puolison tuki/" tuki" odotuksessa

Ilmeisesti sä tajusit mitä tarkoitin..:)



Ja Taukulle,ihan kuule sitä samaa mieltä olen itsekin,että asioiden pitäis olla itsestäänselviä,mutta ilmeisesti kaikissa suhteissa ei näin ole niinkuin varmaan noista edellisistä kirjoituksista huomasit. Ja näköjään teillä pätee samat säännöt,vaikka asioita ei " julistetakaan" vaan elämä on teitä opettanut (pahoitteluni lapsienne sairauksista...).

Meillä edellinen vauva kuoli synnytyksessä ja kumpikaan meistä ei osannut käsitellä surua,mies lopetti puhumisen ja minä aloitin juomisen.Tuntui,että se oli ainoo keino turruttaa tunteet. Siitä kuitenkin rämmittiin ylös ja uskallettiin tulla uudestaan raskaaksi,mutta minulle tuo juomattomuus on nyt tärkeää,koska oli ongelma asian kanssa...Kuten sanoin,jokaisessa suhteessa on omat karikkonsa.



Ja se,että heittäisin äijän pellolle jos joisi, tarkoitti ennemminkin sitä, että en lähtisi perustamaan perhettä/suhdetta ihmisen kanssa,joka ei tukisi naistaan silloin kun tukea tarvii...Onneksi monissa miehissä tuo kyky empatiaan ja epäitsekyyteen on sisäänrakennettu ja onnekkaat meistä on sellaiset aarteet löytäneet.



Tästedes lupaan pyöritellä sanani pumpulissa ennen enteriä..;) <-huom silmäänikkaava hymiö...



Lannistunut OcK

Ehkä tuosta aiemmasta kirjoituksestani sai sen käsityksen että mieheni on suorastaan hirviö.. Totta on että vauvan odotukseen ei juuri osallistu ja ei varmasti muutenkaan ole tälläinen moderni pyykkiä pesevä isukki..mutta mutta...asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia!! Kaikissa meissä on varmasti sekä hyvät että huonot puolet, tuskin kaikilla muillakaan on aivan supertäydelliset miehet tai sitten olette kyllä oikeasti melkoiset aarteet löytäneet:))

Oma mieheni on mm.rakentanut perheelleen talon siis tosiaan rakentanut alusta pitäen itse ei mistään talopaketista!! Ja juu, käy kyllä joskus baarissa ja jopa juokin siellä mutta pystyn luottamaan täysin että harrastaa siellä vain tuopin kaatelua eikä minkään muun....

omalta osaltani halusin vain lohduttaa alkuperäistä tuon odotukseen osallistumisen suhteen mutta kuten sanottu kukaan meistä ei ole täydellinen!

Meillä lapsi on hyvin toivottu ja pitkään odotettu. Mieheni juttelee yleensä iltaisin sängyssä masulapselle ja muutenkin pitää minusta kiinni.



Neuvoloihin, sairaalakäynteihin ja vanhempainvalmennuksiin ei ole kaikkiin päässyt, eikä mielestäni ole tarpeellistakaan. Tosin mulla on noita sairaalareissuja ja neuvoloita tavallista raskautta enemmän.



Siivouksessa päävastuu on jäänyt miehelle. Mä voin tehdä kevyitä kotitöitä, mutta imurointi esimerkiksi aiheuttaa mulle supistuksia heti. Lähinnä minä siis järjestelen paikat ja pyyhin pölyt. Mieheni siivoaa kylppärit, imuroi ja pesee lattiat.



Kaupassa me yleensä tykätään käydä yhdessä ja käydään autolla, joten mitään painavia kassienkantoja ei ole.



Joskus tulee vähän hassujakin huolia, hän on mm. kieltänyt minua kiipeämästä tuolille, kun pitää vaikka yläkaapista jotain ottaa. Toki on huolissaan, että tipahdan, mutta en kai mä nyt tavalliselta tuolilta tipahda :-)



Vaatteet ja muut pientarvikkeet mä olen hommanut itse, tosin mulla on ollut aikaakin. Vaunuissa ja muissa isoissa hankinnoissa on ollut aktiivisesti mukana.



Ei se ihmisen perusluonne raskauden vuoksi muutu. Jos toinen ei ole jalkojen hieroja luonnostaan, tuskin se raskauden aikana alkaa auliisti tarjoamaan ko. palveluita.



Me ei olla koskaan oltu sellaisia, että kyhjättäisiin toistemme kainaloissa kaiket illat, joten mielestäni ei ole syytä mieheni rajoittaa harrastuksiansa tai edes niitä pikkujouluja. Samoin minä olen tavannut ystäviäni ja järjestänyt itselleni menoja ihan sitä tahtia kuin olen kyennyt. Se tosin on nyt sovittu, että yön yli työmatkoille ei lähdetä nyt viimeisillä viikoilla eikä joulunakaan olla menossa mihinkään yli puolen tunnin matkan päähän sairaalasta. Se tosin on hiukan hysteerista mielestäni...



wannabemummy ja 36. viikko

Meillä on aika paljolti niin, että mies hankkii perheelle elatuksen ja minä hoidan lapset. Siis mies on metsäkoneyrittäjä ja tekee ympäripyöreitä päiviä kuutena päivänä viikossa. En silti yhtään valita. Yrittäjän homma on sitä mitä on ja vaikuttaa arkeemme todella paljon. Ehkä voisi sanoa, että mulla on se etu puolellani, että osaan ottaa esim. kotitöissä " löysin rantein" eli en ole mikään tiukkapipo esim. siivouksen suhteen.



Esikoistamme odottaessani mies oli kaikissa ultrissa mukana, mutta neuvolassa ei ole ollut koskaan (vain synnytysvalmennuksessa silloin kun sitä muutaman kerran oli). En edes haluaisikaan, koska tuntuisi liian joutilaan hommalta mieheni aikatauluja ja työmäärää ajatellen. Käyn ihan mielelläni yksin neuvolassa ja kolmosen odotuksesta lähtien olen ultratkin " hoidellut" itse. Joittenkin ultrien aikana on ollut lasten kanssa kotona, mutta viime aikoina anoppi tai äitini on ollut lapsenlikkana ja mies ollut töissä silloin, kun itse olen ollut ultrattavana. Synnytyksissä mies on kaikissa ollut mukana ja seuraavaankin hänet sinne haluan ja mielellään hän myös tulee.



Mistään en voi miestäni syyttää. Tai no oikeastaan siitä, ettei se oikein lomareissuillakaan (edes niillä pari päivää kestävillä) osaa aina ottaa rennosti. Tahtoo ne tekemättömät työt olla mielessä. Aika usein käykin niin, että minä lähden lasten kanssa reissuun ja otan äitini mukaan ja mies saa ihan vapaasti tehdä töitä ilman " lomastressiä" ;-). Ja kotona miehellä on sama juttu, että sohvalla ei tahdo osata maata, kun on sitä ja sitä tekemättä. Jos ei muuta, niin alkaa tyhjentää tai täyttää tiskikonetta ja laittaa pesukoneeseen omia pyykkejään pyörimään. Usein on pitänyt sille vihaisesti sanoa, että nyt ala mennä sinne sohvalle makaamaan, ettei sitten tarvitse valittaa, että yhtään en ole saanut levätä.



Mutta sitten siitä, miten mieheni osallistuu lasten kanssa puuhailuun. Ensinnäkin on tosi kiva, kun meidän viitonenkin (1v.3kk) menee kädet ojossa isiä ovelle vastaan ja tahtoo heti syliin. Kyllä isänsä tuntee, vaikkei isi ole esim. vaippaa vaihtanut kuin varmaan yhden käden sormilla laskien tälle viitoselle (minä kun olen melkein aina kotona tai sit lasten kanssa liikenteessä). Esikoispojan (meidän ainut poika, 9v) kanssa mieheni touhuaa tosi paljon sinä vapaa-aikana mitä on. Lähes joka ilta potkivat palloa tuossa pihalla, kesällä kävivät pyöräilemässä, talvella käyttää luistelemassa (jos vaan jäätä on, täällä maalla kun asutaan), hallissa tai autotallissa pelaavat sählyä jne. Kun poika oli pienempi, oli suht usein isänsä mukana töissä, mutta nyt kun on isompi, niin ei poikaa enää oikein kiinnosta vaan on ilmeisesti liian yksitoikkoista istua metsäkoneessa. Mies kuuntelee usein iltaisin musiikkia (ja joskus soittaa samalla kitaraa) ja siihen kerääntyy sitten lapsiakin ympärille ja alkavat tanssia tai riehua musiikin innostamina. Vanhimman tytön opetti viime talvena luistelemaan ja muutenkin ottaa tyttöjä mielellään mukaan esim. hallille (pienempinä olivat innokkaita lähtemään, mutta nykyisin viihtyvät ennemmin kotona). Mies myös usein hassuttelee lasten kanssa ja roikottaa niitä milloin jaloista ja milloin mitäkin. Joskus saa nauraa ihan mahakippurassa niille keksinnöille, mitä mies tekee lasten kanssa. Iltapuuhissa eli iltapalassa ja hampaitten pesussa mies myös auttaa, jos vaan kotona on. Suurin osa mieheni vähäisestä vapaa-ajasta menee siis enemmän tai vähemmän lasten kanssa.



Ja täytyypä muuten tähän loppuun kertoa, että osaa mieheni minua myös hemmotella. Nytkin raskausaikana on jo useampaan otteeseen aivan vapaaehtoisesti suorastaan vaatinut, että saa hieroa hartioitani ja hyvältähän se on tuntunut. Mielellään se kyllä myös rasvailisi ja antaisi kokovartalohierontaa, mutta sitten siinä tahtoo olla taka-ajatuksia mielessä... Näin loppuraskaudesta ei enää hirveästi huvita suostua ;-).



Ja hankinnat vauvalle hoitelen minä itse. Kaikkeahan meillä jo oikeastaan edellisten jäljiltä on. Nimiasioita on pohdittu silloin kun miehellä siihen hetki aikaa on tai kuten nykyistä kuopusta odottaessa: tein illalla miehelle aina nimilistoja, joista se aamuyöllä töihin lähtiessään merkkaili niitä, mistä se ite tykkäsi. Tosin meillä kävi sitten kuitenkin lopulta niin, että kuopuksen nimeksi tuli miehen suosikkinimi (tälle kuutoselle tuleekin sitten vuorostaan minun suosikkinimi, sen olen jo miehelle ilmoittanut eikä tuo sitten siihen mukissut vastaan) ja toisesta nimestä mies sanoi, että hän kuuli sen ekan kerran vasta, kun pappi sen ristiäisissä sanoi. Olihan siitä toisesta nimestä puhetta jo paljon aiemminkin, mutta ei sit näköjään enää muistanut ;-).



Tämän tyyppistä siis meillä. Nyt täytyy ruveta iltapuuhat yksin hoitamaan. Mies on ilta/yövuorossa. Se täytyy vielä tähän loppuun lisätä, että mielellään mies masuani silittelee, jos sanon sille, että kokeilepa nyt tuosta kohtaa, kun vauva puskee itseään tai potkiskelee.



neronja & kuutonen rv 32+3

Vaikka sanoinkin lopettavani kommentoimisen, niin pakko on sanoa vielä tämä: Olen myöskin pahoillani teitä kohdanneiden ongelmien takia. Taustojen tietäminen auttaa ymmärtämään toisen mielipiteitäkin ja sitä intensiteettiä, jolla se sanotaan. Me taisimme nyt vaan molemmat sanoa jotain " väärin" toistemme suuria tunteita nostattavista asioista.



Sun puheissa on myös pointti, vaikka tyyli nostatti mun karvat pystyyn. Yritän jatkossa pysyä paremmin nahoissani 8-)