Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten vanhemmat: miten selviätte ilman tukiverkkoa?
03.10.2013 |
Meillä on kaksi pientä lasta, 1 ja 3v. ja vaikka niitä on vain kaksi, elämä tuntuu ajoittain aika rankalta. Ei tämä varmaan muuten olisi liian rankkaa, mutta nukkuvat molemmat niin huonosti, heräilevät pitkin yötä (aina eri öinä tietenkin) ja aina jonkun pitää herätä viideltä. Väsyttää. Meillä on myös sen verran pieni asunto että täällä ei voi toinen vanhemmista nukkua ilman että kuule kaikki muiden äänet tai joku lapsista kiipeä päälle jne. Menemme lasten kanssa klo 20:00 nukkumaan että jaksamme päivät. Yhteistä aikaa ei ole ollut vuosiin ja meidän yhteys on alkanut sen takia kadota ja olla riitainen.
Meillä on eläkeläiset isovanhemmat samassa kaupungissa mutta olen päättänyt että he eivät kye enää hoitamaan pieniä lapsia, hermot eikä jaksaminen heillä riitä. Ja aina kun ovat hoitaneet se on ollut ainakin jonin verran vastahakoista, niinpä en enää ole kysellyt. Rahaa hoitajaan ei tässä elämäntilanteessa ole.
En ole tässä valittamassa, toki osaamme ja jaksamme omat lapsemme hoitaa, ja selviämme, mutta kysyisin ihan käytännön syistä, miten te muut joilla ei ole tukiverkkoja jaksatte? Miten hoituu yhteinen aika hoituu? Tiedän että tämä on väliaiakainen tilanne ja että kun kasvavat sitä yhteistä aikaakin on helpompi järjestää, mutta toivon että ei sentään erota tai muuta vastaavaa kun sitä yhteistä aikaa ei ole ja kaikki aika yhdessä kotona on lapsille.
Kommentit (67)
Minusta teidän pitäisi ratkaista nuo lasten uniongelmat. Ettehän te muuten jaksa. Oletteko kokeilleet unikoluja tms.vai heräilevätkö muista syistä?
Meilläkin pienet lapset eikä tukiverkkoja ja oma ja yhteinen aika on illalla kun menevät nukkumaan. Ei siinä paljon muuta mahdollisuutta ole ellei ole lasten päiväuniaikaa käytettävissä. Tsemppiä! Se voi olla todellakin rankkaa kahden pienen kanssa, riippuen siitä minkälaiset lapset saa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 08:26"]
Jos on oikeasti väsynyt, nukkuu vaikka missä ja se huonoksi luokiteltu apukin kelpaa. Meillä kuopuksella astma. Kuusi vuotta meni risoilla unilla.
[/quote]
Joo, se on aika kamalaa se paha univelka. On ollut vaiheita jolloin oma järki ja muisti on ruvennut pahasti pätkimään.
Isovanhemmat eivät ole halukkaita hoitajia ja en halua tunkea lapsiani jonnekin jossa he eivät ole haluttuja ja heidän turvallisuutensakin isovanhempien luona on alkanut arveluttamaan.
Kuitenkin teillä vihdoin ratkesi tämä ongelma? Eli toivoa on. :)
No se ratkesi kun tarpeeksi odotti. Meillä ei ees ole niitä huonojakaan isovanhempia. Nyt päästään välillä yhdessä kävelyttämään koiria, kun lapset voi jo jättää tunniksi keskenään. 2
[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 08:28"]
Minusta teidän pitäisi ratkaista nuo lasten uniongelmat. Ettehän te muuten jaksa. Oletteko kokeilleet unikoluja tms.vai heräilevätkö muista syistä?
Meilläkin pienet lapset eikä tukiverkkoja ja oma ja yhteinen aika on illalla kun menevät nukkumaan. Ei siinä paljon muuta mahdollisuutta ole ellei ole lasten päiväuniaikaa käytettävissä. Tsemppiä! Se voi olla todellakin rankkaa kahden pienen kanssa, riippuen siitä minkälaiset lapset saa. :)
[/quote]
Niinpä. Meidän lapset heräilevät ja valvovat milloin mistäkin syystä, suurin ongelma on jatkuva sairastelu jota on vaikea välttää jos on muiden lasten kanssa ollenkaan tekemisissä. Jos välillä tulee suhteellisen hyvä yö nukuttua, se tuntuu lottovoitolta, ja sitten harmittaa kun ei käyttänyt sitä ilta-aikaa miehen kanssa leffan katseluun tai keskusteluun viinilasin kanssa. On ikävä miestäni ja suhdettani.
Meillä yksi erityislapsi. Lohduttauduimme sillä, että joskus tämä vaihe menee ohi ja sitä vanhempien yhteistä aikaakin alkaa löytymään. Molemmat vanhemmat osallistuivat aktiivisesti lapsen hoitoon.
Lapsi oli vieressä nukkumassa, jolloin yöheräämiset lakkasivat lähes kokonaan. Ensin niin, että nukuin lapsen kanssa kahdestaan ja myöhemmin, lapsen kasvettua, tuli isäkin takaisin sänkyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turvaverkko on aika uusi keksintö. Aikaisemmin asia ratkaistiin palkkaamalla joku hoitamaan lapsia tai asumalla isovanhempien kanssa, jolloin kaikki saivat apua.
Meillä on 3 alle 4v lasta enkä ole ajatellut, että tarvitsen turvaverkkoa avukseni. Isovanhemmilla lapset eivät ole koskaan olleet yökylässä, isovanhemmat käyvät meillä viikottain ja ovat silloin lasten kanssa ja saan sitä "omaa aikaa" eli voin vaikka siivota kellaria ukin kanssa kun mummi katsoo lasten perään. Tämä on meidän tapa elää, monen mielestä liian helppo, mutta meille sopiva.
Teillä on tosi rankka vaihe nyt, lapset ovat niin pieniä että ovat vielä ihan autettavia ja toisaalta valvomista ym. on takana jo muutama vuosi eli kaikki reservit on käytetty. Tahdon sanoa, että kyllä se helpottaa jo aika pian! Kun pienempi tuosta vähän kasvaa ja on 2 tai 3 v niin elämä on jo ihan erilaista. Se tuntuu aika pitkältä ajalta odottaa nyt kun on väsynyt mutta vuodet menee nopeasti.
Akuutisti sitten, suosittelen myös tekemään parhaanne että voitte parantaa lasten unta (ja siis omaannekin). On fiksua mennä nukkumaan silloin kun lapsetkin, jotta saatte nukuttua mahdollisimman paljon. Voisiko viikonloppuna esim. toisena päivänä toinen nousta lasten kanssa ( ja mennä vaikka ulkoilemaan) ja toisena toinen. Nukkujalle korvatulpat korviin jo illalla. Tai olisiko rahaa mennä hotelliin vaikka yhdeksi yöksi yksi vanhemmista kerrallaan (tai sinne isovanhemmille, nukkumaan vaan) vaikka kerran kuukaudessa. Yksikin nukuttu yö tekee ihmeitä, samoin se että tietää saavansa nukkua. Tai jos isovanhemmat ovat aamuvirkkuja niin voisivatko tulla aamulla teille hoitamaan lapsia että saatte vähän nukkua. Kun pieni on vähän isompi niin voitte laittaa viikonloppuaamuna esim. puolen tunnin lastenohjelman ja itse voi joko hetken torkahtaa tai rauhassa parantaa aamukoomaa kahvin voimalla.
Saat sympatiani, meillä nuoret terveet isovanhemmat, jotka asuivat lähellä lasten ollessa pieniä, mutta ei vaan koskaan sopinut lastenhoito kun sitä ehdotti. Siis koskaan. Että on meitä muitakin.
Me ollaan myös ystävien kanssa hoidettu vuoroon toistemme lapsia niin että pariskunnat pääsee yhdessä vaikka syömään tai leffaan. Se on tietysti vaikeampaa silloin kun kaikilla on pienet lapset ja kädet täynnä töitä.
Jaksamista!! Kyllä se vielä helpottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö, turvaverkko on ollut aina olemassa! Etenkin maaseudulla piti olla turvaverkko että sai edes talon työt hoidettua. Välillä vaan tarvittiin enemmän porukkaa ja silloin oli koko kylä auttamassa. Naapurit tunnettiin ja toisia autettiin. Perhekokokin oli isompi ja usein siinä oli isovanhempia ym. eli enemmän silmiä ja käsipareja. Kaupungistuminen on tuonut erillisyyden perheisiin, tuntuu että koskaan eivät äidit ole olleet niin yksin kuin nyt.
Kaikki tarvitsevat apua joskus. Typerää suomalaista asennetta että kaikki pitää tehdä itse ja yksin ja sitten on upee selviytyjä, vaikka oliski k* otsassa vuositolkulla.
Kymppi vastasi siis kasille, unohtui lainaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritämme pitää jaksamisesta huolta vuorottelemalla. Meillä on kolme lasta, nuorimmainen on 8kk ja heräilee myös usein yöllä.
Mies on töissä ja minä kotona. Meillä mies usein herää nuorimmaisen kanssa kuudelta ja herättää minut ennen töihin lähtöään. Illalla taas mies menee minua aikaisemmin nukkumaan ja minä hoidan vanhempien lasten iltasadut ja iltapuuhat. Viikonloppuisin minä nukun pitkään lauantaina ja mies taas vuorostaan sunnuntaina.
Eivät nämä toki mitään kiveen hakattuja sääntöjä ole, niitä vaihdellaan aina sen mukaan miltä tuntuu ja varsinkin mies ottaa välillä päiväunet. Kyllä tämä sujuu kun kumpikin pitää huolta toistensa jaksamisesta. Varsinkin kun tietää, että tämä kausi ei kestä ikuisesti.
Viikonloppuisin yritämme aina ottaa kahden keskistä aikaa iltaisin ja valvomme yhdessä leffan merkeissä tms.
Meillä ei ollut isovanhempia elossa, ja muu suku asuu kaukana. Mutta maksoimme lapsenvahdille, hyvä löytyi kun kyselin tuttvailta, työkavereilta yms. Toki se maksoi, mutta mielummin pää kunnossa ja apua tarpeen mukaan, kun iso asunto tai auto tai muumimukit hyllyssä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme heräilleet vuorotellen lasten itkuihin. Opin erottamaan unissani kuopuksen äänen kaikista muista, kun hän jäi viimeisimpänä rinnoille. Mies havahtui sitten vuotta vanhemman itkuihin. Unissaankin oppi erottamaan kumman on noustava, Miehen yövurojen aikaan kumma kyllä osasin nousta molempien ääneen. Ensimmäiset vuodet menivät niin, että lapset heräsivät 15min välein läpi yön.
Olemme sopineet nukkumisen vuorottelusta. Ajoittain toinen saa nukkua koko yön, toinen sitten vaikka valvoo sen läpeensä. Mies on mm. lukenut kirjoja, minä tehnyt käsitöitä. Lisäksi olemme sopineet aamut niin, että minä herään aina (04-06) välillä ja mies nukkuu klo 10 asti milloin ei ole aamuvuorossa. Sen jälkeen vaihdamme vuoroa ja nukun tai olen muuten vain omissa oloissani siinä keskellä päivää sen 2-4 tuntia.
Toiselta voi myös koska tahansa pyytää tilaisuutta nukkua vaikka tunnin. Lyhytkin lepohetki on joskus ihan elintärkeä, mutta toinen kyllä jaksaa sen puoli tuntia tai tunnin yksin lasten kanssa.
-Vuorottelipelillä siis.
Olemme jättäneet sivuseikoiksi monia muita huolehtimisen aiheita. Kotia ei jaksa kunnostaa eikä aina puunatakaan. Piha on välillä nättinä, välillä repsottaa. Lakanoita en silitä enää lainkaan. Levollisesta ajasta on tullut niin arvokasta, että sen tahtoo käyttää mukavaan yhdessäoloon ( myös isompien) lasten tai puolison kanssa. Päivän paras hetki on monesti illalla, kun muksut nukkuvat. Käymmme yhdessä saunassa, katsomme telkkaria, asetumme leffan ääreen.
Tukiverkkoja ystävistä tai sukulaisista ei ole ollut enkä osaa kuvitella sellaisia tulevan. Yöt ovat onneksi helpottuneet noin viiden vuoden jälkeen. Nyt kouluikäisten kanssa suurempi haaste on keksiä mielekästä tekemistä, hoitaa hyvin terveyttä. Lisäksi oma jaksaminen fyysisesti on vähän kovilla.
14 lisää. Varsinainen jaksaminen sitten: sekaan on kyllä mahtunut masentumista ja uupumista, mutta nyt näyttää paremmalta. Olemme saaneet pyytämällä ulkopuolisten hoitoapua ja myös tukea omalle henkiselle jaksamiselle. Tukiverkot ovat muodostuneet ammattilaisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallekin 1 yö/aamu viikossa kun saa nukkua. Sitten pitää vain nauttia siitä perhe-elämästä kotona ja löytää se elämän onni ja parisuhdeaikakin sieltä kotoa. Niinkuin itsekin kirjoitit: lapset kasvaa ja sitten sitä aikaa on.
Meillä 1 lapsi ja 3-4v taisi olla se raskain aika. Nyt tuo jo lähtee naapurin kanssa kerran viikossa "itsekseenkin" harrastuksiin... ja me miehen kanssa ihmetellään kotona hiljaisuutta.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 09:03"]
Olemme heräilleet vuorotellen lasten itkuihin. Opin erottamaan unissani kuopuksen äänen kaikista muista, kun hän jäi viimeisimpänä rinnoille. Mies havahtui sitten vuotta vanhemman itkuihin. Unissaankin oppi erottamaan kumman on noustava, Miehen yövurojen aikaan kumma kyllä osasin nousta molempien ääneen. Ensimmäiset vuodet menivät niin, että lapset heräsivät 15min välein läpi yön.
Olemme sopineet nukkumisen vuorottelusta. Ajoittain toinen saa nukkua koko yön, toinen sitten vaikka valvoo sen läpeensä. Mies on mm. lukenut kirjoja, minä tehnyt käsitöitä. Lisäksi olemme sopineet aamut niin, että minä herään aina (04-06) välillä ja mies nukkuu klo 10 asti milloin ei ole aamuvuorossa. Sen jälkeen vaihdamme vuoroa ja nukun tai olen muuten vain omissa oloissani siinä keskellä päivää sen 2-4 tuntia.
Toiselta voi myös koska tahansa pyytää tilaisuutta nukkua vaikka tunnin. Lyhytkin lepohetki on joskus ihan elintärkeä, mutta toinen kyllä jaksaa sen puoli tuntia tai tunnin yksin lasten kanssa.
-Vuorottelipelillä siis.
Olemme jättäneet sivuseikoiksi monia muita huolehtimisen aiheita. Kotia ei jaksa kunnostaa eikä aina puunatakaan. Piha on välillä nättinä, välillä repsottaa. Lakanoita en silitä enää lainkaan. Levollisesta ajasta on tullut niin arvokasta, että sen tahtoo käyttää mukavaan yhdessäoloon ( myös isompien) lasten tai puolison kanssa. Päivän paras hetki on monesti illalla, kun muksut nukkuvat. Käymmme yhdessä saunassa, katsomme telkkaria, asetumme leffan ääreen.
Tukiverkkoja ystävistä tai sukulaisista ei ole ollut enkä osaa kuvitella sellaisia tulevan. Yöt ovat onneksi helpottuneet noin viiden vuoden jälkeen. Nyt kouluikäisten kanssa suurempi haaste on keksiä mielekästä tekemistä, hoitaa hyvin terveyttä. Lisäksi oma jaksaminen fyysisesti on vähän kovilla.
[/quote]
minun on pakko kysyä, että mikä lapsillanne oli "vikana"?
Hei!
Kannattaa puhua neuvolassa tuosta. Lapset voisi laittaa unikouluun, siis tähän on ihan asiallinen hoitokin! Ja sitten toisekseen voisi miettiä tapoja joilla saatte kahdenkeskeistä aikaa; tässä jotain:
* Isovanhempipalvelu. MML ainakin järjestää tätä. Tsekkaa lisää netistä ja soita/menkää reippaasti testaamaan. Näin autatte myös yksinäisiä vanhuksia.
* Neuvolasta perhetyö. Te määrittelette työnkuvan eli jos lapset nukkuu huonosti niin voisivat tulla ulkoiluttamaan aamupäivällä lapsia puistoon niin saat tehdä ruuan itse rauhassa.
* Kerhot. Se voi piristää mieltä kun isompi vaikka menee yksin johonkin kerhoon tai vaikka menisitte yhdessä johonkin kerhoon tai toimintaan, vaikka jokin äiti-vanhempi jumppa?
* Teidän muut sukulaiset? Joku nuori saattaa olla innoissaan jos pääsisi vahtimaan lastanne välillä ja käyt toisen kanssa jossain.
* Kuntosalit. En tiedä teistä mutta me tykätään urheilla yhdessä. Eli lapset parkkiin ja tunniksi hikoilemaan.
Sitten toki kannattaa miettiä helpottaako elämää se että on toimintaa. Tehkää perheenä eri asioita ja välillä kannattaa kokeilla että sinä otat toisen lapsen ja mies toisen ja menettekin eri paikkoihin. Se ei ratkaise sitä että ollaan enempi yhdessä mutta lapsille se on hyvä olla ilman kilpailua huomiosta ja lapsi on tyytyväisempi kun välillä saa tehdä jotain äidin/isän kanssa.
Eikä tekemisen kuulu maksaa mitään; voitte mennä yhdessä kirjastoon tai metsään kävelemään.
Jos teillä ei ole yhteistä aikaa niin sitten pitää miettiä miten parhaiten saa tästä hetkestä irti. Lapset ei ole syy miksi teillä menee huonosti vaan se että teillä ei ole mielikuvitusta tai tahtoa nauttia arjesta mitä se on ja mitä se voisi tarjota. Sillä jos tulisi vaikka ero niin ei saa syyttää siitä lapsia vaan itseään.
Aina voisi koittaa tehdä miellyttävän illan. Toinen nukuttaa lapsia ja toinen levittää olkkariin viltin ja kynttilää, tyynyjä yms. Nautitte lasin viiniä ja herkuttelette siitä teidän elämästä. Vaikka vaan vartin.
Mutta lapset unikouluun ja puhut neuvolassa tilanteestanne ja omakin hyvä yö kantaa pitkälle niin mieti miten saisit syvän unen teille. Vaikka lapsi herää yöllä niin sitten herää. Meilläkin heräsi viimeyönä 1- vuotias huutamaan hampaitaan ja 4- vuotias pissasi sänkyynsä. Ja se siitä.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 20:09"]
1. lukiolainen lastenlikaksi, joku tuntee varmasti jonkun lukiolaisen
2. kysykää joltain tutulta lapsiperheeltä, että mites ois perjantaivaihto lapsille
3. hankkikaa hoitaja rahalla, 4H-toimintaa on monessa pikkukaupungissakin
4. kai niillä lapsilla on kummit. Kehdatkaa pyytää apua. Yksi ilta lastenhoitoa ei tapa ketään
5. ajakaa lähimpään Ikeaan ja jättäkää ne pariksi tunniksi lapsiparkkiin!
Lopettakaa olemasta avuttomia.
[/quote]
Lapsiparkkeja on myös muissa kaupoissa ja kauppakeskuksissa, liikuntasaleilla, liikuntakeskuksilla, seurakunnilla ja jopa Tampereen Teatterilla. Googlatkaa. Avioliittonne on yhteisen ajan arvoista.
Kyllä se helpottaa jo vuoden tai ainakin parin kuluttua. Parisuhde voi todellakin olla ongelmissa, jos sille ei ole ollut aikaa. Suhteen voi joutua rakentamaan alusta, koska puoliso ei ole välttämättä se sama ihminen kuin ennen lapsiperheaikaa. Mutta ei ne vanhemmuuden vaikeudet vauva-aikaan lopu. Sanonta kuuluu "pienten lasten kanssa on pienet murheet, isojen lasten kanssa isot murheet". Väsymyksen tilalle tulee huoli koulusta, koulumatkoista, kiusaamisesta, kotiintuloajoista, jne.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 08:56"]
Höpö höpö, turvaverkko on ollut aina olemassa! Etenkin maaseudulla piti olla turvaverkko että sai edes talon työt hoidettua. Välillä vaan tarvittiin enemmän porukkaa ja silloin oli koko kylä auttamassa. Naapurit tunnettiin ja toisia autettiin. Perhekokokin oli isompi ja usein siinä oli isovanhempia ym. eli enemmän silmiä ja käsipareja. Kaupungistuminen on tuonut erillisyyden perheisiin, tuntuu että koskaan eivät äidit ole olleet niin yksin kuin nyt.
Kaikki tarvitsevat apua joskus. Typerää suomalaista asennetta että kaikki pitää tehdä itse ja yksin ja sitten on upee selviytyjä, vaikka oliski k* otsassa vuositolkulla.
[/quote]
No kuulkaas ei ihan näinkään. Itse jututin nyt jo muutama vuosi sitten edesmennyttä 90 v isoäitiäni. Hän oli 7 lapsisen perheen äiti ja maatalon emäntä. Vanhimmat lapset olivat pienenä kotona YKSIN, kun vanhemmat olivat töissä. Normaalipäivinä pari tuntia kerrallaan, kun hoidettiin karjaa ja sesonkitöinä pidempäänkin. Sitten nuorimmille ol myöhemmin jo hoitajia vähän vanhemmist sisaruksista, mutta pieniähän nuo isommatkin ovat silti olleet. Lukittiin ovet, etteivät karkaa ja yritettiin evästää, ettei tulella jne. leikitä.
Tätä kun kauhistelin, niin totesi, että tietysti olisi ollut toisin, jos samassa talossa olisivat asuneet jommankumman vanhemmat. Näinhän monessa paikassa oli, mutta sanoi, ettei tuo järjestely nyt silti tavaton ollut. Ja jostain juuri luin, että kaupunkien työläisten lapset olivat todella usein päiviä ja iltoja vain keskenään kotona, riippuen siitä, mitä vanhemmat työkseen tekivät. Lasten Tapaturmakuolleisuus oli huikeasti suurempi kuin nykyisin.
että ei se tuevaverkko ennenkään mikään itsestäänselvyys ole ollut....
Jos on oikeasti väsynyt, nukkuu vaikka missä ja se huonoksi luokiteltu apukin kelpaa. Meillä kuopuksella astma. Kuusi vuotta meni risoilla unilla.