***Joulukuisten torstai***
Kommentit (43)
Täällä onnellinen uuden kuivausrummun omistaja!
Pitkään mietitiin,että hankitaanko vaiko ei,eilinen päivä kierreltiin kauppoja ja lopulta löytyi meille sopiva pesutorni. Huomenna vasta saadaan se,en malta odottaa!
Mua vähän huolestuttaa vauvan asento,tiistaina neuvolassa oli pää alaspäin,mutta olen aika varma,että kääntyi eilen illalla perätilaan. Tämän hetkisestä asennosta ei ole mitään käsitystä,vauva on tänään liikkunut aika vähän,mutta jonkun verran kuitenkin,enkä nyt oikein ota noista liikkeistä selvää,että missä asennossa pikkuinen tällä hetkellä on. Luulisi ettei sillä enää ole tilaa vaihtaa jatkuvasti vaihtaa asentoa,lääkärikin sanoi kaksi viikkoa sitten,ettei pitäisi enää kääntyä,tosin tiedän että on sen lääkärireissun jälkeen ollut ainakin kertaalleen perätilassa ja kääntynyt sitten takaisin oikeaan asentoon ja nyt ei sitten tosiaankaan mitään käsitystä,että miten päin tuolla masussa ollaan. Mikähän hyrrä meille on tulossa?
Seuraava neuvolakin on vasta tiistaina...
Illalla oli jalat kipeät pitkän kaupunkireissun jäljiltä ja liitoskivut vaivasivat enemmän kuin koskaan ennen,liikkeelle lähtö oli yhtä tuskaa,mä jo oikeasti ajattelin,että pitää hakea mummulta rollaatori lainaan,sillä kun on niitä kaksin kappalein. =o)
Olin ihan varma,että yöllä en pysty nukumaan yhtään,mutta aika hyvin nukuin kuitenkin,vessareissut vaan oli tuskallisia kun sattui niin kovasti joka askeleella. Aamuun mennessä oli kivut muuttuneet ihan siedettäviksi,nyt pystyy jo kävelemään kiljumatta,voihkimatta ja irvistelemättä. Tänäön en kyllä kävele yhtään ylimääräistä,en halua niitä kipuja takaisin. Tosin koko päivän istuminen ja makaaminen tuo taas omat vaivansa,ainakin selkäsärky iskee. Joo,tuntuu ettei mikään ole hyväksi,ei liikkuminen eikä lepäily.
Syntyisi jo tämä tämä paketti,ei jaksaisi enää tätä tuskaista oloa.
Nyt pitää mennä vaihtamaan neidin vaippa,haisee sen verran pahalle tuossa vieressä,eli supistuksia tiedossa,harmi vaan ettei niistä ole mitää iloa,eivät taida muuttaa mitenkään tuota kohdunsuun tilannetta. Yhtään ainoaa napakampaa,edes vähän kivuliaampaa supistusta ei ole edelleenkään tullut koko raskausaikana.
Himpula 38+2
Vauva laskeutunut sf mitta tipahti 32cm, pää ei kuulemma vielä kuiteskaan kiinnittynyt.. Että tuskin tulee ihan vielä ;-)
Hb ei mitattu, kun viikko sitten tosi hyvä 125, sairauden aikana laihtumani kilo oli tullut takasin ja paineet alhaiset niinkun aina sekä liikkeet ja sydänäänet.
Minäkin ihan poikki tän päivän reissuista, pari hyvää lehteä odottelee lukijaansa ja pikku levon jälkeen alamme paistaa pipareita lasten kanssa ;-)
Ponnari ja itu samat viikot...
mitenköhän puolkympillä menee... kohta saadaan vauvauutisia =) Ihmeen vähän meitä tosiaan on poksahdellut.
mammiainen, aika pitkä väli sinulla noissa neuvoloissa. Itse odotan toista ja ihan normaalisti olen kaikki ajat saanut. Nyt lopussakin viikon välein on ajat. Toki nyt kun kävin äitipolilla jäi neuvola väliin, että vasta ensi viikolla on se. Mutta äitipolilla tarkastettiin paineet ja pissat kun sanoin, että neuvola jää väliin. Olen kyllä kuullut, että joillain paikkakunnilla uudelleen synnyttäjillä on vähemmän noita käyntejä, mutta lopussa 3 viikkoa on aika pitkä aika.
Omaa levähtänyttä napaa. Sisäreisiä on poltellut koko päivän ja sellaisia menkkakipuja on. Massu myös ihan hellänä. Siinähän odotellaan...
Mies on valitettavasti kipeä, kuumeessa ja ei varmaan pääsisi synnytykseen mukaan. Joten nyt sitten toivon ettei ihan vielä tyttö syntyisi. En tosiaankaan halua yksin maata synnytyssalissa tuskissani! Ja mieskin toki haluaisi mukaan. On niin pahoillaan kun esikoiselta ei leikannut napanuoraa ja nyt odottaa kovasti, että pääsee sen tekemään. Katsotaan miten nyt käy. Toivottavasti paranee pian.
peppipiina + Titi-Tassu 38+3
Kyllä mun mielestä yli kolmen viikon tauko kuulostaa aika pitkältä näin loppuvaiheessa raskautta. Minä odotan kolmatta ja viikon välein olen käynyt rv36 lähtien ja rv30 lähtien kävin kahden viikon välein tuohon 36 viikolle asti. Ja mitään ns. ylimääräisiä käyntejä tuossa ei ole,vaan tuo on täälläpäin ihan normaalikäytäntö.
Aika paljon näköjään vaihtelee paikkakunnan mukaan,että kuinka usein neuvolassa käydään.
Himpula taas
Mulle lääkäri totesi tuosta kiinnittymisestä, että uudelleen synnyttäjällä ei välttämättä pää kiinnity vasta kun on on synnytyssalissa. Eli käytännössä siitä ei kannata huolehtia, vauva voi siltikin olla tulossa piakkoin, vaikkei pää olisi kiinnittynytkään.
Eli sitä ei kannata miettiä!
peppipiina taas
Tosi kovat menkkamaiset kivut jatkuu (edelliestä viestistä visiin pari minsaa...) ja ilmeisesti ne on tehnyt jotain kun äsken tuntui pöksyissä vähän oudolta ja vessaan menin niin kauhian iso limatulppahan sieltä oli irronnut. Saa nähdä jatkuuko se sen tulo vielä vai.
Edellisen kerran alkoi synnytys samantien säännöllisillä supistuksilla ja limatulppa tuli siinä samalla. Mitään ennakoivaa ei ollut, ei supistelua tms.
Mitenköhän nyt käy? Ja PERKELE mies on kuumeessa!!! Eikä tiedetä voisko sillä olla vesirokkoa kun ei ole sitä sairastanut. Mein esikoinenhan oli tuossa pari viikkoa sitten vesirokossa. Mies on ottanut rokotteen, mutta se ei kokonaan suojaa siltä silti. Peeveli. En kyllä varmasti synnytä yksin!!! Tosin voihan tässä vielä viikkokin tai parikin mennä...
peppipiina taas ja viikot edelleen 38+3
Veikkaisin että päivä tai kaks menee vielä eli peukut pystyyn et mies paranee! Tosin eihän sitä tiiä jos vaik lähtö tulis tänään...!! Hui ku jännää, pidä meidät ajan tasalla! Mulla meni kamalan ison limatulpan kerta-irtoamisesta 3 päivää ja ja oli nyytti kainalossa :-) Mut taitaa olla kyse päivistä, veikkaisin :-)
Mammiainen, mullakin on 3 viikkoa ja 1 päivä väliä, neuvola 33+4 ja 3.lääkärineuvola 36+5 ja tuossa välissä ei mittään... Aika outoa.
Mulla siis tänään se lääkäri sen virtsatulehdusepäilyn vuoks, viimeistään aamulla tuun kertomaan sit painoarvioo ja sen sellasta hauskaa :-D
Sintagma 35+1 edelleen...
siis onko synnytys miten lähellä vaikka pitäs minun varmaan konkarina tietäää, ei vaan tyhjässä päässä ole ajatusta siitä... en kyllä ollu kuullutkaan, että se voi kiinnittyä vasta synnytyssalissa. Tosiaan mulla eilen (viikot 36+3) oli kiinnittyny, siksi mietinkin niin kovasti. Kai siis voi viikkoja vielä kestää, muttei mahdottomia aikoja????
Peppipiina: kuulostaa tosi hyvältä, sinä varmaan kohta pääset poksumaan. harmi toki jos mies on kuumeessa...
P-M
mä sain rilla-ma-rillasta uuden mese kaverin=) siis oon niin iloinen että=)
paljon pirteämpi olo jo ja koht sit neuvolaan...tuun sit kertoo neuvola kuulumiset...
kyl meitä joulukuisii koht alkaa varmasti" poksumaan" IHANAA!!!!!!!!!!
palajataan kohta=)
Vitsi nyt olen ihan innoissani näistä meidän pinoista, kun alkaa kaikkea jännää tapahtua porukoille...
Peppiina toivotaan että menisi pari päivää vielä ja miehesi pääsisi mukaan!!
Joku valitteli että on 3vkoa väliä vielä neuvolassa, mielestäni se on kyllä aika pitkä aika. mulla oli tämän päiväisen ja edellisen välissä 2vkoa 3 pv, ja se tuntui ihan liian pitkältä ajalta...=( Kamalasti työnnetään toissynnyttäjille vastuuta raskaudesta, kaikki pitäisi huomata itse jne...
Mä olen kamalan omanapainen näissä viesteissä myös, anteeksi se!
Kävin neuvolassa siis tänään ja valitin että pelottaa vähän että kuinka iso täältä on tulossa jne jne. Sain sitten ensi viikolle lääkäriajan (kun siis sitä kolmatta lääkäriä ei täällä ole automaattisesti toissynnyttäjillä) tuli helpottunut olo. Muuten nlassa kaikki ok, vauva oli rt:ssä, sydänäänet kuului tosi kovasti, ja mylläsi aika paljon niitä kuunnellessa!
paino +350/vko
Hb 113 (vähän laskenut, mut en vain pysty syömään rautaa!)
verenpaine 130/74
Ja vielä niinkin ihana asia että vauva oli aika alhaalla, ei kuitenkaan kiinnittynyt. Ja olikos se niin että toissynnyttäjillä se ei välttämättä kiinnity kuin vasta synnytyksen aikana?
Mitä muuten luulette, tekeekö lääkäri mulle sisätutkimuksen, vai tekeekö pelkän käsikopelolla suoritetun painoarvion ensi viikolla? jäi vähän se mietityttämään...en hoksannut tätiltä kysyä...
heiluri ja elvistonttuvauva 37 tasan!
Meidän sairastelu senkun jatkuu...
Mies oli ensin flunssassa melkein neljä viikkoa, jonka jälkeen poika sairastui samaan sairauteen heti mun jäätyä mammalomalle. Kun sain pojan terveeksi sairastuin itse ja jouduin vielä antibioottikuurille poskiontelotulehduksen takia. Kaiken huipuksi mies toi viikko sitten oksennustaudin töistä ja poikahan sai sen tietenkin myös. Luulin jo itse selvinneeni oksennustaudista, mutta ma-ti yönä aloin oksentamaan. No eipä tässä vielä kaikki... Mulla oli viikon verran ollut selkäpuolella kylkiluu arkana, ja siinä oksennuksen jälkeen kun yskäsin kuului kräts... Kylkiluu oli todella kipeä, joten ei auttanut muu kuin hälyttää mummo paikalle hoitamaan poikaa ja mies lähti viemään mua Jorviin. Sairaalassa makasin kyljellä tuskissani ja oksensin... Lääkäriä jouduin odottamaan jonkun aikaa. Onneksi pääsin synnytyspuolelle, eikä meidän tarvinnut mennä ensiavun kautta. Lääkäri totesi hiusmurtuman kylkiluussa ja kirjoitti panacod-panadol kuurin. Hänen mukaansa voisin syödä tätä yhdistelmää jopa 8 tablettia päivässä! Hui! Neljällä olen onneksi pärjännyt. Samalla lääkäri ultrasi ja vauvalla oli onneksi kaikki hyvin. Painoarvio oli 3,2kg. Poika oli syntyessään (41+6) 4,2kg, joten eiköhän aika samoihin nyt mennä. Nyt vaan toivon että pikkunen ei tämän selän takia vielä syntyisi. Mullahan on jo viikkoja 38+5.
Tämän jälkeen olen ollut aika lailla levossa. Onneksi poika on ollut hoidossa nämä kolme päivää ja mummo on hakenut hoidosta. Huomenna poika on kotona, mutta mummo vie aamupäivällä sirkukseen. Iltapäivä ja lauantai meidän täytyy sitten jotenkin. Miehellä on lauantaina pikkujoulut Tampreella. Mä en saa nostaa poikaa ollenkaan.
Että tällasta omaa (.) tällä kertaa.
Voikaa mammat hyvin,
mamma05ja07
Toivotaan että nyt sen verran venyis kumminkin että saat miehen terveeks mutta kyllä mä veikkaan että lähtö voi piankin tulla..sulla kun niitä kovia menkamaisia kipujakin ton limatulpan lisäks!! Ja jospa se mies hätätapauksessa jaksais matkaan lähteä lääkkeen voimin!! Tosi tylsä tilanne kyllä kun toinen on kipeä!
Alkaa lapsia ahdistaa selkeästi tää jatkuva sataminen ja äidin saamattomuus..neiti 4,5v huutaa tuolla lasten huoneen lattialla kesämekon perään ja kaverikin puuttuu jne...
Täällä ei edelleenkään muuta kuin pyrstö pirun kipeä =/
masu 38+6
Kyllä jäi mieleen pyörimään tuo aikaväli nyt loppuvaiheessa. Siihen siellä vähän vedottiin, et mul on jo lapsi, et toinen raskaus menee vanhasta muistista näin pienen ajan jälkeen. Täytyy nyt vaan sitten itse tarkkailla, ettei mitään outoja tuntemuksia tule ja toivoa et synnytys alkaa samal taval kun viimeks. En nyt sentään mikään konkari ole :) Ja mietin et jos samoihin aikoihin syntyy kuin ensimmäinen niin voi olla etten käy enää vaivaamassa neuvolaa ollenkaan :)
Kovin joillekin näyttää tapahtuvan, mulla ei kyllä mitään oireita lähteä synnyttää. Mut on se ihanaa sitten kuulla kuka poistuu täältä milloinkin :)
Mammiainen 37+5
voin varmaan kysyä sukupuolta!! :-D En oo uskaltanut kysyä kunnallisella puolella sukupuolta etten olis saanut " pinnallisuuden leimaa" ;-) !
IIIIIKKK hurjaa!! :-D
Mä kuulin että päätä voi särkeä pari-kolme päivää ennen synnytystä..luin siitä jostain nettikeskustelusta eilen en enää muista missä se oli..Joten nyt mietin että olisiko toi mun eilinen pään särky sitä? Ja äsken vessassa jäi paperiin pieniä veritäpliä..siis todella pieniä joita en olisi huomannut jos en olisi tarkasti katsonut. Onko kellään tullut pää kipeäksi ennen synnytystä? Tai tollasia pieniä veritäpliä..? Mä varmaan oon jo ihan harhaluuloinen kun mietin kaikkea mikä voi liittyä synnytykseen : ) Nyt saunaan.
peppiina: Sulla voi olla jo synnytys tosi lähellä!! Jännäilen täällä sun kanssa!!
sannis85 ja samat viikot!
Meinaatko Sintagma raaskia tässä vaiheessa vielä kysyä kumpi tulee?? Ite en tässä vaiheessa varmaankaan enää raaskeis ;)Tavallaan kun tänne asti on sinnitelly niin pysyköön salaisuutena loppuun saakka. Kaveripariskunnalla tosin kävi niin että mies ei lopulta kestäny oottaa ja kk ennen laskettua oli varannu yksityiselle ultran ihan vaan sukupuolen nähdäkseen =D
Sannis..kyllähän se pää saattaa särkeä ihan minkä takia vaan (en toki nyt sulje pois etteikö olis oire) mut enemmän mä laskisin sun muiden oireiden varaan ton lähdön. Mulla särkee päätä millon huonon nukkuma-asennon takia tai liiallisella koneella olon takia ;D jne..mut voihan se olla..ja noi veripisteet varmaankin liittyy siihen limatulppaan..
Sulla mamma05ja07..meinköhän oikein..kuulostaa että on ollu aika rankka kk takana, jaksamisia!!!
Olen jopa saanu siivottua ja tyttö kiukkuaa edelleen mut nyt on siirtyny tänne missä mäkin olen..vaatteita ei neiti saa päälleen ei millään ja mähän en kiukuttelemalla auta..olkoon nakuna jos ei ite osaa!!
masu 38+6
eli huomenna kai sit äitipolille jos ei tuu lähtö jo yöllä...
neuvola täti yritti jo soittaa sinne mut ei vastattu äitipolilta...
eli mul ollu nyt ne proteinit plussal ja oli edelleen ja verenpaine koholla ja nyt sitä raskausmyrkytystä sit ettei olis ku turvotustakin on ja ylämasua koskenu josta en saa tietoo et onko vaavi joka sinne painaa vai sit onko kipu muuta...
huomena aamul labraa virtsanäyte vietävä ja sit neuvola täti soittaa ite äitipolil aamul et kuin pitäs tehdä mun tilantees ja soittaa sit miulle...
vaavi on kuitenkin raivotilas ja liikkuu hyvin...pää on hiukan sivuttain kai tuol alhaalla..painaa vasempaan nivusee siks...et semmosta tänne...
manja ja hiukan huolissaan... noh kyl tämä tästä...
Peppiina paljon onnea tulevaan koitokseen!
Toivotaan että miehes on kunnossa kun lähtö tulee, ja toivotaan että se tulee pian! Olisiko sinne sairaalaan mahdollista miehes tulla, jos pistäs nappia huuleen.. Ei varmaan paljon fyysistä tukea sais synnytykseen, mutta kuitenkin se jo on iso asia jos toinen voisi olla läsnä.
mammiainen: Jokaisella on oikeus saada neuvolakäynnit täysimääräisenä vaikka olis kuinka mones tulossa! Minä tekisin jonkun ilmotuksen tollasesta terkkarista.. Aika vastuuttomasti toimii. Samat vaarathan ne on joka odotuksessa. Itse ainakin tunnen että tarvitsen sen tuen ja turvan neuvolalta. Olisi ilkeä olla oman onnensa nojassa loppusuoralla vaikka kolmatta jo odotankin...
Heräsin tänä aamuna viideltä siihen, että mahassa molskahti kunnolla. Vauva käänty ihan ympäriämpäri... Säikähdin hiukan, että mahtuuko muljahtamaan takaisin. Keittelin aamukahvit ja menin takaisin nukkumaan. Karsee vihlasu tuntu kylkiluissa ja vauva kääntyi takaisin.
Siitä kiinnittymisestä vielä...
Tämä tapaus siis kävi aamulla, ja iltapäivällä oli neuvola, lähtöö tehdessäni tunsin miten vauva oikein kunnolla porasi päätääntuonne alas. Terkkari totesikin neuvolassa, että vauvan pää on nyt kunnolla kiinnittynyt... Oli kyllä aika ihme! Ehkä se aamulla koitti vielä viimeisen kerran miltä tuntui olla toistepäin :).
Tässä neuvolakuulumiset:
painonmuutos:156g/vko
turvotus +
verenpaineet:122/68
sf:32
rt
syke 150
Semmosta tänne!
Mukavia illanjatkoja kaikille ja supistuksia!
-perhonen ja pikkuinen 35+6
neuvola välejä!!! Mä oon käynyt jo muutaman viikon niin viikon välein neuvolassa vaikka raskaus jo seitsemäs!!! Pitäkää puolenne, pissaa tai hb:tähän ei pysty kotona tsekkaa..
Ponnari vieläkin 36+6 ja joulutortut uunissa, pipareita iso kasa...
En olekaan kirjoitellut pitkään aikaan..
Ajattelin kysäistä, et onko kellään muulla näin. Mulla oli 9.11 neuvola ja seuraava on vasta 3.12. Sanoi terkkari et kun toista odotan niin ei tarvii käydä niin usein kuin ensimmäisen kans, mut oon täs meittinyt et onkohan liian pitkä väli. Lääkäri oli kyl 13.11 mut se tarkasti vaan alapään tilanteen ja sanoi et rt:s on mut ei kiinnittynyt. Laskeskelin et mul on yli 3 viikon tauko nyt viimeisen kuun aikana (laskettu 8.12) ja kävin jo kahden viikon välein tuossa aikaisemminkin.
Kannattaisiko vaatia aikaa vielä tähän väliin, vaik ihan ok kai voin?
Kovin on aika muuten nopeaa mennyt, just mietin et ei tunnu olevan montaa päivää kuin tein raskaustestin ja kohta ollaa synnyttämäs. Ensimmäistä kun odotin niin tuntui et aika matelee, mut nyt viikot ja päivät vaan menee ja ihme et tuntuu siltä viel näinkin pitkällä. Ehkä johtuu siitä et saan juosta tuon 1v 10 kk pojanviikarin perässä, niin ei ehdi miettiä muuta. Nyt vaan pitää yrittää nauttia, mulla taitaa olla viimeinen vauvamaha menos (vannomatta paras) ja kohta sekin on taaksejäänyttä aikaa. Vaikka kyllä useasti yöllä kun valvoo milloin mistäkin syystä niin mietin et mihin oon pääni taas pistänyt :)
Yrittäkäähän jaksaa nauttia, kohta meillä kaikilla on pikkuiset tonttulit!!!
Mammiainen 37+5