Kertokaa tyhmälle miten aikaisemmin äiti jaksoi hoitaa lapset

voineet henkisesti kauhean hyvin, paitsi aikuiset ehkä yläluokan perheissä, joissa oli lapsenhoitajat. Lasten tarpeisiin ei kiinnitetty huomiota juuri lainkaan ruokkimista lukuunottamatta. Aikuisten elämä oli kovaa raatamista. Kun liikutaan tarvehierarkian alimmilla portailla, ihan pelkkään ravinnon hankkimiseen kuluu niin paljon aikaa, ettei muuta juuri ehdi ajatella.

Ehkä juuri siksi, että

- koko koti kuului hoitaa ilman miehen apua

- seksistä ei nautittu, tärkeintä oli ettei se sattuisi kovin paljon naiseen

- vaihdevuosilääkitystä ei tunnettu

- usein oli anoppi saman katon alla komentamassa ja arvostelemassa

- ukko saattoi käydä vieraissa, mutta se piti vain niellä asiaan kuuluvana

- jne

- jne

Selvittiin kyllä näennäisesti toki ja purettiin ahdistusta mm. lapsiin (väsyneet äidit pahoinpitelivät lapsiaan) tai puolisoon (isät hakkasivat vaimojaan). Myös lapsikuolleisuus oli suurempaa, esim. vauvoja kuoli tosi mystisissä olosuhteissa :-/ Parhaiten selvisivät ne perheet, joilla oli vahva verkosto apunaan, onneksi aika harva pikkulapsiperhe oli niin yksin kuin nykyisin, kun mummolatkin ovat kaukana.



Sekin helpotti taakkaa, ettei lasten kanssa leikitty, he saivat vain perushoitoa (jos aina sitäkään). Leikkikehät olivat tavallisia, sinne pienokainen vaan huutamaan ja itse mars ruokaa tekemään... Nyt ymmärretään, että varhainen vuorovaikutus on tärkeää. Ehkä vielä jonain kauniina päivänä se tuottaa myös hedelmää. Entisajan ihmiset eivät todellakaan ole mitään tasapainoisuuden kukkasia, kuunnelkaa vaikka vanhempianne ja isovanhempianne tarkalla korvalla! Monelle on jäänyt kammottavia traumoja, jotka sitten ovat heijastuneet monen sukupolven yli. Niitä traumoja näkyy vielä nykysukupolvessakin, esim. sitoutumiskammoisuus, tunnevammaisuus.



Ennen oli ennen, nyt on nyt. Haasteet olivat ennenvanhaan erilaiset, nykyisin on uudenlaiset haasteet. Vanhemmat sukupolvet voivat vain katsoa peiliin kasvattejaan moittiessaan, nykynuoriso sen sijaan voi syyttää juuri niitä kasvattajiaan ;) Maailma muuttuu, Eskoseni.

elämä oli toki raskasta, en sitä sano. Mutta lue esim. Thomas Ziehen kirja " Uusi sukupolvi" , jossa selitetään, miten lisääntyneet mahdollisuudet ja vapaus (hyviä asioita) itse asiassa aiheuttavat ihmiselle lisästressiä. Ennen ihminen pystyi tyytymään siihen ja tuntemaan ylpeyttä siitä että hoiti torppansa ja sai lapsia. Siinä oli elämä, muuta ei ollut. Kotiseudusta, perheestä, suvusta tunnettiin ylpeyttä. Ei ollut " itsensä kehittämistä" , elinikäistä oppimista (vaikka itse asiassa oli ilman formaalin kasvatuslaitoksen legitimointia), elokuvia, kulttuurisia rientoja jne.



Mies oli pääasiassa kotona (tästä esim. Tommy Hellsten kirjoittaa: kodit tyhjenevät, koska mies käy ansiotyössä ja suku ei enää asu lähellä. Sitten vaimolle tulee yksinäinen olo ja pitää päästä työpaikalle tapaamaan aikuisia ihmisiä. Kodit ovat tyhjiä, kun lapset sinne palaavat, joten lapset haluavat muiden lasten luo, jotta olisi seuraa. (lapsen arjessa on nykyään vähemmän velvoitteita kuin ruraalissa yhteiskunnassa -- ja siis paljon tätä " ei oo mitään tekemistä" -aikaa). Tästä taas johtuu se, että kaverit vaikuttavat lapsen arvomaailmaan yhä enenevissä määrin, koska kotona vain ei ole ketään.)



Tärkeintä oli kuitenkin -- joskus rasittavakin -- kyläyhteisö ja sukulaiset lähellä. Oli turvaverkkoa. Eikä elämä nyt oikeastaan kovin kompleksia ollut (vaikka raskasta). Ei agraariyhteiskunnassa kenelläkään ollut 40-100 tehotaloustuotettua lehmää vaan pari jullia per torppa.

vuosikymmeniä sitten? Puuta heinää teidän oletukset!!

Ennen muinoinen, wanhoina " hyvinä aikoina" lastenhoidoksi riitti se, että lapselle annettiin kaksi lämmintä ateriaa, ehjät ja siistit vaatteet ja kuria. Virikkeistä tai lapsen kanssa leikkimisestä ei tiedetty. Lasten kanssa ei liikuttu missään, kauppareissun ajaksikin värvättiin joku naapurin koululainen lastenlikaksi.



Vielä vanhempina aikoina tosiaan asuttiin suvun ja isovanhempien lähellä. Mutta jos nyt esim. puhutaan 50-70-luvuista, niin silloin jo moni perhe oli muuttanut kotiseuduiltaan kauemmas työnhakuun eli ei silloinkaan kaikilla ollut sitä sukua apuna.



Mutta kaupungeissa siis käytettiin lapsia apuna ja iso osa perheenäideistä jäi kotiin lasten synnyttyä.



Ei siis ollut monenmoisia roolipaineita yhtä aikaa, kuten nyt. NYT pitäisi olla tehokas töissä ja kotona, seksikäs ja harrastava, äidillinen ja asia/uraorientoitunut, kaikkea yhtä aikaa.

Vierailija:

Mistäs nää av-mammat tietää miten elettiin

vuosikymmeniä sitten? Puuta heinää teidän oletukset!!

Mutta aivan yhtä vähän on olemassa mitään yhtenäistä, kaikissa Suomen kolkissa ja perheissä pätevää " nykyaikaa" . Osa perheistä ehtii ja jaksaa ja pärjää erinomaisesti, osa taas ei ollenkaan.

Mitä tulee väitteeseesi, että kaikki olisivat yhtä huonosti perillä menneistä vuosikymmenistä kuin SINÄ, niin höpsistäheijaa. Osa meistä on itsekin suht varttunutta sakkia eli edustamme eri ikäpolvia jo an sich.

Ja ainakin itse olen jutellut lukuisten iäkkäiden naisten kanssa heidän omasta lapsuudestaan ja siitä, miten ovat itse perhettä hoitaneet ja lapsia kasvattaneet. Asia kiinnostaa minua kovasti! Lisäksi aiheesta on kirjoitettu myös historiatutkimuksia, arjen historia on yksi historiantutkimusten suosituista nykysuuntauksista.

Ja yhtä lailla, jos käyt töissä, siitäkin pitää tuntea huonoa omaatuntoa lasten takia. Lisäksi pitäisi sekä olla hyvännäköinen, nuorekas, harrastaakin jotain sekä pitäisi olla " laatuaikaa" puolison kanssa ja kukoistava seksielämä. Ja tietenkin työnkin pitäisi olla mielekkäältä tuntuvaa ja koulutusta vastaavaa. Nykyään siis pitää olla itsellä hyvin selvillä kuka on ja mitä haluaa tehdä, ettei päässä yhtään ala viirata.. Ennen ei juuri ollut vaihtoehtoja, elämä oli sitä mitä se oli (piste)

Kyllä ne turvaverkot erittäin ohuita olivat. Olimme usein ihan pieninä mukana navetalla, kun ei ollut ketään, joka olisi katsonut perään. Ihme, ettei lehmä tallannut päälle.

Olen lukenut isomummuni kirjeitä ja oikein riipasi kun niissä kuvattiin sitä suurta murhetta kun oman vauvan kasvoilta näkyy " kuolinkamppailun merkit" . Varmasti rakastettuja lapsia hoidettiin hyvin ihan kuin nykyään (luettiin satuja ym).



Kuten joku tässä ketjussa kirjoittikin, ei ole mitään yhtenäistä " entisaikoja" . Elämä maaseudulla ja kaupungeissa oli erilaista eri aikoina ja eri yhteiskuntaluokissa.

se ei toki merkitse, että kasvatuksesta ja kasvatuksen tavoitteista oltaisiin ajateltu samalla lailla kuin nyt. Ylipäänsä ihminen miellettiin esimerkiksi 1900-luvun alussa toisin kuin nyt: ei korostettu yksilön tavoitteita ja pyrkimyksiä, vaan velvollisuuksia yhteisöä ja sukua kohtaan - ja siitä seuraa, että lapsen henkisen kasvun sijasta korostettiin enemmän esim. käytöstapojen ja työmoraalin opettamista.

Vierailija:

Olen lukenut isomummuni kirjeitä ja oikein riipasi kun niissä kuvattiin sitä suurta murhetta kun oman vauvan kasvoilta näkyy " kuolinkamppailun merkit" . Varmasti rakastettuja lapsia hoidettiin hyvin ihan kuin nykyään (luettiin satuja ym).

Kuten joku tässä ketjussa kirjoittikin, ei ole mitään yhtenäistä " entisaikoja" . Elämä maaseudulla ja kaupungeissa oli erilaista eri aikoina ja eri yhteiskuntaluokissa.

kovinkaan monelle jossain pientalon töllissä satuja olis luettu...

Samoin lasten kohdalla tarkoitus oli opettaa, ei ainoastaan viihdyttää.

Vierailija:

kovinkaan monelle jossain pientalon töllissä satuja olis luettu...

Tämän lisäksi asuivat suvun kanssa usein samassa taloudessa tai suku asui ympärillä, lähellä. Lapsia ei vahdittu. Lapsia kuritettiin fyysisesti. Lapset sai juosta vapaana kuin villivarsat heti kun kynnelle kykenivät. Ei mitään semmoisia sääntöjä, ettei 3-vuotiasta saa yksin päästää ulos.



Kaikki juttuja ei hoidettu niin pikkutarkasti. Äiskä navetassa, lapset siellä mönki myös. Ja tarinoita kuullut, että leivän kannikka vaan heitetty lattialle ja sitä lapsi järsinyt. Kaikki tapahtui siis huomattavasti huolettomimmin. Ei neuvoloissa käyntejä, ei mitään pakottavia virikkeiden keksimisiä ja lapset juoksivat siis ulkona pitkät päivät oli sitten ikä 1 tai 10. Sama ruoka heti alkuunsa lapsilla. Ei tarvinnut monia vellejä keittää. Tavan maitoa lapsille siis juottivat jne....



Sori sotkuinen teksti. Kiirus tässä lähteä tekemään muita hommia!

oli tavallista, että esim. 8-vuotias hoiti yksin pienemmät lapset. Yksi sukulainen muistelee, miten 8-vuotiaana ei ehtinyt syksyllä kouluun, kun oli tätinsä luona apuna, lastenlikkana, jotta täti pääsi navettatöihin.

neljän lapsen äiti, YH. Hänellä oli kotiapulainen joka mm. pesi vaippapyykin monessa paljussa käsin.

Lapsia peloteltiin erilaisilla asioilla, jotta he olisivat pysyneet poissa vaarallisista paikoista ja hengissä. Isommat sisarukset hoitivat, mutta joskus hoitaminen saattoi olla esimerkiksi sitomista narulla kiinni johonkin huonekaluun tms. Lapsen ei tarvinnut oppia niin paljoa vaikkapa sosiaalisia taitoja ja tietoja pärjätäkseen aikuisena.