Oletko koskaan pissannut housuun aikuisena?
Minulle tapahtui tänään jotain todella noloa. Olin tulossa töistä kotiin ja pisuhätä vaivasi, kiitos 3 kuppia kahvia palaverissä. Lähdin linja autolla kotiin hätä kasvoi aivanvaltavasti linja autossa kun matkakin kesti melkein 45 min. Pelkäsin etten kestä kotiin asti vaan pissaan linja-auton penkille. Noustessaniomalla pysäkilläni pois en vaan pystynyt enään tekemään mitään vaan pissa rupesi tulvimaan housuun. Oli sitten mukava kävellä kotiin noin 500m nilkkoihin asti märissä farkuissa. Voiko näin oikeasti käydä aikuiselle ihmiselle???
Onko muille koskaan käynyt mitään vastaavaa
Nolostunut nainen 29v
Kommentit (212)
Monesti läheltä piti tilanteita ollut mutta vielä en ole.
4 lasta olen synnyttänyt alateitse. Pitänyt hyvän huolen kuopasta, ja varsinkin lantio pohja lihaksista.
Ei ole tullut silloin pöksyihin.
Paitsi, 3 vuotta sitten olin saanut sairauskohtauksen kotona. Tuuperruin kylppäriin. Olin pissanut housuihin.
Kaksi kotona asuvaa teini poikaani olivat vaihtaneet minulle kuivat pöksyt, ennen lanssin tuloa. Minä en tiennyt mitään.
Sairaalassa kun heräsin jossain vaiheessa, aivan pöllämystyneenä, tippa kiinni, happiviikset, tunsin, että mulla on hirveä pissahätä.
Irtotin viikset, kuljetin tippatelinettä puoleen väliin huonetta, ja pissasin niin paljon, että se levisi lattialle.
Huonetoveri soitti hoitajat. He auttoivat minua, ja selittivät mitä on tapahtunut.
Kun kaikki lapseni tulivat minua katsomaan, kerroin että hävetti, kun pissasin housuun ja lattialle, niin molemmat teinipojat sanoivat, että no haittaakse, kusithan sä jo kotona pöksyihin, ja me putsattiin sut, ennenkuin lanssi saapui ja vanhemmat sisaret ehti paikalle.
Luoja, miten voi äitiä hävettää tuollainen asia, lopulta se nauratti meitä kaikkia, kun sanoin, että heittäkää ne mun pissaset housut kotona roskiin, niin pojat totesi, että me on jo pesty ne ja kuivaneetkin ja kylppärikin siivottu.
Vanhemmat on tottuneet tekemään tuollaista lapsilleen. Myös isona, jos ovat sairaita, mutta toisinpäin, hävetti.
Mutta heidän loistava asennoituminen ja hurtti huumori auttoi. Kuten, ollaan kuultu, jos ihminen kuolee yhtäkkiä, tulee se ulostekin housuihin. Niitä ei olisi siivottu, sen homman olisivat saaneet tehdä patologian laitoksella.
Kerran eräässä talvitapahtumassa. Oli vain niin kamala hätä, että luovutin. Olin varma, että joku huomaa ja olin ihan valmis siihen, mutta kiitos paksut talvihousut kukaan ei huomannut mitään, vaikka pissasin ihan täysillä housuun. Naama kyllä varmasti punotti. Ja olin niissä housuissa monta tuntia!
Kerran kaupoilla kierrellessä koko päivän en viitsinyt käydä vessassa koska hätä ei ollut vielä paha mutta kotimatkalla hätä yltyi niin kovaksi että ei rakko kestänyt vessaan asti...
Vaihdevuodet meinaa tehdä tepposia jos aivastaa (ei aina) ja muu tilanne. On pidettävä paperitupot lähellä.
Olin muutaman kaljan jo juonut ja tajusin, että vielä pitäisi saada lisää. Kello lähestyi jo yhdeksää ja kiirehdin Lidliin välittämättä pissähädästä, koska harvemmin pidättely on mitään suurempaa vaikeutta aiheuttanut. Sain kerättyäni ostokset ja siirryin jonoon. Vain yksi kassa käytössä, vaikka jonoakin oli. Pissahätäni oli jo todella tukala ja yritin vain sinnitellä niin ettei epätoivoista pidättelyä huomattaisi. Sitten sorruin antamaan lirauksen tulla ja sain pissan tulon loppumaan hetkeksi.
Pissahätä ei juuri helpottanut ja sitten hyväksyin ajatuksen, että nyt taitaa farkkuni kastua jonkin verran. Annoin pissaa tulla juuri ennen tavaroiden laittamista hihnalle ja yritin vain välttää lattialle valumisen. Olisin voinut estää pissaläikän näkymisen jonkin verran pitämällä takkini kiinni, mutta en halunnut takkini tahriintuvan pissata. Taisi myyjä ihmetellä farkuissani vielä leviävää tummaa läikkää odottaessani edessäni olevan maksamista.274
Kyll maar mää ole mut oleks sää?
Pari kertaa ku ollut aivan sietämätön hätä...
Hyvinkään aseman lähellä taulu aivan täynnä ja kusetti kovasti. En saanut kullia riittävän nopeasti ulos kun se vetoketjun vetolirpake oli pois ja kusin vasempaan lahkeeseen.
Parikymppisenä erään kerran olin kännissä kuin käki, siis pellit kiinni eikä ketään kotona. Pääsin vessaan asti mutta siihen loppui sen hetkiset kognitiiviset kyvyt. Lopputulos, istuin pytyllä housut jalassa ja lorottelin iloisesti. Vessapaperia hamutessa vihdoin tajusin että nyt meni jotain pielenn XD Ei mitään käsitystä miten siitä pääsin takaisin hotelliin, todennäkisesti kusihousuissa hoiperrellen. En tiedä mikä kyseisen reissun aikana oli pielessä, toisena iltana taksikuski kantoi mut hotellihuoneeseen kun en ollut tolkuissani. Epäilen että lasiin oli laitettu jotain. Onneksi oli kaveri mukana.
Lirauksia on tullut useamman kerran. Mulla on semmonen juttu että kun alkaa kusettaa ulkona ja sopiva paikka on ihan lähelle, tulee pakonomainen tarve mennä sinne kusemaan. Jos en mene niin lirahtaa housuun muutaman minuutin sijaan. Jos taas ei löydy sopivaa paikkaa, pystyy pidättelemään pitkään. Muna siis tuumii että jos pystyy kusee niin sit kustaan todellakin.
Vaihdevuosien aikana montakin kertaa. Eli toissa aamuna viimeksi. Ehdin kyllä veskiin, mutten saanut housuja tarpeeksi nopeeta pois ja siihen se kaikki tuli vauhdilla.
Tuolloinhan ei ole kyse edes lantiopohjanlihaksistosta, vaan hormoneista. Siinä ei pidättely innot ja napakat lihakset riitä, jos on muitakin vuotoja. Se vaan tulee.
On joskus baarista tullessani, vaikka aina ennen lähtiessä käyn wc. Bussimatka vielä ok, mutta ulostullessa kohta hätä on suuri , vaikka matka kotiin lyhyt ja kotona pissat pöksyissä. Joskus käyn pissalla parkkipaikalla autojen välissä.
Baari-illan jälkeen kun ei löytyny mistään taksia niin siiderit valui väkisin sääriä pitkin asfaltille. Onneksi oli hame, joka ei kastunut pahasti.
Kyllä nolotti.
Kaaduin pyörällä liukkaalla, jäisellä tiellä ja silloin lirahti aika kunnolla.
Kyllä kiitos iso tölkki redbullia kotimatkalla ja kotipihassa niin armoton hätä heti kun nousi auton penkiltä jalat niin tiukasti ristiin kuin ikinä saa...siinä vaiheessa oli jo nii sattuva hätä että kotiovella ei vaan pystynyt enää pidättämään ja lirinä kävi...
En ole, mutta useasti paskonut housuihin kyllä.
Se joka on viimeinen saa kusta pulloon onko tälläinen huudahdus lapsuudesta tuttu?
Olen joskus illan viettoa jatkanut märissä farkuissa, mutta ne oli tosin mustat. Tänään loppui osaltani vapun vietto lyhyeen, kun kastelin vaaleat farkut. Vaikka ne olisi tällaisella ilmalla ehkä aika nopeesti kuivuneet lähdin kuitenkin kotiin. Ja tässä nyt sitten päädyin tutkimaan tällaisia juttuja.
Joskus humalassa nukkuessa