4-vuotiaan uhmakohtaukset - kamalaa väkivaltaa :-(

se mitä on sanottu, on aina pitänyt. AINA. Huonosta käytöksestä on AINA seurannut rangaistus ja AINA on selitetty ja selitetty miksi ja miksi ei.

SILTI, minun lapseni uhmaavat ja välillä raivoavatkin. He ovat LAPSIA, eivätkä aina hillitse ja hallitse tunteitaan. Ajan myötä he kukin vuorollaan oppivat sen. Mutta minä olen aikuinen ja tehtäväni on kestää lapsen tunnereaktioita ja rakkaudellisesti opastaa. Ei minun itsetuntoni siitä luhistu että 4v sintturoi minulle :) Minä olen edelleen äiti ja kerron miten asiat menevät, ei sitä pikkulikkojen mukinat muuta.

Jotenkin tuntuu, että nämä " meillä ei lapset kiukuttele" -tyypit on aika epävarmoja omasta äityidestään ja muutenkin itsestään. :(

kertakaikkiaan kuunnellut mitään. Nyt on jo paljon seesteisempi. Eilen unohdin lapsen piirrustuksen päiväkodille ja poika huomattuaan asian autossa, rääkäisi kerran ja siinä se. Ajattelin silloin, että kehitys on ollut huimaa aika lyhyessä ajassa! Lapset kasvaa ja oppivat reagoimaan vähän hillitymmin pikkuhiljaa. Kärsivällisyyttä vaan. Itse olen jaellut kevyitä tukistuksia ainoastaan sellaisissa tilanteissa kun ei todella ole ollut muita vaihtoehtoja (esim. fyysinen terveys on ollut katkolla joko pojalla itsellään tai jollakulla muulla hänen takiansa). Eipä niistäkään näytä haittaa olleen.

Aika ristitriitaista, eikö? Eipä ole tarvinnut täältä palstalta kysellä, miksi 4-vuotiaani käy päälle.



Kyllä meilläkin lapset saavat näyttää tunteitaan ja olla vihaisia. Ja ihan pienestä saakka on muuten opetettu, että muita ihmisiä pitää kunnioittaa ja kohdella hyvin. Mistä lapsi oppii empatiakykyä ja käyttäytymissääntöjä, jollei omilta vanhemmiltaan?

EMPATIA! Mistä lapsi oppii empatiaa jos ei omilta vanhemmiltaan?? Kun lapsella on paha olo ja hän kiukkuaa ja raivoaakin pahaa oloaan, äiti viskaa toiseen huoneeseen ja TUKISTAA! Sehän on empatiaa parhaimmillaan. :(

jos ei pysty kohtaamaan lapsen eriävää mielipidettä tai tunnekuohua kypsällä tavalla! Jos provosoituu niin valtavasti lapsen suuttumuksesta, että täytyy satuttamalla saada lapsi hiljaiseksi niin kyllä jotain on pielessä.

Nämä lasten rauhoittelijat opettavat vain sen, että ihmisillä on tunteita, ja niitä saa näyttää, ja toistenkin tunteita voi ajatella toiminnassaan. Lapsi-raukkoja, millainen tulevaisuus heillä onkaan edessään!

" Dr. Ross W. Greene kertoo kirjassaan ¿Tulistuva lapsi¿ monivuotisesta kokemuksestaan helposti tulistuvien lasten parissa. Nämä lapset ovat joustamattomia, helposti tulistuvia ja fyysisesti ja/tai sanallisesti aggressiivisia. Tulistuvilla lapsilla on usein yksi tai useampi diagnoosi näiden oireiden lisäksi, esim. ADHD eli tarkkaavaisuus/ylivilkkaushäiriö, Touretten oireyhtymä, masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai Aspergerin oireyhtymä."

Minähän en sanonut, että tukistan raivoavaa lasta, vaan että lapseni eivät ole saaneet hirveitä raivokohtauksia.



Kannattaa opetella lukemaan, ettei tee vääriä johtopäätöksiä.

Olen tukistanut lasta, jos hän toistuvista kielloista huolimatta on esimerkiksi yrittänyt purra. Eli ei ole ollut kovinkaan kiltti, ainakaan omasta mielestäni.

Vai olisiko halunnut viestittää jotain?

Eivätkö lapsesi koskaan suutu? Eikö kukaan lapsistasi ole koskaan lyönyt sinua? Eikö lapsesi ole koskaan huutanut, heittäynyt lattialle, paiskonut tavaroitaan tai polkenut jalkaansa? Mitä teet jos näin käy?

Etkö itse koskaan koe tunnekuohuja? Miten reagoit omiin voimakkaisiin tunteisiisi? Annatko itsellesi oikeuden kokea niitä?

Varmasti viestitti jotain, ainahan lapset viestivät. Ihan sama mitä yritti viestittää, koska keino oli väärä.

...mutta lapsellasi ei ole oikeus satuttaa sinua. Tosi loogista.

Puremisella lapsi yritti todennäköisesti saada huomiota, mitäs muuta. Pureminen on siihen kuitenkin aivan väärä tapa, ainakin meillä.

Pysäytin auton ja kerroin, että matka ei jatku jos potkiminen ja uhoaminen ei pääty. Kerroin myös että äiti ei voi ajaa, koska se on vaarallista, voi tulla kolari, autot törmäävät ja se sattuu tosi pahasti sekä äitiin että kiukuttelijaan. Sanoin myös että seisot auton ulkopuolella ja kun olet rauhoittunut voit tulla sisään ja matka jatkuu.



Jos yninää ja temppuilua meinaa esiintyä, kysyn vain että haluatko että pysäytän auton. " En halua on on vastaus" . Matka jatkuu rauhalisissa merkeissä. Kiukuilun syy käsitellään automatkan jälkeen. Joka usein on jo unohtunut matkan aikana.

Mutta mieti nyt vähän, millaisen viestin lähetät, kun kiellät lasta satuttamasta satuttamalla tätä itse!

Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tunnin kiinni pitäminen tuntuu lapsesta paljon pahemmalta kuin tukistaminen. Enkä sitä paitsi ole antanut neuvoksi tukistaa lasta, kun hänellä on raivokohtaus. Älä laita sanoja suuhuni.

Kotona vastaavassa tilanteessa olen pistänyt pihalle pariksi minuutiksi jäähtymään, eikä muuten ole tarvinnut tehdä monta kertaa. Uhkauskin jo riittää.



Ja olen samaa mieltä siitä, että esim. pureminen ei ole sopivaa, ja jos lapsi puree tai lyö tarkoituksella, siitä seuraa äidin aito vihastuminen ja jos vielä jatkaa niin saattaa tulla tukistuskin. Meillä ei myöskään lapset hypi vanhempien silmille. Antamalla lasten kävellä vanhempien yli, vanhemmat ainoastaan vievät lapselta kunnioituksen vanhempiaan kohtaan. Ja siihen ei minusta ole hyvää syytä vielä tuossa iässä.

ja suhde vanhempiin on niin turvallinen, että uskaltaa uhmata. Tukahdutetut tunteet on paljon huonompi vaihtoehto. Ne kääntyvät myöhemmin helposti itseä tai muita kohtaan ja lapsi tuntee, että on rakastettu vain kiltisti käyttäytyessään.



Mutta ei lapsi tietysti saa nenille hyppiä. Oma lapseni on samanlainen sillä erotuksella, että hän on myös herkkä. Herkkä ja temperamenttinen on yöläs yhdistelmä, mutta siinä on puolensa. Me ollaan puhuttu väkivallasta. Miltä toisesta tuntuu kun lyö, miltä itsestä tuntuisi kun toinen löisi jne. Konfliktien jälkeen ollaan juteltu siitä, mikä kiukutti ja pydetty anteeksi. Noin vuosi ollaan työstetty hommaa joka kerran jälkeen.



Se on auttanut paljon, muttei hetkessä. Nykyään lapsi nostaa kätensä raivostuessaan, mutta suuntaa iskunsa seinään tms. Minä annan raivota hetken, holding tai jäähy ei auta yhtään vaan lapsen täytyy saada päästää pahimmat höyryt pihalle. Sen hälkeen lapsi tulee itse syliin ja haluaa puhua kiukustaan ja pyytää anteeksi. Pyydän myös itse anteeksi jos olen huutanut.



Olen saanut hyvin rauhallisten lasten vanhemmilta epäsuorasti kuulla, että lapsi on huonosti kasvatettu :-) Mutta vain temperamenttisten lasten vanhemmat voivat todella ymmärtää, ettei lapsen tunteita ja tunneilmaisua voi hallita. Toisten lasten kanssa joutuu tekemään enemmän hommia kuin toisten.

Toiset vain selviävät kasvatustehtävästä ilman tukistamisia yms.