lykkää päätöksiä aina seuraavaan ja seuraavaan päivään, joku päivä huomaat että et halua toteuttaa enään " hulluja" ajatuksiasi, saattaa olla, että pelästyt sitä mitä olit aikeissa toteuttaa, mutta ajattele silloin ettet ollut terve ja kiitä itseäsi, että voitit tämänkertaisen taistelun sairautesi kanssa....koska usko minua ap, se päivä tulee vielä kun olosi on parempi, niin minäkin ajattelen omalla kohdallani.



Kaikesta huolimatta ap hyvää joulua ja voimia toipumiseen =)



Ja tän ketjun kusipäät voivat mennä peilaamaan itseään.

luuletko olevasi psykiatri..

Eli terapia tulisi tarpeeseen, mutta tällä hetkellä olen jonossa.



Kirjoitin äsken miehelle ja pyysin anteeksi käytöstäni. Hän on viipynyt huolestuttavan kauan ulkona, varmaan pohtii itsekin että miten tästä nyt eteenpäin. Läheisriippuvaisena ihmisenä en kestäisi eroa, mutta olen todella kiitollinen miehelle, että jaksoi minua edes näin kauan. Jos hän ei halua erota, koitan lopettaa epämääräiset riehumiseni ja muistaa, ettei jokaista tunnetilaa tarvitse hänelle kertoa erikseen ja etten ole ainoa, joka tarvitsee huomiota. Uskon että suhteellamme on tulevaisuus, jos teen töitä oman parantumiseni eteen. Nyt tarvitsisin vain keinon, jolla pitää tämän asenteen päälle edes loppuillan ajan...



Kiitos todella paljon kirjoituksista ja kannustuksesta suuntaan tai toiseen!

vertaistukea tarjosin ja tiedän mikä saattaa auttaa. Ajatukset mitä ap pyöritti ovat selkeästi mieleltään sairaan ihmisen ajatuksia, tiedän senkin kokemuksesta eli mikä 27 meni pieleen? -26

ei kai mikään. Sori. Maailma potkii päähän..

Hän näkee ympärillään vain pahoja asioita, minussakin on vain vikoja. Lasta hän ei jaksa ollenkaan.



Silti jos hän kysyisi minulta, en haluaisi erota. Tiedän että hän on nyt vain sairas, ja jos menisi lääkäriin ja suostuisi saamaan hoitoa, hän palaisi siksi ihmiseksi jonka kanssa perustin perheen.



en voi autta miestäni, koska hän kuulee minut koko ajan väärin. Kaikki menee hänelle läpi jotenkin kuin vääristyneiden suodattimien läpi, hän ei huomaa että lapsi ja minä rakastamme häntä. En voi pakottaa häntä näkemään, en voi pakottaa lepäämään, en voi pakottaa hoitoon. Hänestä ainoa joka kaipaa hoitoa olen minä. Osoitan hänelle hellyyttä ja välittämistä joka päivä, mutta hän ei huomaa sitä, hän ei oikeastaan näe eikä kuule minua.



Kauhulla odotan koska hän ilmoittaa haluavansa eron koska olen niin kamala. En voi mitenkään puolustautua, vaikka mielestäni hänen syytöksissään ei ole järjen häivää. Mutta sairas mieli näkee meidän elämän niin. Melkein toivon että hän vaikka uupuisi tai jotain ja olisi pakko mennä lääkäriin ja olla sairaslomalla. Ehkä se jotenkin laukaisisi hänet tästä syöksykierteestä.



Lupaathan ap yrittää ottaa ne lääkkeet?

ja siitä masennus? Onko paljon taloudellisia huolia? Tms. Mikä ikinä onkin masennuksesi syy niin mieti, että voitko itse muuttaa elämääsi siltä osin.

Jos olisin terve, harrastaisin kaikkea kivaa vauvan kanssa ym. Olen pienestä pitäen haaveillut kotiäitiydestä ja luontoretkistä taaperon kanssa ym. pöhköä :). Viihdyn kotona, ei siinä mitään...



Taloudellisia ongelmia meillä on, koska mies opiskelee ja minulla on masennukseni takia kaikki kesken (tästä johtuen minimiäitiyspväraha).

Läheisriippuvainen? Annatko miehellesi mahdollisuuden jatkaa tuota? Vähä niin kuin alkoholistien perheessä puoliso antaa toiselle mahdollisuuden siihen juomiseen.



Haje itselle apua ja tukea jos et miestäsi hoitoon saa!! Ettet itse romahda ja väsähdä = masennu.

heti kun hoitovapaasi alkaa? Vanhempainvapaallahan se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Mies hoitaisi illalla lasta, saisitte rahaa ja sinä saisit vaihtelua.