puolison tuki/" tuki" odotuksessa

esikoista odottaessani ei paljon kiinnittänyt minun jaksamiseen huomiota, jos valitin hän totesi että itsepähän olet tuohon tilaan itses ajanut. ;)



Oli kuitenkin mukana 2 ultrassa mielellään. Kotihommat tein kyllä kaikki ihan yksin, vaikka ei minulla mitään vaivaa niistä ns. ollutkaan, voin raskauden ajan todella hyvin.



Mies kävi silloin paljon baareissa, oli kesä aika ja viikonloppuisin tosiaan vietti paljon aikaa kavereiden kanssa. synnytykseni alkoi perjantai aamuna, tyttö syntyi lauantai aamuna, mies tuli kanssani synnärille perhehuoneeseen 2 vrk, ja oli mielissään vauvasta.



Vauva aikana ei mies oikein osannut osallistua vauvan hoitoon, koki itsensä kompelöksi ja sanoi ettei osaa, kun tyttö täytti vuoden rupesi isäkin olemaan lapsen elämässä enemmän mukana, nyt kun tyttömme on kohta kolme, mies nauttii lapsen kanssa olosta ja on sanonutkin että nyt on helpompaa kun tietää mitä lapsi haluaa.



Nyt odotamme toista lastamme, mies on selvästi ollut paremmin mukana ja huolehtint jaksamisestani. Mies on selvästi kasvanut edellisen raskauden jälkeen. nyt viikonloput vietetään perheen kanssa kotona. ja tätä lasta odotetaan jotenkin enemmän syntyväksi kun tietää mitä tulemaan pitää. Kyllä mies on kauhistellut että miten me jaksamme taas sen vuoden vauva rulianssin mikä on aika stressaava ja voimia vievä mutta eiköhän me yhdessä selvitä.



naiset on ehkä luonnostaan sellaisia jotka ottaa vauva enemmän " tosissaan" kun mies, hän ehkä pelkää ja lapsi tulee todelliseksi vasta synnyttyään.



voimia odotukseen





tearangel

Kolmen raskauden kokemuksella voin sanoa, ettei meitin mieskään juuri ole kiinnostunut mahaa tunnustelemaan, katselemaan ultrakuvia, miettimään nimiä tms..



Tahto 9+6

että on kuitenkin ollut tosi kivasti mukana lasten synnyttyä. On vaihtanut heti vaippaa ja muuta.

Niin, ja onneksi ei dokaa, eikä juokse baareissa, vaikka hempeily mahalle ja mammalle uupuukin.

mutta aika paljon minäkin joudun pyytämään apua /muistuttamaan etten ole ihan niin hyvässä kunnossa. Tosin tämä on meidän toinen yhteinen lapsi, eli treeniä tuli jo ekan raskauden aikana.

Ei se miehille ehkä ole ihan helppoa sisäistää ettei vaimo ole entisensä, kun ei heillä itsellää fyysinen olotila muutu vaimon raskauden myötä.

Eli tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu!! Meillä toinen lapsi tulossa la 1.6. Alkuraskaus on ollut todella kamalaa, paljon rankempaa kuin esikoisen aikana. On oksettanut, huimannut,närästänyt,väsymys ollut aivan hirveää ym.ym!! Tosiaan esikoinen täyttää nyt 4 ja lisäksi minulla pyörii tässä päivisin neljä muuta muksua, olen nimittäin perhepäivähoitaja.

Eli siivoan päivisin muutamaan kertaan, laitan ruokaa, vaihdan vaippoja puen, riisun ym ym ym.

Tässä hieman taustoja...vaan mitä tekee rakas mieheni...??!! Juu käy töissä mikä tietty normaalia mutta sen lisäksi juoksee noissa pikkujouluissa ja valittaa kun hänellä raukalla ei ole omaa aikaa!!!!!!!!!!!!!

Jos valitan väsymystä tai pahaa oloa niin usein on vastaus että ovat ne naiset ennenkin lapsia tehneet ja hoitaneet talon, karjan ym ym..

Huh, tulipas purkaus! Mutta halusin lohduttaa että et tosiaan ole ainut jonka mies ei ole taputtelemassa mahaa!

muahan teihin verrattaen hemmotellaan kovasti! Meillä mies oli ensimmäinen joka tajusi tämän kolmannen raskauteni. Hän toi mulle apteekista testin ja raskaana olevalle tarkoitettuja vitamiineja, ilman erillisiä pyyntöjä. Heti alkoi hänellä nimien mietintä, vaikka yritin toppuutella, että kovin alussa vielä ollaan:)

Tekee kaiken mitä vain kehtaan pyytää. Ja pyytämättä kaikki raskaat ja epämiellyttävät työt (esim. hiirenloukun tarkistamisen;)

Että kyllä sitä näinkin päin voi olla! Tosin mies se meistä on aina ollut se vauvakuumeisempi;)



Pricilla ja Muru 8+1

vihaiseksi, kun kuulen noista miehistä, jotka eivät osallistu perheen yhteisiin asioihin!!!

Vaikka se vauva onkin naisen sisällä, niin siitä huolimatta raskaus ON yhteinen asia!

Ja mielestäni juuri se,että nainen tekee kaiken työn raskauden eteen(pahoinvoinnit,väsymykset,mielialan muutokset,kivut ja säryt...jne.) tarkoittaa,että miehen on parhaansa mukaan osallistuttava muissa asioissa naisen auttamiseen. Eli meillä käytiin tämä keskustelu jo ennen kun lähdimme lasta tekemään. Kerroin miehelleni, että hänen kuuluu mielestäni tehdä samat uhraukset kuin minunkin ja oltava minun tukena.

Toisinsanoen,jos minä en juo,ei juo hänkään ja jos minä en voi istua baareissa ei hänkään,jos minä en polta ei hänkään...Toki kavereita saa ja pitää nähdä ja muutenkin elää myös omaa elämää,mutta sillä tavalla kun raskaana eletään!

Muutaman kerran olen antanut hänelle luvan lähteä ryyppäämään kavereiden kanssa lähinnä siksi, että mielestäni hän on niin ihanasti ollut tukenani. Ja olemme yhdessä ja erikseen käyneet kyllä juhlissa joissa muut juo, mutta ollaan sitten oltu selvinpäin.

Ja jos mieheni pyynnöstäni huolimatta ryyppäisi, heittäisin äijän pellolle,sillä mitä ilmeisemmin hän ei olisi valmis isäksi.



Ja se mitä kotitöihin tulee,niin täällä kaupungissa kun noita " miesten hommia" ei juurikaan ole, niin mieheni osallistuu näihin ns. naisten hommiin fiftyfifty...Eli imurointi,ruuan laitto,pyykit jne...Ja olemme tehneet sellaisen diilin, että jos joku kotihomma ei kumpaakaan miellytä, se tehdään yhdessä! Ja toimii mainiosti! Esim. On paljon kivampaa lähteä yhdessä kauppaan jos kumpaakaan ei huvita kuin se että toinen lähtee yksin kauhean tappelun jälkeen.

Tosin,jos asuisimme maalla ja mieheni tekisi pihahommat,niin luonnollisesti sisähommat kuuluisi silloin minulle tai toisinpäin...Pääasia että asiat jaetaan tasapuolisesti!

Ja vaikka mieheni onkin hyvin osallistunut yhteiseen elämäämme,niin ei siitä silti mihinkään pääse,että hän on KUITENKIN vain mies ja jotkut tehtävät pitää rautalangasta vääntää kun ei itse tajua..;)

Ja nyt kun olen äitiyslomalla ja saan " palkkaa" tästä kotona olosta, niin tietenkin teen enemmän kotihommia kun mies on kuitenkin päivät töissä...Mutta jos olen tosi väsynyt,niin tietaenkin hän auttaa!!



Keskustelkaa ja perustelkaa ja vaatikaa! Laittakaa ne miehet ruotuun:)!!!

Eikä saa alistua " naisen rooliin" ,tasa-arvo kunniaan,nyt ollaan kuitenkin 2000-luvulla!!!



Ock

että ymmärrän kyllä jollain tavalla sen jos mies ei vielä raskausaikana osaa pitää vauvaa " todellisena" ja jutella vatsalle ja silitellä sitä...Kun ainakin minulle naisena se on joskus vaikea tajuta ja saattaa mennä monta päivää,etten ajattele mahassa olevaa tyyppiä ollenkaan(ja sitten tietysti ajattelen,miten huono äiti olen kun unohdan lapseni...:)

Ja miehillä muutenkin tuntuu tuo ajatusmaailma vaativan tietynlaista " konkreettisuutta" ...

Ja niinkuin moni sanoikin,asiat saattaa parantua kunhan vauva syntyy!

Miehet ehkä usein jäävät aika yksin pelkojensa ja ajatustensa kanssa kun eivät ehkä puhu asioista yhtä avoimesti kun naiset. Tarvitsevat näemmä enemmän aikaa...

Toivottavasti ymmärsitte...

Ock edelleen

anneliini77:

Kehukaahan miehiänne mitä kaikkea ovat tehneet eteenne raskauden aikana/synnytyksessä! Pliis! Oma ukkokulta on aivan käsi näissä ja käy vain töissä ja pikkujouluissa ja kaipasi jotakin konkreettista listaa...

Listaa miehelle (nämä omani on tehnyt normaalien kotitöidensä lisäksi):

- hoitanut esikoisen iltarutiinit (itse olen ollut väsynyt ja pahoinvoiva)

- hoitanut pakolliset perussiivoukset eli mm. pyyhkinyt keittiön tasot päivittäin

- passannut parhaansa mukaan mm. tuonut nessupaketin flunssaiselle yms. pientä

- voivotellut kanssani pahoinvointia ja patistanut nukkumaan

Meni vähän aikaa, ennen kuin tajusin että tämä on se tuki mitä mies osaa antaa raskaanaolevalle - hän ei osaa esim. pohtia tulevaisuutta kanssani sillä lailla kuin toivoisin.

Tsemppiä!

Marke rv 13+0

raskausviikko 25 menossa. Miehelleni en voi muuta, kuin kiitosta antaa kaikesta tuesta ja kiinnostuksesta raskautta kohtaan.

Mies on ollut mukana jokaisessa ultrassa ja neuvolakäynnillä. Hän on lukenut kamalat määrät tietoa raskaudesta. Siis ihan tuntitolkulla kahlannut netissä ja tietää sikiön kehityksestä varmaan enemmän kuin minä. Yhtenä iltana luki neljä tuntia raskaudesta ja oli lopulta päätynyt tälläiselle vauvapalstan tapaiselle, jossa naiset keskenään jutteli raskaudesta, silloin mies oli havahtunut, että mitä hittoa mä täällä teen, ja siirtynyt jalkapallo sivuille=D. Mies lukee sivuja omalla äidinkielellään ja kääntää minulle suomeksi kaiken tärkeimmän.

Nyt on siirtynyt pikkuhiljaa lukemaan synnytyksestä.



Kotihommat meillä teen minä. Mutta se onkin ihan ok, koska olen kaiket päivät kotona ja mies töissä. Mies silittelee paljon masua, ja huolehtii siitä, etten vaan rasita itseäni liikaa. On se kyllä niin ihana=). Toivottavasti kiinnostus jatkuu samanlaisena lapsen synnyttyäkin.



Kaikista vauvaan liittyvistä hankinnoista ei ole kamalan kiinnostunut, mutta se ei minua haittaa yhtään. Saanpahan ostaa juuri sellaisia vaatteita ja tarvikkeita, joista itse tykkään=). Vaunut käytiin valkkaamaassa yhdessä.



Luna. 24+2

odotan toista lastamme ja eipä ole juuri kukaan masua silitellyt..Pari kertaa olen käskenyt miestä kokeilemaan maha, kun vauva potkii ja sekin tuntuu vähän pakottamiselta. Odotus on nyt tälläistä..



Esikoisen synytymän jälkeen mies kyllä osallistui samalla määrin vauvan hoitoon ja yövalvomisiin, kuten myös nykyään hoidetaan esikoista tasapuolisesti, kun käydään molemmat töissä. Mutta se empaattisuus, sitä kaipaan!



Mulla tunteet menee kamalaa vuoristorataa ja niin haluaisin, että mies osaisi lukea hormoonien sekaisia ajatuksiani edes muutaman! Tuntuu kuin tämä toisen odotus on vain minun juttuni.



Samalla kun oma keho taas muuttuu elefantiksi, niin kaipaisi toiselta toisenlaista fyyistä lämpöä ja läheisyyttä, kute juuri vaikka mahan silittelyä, mutta enpä ole minäkään sitä ehdottanut.



Mieheni on lpian ähtemässä Lappiin kaverinsa kanssa, kun lomamme ei osu yhteen ja aluksi suutuin, mutta en enää. Parempi vaan, että pääsee tuulettumaan, koska pian kotona vasta härdelli onkin.



Musta toista ei voi vaatia olematta juomatta tai käymättä baarissa tai kavereilla kylässä, jos mies sellaista tekee. Vaikka minä olenkin raskaana ja pääsääntöisesti aina kotona, niin ei miehen sen takia tarvitse olla aina kotona. Mies on itseasiassa paremmalla tuulella, jos pääsee välillä muualla käymään.

Oma rakas mieheni oli jo esikoisen odotuksessa täysillä mukana. Jutteli masulle ja pohti tulevaa ja yhdessä tehtiin hankintoja. Nyt toista odottaessani odotus on itsellekin erilaista, kun tavallaan tietää mitä on tulossa. Nyt ei myöskään ole samalla tavalla kerinnyt itsekään keskittymään odotukseen, kun on esikoinen ja hänen uhmat ym. Kuitenkin yhdessä olemme lapsemme saattaneet alkuun ja yhdessä niitä odotetaan ja rakastetaan.



Olemme aina hoitaneet kaikki kotihommat ym. yhdessä, joten niiden hoitamiseen ei ole myöskään tarvinnut apua kinuta. Kun minulla on ollut väsymystä ja pahoinvointia, mies hoitaa enemmän asioita kotosalla ja saan levätä. Nyt loppuraskaudesta alkaa taas olemaan väsymystä ja tottakai tämä huomioidaan arjessamme.



En voisi kuvitellakaan eläväni parisuhteessa, jossa ei kunnioitettaisi toista ja vaadittaisiin toiselta vaikka mitä älyttömyyksiä, vaikka pää kainalossa olisi! Parisuhde on kompromisseja ja toisen huomioon ottamista, niin puolin ja toisin. Ihan samalla tavalla minä passaan miestä, kun on flunssassa sängyn pohjalla tms. Tuntuisikin aivan oudolta alkaa luettelemaan, mitä kaikkea mieheni on tehnyt, kun yhdessähän tässä eletään ja toisillemme ja omalle perheellemmehän tässä kotia pidetään yllä. Ei parisuhde ja perheen perustaminen tarkoita mitään listaa, jossa listataan työt ja pidetään huoli, että kumpikin on nyt varmasti tehnyt saman määrän ja tasapuolisesti hommia. Elämässä tulee hetkiä, jolloin toinen joustaa enemmän kuin toinen, mutta lopussa puntit ovat toivottavasti tasan.



Toivottavasti kukaan ei loukkaannu kärkevästä kirjoituksestani, mutta minua ihan tosissaan korpeaa suunnattomasti miehet, jotka eivät tee mitään ja pitävät itseään täysin oikeutettuina sohvalöhöilyyn sillä aikaa kun raskaana oleva (tai ei raskaana) nainen kantaa ruokaa kaupasta, siivoaa, pesee pyykit, hoitaa vanhemmat lapset, lenkkeilyttää koiran, laittaa ruokaa jne jne jne. Itse en edes sellaisen miehen kanssa olisikaan yhdessä.



Kuten aikaisemmin joku jo sanoikin, nyt ollaan 2000-luvulla! Onneksi löytyy kunnon miehiä, jotka kantavat vastuunsa aivan kuin nainenkin ja jotka myös itse haluavat kokea olevansa tasa-arvoisia naisen kanssa. Meillä tällaisia miehiä on paljon myös tuttavaperheissä, joten eivät aivan katoava luonnonvara ole. Naisten pitää vain osata vaatia, eikä alistua!



Minusta on parasta olla yhdessä hyvän itsetunnon omaavan, vastuunsa kantavan ja rakastavan miehen kanssa. =)



Nalle

Minulle on osunut kyllä maailman kiltein ja silti niin ihanan karskin miehekäs mies ;-D



Rakkaani tajusi ennen minua, että olen raskaana; haki testin, sen näytettyä haamua niin järkkäsi lääkäriin ajan seuraavalle päivälle. Heti alusta asti en ole saanut nostella mitään vähänkään painavaa jos mies on ollut paikalla (tottakai olen nostellut sitten kun ei ole näkemässä, vaikka välillä lempeät moitteet saankin). Imuroinut en ole kertaakaan kun aloin odottamaan, vaan mies on ominut sen omaksi työkseen aivan täysin. En myöskään joudu/saa kiipeillä tuoleilla ja kurotella tavaroita ylähyllyiltä.



Hän on lukenut ulkomaisia ja kotimaisia tieteellisiä julkaisuja aiheesta ja selvittänyt näistä jos mieleeni on tullut jotain, mitä ei neuvolan oppaissa ole kerrottu. Hän myös jaksoi olla makutuomarina ja tsemppaajana kun olin ostamassa äitiysvaatteita ja olin ihan itku kurkussa kun ne tuntuivat niin mammamaisilta ja karmeilta.



Hän jaksaa olla hengessä mukana ja vakuutella, että olen ihan yhtä ihana, kaunis ja haluttava kuin ennenkin ja ihailee pyöristynyttä olemusta. (tiedä sitten kuinka paljon on mukana valkoisia valheita ;-) Jonkin verran kyllä ylivaroo vatsaa petipuuhissa, mutta eipä tätä enää kauaa kestä...



Odotuksen alusta lähtien olen saanut perheen ykkösauton, turvallisemman ja uudemman, käyttööni ja jos aamuisin olen väsynyt tai nukkunut yön huonosti, tarjoutuu mieheni viemään minut töihin ja hakemaan kun pääsen, että ei satu mitään. Kesken päivän kyselee ja soittelee, että onko kaikki hyvin jos on vähän ollut vatsan väännettä tms.



Hän ottaa kainaloon, halaa ja suukottelee, jos minua harmittaa tai olen itkuinen. Hän muistaa tarkemmin raskausviikot kuin minä ja on mukana neuvolakäynneillä aina kun pystyy. En ole kovin innostunut teknisistä ykstiyiskohdista ja olinkin todella helpottunut, että mieheni käytti monta päivää erilaisten yhdistelmävaunujen mallien ja ominaisuuksien vertailuun ja esitteli sitten parhaaksi katsomansa vaihtoehdot ja sain sitten valita värin ja oli järjestänyt ne lempisävylläni.



Hän myös antoi minulle sykemittarin, asensi hälytyksen jos syke nousee yli 150:n ja opasti sen käytön ettei mene sykkeet liian korkeiksi kun tykkään kuntoilla raskaanakin.



Kultani on myös pidellyt hiuksiani ylhäällä kun olen oksentanut vessassa, hakenut yöllä nenäliinoja, syötävää tai juotavaa jos on sellainen tarve ollut. Oli myös selvittänyt raskausmultitabsien hyödyt ja toi niitä apteekista, samoin rautavalmisteet.



Hän juttelee vauvalle ja silittelee vatsaa ja pitää minua hyvänä ja hellii, suukottelee ja halailee. Iltaisin on hänelläkin tietenkin joskus menoja: yhdet pikkujoulut (tuli ajoissa kotiin) ja muutamat tohtorin väitöstilaisuuden jälkeiset karonkat, mutta laittaa viestiä sieltäkin ja tulee fiksussa kunnossa kotiin. On kiva viedäkin mies tällaisiin iltamenoihin ja toivottaa mukavia juhlia, ehdin sitten itse nähdä omia ystäviä tai mennä katsomaan " tyttöjen leffa" elokuviin.



Jos on ilmennyt tarvetta jollekin ostokselle, kuten imetysliiveille, on hän seurannut ilmoituksia ja näyttänyt minulle, mistä kannattaisi mennä mitäkin katsomaan. Nimiä hän on miettinyt ehkä enemmän kuin minä ja samoilla linjoilla ollaan makuasioissa muutenkin.



Iltaisin mieheni hieroo jalkapohjiani ja selkääni ja jaksaa kuunnella välillä järjettömiäkin pelkojani ja pohdintojani. Hän pysyy rauhallisena ja jalat maassa jos minä alan hermoilemaan. Rakkaani on myös huolehtinut, että jaksan syödä (aamupahoinvoinnin takia meinasi olla hankalaa) ja saan nesteitä riittävästi.



Mitäpäs muuta.. Synnytykseen haluaa ehdottomasti mukaan, synnytysvalmennukseet jne on ottanut asiakseen, napanuoraa ei leikkaa, mut minustakin ajatus siitä, että mies sen leikkaisi, on outo.



Nyt 1,5 kk ennen laskettua aikaa pysyttelee koko ajan ajokuntoisena eikä lähde minnekään pidemmälle työmatkalle tms.



Hän myös aina tarjoutuu hakemaan, jos mieleeni tulee joku mielihalu, esim Mariannet klo 23 illalla.. Tosin näitä on tullut koko aikana ehkä kolme kertaa, enkä todellakaan käske mieheni niitä lähteä hakemaan.



Vauvan vaatehuollosta ei ole ollut niin kovin innoissaan ja yrittää toppuutella etten ostaisi ihan vielä kaikki suloisia mekkoja, joita näen (emme tiedä lapsen sukupuolta ;-) Itse kudon, pesen ja silitän lapsukaisen vaatevarastoa. Kyyneleet tulivat kyllä hevimetalliköriläällekin silmiin kun näki minikokoiset vauvansukat.



Mitäpäs muuta.. Käytännössä hän myös yksin vertaili ja järjesti meille suuremman ja uudemman asunnon, jonne pääsemme muuttamaan tänä viikonloppuna. Itse en olisi jaksanut enää alkaa sellaisia tutkimaan.



Eli kaikella tavalla yrittää olla mukana ja minä yritän sitten vastavuoroisesti olla hyvä vaimo ja tehdä arjen hänelle miellyttäväksi, vaikka aina ei olo niiin supertäydellinen olisikaan..



Tämmöisiä vielä. Aivan ihana rakas siis minulla ja loistava isä jo odotusaikana.



Halmia 33+3

" Musta toista ei voi vaatia olematta juomatta tai käymättä baarissa tai kavereilla kylässä, jos mies sellaista tekee. Vaikka minä olenkin raskaana ja pääsääntöisesti aina kotona, niin ei miehen sen takia tarvitse olla aina kotona. Mies on itseasiassa paremmalla tuulella, jos pääsee välillä muualla käymään."



...Niin siis enhän minä ole kieltänyt baareissa/kavereiden luona käymistä vaan lähinnä sen juomisen...Minulle kun tuo alkoholi on jonkunlainen mörkö,luultavasti siksi,että itsellä on mennyt kyseisen aineen kanssa vähän turhan lujaa ja nyt raskausaikana olen joutunut miettimään suhdettani siihen useasti...ikävä kyllä... Ja tuo suhde alkoholiin on varmasti erilainen jokaisessa suhteessa,meillä siihen vaan liittyy asioita, joiden vuoksi minulle tärkein tuki on juuri tuo juomattomuus. Ja mieheni onneksi ymmärtää sen.



Ja lähinnä kärjistin tuon juomisasian siksi, että ystäväpiirissäni on liikaa pariskuntia, joissa äiti hoitaa kaiken ja isä vetää viinaa joko mieluiten tietysti baarissa tai jos nainen ei päästä niin vaihtoehtoisesti kotisohvalla. Ja naisen kommentti asiaan on, että " pääasia et on kotona" ... TÄH?!?



Tiedän,että ainakin esimerkki tapauksissa miehen juomiseen tai osallistumattomuuteen perheasioissa usein syy on tyytymättömyys kyseiseen elämään(ainakin näin minulle on monet avautuneet,kännissä tietenkin;)),mutta kysymys kuuluukin että miksi nämä miehet sitten lähtevät parisuhteeseen ja perheen perustamiseen,jos kerran sitä vastuuta ei pysty hoitamaan?! Kukaan ei kuitenkaan ihmistä moiseen pakota. Onko kyse vaan yhteiskunnan painostuksesta ja siitä, että tietyssä iässä " kuuluu" toimia näin. Ja jos sen valinnan tekee, niin sen kanssa on elettävä(puhun nyt lapsista...)



Ja anteeksi vielä " kiihkomielisyyteni" asiaan, tätä aihetta vaan jaksaisin puida loputtomiin,sen verran se saa vereni kiehumaan!!!



Ock

Ock:

Kerroin miehelleni, että hänen kuuluu mielestäni tehdä samat uhraukset kuin minunkin ja oltava minun tukena.

Toisinsanoen,jos minä en juo,ei juo hänkään ja jos minä en voi istua baareissa ei hänkään,jos minä en polta ei hänkään...Toki kavereita saa ja pitää nähdä ja muutenkin elää myös omaa elämää,mutta sillä tavalla kun raskaana eletään!

Muutaman kerran olen antanut hänelle luvan lähteä ryyppäämään kavereiden kanssa lähinnä siksi, että mielestäni hän on niin ihanasti ollut tukenani. Ja olemme yhdessä ja erikseen käyneet kyllä juhlissa joissa muut juo, mutta ollaan sitten oltu selvinpäin.

Ja jos mieheni pyynnöstäni huolimatta ryyppäisi, heittäisin äijän pellolle,sillä mitä ilmeisemmin hän ei olisi valmis isäksi.

-------

Ja vaikka mieheni onkin hyvin osallistunut yhteiseen elämäämme,niin ei siitä silti mihinkään pääse,että hän on KUITENKIN vain mies ja jotkut tehtävät pitää rautalangasta vääntää kun ei itse tajua..;)

-------

Keskustelkaa ja perustelkaa ja vaatikaa! Laittakaa ne miehet ruotuun:)!!!

Eikä saa alistua " naisen rooliin" ,tasa-arvo kunniaan,nyt ollaan kuitenkin 2000-luvulla!!!

Ock

Enpä ole pahempaa potaskaa vähään aikaan lukenut. " kun mulla ei ole hauskaa, niin ei saa olla muillakaan" . Mitä tasa-arvoa se on, että sanellaan toiselle, että mitä hän saa ja mitä ei saa tehdä. Ja toi kommentti, että " hän on KUITENKIN vain mies ja jotkut tehtävät pitää rautalangasta vääntää kun ei itse tajua" kertoo kyllä kaiken kunnioituksesta, jota tunnet miestäsi kohtaan. Aivan uskomatottomia kirjoituksia. Toivottavasti ne on kirjoitettu provokaatiomielessä, nimittäin siinä kyllä onnistuit. Todellisuudessahan kukaan ei voi olla näin kakara.

...tapani on usein kärjistää asioita,niinkuin edellisessä tekstissänikin... Jos luit jatkokirjoitukseni,niin sinne lisäsin, että toki mieheni saa käydä baareissa ja nähdä kavereitaan niin paljon kuin lystää,kyse oli lähinnä juomisesta...ja jos ilman juomista ei ole hauskaa,niin eikös se kieli tietynlaisesta ongelmasta...Ja kuten sanoin, jokaisessa suhteessa on omat karikkonsa, jotka ulkopuolisen silmissä saataa näyttää järjettömiltä, mutta pariskunta varmasti itse tietää,mikä heidän suhteelleen on paras ratkaisu...Ja meillä se nyt on tällainen.

Olemme onnellisia ja jos mieheni mielestä pyyntöni olisi liikaa,hän tuskin olisi kanssani lähtenyt perhettä perustamaan...

Ja se " kuitenkin vain mies" -kommentti oli siis vitsi,hah-hah(perässä oli hymiö...) Ja tämän kommentin tarkoitus oli vain lohduttaa keskustelun avaajaa,että eihän kukaan ole täydellinen...Ilmeisesti meni metsään..huoh:/

Ock

turhn olla liian tosikko, ja joskus miehet ovat vain miehiä :)

Ja juomattomuus on meilläkin ehdoton asia.

Kukahan taas on tosikko. Jos kovaan ääneen toitotetaan, että ukko ulos, jos ei tee niin kuin haluan!



Mua vaan todella kummastuttaa, että tollaisia asioita viitsitään kirjoittaa. Eikö toisen huomioon ottaminen pitäisi olla itsestään selvää, eikä erikseen tarvitse mitään kieltää tai neuvoa. Jotenkin tollaiset kirjoitukset saa mut näkemään punaista, kun omassa perheessämme joudutaan kaikkia menemiset jatulemiset suunnittelemaan toiset huomioiden ja kyllä se tapahtuu ihan ilman julistuksia. Meillä on kaksi vammaista vakavasti sairasta lasta (6 ja 9 v), joita pitää jatkuvasti seurata eli jomman kumman pitää koko ajan tietää, että mitä varsinkin juniori tekee.



Ja alkoholista sen verran, että meillä ei sitä kumpikaan ole juurikaan käyttänyt aikoihin, mutta ei sekään ole asia, josta pitää olla pipo tiukalla. Odotan nyt kolmatta, eikä missään raskaudessa minulla ole ollut tarvetta kertoa miehelle, ettei alkoholia sovi käyttää, miksei voisi vähän ottaakin?



I rest my case

Ei meillä mitään listaa ole ollut mitä kummankin tulisi tehdä vaan sen mukaan on eletty miten kumpikin on jaksanut.

Mies on ollut aina kova tekemään töitä ja varsinkin nyt kun on vauva tulossa ja noita hankintoja on ollut vähän enemmän niin on ottanut sitten ylimääräisiä töitä jotta meillä olisi varaa tähän kaikkeen. Oon laskenu sen yhtenä huolenpidon muotona. Eli vaikka miestä ei ole niin kamalasti kotona näkynyt niin koen hänen huolehtivan minusta ja vauvasta tuomalla leipää pöytään...Ei olla mitään hyväpalkkaisia kumpikaan koskaan oltu...

Sillon kun olin vielä töissä ja raskaana ja iltoisin väsynyt, mies teki aina ruokaa. Pääsin siis suoraan töistä lepäämään eikä mun tarvinnut huolehtia siivoomisesta tai tiskaamisesta. Tietenkin viikonloppuisin kun tunsin itseni energisemmäksi, pesin pyykkiä tai imuroin mutta sen pyykkäyksenkin mies osaa tehdä kun eihän se muuta vaadi kuin että ne vaatteet laittaa koneeseen ja painaa napista.

Meillä on sellainen budjetti, että pyritään käymään ruokakaupassa kerran viikossa ja ostetaan koko viikon ruuat kerralla, niin ei ole tuo kaupassa käyntikään kummankaan vastuulla kun yhdessä sitten mennään ja se on ollu ihan hauskaakin yhdessä suunnitella mitä syötäs ens viikolla.

Nyt kun olen äitiyslomalla ja saan olla kotona niin luonnollisesti katon että ruoka on valmiina kun iskä tulee illalla kotiin. Tiskaan ja teen muutenkin enemmän kotitöitä kun saan ottaa kuitenkin päikkärit ja muutenkin levätä kotona koko päivän.

Mies on silitellyt ja jutellut ja laulanut vatsalle.

Molemmat ollaan vauvaa odotettu mielellään ihan alusta saakka vaikka tämä mun idea tavallaan alunperin oli, tai siis sanotaanko näin, että olin valmiimpi ajatukselle vauvasta kuin mieheni ensin oli. Se ois ensin halunnut, että meillä olis se omakotitalo ja koira ennen ku alotetaan perheen perustaminen mutta mulla toi biologinen kello jo tikitti siihen malliin, että ei tehnyt mieli enää odottaa.

Mies ei ole ollut koskaan mikään älytön juhlija joten baarissa käynneistäkään ei ole tarvinut riidellä. Oikeestaan ei se ikinä koko meidän yhteiselon aikana ole tykännyt baareissa käydä. Eikä muakaan ole huvittanut. Teininä juhlin ihan tarpeeksi niin ei tarvi katua, että ois jäänyt jostakin paitsi elämässä. Joissakin juhlissa kun ollaan käyty yhdessä niin en ole kieltäny mieheltä juomista. Sillä kun juominen pysyy aika hyvin aisoissa niin ei ole tarvinut mitään känniläistä huolehtia kotiin.

Jos mua joku sen käyttäytymisessä on ottanut päähän niin olen sanonut suoraan. Tai jos musta on tuntunut ettei musta ole huolehdittu tarpeeksi tai pidetty hyvänä niin sanon sen sille. Ei toista voi pitää ajatusten lukijana ja odottaa, että se ihan itte kaikki hoksais. Vastaavasti odotan, että mieskin kertois mitä se haluaa.

Voihan noita omia aivojakin kyllä käyttää ja joskus kuvitella mikä tekis toisen hyvälle mielelle.

Yks hyvä konsti minkä oon huomannu tehoavan niin KEHUMINEN! Kun miehelle sanoo kun se on tehny jotain hyvin niin sillä on uskomaton voima. Varsinkin jos sitä kehaisee muitten kuullen... Enkä tarkota tällä mitään sellasta amerikkalaista perheterapia kehuskelua vaan ihan tavallista toteamista siitä kuin kivasti toinen on jotain tehnyt, taikka pussaamista tai halaamista.

Ite en ole tätä konstia keksinyt vaan opin sen mun mieheltä. Sillä on joskus tapana sanoa jotakin mikä pönkittää mun itsetuntoa. Ja kun on saanu jostakin asiasta hyvää palautetta niin sen tekee mielellään sitten uudestaankin.

Mutta kaikenkaikkiaan oon ollu mieheen kyllä helkkarin tyytyväinen vaikka välillä on tapeltukin ja päästetty ilmoja pihalle mutta sellaistahan tämä avioliitto on. Välillä on hauskaa ja välillä ei. En ois naimisiin koskaan mennytkään jos olisin olettanut, että mun ei tarvi sitten missään asiassa joustaa ja ei mun mieskään varmaan olis vaimoksi ottanut jos olis halunut jonku kotiorjattaren.

Olen siten onnekas, että minulla on todella huomioiva ja kiltti kotona viihtyvä mies. Laskettu aika oli jo viikko sitten, mutta vauvaa ei vielä näy. Mies juttelee mahalle iltaisin ja kyselee, koskahan otus on tulossa ulos. Jokaisessa neuvolassa ja ultrassa mies on halunnut olla mukana ja alustavasti on ajateltu, että hän pitää puolet vanhempainvapaastakin. Mies on tehnyt kaikki ulkotyöt koko raskauden ajan, koska olen voinut 9 kk (!) pahoin. Sisähommat jaetaan niin, että se tekee, jota haittaa. Mies huomaa villakoirat, joten hän imuroi, ja minä hoidan muun yleissiivouksen ja pyykit. Mies rakastaa ruoanlaittoa, joten se on hänen hommiaan. Tiskit hoitaa se, jota alkaa astiavuori ensin ärsyttää. Pikkujouluissa mies kävi, mutta tuli yllättävän aikaisin ja yllättävän hyvässä kunnossa kotiin ja oli vielä hankkinut mulle tänne kotiin seuraakin. Raukka huolehtii niin kovasti. Ja meidän talouden alkoholinkäyttökin on kuin itsestään hiipunut raskauden myötä. Yksin juomisessa ei kai ole samaa hohtoa kuin siinä, kun ennen raskautta juotiin yhdessä viiniä pullollinen jos toinenkin viikonlopun aikana. Voi, kylläpä sitä punaviiniä kaipaakin! :)



Kun lukee muiden juttuja, havahtuu taas, että pitääkin olla todella kiitollinen kultaisesta miehestäni.