Lue keskustelun säännöt.
Koska lapsellasi alkoi uhma, milloin oli " huipussaan" ja koska loppui?
18.11.2007 |
Meidän toistaiseksi ainokainen lapsi täyttää näinä päivinä 2v ja olen aistivinani ilmassa sakenevaa uhmaa :)
Mikään ei käy, uusin hokema on itteitteitte ja muutama komea raivokohtauskin ollaan nähty.
Yritän tässä varautua tulevaan ja siksi kyselen. Saa myös laittaa vinkit pinoon, jos sellaisia on! Tuttavapiirin ainoa neuvo on oikeastaan ollut: päivä ja raivokohtaus kerrallaan ja muista hengittää. :D
Kommentit (28)
Ei ne mene kaikilla samaan ikään..
Joillakin se tulee alle 2 vuotiaana ja joillakin se eka kunnon uhmis tulee lähellä 3 vuotta. Ja myöhemmällä iällä niitä on varmaan joka kuukausi ;) Ainakin meidän pian 12v pojalla! heh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuopus sen sijaan on temperamentiltaan IHAN toista maata ja olenkin ollut välillä ihmeissäni. Alkoi vajaa 2v, huipussaan oli 2,5v jälkeen ja nyt kuopuksen ollessa reilu 3v alkaa EHKÄ olla ohi pikkuhiljaa. Sitä ainakin toivon!
Luonteeltaan on tosi itsepäinen ja uppiniskainen sissi, varsinainen pippuri, joka kyseenalaistaa kaiken. Kuopus nyt 1,5v ja pientä väreilyä on ilmassa, toivottavsti olisi pehmeämpi tapaus uhman suhteen!
Voi ehkä johtua siitä, että en haluakaan selitellä kaikkea mahdollista " uhmana" .
Jotakin alkoi tapahtua tuossa n. 2-vuoden iässä. Oma tahto alkoi selkeästi muodostua ja sitä myös testattiin ahkerasti.
Nyt 3,5-vuotiaana testaaminen on jäänyt vähemmälle ja on ollut entistä harmonisempaa. Tosin silloin kun räjähtää, niin todella räjähtää - mutta harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä vain hyväksyttyjä tekojensa kautta!
Vierailija:
Voi ehkä johtua siitä, että en haluakaan selitellä kaikkea mahdollista " uhmana" .
jos sitä ei tule, on kasvatus mennyt jossain pieleen. lapsen on koeteltava rajansa, ja silloin kun hänellä on turvallinen olla, uskaltaa hän tämän tehdä. näin sanottiin neuvolassa, kun tuskailin uhmaikäiseni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
jos sitä ei tule, on kasvatus mennyt jossain pieleen. lapsen on koeteltava rajansa, ja silloin kun hänellä on turvallinen olla, uskaltaa hän tämän tehdä. näin sanottiin neuvolassa, kun tuskailin uhmaikäiseni kanssa.
Olen joskus ajatellut, että ehkä rauhallisemmalla temperamentilla uhma ei ole ihan yhtä voimakasta, kuin temperamenttisilla ja voimakastahtoisilla. Ehkä se voi siis mennä huomaamatta ohitse joillakin parilla pienellä itkulla ja tahtomisella ilman raivareita. Niin erilaisia kun ovat nämä lapsukaiset.
Tosin saahan se joskus kohtauksen siitä, jos ulkona sataa lunta, mutta en minäkään sellaista miksikään uhmaksi tajua, vaan kyllä siihen on aina jokin muu syy: lapsi on väsynyt, hän on joutunut pettymään jossain muussa asiassa tai pikkuveli on juuri kiusannut. Ja joka tapauksessa vaikka tuollaisia huutoja tulee, niin ne on niin pientä aiempaan verrattuna, ettei niitä kunnolla edes huomaa. Että mikä se sitä uhmaa sitten kenellekin on - kai se pitäisi ensin määritellä....
Nuorempi on nyt 1,5-vuotias, ja sillä on viime viikkoina tullut selvästi oman tahdon ilmaisemiseen sellainen uudenlainen raivo. Että sillä tuntuisi olevan se uhmaikä alkamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai " en halua mennä autoon" , " en tykkää porkkanoista" - normaalia, mutta lapsi ei siltikään saa tahtoaan läpi, istuu kyllä autoon ja ainakin maistaa porkkanaa.
En usko, että kaikki menisi uhman piikkiin, sillä tunnutaan selittävän vaikka ja mitä nykyään.
Kaupassa näkee näitä, jotka vievät nälkäisen ja väsyneen lapsen mukanaan, lapsi kiljuu lattialla, vanhemmat pyörittelevät päätään, " se on sitä uhmaa vaan" .. No kukin tavallaan.
Kyllä meilläkin kiukutellaan, halutaan mahdottomia asioita, mutta se ei ole uhmaamista.
t. olisko ollut 5 tai 6
Minusta se on sitä jatkuvaa tahtomista ja haluamista. MINÄ ITSE, EN tee mitään mitä pyydetään, en käy edes pissalla, jos sinä sen sanot ;) Raivareita kaupassa, jos ei saa mitä haluaa. Toki voi olla pettymystäkin tuo. Raivareita milloin mistäkin, jos ei kaikki mene mielen mukaan, vaikkapa väärän väriset housut tai pahaa ruokaa sinä päivänä. Niin, on se kumma kun ei saa syödä pullaa ruuaksi ;) Haluan itse laittaa kesätakin ulos, vaikka ulkona on pakkasta jne. Nuo ovat meidän esimerkkejä uhmasta. Kiukku voimakasta huutamista ja raivoamista, pukeminen vastustelua ja karkailua. Siis tällaista, huolimatta siitä, että on syöty hyvin, ulkoiltu, leikitty ja nukuttu sekä saatu huomiota molemmilta vanhemmilta, jotka parhaansa mukaan kasvattavat, minkä osaavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esikoisella nousi uhma, siis oma tahto, 1.5-vuotiaana. 4 v se oli pahimmillaan ja rauha tuli ensimmäistä kertaa maahan, kun hän oli 5,5 v.
kuopuksen tahto alkoi nousta vasta 4-vuotiaana. Ehkä siksi, että tuo esikoinen raivosi niin paljon, ettei hänellä oli mahdollista uhmata aikaisemmin. Poika on nyt 5 v, ja sama meno jatkuu.
Kaupassa näkee näitä, jotka vievät nälkäisen ja väsyneen lapsen mukanaan, lapsi kiljuu lattialla, vanhemmat pyörittelevät päätään, " se on sitä uhmaa vaan" .. No kukin tavallaan.
Kyllä meilläkin kiukutellaan, halutaan mahdottomia asioita, mutta se ei ole uhmaamista.
No, minne se lapsi sitten pitäisi laittaa? Ulos ja naruun kuin koira vai? Kaikilla ei ole lukematonta määrää auttajia tai edes molempia vanhempia yhdessä. Miksi se sitten ei ole uhmaa mielestäsi? Vain normaalia kiukuttelua? Normaali kiukuttelu = useimmiten uhmaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ei vaan. Molemmat ovat kyllä olleet erittäin tempperamenttisiä lapsia syntymästään asti ja omaa tahtoa on ollut pienestä asti enemmän kuin tarpeeksi. Esikoisella varsinainen uhmaikä alkoi vajaa 2-vuotiaana ja on siitä lähtien jatkunut koko ajan pahenevana. Ikää lapsella on nyt 4,5 vuotta ja tuntuu, että koko ajan eletään sitä pahinta uhmaikää. Ja missään vaiheessa ei ole ollut mitään suvantovaihetta. Kuopus on vetänyt hirveitä kilareita n. 1-v ikäisestä saakka, mutta varsinainen uhmaikä ei nyt vajaa 2-vuotiaana ole vielä alkanut.
kirkua täyttä kurkkua: " Eikä mitään jätskiä, mä en haluu jätskiä!" ja sitten hyppi sen puikon päällä, heittäytyi lattiaan ja alkoi hakata päätään. Jos tämä ei jonkun ielestä ole uhmaa, niin mitä sitten? Sama meno päällä lähest 24/7. Ei kai hän aina voi olla väsynyt, nälkäinen tai turhautunut tms?
mutta nyt 1 v 10 kk iässä olen tässä viikon pari ollut ihan " hätää kärsimässä" kun mikään ei tahdo enää käydä. Kaiki mitä äiti ehdottaa on huono idea. Eniten huutoa aiheuttaa potta, vaippojen poisotto tai laitto, pukeminen, riisuminen, johonkin lähteminen, hampaiden pesu ja kieltäminen. Ja nukahtaminen, se vasta onkin urakka... Syöminenkin voi olla hankalaa muttei onneksi aina.
Lääkärissä käytiin viime viikolla, ja kun päivystävällä sai odottaa kuitenkin aika kauan, niin odotushuoneessa riitti sitten muilla ihmeteltävää ja lääkärissä sitten varsinainen meteli alkoi, vaikka vain katsottiin korvat ja kuunneltiin keuhkot. Mutta muulloin ihana, hyväntuulinen ja hauska kaveri:)
Saas nähdä miten tästä etenee, tuskin tuo uhma ihan huipussaan on vielä, taitaa olla esimakua...
Poika on ollut innoissaan lumesta ja eilen ulkoillessa poika hoksasi " ei tuu lunta" ja pian huusi jo täyttä kurkkua " äitilisäälunta, äitilisäälunta, lisäääääääluntaaaaaaa" :D
Ja minäkin näen tässä uhmassa paljon positiivistakin, sillä uhmailun kohde on selvästi valikoitu:äiti tai isä eli ne maailman turvallisimmat ihmiset. En kyllä ymmärrä miten uhmakohtauksen voi sekoittaa nälkään tai väsymykseen. Ainakin meillä nälkä ja väsymys on sellaista jatkuvaa, enenevää marinaa, kitinää ja venkoilua joka voi äityä kunnon raivoonkin, jos asiaa ei hoideta. Mutta tälläinen uhmakas raivokohtaus tulee ihan kirkkaalta taivaalta ilman mitään ennakkovaroituksia. Ainakin minusta ero on selvä.
Mutta kyllähän tämä asennetta vaatii :)
ap
Vierailija:
kirkua täyttä kurkkua: " Eikä mitään jätskiä, mä en haluu jätskiä!" ja sitten hyppi sen puikon päällä, heittäytyi lattiaan ja alkoi hakata päätään. Jos tämä ei jonkun ielestä ole uhmaa, niin mitä sitten? Sama meno päällä lähest 24/7. Ei kai hän aina voi olla väsynyt, nälkäinen tai turhautunut tms?
Juu voin myöntää, etten taida oikein edes tajuta, mikä on uhmaa. Meidän lapsi kun on ensi metreiltä lähtien laittanut joka asiaan vastaan ihan kaikin voimin. Niin sitten kun se nyt yli kaksivuotiaana tekee tuota yllä kuvailtua, niin ei sitä osaa pitää minään erityisenä asiana, kun sellaista se on ollut aina.
Eli minä voisin hätäisesti jollakin sanoa, ettei tuo mitään uhmaa ole. No mitä sitten? Sanoisin että ihan normaalia lapsiarkea. Mitä muutakaan osaisin kokemukseni pohjalta ajatella...
No ehkä tämä toinen pieni sitten aikanaan mulle opettaa mitä se uhmaikä oikein tarkoittaa. On nimittäin ollut sen verran huomattavasti helpompi, että tuleva uhmaikä varmasti erottuu normaaliarjesta.
Vierailija:
En kyllä ymmärrä miten uhmakohtauksen voi sekoittaa nälkään tai väsymykseen. Ainakin meillä nälkä ja väsymys on sellaista jatkuvaa, enenevää marinaa, kitinää ja venkoilua joka voi äityä kunnon raivoonkin, jos asiaa ei hoideta. Mutta tälläinen uhmakas raivokohtaus tulee ihan kirkkaalta taivaalta ilman mitään ennakkovaroituksia. Ainakin minusta ero on selvä.Mutta kyllähän tämä asennetta vaatii :)
ap
Kyllä meidän lapsi osaa leikkiä aivan tyytyväisenä olkkarissa, ja sitten yhtäkkiä ryntää keittiöön parkumaan nälkäänsä, ja ruuan pitäisikin olla just sillä sekunnilla lautasella ja jäähtynyt. Meillä on aivan tavallista, ettei tuolle tule mitään ennakkovaroitusta.
Sama väsymyksen kanssa. Jos on ollut pitkä päivä, niin kyllä meidän lapsi jaksaa vielä kotona leikkiä ihan sitkeästi, mutta auta armias, kun pitäisikin käydä hampaat pesemässä ja iltapissalla, niin siitähän syntyykin raivoisa vastalause. Ja tilanne etenee tyynestä myrskyyn sekunnissa. Mitään väsymyksen merkkejä ei näy etukäteen, mutta raivon puhjetessa pystyn kyllä heti päättelemään, että nyt on pitkä päivä vaatinut veronsa.
Että jos uhmakohtauksen merkki on se, että se tulee aivan varoittamatta, niin silloin meillä nuo kaikki on laskettava uhmaksi, vaikka kyse on oikeasti nälästä tai väsymyksestä. Ja kyllä musta tuntuu väärältä laittaa kiukkua uhman piikkiin, sillä tokihan nälkäinen tai väsynyt lapsi saa ollakin ärtyisä, onhan aikuinenkin sitä vastaavassa tilanteessa.
kun välillä on rauhallisempaa eli meni ohitse siinä kolmevuotiaana ja nyt neljän vuoden ikää lähestyttäessä taas uutta uhmaa pukkaa...