Ne kotiäidit, jotka väsyvät tavallisesta pienperheen ylläpidosta

ulkopuolella pätkätyöt ja vaikea työllistymistilanne - oman alan töitä ei löydy eikä huvita lähteä siivoamaan tai kassaksi. Silloin omien lapsien hoito kotona tuntuu mielekkäämmältä vaihtoehdolta. Kun on tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä, monet haluavat "jäädä" kotiin lastensa kanssa pidemmäksikin aikaa kuin vuodeksi, jos ei ole taloudellista pakkoa lähteä töihin. Yleensä se tarkoittaa, että asutaan vuokralla ja kestetään sitä, että raha ja ostovoima ei ole se tärkein asia omassa elämässä.



Kaikki tuntemani kotiäidit ovat aktiivisia ja sosiaalisia, he puuhailevat paljon lastensa kanssa ja lapset ovat tasapainoisen oloisia. Äidit pitävät itsestään huolta siinä mittakaavassa kuin se on mahdollista, toiset enemmän (käyvät jumpassa useita kertoja viikossa), toiset ulkoilevat lastensa kanssa.

Mielestäni nämä kotiäidit pärjäävät hyvin itsensä kanssa, samoin toisten ihmisten kanssa, myös lapsiensa. He ovat tietäviä ja taitavia, monet vieläpä tunnetaidoiltaan kehittyneitä.

Siksi en mitenkään voi allekirjoittaa, että kotiin jäisivät vain "luuserit".





Siksi en

Lasten kasvattamiseen tarvitaan kylä, siihen ei yksi äiti riitä. Eli siis kotiäidit mars puistoon, kerhoon, sukuloimaan, kavereille se on ainut keino jakaa kasvattamisen arkea / ongelmia toisten aikuisten kanssa.

Kuulunkohan mä nyt sit tuohon...



Olen hoitovapaalla, tai itseasiassa huomenna alkaa virallisesti. Nuorempi 9kk ja vanhempi 2v.2kk, öisin nukun n. 3-4h kun kumpikin heräilee vuorotellen. 4 iltaa viikossa opiskelen, tosin työpaikka on odottamassa, mutta sinne en haluaisi enää palata, joten aloin opiskelemaan uutta. Ruokaa teen päivittäin, siivoan ja pesen pyykkiä jne. Lasten kanssa ulkoillaan aamupäivisin ja mies yleensä vie iltaisin kun olen koulussa. Puistoon kun mennään niin siellä ei tosin ole ketään... Joten välillä jää menemättä kun en jaksa siellä yksin seistä. Ja kyllä voin sanoa, että välillä olen vähän väsynyt, mutta parhaani yritän.. Ystäviä yritän nähdä parhaani mukaan. Mutta lenkille ei ole mahdollista käydä kun viikonloppusin kun viikolla loppuu vuorokaudesta tunnit. Tai no vaunujen kanssa voi tietty lähteä, mutta se nyt ei ole sama asia. tai mistään punttiksesta puhumattakaan.

Itse edustan ap:n mainitsemaa tyyppiä. Olin pienen perheen kotiäiti ja väsyin siihen. Erona oli se, etten ikinä "sortanut" miestäni, koska tiesin että hänkin teki parhaansa, mutta olosuhteet ajoivat siihen pisteeseen, etten enää jaksanut.



Olin kotiäitinä kaikkiaan neljä vuotta. Siitä syystä etten saanut töitä vaikka kuinka niitä hain. Joten koko asetelma oli sellainen että olisin halunnut olla töissä, mutta jouduin olemaan kotona, eli elin kovassa ristiriidassa. Mieheni joutui työnsä takia matkustamaan paljon sekä tekemään pitkiä epäsäännöllisiä työpäiviä. Alussa yritin olla todella aktiivinen, mutta kun jouduin koko ajan perumaan omiamenojani alkoi sekin aktiiviisuus pikkuhiljaa hiipumaan. Loppujen lopuksi lihoin 15 kiloa ja elämäni muuttui vielä onnettomammaksi.

Loppujen lopuksi onneksi lapset kasvoivat ja pääsin opiskelemaan ja sitä kautta töihin.



Mutta tarinan opetus on se, että toisten syyllistäminen ja haukkuminen on turhaa se ei auta ketään. Ihan sama onko kotiäiti vai työäiti, niin jokainen meistä on tärkeä ihminen tässä mailmassa. Mutta kukaan ei ole toista tärkeämpi!