Kun vieras ei koske tarjottaviin.
Onko se ihan normaalia, ettei vieras ota mitään kahvipöydästä? Sairaat ja jotkut huippu-urheilijat tai jollain erityislaihtarilla olevat ymmärrän, mutta kun normaalipainoinen ihminen ei vuodesta toiseen ota mitään kyläillessä.
Tuntuu vaan niin hölmöltä, kun mikään ei kelpaa. Ei edes vesilasia ota. Istuu pöydässä ja katsoo, kun muut juo kahvia, teetä, juo limppaa/mehua, mutustaa suolaisia, kakkuja, keksejä jne. Mä en oikeasti ymmärrä, mikä tätä sukulaista vaivaa. Musta se on alkeellisten käytöstapojen puutetta. Vai mikä sen aiheuttaa, ettei halua edes yhtä keksiä tai 0,5 sentin ohuista siivua kakkua tai sekamehulasia ottaa?
Mulle tulee tosi loukkaantunut olo pikkuhiljaa tuosta touhusta. Vuodesta toiseen aina kerran vuodessa tulee meille katsomaan kahvipöytää. Joskus 3-4 vuotta sitten otti vesilasin, nykyään ei ota edes sitä.
Mä näen siinä jotain vallankäyttöä ja nyrpistelyä. Tehdään selväksi, ettei meillä ole mitään arvoa ja nauttii siitä, että saa näyttää meille, ettei tarjoiluista kelpaa mikään koskaan.
Onko joku teistä av-palstalaiset samanlainen ja mitä te haette sillä takaa? Ettekö koe velvollisuutena maistaa toisten tarjoiluja? (ja nyt en tosiaan halua kommentteja miltään nutraajilta...)
Kommentit (243)
119, niin on. Kyllä syömisiään saa valikoida tiettyyn mittaan asti, ja allergioiden tms. takia pitääkin kieltäytyä, mutta että mikään ei kelpaa!
Kokeilepa ap kattaa seuraavalla kerralla pöytä valmiiksi. Panet kaikille kupit ja muut, paitsi tämän yhden paikan jätät täysin tyhjäksi. Toimi jatkossakin niin - ja ohjaa ko. vieras sille paikalle. "Aulikki, tässä on sinun paikkasi, sinähän et meillä syö etkä juo, niin voit istua tähän"....
;-) No joo. Itse en varmaan kauheasti välittäisi "Aulikkia" edes kutsua kylään, harrastamme koko perhe ruuanlaittoa pitkän kaavan mukaan, ja olisi aika tyhmää kutsua joku istumaan 3-4 ruokalajin aterian ajan suu mutrussa pöydässä.
(116)
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 11:57"]
Kyllä kohteliaisuuden takia pitää joustaa. Ei se ole emännän vika esim se, että en syö lihaa ja käytä alkoholia.
Olen monet juhlat mennyt niin, että olen salaa kaatanut viinit kukkapurkkiin
[/quote]
no tuo kukkaruukkujen sotkeminen on todella moukkamaista (jos siis tarkoitat tuolla kukkapurkilla sitä). En minä ainakaan haluaisi että joku kaataa kukillemme jotain juomaa, johan ne rupeaa haisemaan jossain vaiheessa tms. Ihan reippaasti voi sanoa ettei käytä alkoholia tai syö lihaa, eihän siinä mitään pahaa ole. Tuo ruokien kätkeminen on outoa.
Olen joskus jättänyt ottamatta, kun emäntä on esim. tarjoilun lomassa kaivanut taskustaan vanhan nenäliinan, jolla niistänyt ja jatkanut tarjoilua pesemättä käsiään.
Toinen tilanne on kun esim. emäntä tappaa kesken ruokailun kärpäsen, jonka tipauttaa laittialle ja jatkaa sen jälkeen ruokailua pesemättä käsiään ja tekaisee siinä välissä esim. juustoleipiä itselleen.
Kolmas tilanne on kun emännältä/isännältä tipahtaa jotakin vahingossa lattialle ja se nostetaan sieltä tarjoilulautaselle.
Jestas, tätä ketjua lukemalla vaikuttaa siltä, että yli puolella suomalaisista on jonkin sortin ruokafiksaatio/ neuroosi/ ongelma. En yhtään ihmettele, miksi nykyajan kakaratkin ovat niin nirsoja ja pelkäävät erilaisia ruokia, kun äidit ovat samanlaisia.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 11:57"]
Kun emäntä näkee ison vaivan, ei häntä vieraat saa loukata
[/quote]
Jos olisin koprofiili ja laittaisin tarjolle omaa paskaani, niin suostuisitko syömään? Jos et, niin selitäpä miten tämä loukkaus on ihan sinusta ok.
Kummalla sitten on suurempi oikeus:
- vieraalla päättä itse mitä suuhunsa laittaa vai
-emännällä vetää koko pussi herneitä nenään jos vieras ei vielä, perkele, kahdeksantenakaan vuonna maista mitään.
Eiköhän se oma kroppa mene "muka kohteliaisuuden" edelle. Olsi kohteliaampaa olla tyrkyttämättä ja uskoa se ensimmäinen, vielä hyvässä hengessä, sanottu ei kiitos. Kyllä tuo kohteliasuudesta maistelukin menee sinne pula-ajalle, jolloin ehkä oli kohteliasta ja tarve syödä vieraisilla vaikka viikon vanhaa kaurapuuroa. Muttei enää nykypäivän suomessa, missä kellään ei ole puutetta syötävän määrästä (laadusta kylläkin).
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 19:11"]
Kyllä minä ainakin tuputan vieraille pullia niin pitkään, että jokainen ainakin yhden pullan on ottanut. Jos näen vaivaa, että jaksan pullat leipoa, niin kyllä myös odotan vieraideni niitä syövän. Vastenmielistä tällainen nykyajan nirppanokkakulttuuri, ei enää mitään ruuan ja toisten ihmisten arvostusta ihmisillä. Sellaiset vieraat saavat pysyä poissa kotoani, jos tarjottavani eivät kelpaa!
[/quote]
Kerrankin joku järkevä kommentoija tällä palstalla. Olen itsekin ihmetellyt tämän palstan kommentteja. Ihmeellisiä diivailijoita nykyaikana koko maa täynnä, kun ei edes ystävän tarjottavat kelpaa. Kaipaisin itsekin sellaista vanhanajan tunnelmaa, jossa otettaisiin kiitollisna, mitä tarjotaan.
Mä menen kylään tapaamaan niitä ihmisiä ja juttelemaan, en syömään. Syön kotonani. Kylään menen tapaamaan ihmisiä. Minua varten ei tarvitse varata ruokaa, en näänny nälkään pari tunnin visiitinkään aikana.
minä hakeutuisin johonkin terapiaan jos olisi noin vaikeata jonkun ruuan kanssa.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 11:57"]
Kun emäntä näkee ison vaivan, ei häntä vieraat saa loukata
[/quote]
Jos olisin koprofiili ja laittaisin tarjolle omaa paskaani, niin suostuisitko syömään? Jos et, niin selitäpä miten tämä loukkaus on ihan sinusta ok.
[/quote]
Se, että normaalit syötävät ovat sinusta verrattavissa terveydelle vaaralliseen ihmispaskaan - se ei sinusta sitten sisällä minkäänlaista nyrpistelyä/halveksuvaa asennetta emäntää kohtaan? Mietipä nyt hetkinen.
Ja tällä ei kyllä ole MITÄÄN tekemistä pula-ajan kanssa, hyvä 126.
Sellaista kulttuuria ei olekaan - ei edes hyvinvoivissa ja moderneissa länsimaissa - joissa olisi ok istua vuodesta toiseen vieraisilla syömättä mitään ja edes juomatta vettä. Se tulkitaan kaikkialla erittäin epäkohteliaaksi läpsäisyksi emännän naamaa ja vieraanvaraisuutta kohtaan.
116
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 13:25"]
Mä menen kylään tapaamaan niitä ihmisiä ja juttelemaan, en syömään. Syön kotonani. Kylään menen tapaamaan ihmisiä. Minua varten ei tarvitse varata ruokaa, en näänny nälkään pari tunnin visiitinkään aikana.
[/quote]
Puhuttiinko tässä muka tuosta? Että tarvitsetko juuri sinä syötävää kylässä?
Oletko ikinä kuullutkaan vieraanvaraisuudesta? Huomannut, että yleensä se emäntä jotain tarjoaa, vaikka juuri sinä et vierasjoukossa "tarvitse" ruokaa?
Vitsit olette osa kommentoijista kyllä täysin ufoja. Pelkkää "minä-minä-ja-mun-itsekeksimät-käytöstavat".
Luulisi nyt jo sitkeimmillekin tavan vuoksi kunkin aloituksen tekijää haukkuville tästä ketjusta selvinneen, että aika moni kyllä loukkaantuu tuollaisesta äärimmäisestä nirsoilusta, että MIKÄÄN tarjottava ei kelpaa.
Pitääkö siinä sitten inttää, että "mutku-mutku mä olen fennovegaani enkä voi vesilasillistakaan juoda ja kukaan ei sitä saa oudoksua, koska se olen MÄ..."
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 15:57"]
Onko se ihan normaalia, ettei vieras ota mitään kahvipöydästä? Sairaat ja jotkut huippu-urheilijat tai jollain erityislaihtarilla olevat ymmärrän, mutta kun normaalipainoinen ihminen ei vuodesta toiseen ota mitään kyläillessä.
Tuntuu vaan niin hölmöltä, kun mikään ei kelpaa. Ei edes vesilasia ota. Istuu pöydässä ja katsoo, kun muut juo kahvia, teetä, juo limppaa/mehua, mutustaa suolaisia, kakkuja, keksejä jne. Mä en oikeasti ymmärrä, mikä tätä sukulaista vaivaa. Musta se on alkeellisten käytöstapojen puutetta. Vai mikä sen aiheuttaa, ettei halua edes yhtä keksiä tai 0,5 sentin ohuista siivua kakkua tai sekamehulasia ottaa?
Mulle tulee tosi loukkaantunut olo pikkuhiljaa tuosta touhusta. Vuodesta toiseen aina kerran vuodessa tulee meille katsomaan kahvipöytää. Joskus 3-4 vuotta sitten otti vesilasin, nykyään ei ota edes sitä.
Mä näen siinä jotain vallankäyttöä ja nyrpistelyä. Tehdään selväksi, ettei meillä ole mitään arvoa ja nauttii siitä, että saa näyttää meille, ettei tarjoiluista kelpaa mikään koskaan.
Onko joku teistä av-palstalaiset samanlainen ja mitä te haette sillä takaa? Ettekö koe velvollisuutena maistaa toisten tarjoiluja? (ja nyt en tosiaan halua kommentteja miltään nutraajilta...)
[/quote]
-erilaiset allergiat
-pöpökauhu
-sosiaaliset ongelmat (esim. kahvikuppineuroosi)
Maailma muuttuu.... nyt ollaan minä-minä -kulttuurissa. Olisko helpompaa päivittää omia ajatuksia kuin yrittää tyrkätä pullaa suuhun joka sitä ei halua. Ei kaikesta tarvitse loukaantua viikkokausiksi, senkuin kohauttaa olkiaan ja jatkaa elämää.
133, ilman muuta. Sellaisen nirsoilijan voi jättää kutsumatta. Simple as that.
Joku sanoikin ketjussa jo, että ei tuollaista katsota missään maassa hyvällä. Olen asunut viisi vuotta Japanissa, ja siellä pidettäisiin erittäin epäkohteliaana, jos vieras ei ollenkaan maista tarjoomuksia. Vieraanvaraisuus on tärkeä osa tapakulttuuria myös siellä, eikä kestitystä saa ylenkatsoa. Siskoni asuu Yhdysvalloissa, sanoo siellä olevan täysin sama juttu.
En siten menisi nyt toitottelemaan, että se on vanhanaikainen pula-ajan tapa. Pitäisköhän tuollaisen nirsoilijan vaan niellä nyt ylpeys ja uskoa, että kohteliasta on edes maistaa jotain.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 15:57"]
Onko se ihan normaalia, ettei vieras ota mitään kahvipöydästä? Sairaat ja jotkut huippu-urheilijat tai jollain erityislaihtarilla olevat ymmärrän, mutta kun normaalipainoinen ihminen ei vuodesta toiseen ota mitään kyläillessä.
Tuntuu vaan niin hölmöltä, kun mikään ei kelpaa. Ei edes vesilasia ota. Istuu pöydässä ja katsoo, kun muut juo kahvia, teetä, juo limppaa/mehua, mutustaa suolaisia, kakkuja, keksejä jne. Mä en oikeasti ymmärrä, mikä tätä sukulaista vaivaa. Musta se on alkeellisten käytöstapojen puutetta. Vai mikä sen aiheuttaa, ettei halua edes yhtä keksiä tai 0,5 sentin ohuista siivua kakkua tai sekamehulasia ottaa?
Mulle tulee tosi loukkaantunut olo pikkuhiljaa tuosta touhusta. Vuodesta toiseen aina kerran vuodessa tulee meille katsomaan kahvipöytää. Joskus 3-4 vuotta sitten otti vesilasin, nykyään ei ota edes sitä.
Mä näen siinä jotain vallankäyttöä ja nyrpistelyä. Tehdään selväksi, ettei meillä ole mitään arvoa ja nauttii siitä, että saa näyttää meille, ettei tarjoiluista kelpaa mikään koskaan.
Onko joku teistä av-palstalaiset samanlainen ja mitä te haette sillä takaa? Ettekö koe velvollisuutena maistaa toisten tarjoiluja? (ja nyt en tosiaan halua kommentteja miltään nutraajilta...)
[/quote]
Mun äiti. Selittää aina kaikille ettei paino nouse vaikka kuinka syö kuin hevonen. Tai selittää keliakiallaan. Tosiasiassa syö ehkä aamupalan (kuiva näkkäri) ja yksi lämmin ateria koko päivän aikana. Lämmin ateria on tyyliin yksi peruna, vähän kastiketta ja haarukallista porkkanaraastetta tai salaattia. Muuten vain juo kahvia koko päivän. Jos joku sukulainen järjestää juhlat, sanoo aina ettei hänelle kannata erikseen alkaa mitään tekemään, ennen juhlia kieltäytyy lähtemästä koska "ei siellä kuitenkaan ole hänelle mitään kahvin lisäksi". Juhliin on aina tehty hänelle jotain ja sitten taas ruikuttaa että "ei olisi kannattanut, kyllä minä olisin ilmankin pärjännyt..." Väkisin ottaa ehkä parin teelusikallisen verran jotain.
Olen miettinyt että varmaan jonkintasoista sairaalloista painontarkkailua. Tätini on kertonut että äitini oli nuorena ylipainoinen.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 17:34"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 17:29"]
Tässä tulee asian ydin. Minä sitä ja minä tätä, kun en ole tottunut, niin minun ei tarvitse enkä välitä muista kun minäminäminä.
Miksi tällainen neuroottinen ja omiin tapoihin kangistunut ihminen haluaa edes mennä kyläilemään ja näkemään niitä erilaisia tapoja toimia? Ihan vain osoittaakseen, että ei viihdy eikä pidä muista?
Nykyään ei ymmärretä ihan peruskohteliaisuutta. Ei siellä kyläpaikassa tarvitse syödä mutta jos epäilee kutsujan jotain väsäävän, niin on kohteliasta
1) ilmoittaa etukäteen, ettei syö eikä juo mitään eikä siten häntä varten tarvitse tehdä mitään.
2) ottaa jotain esim. kahvia, teetä, mehua, vettä ja ehkä jokin hyvä selitys siitä, että olen juuri syönyt enkä jaksa mitään tai vältän sokeria tms.
3) syödä edes yhtä lajia ja juoda jotain. Harva emäntä ehtii kyttäämään, miten paljon juo tai syö, joten kuppiin voi jättää puolet ja lautaselle murustella osa ja kahvituksen lopulla voi vaivihkaa viedä oman kupin ja lautasen pois ja kipata ylimääräiset roskiin. Itse olen käyttänyt lautasliinaa, kun en halunnut kaikille juoruilla ruokavaliostani ja sen syistä.
En ymmärrä, miksi pitää osoittaa sille kutsujalle ikävälä tavalla nenää nyrpistäen, että ei kelpaa, jos jo etukäteen tietää, ettei aio syödä mitään. Reilumpaa on kertoa emännälle etukäteen ainakin sen, ettei aio syödä/juoda mitään. Yleensä kahvittelut kuuluvat kyläilyihin, joten turha väittää, ettei osaa sellaista odottaa.
Varmaan samat tyypit eivät kykene tervehtimään tai kiittämäänkään. Muistan aikanaan ketjun, jossa iso osa palstalaisista ei kykene tervehtimään esim. lapsensa kaverin vanhempia. Nykyään kaikenlaiset moukkamaisuudet selitellään ties minkälaisilla piilevillä neurooseilla. Kylään uskalletaan tulla mutta ei voida syödä eikä puhua mitään eikä ainakaan kertoa kenellekään, mistä oikeasti kenkä puristaa.
[/quote]No mä en tulekaan sinne kylään mielellään, mutta kun siitäkin loukkaannutaan. Ja sanon kyllä ettei mulle tarvitse laittaa mitään, mutta kun se ei mene jakeluun kun niitä kakkuja laitellaan tarjolle lattian kauttakin....
Olenko minä siis mielestäsi moukka kun olen pakko-oireisen häiriöni vuoksi ollut suljetulla hoidossakin, ja aika tavalla invalidisoitunut kotini vangiksi? Kiitos vain.
[/quote]
Voisitko kertoa enemmän häiriöstäsi ja elämästäsi? Olen todella kiinnostunut ko. vaivasta, vai miksi sitä sanoisi.
Olen aikas hämmentynyt siitä, miten paljon on ihmisiä, joilla on yllämainitun kaltaisia ongelmia. Ekalla sivulla varmaan kolme tai neljä mainitsi hygieniaongelman o_O miten tämä on näin yleistä, neuroosit? ... itselläni on keliakia, joten hyvin usein käy niin, ettei ole edes kylässä mulle mitään muuta tarjolla kuin kaffia. No. En mä juuri kyläilekään, ja olen tottunut myös tarvittaessa ajoissa varautumaan omin eväin. Kurjaa se kyllä on, mutta aika kurjia on ne tarjottavatkin, joita muut räpeltää, kun eivät ole keliakiasetteihin tottuneet. Toisaalta, on niitä ollut onnistuneitakin, just sain kaverin luona mahtavaa pizzaa ihan yllätyksenä <3 ja esim. siskoni taidot keliakiaherkkujen tekijänä on senkun parantuneet.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 18:50"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 18:44"]
Meillä on töissä yksi mies joka ei ilmeisesti uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi juo lainkaan alkoholia. Kilistelemme työpaikalla kuitenkin aina välillä ja olen sivusilmällä pannut merkille että hän aina kohteliaasti ottaa kuohuviinilasin, kohottaa maljan ja on juovinaan siitä kulauksen. Sitten hän siirtyy seurustelemaan muiden kanssa ja jossain vaiheessa muiden huomaamatta kippaa lasin sisällön lavuaariin tai vaihtaa laseja jonkun läheisen työkaverinsa kanssa. Näin minusta kuuluukin toimia.
[/quote]
Minusta hyviin tapoihin kuuluisi varata myös alkoholitonta tarjottavaa.
[/quote]
Olen ihan oikeassa mutta koska työpaikallani ei jostain syystä näin ole aina toimittu, tekee tämä työkaverini mielestäni täysin oikein kun ei nosta aiheesta siinä juhlahetkellä mitään äläkkää.
43
[/quote]
Aivan oikein. Tarjottu malja otetaan ja nostetaan aina mutta pisaraakaan siitä ei ole pakko juoda. Hm, pitäisikö käytöksen kultainen kirja luetuttaa koulussa?
Kyllä kohteliaisuuden takia pitää joustaa. Ei se ole emännän vika esim se, että en syö lihaa ja käytä alkoholia.
Olen monet juhlat mennyt niin, että olen salaa kaatanut viinit kukkapurkkiin tai ruokapöydästä ottanut sen matkaani ja vaivihkaa kaatanut lavuaariin. Lihapalat pyörittelen lautasella ja osan olen pistänyt paperinmutkassa käsilaukkuun.
En kehtaisi ikinä vaatia alkoholitonta juomaa alkukilistelyyn tai ruokajuomaksi tai lihatonta ruokaa. Nykyään teenkin niin, että käyn syömässä ennen ruokakutsuja, ettei tule nälkä, koska yleensä en voi syödä sitä ruokaa, kun aina tarjotaan lihaa. Käyn sitten vessassa hanasta juomassa vettä, jos janottaa.
Kun emäntä näkee ison vaivan, ei häntä vieraat saa loukata