Kysyn teiltä kanssasisaret, oletteko tunteneet samoin

Hei,



Kyllä meillä ainakin tätä kolmatta on mietitty pitkään ja hartaasti. Nyt siis meillä on 6 ja 9 -vuotiaat lapset. Alunperin tarkoitus oli, että lapsiluku jää kahteen, mutta kun lapsillamme todettiin etenevä kuolemaan johtava sairaus, niin ajatus kolmannesta rupesi itämään. Mielessä pyörii ajatukset jaksamisesta, taloudesta, mutta ehkäpä ihan kaikista suurimpana se, että koska lastemme sairaus pystytään toteamaan istukkanäytteestä, niin mitä sitten tehdään, jos osoittautuu, että syntyvällä lapsella on esimerkiksi joku trisomia. Sen olemme kyenneet päättämään, että jos istukkanäytteestä selviää, että lapsella on sama sairaus kuin vanhemmilla lapsillamme, niin raskaus keskeytetään, mutta mitä tehdä muissa tilanteissa? Meillä molemmilla on jo ikääkin kohta 37, joten riski saada " ei terve" lapsi on jo kasvanut.



Päädyimme kaikesta huolimatta yrittämään kolmatta. Tällä hetkellä ei yritys ole kovin aktiivista Tehyn työtaistelu-uhan vuoksi. Haluan olla nimittäin aivan varma, että pääsen istukkänäytteeseen, kun/jos sen aika tulee. Muuten emme tulevaisuutta juuri suunnittele. Se menee omalla painollaan niin kuin menee. Turha sitä on etukäteen surra. Jos mahdollisesti syntyvällä lapsella on sitten joku sairaus, niin sitten senkin kanssa on vain tultava toimeen. Kaikki lapsemme ovat/tulevat olemaan meillä yhtä rakkaita huolimatta siitä, että ovatko he sairaita/vammaisia vai terveitä. Taloudellisesti tulemme olemaan todella kovilla, koska olemme joutuneet vaihtamaan asuntoon, jossa vanhimmat lapset voivat asua yhdessä tasossa ja liikkumaan pyörätuolin avulla.

Mistä ihmeestä olet saanut tuon voiman? Itse lähinnä nolostuin koko lähettämästäni alkuperäisestä viestistä. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Ja ennen kaikkea toivon teidän saavan terveen kolmannen lapsen sekä jaksavan esikoistenne hoidossa. Ja tietysti toivon teille mahdollisimman pitkää ja hyvää aikaa yhdessä.

Lapsista se voima tulee. Halusta järjestää heille niin hyvä elämä kuin mahdollista ja se ei onnistu, jos itse ei voi hyvin. Joku saattaisi sanoa, että en ole hyväksynyt lastemme sairautta tai en ymmärrä mitä se tuo tullessaan, kun suhtaudun tulevaisuuteen niin kuin suhtaudun. Totta se onkin, että suostu pohtimaan tulevaisuutta, kukaan ei tiedä, että mitä se tuo tullessaan. Tämän ymmärsin aika pian vanhemman lapseni diagnoosin jälkeen puolitoista vuotta sitten. Olimme juuri tulleet Linnanmäeltä ja meillä oli ollut siellä tosi hauskaa, vaikka olimme varautuneet siihen, että kaikki menee ihan plörinäksi (molemmilla lapsillamme on myös autismidiagnoosit ja nuorimmaisemme on aika haastava) kun kuulimme, että yksi tyttö esikoisemme ratsastusryhmästä oli kuollut auto-onnettomuudessa. Silloin mulla välähti, että meidän lapset ovat elossa ja heidän kanssaan on kiva olla, vaikka elämä onkin heitä potkinut oikein isoilla saappailla. Meidän velvollisuus on nauttia lapsistamme. Ja tämän kun kaikki ymmärtäisivät! Joskus tuntuu, ettei näin ole (en tarkoita tässä nyt sinua).



Vaikka meidän elämä on ehkä yleisesti ottaen aika rankkaa, niin itse ainakin yritän ymmärtää, että muiden isot ongelmat ovat heille isoja, vaikka meillä ne saatettaisiin ohittaa olankohautuksella. Itse asiassa joudun lähes aina sen jälkeen, kun olen kertonut jollekulle lapsistamme, myöskin sanomaan heille, etten halua ihmisten varovan puheitaan seurassani. Jos jonkun valitukset tuntuvat mielestäni turhilta, niin se on minun ongelmani. Mielestäni tämä on joskus jopa saattanut helpottaa ihmisiä. Minulle voi kertoa ongelmistaan ja kun sanon, että kyllä niistä yli päästään, niin todennäköisesti asia onkin niin. Olemmehan mekin päässeet ja itsekin olen vielä suht koht järjissäni 8-)



Tulihan vuodatus, mutta sen vain haluan sanoa, että jos kolmannen hankkimista olette harkinneet ja päädytte siihen, niin kyllä onnistuu! Kun jotain oikeasti haluaa, niin ongelmista selviää, kunhan ei vaan anna periksi.



T.Taukku

Luin juuri viestisi ja kyyneleet valuvat silmistäni. Poden kovaa vauvakuumetta ja minulla on kaksi lasta entuudestaan. En ala erittelemään niitä tavallisia syitä miksi kolmannen lapsen saaminen hieman pelottaa kun ne eivät tunne enää kovin tärkeiltä. Toivon teille onnellista elämää lastenne kanssa!

Toivon, että kumpikin teistä päätyy teille sopivaan ratkaisuun ja elää täysillä sen päätöksen kanssa. Kyllä päätöksenteossa pitää ikävä kyllä ottaa huomioon ne ikävät " tavalliset" faktatkin. Tuskin olisimme mekään päätyneet kolmannen hankkimiseen, jos olisimme todenneet sen olevan taloudellisesti mahdotonta. Nyt tullaan olemaan vain tiukilla, mutta toivon mukaan selvitään.

Taukku, tosi koskettava ja elämänmyönteinen kirjoitus tilanteesta jossa olette. Paljon voimia teille nykyhetkeen ja tulevaisuuteen :)



muutama ajatus tuli mieleen taannoisesta omasta tilanteesta...



Aloin itse odottaa kolmatta lasta vuonna 2005 marraskuussa, ennestään meillä oli jo kaksi ihanaa tyttöä -98 ja -04. Mietin monta kertaa miten selvittäisiin kolmen lapsen kanssa sekä taloudellisesti että ihan oman jaksamisenkin kannalta. Selvää oli kuitenkin että lapsi on lahja ja otetaan vastaan.



Nyt ajattelen mikä ihana onni ja siunaus on että saimme vielä kolmannen tyttäremme. Perheemme tuntuu nyt kokonaiselta ja niin paljon riemua ja rakkautta on uusi ihminen tuonut tullessaan! Välillä on toki ollut hetkiä jolloin olen tuntenut väsymystä esimurrosikäisen esikoisen, 3v-uhmailijan ja kiipeilevän 1v-taaperon kanssa mutta ei se ole mitään verrattuna siihen kaikkeen ihanaan mitä elämään on tullut kuopuksen syntymän myötä.



En usko että vanhana kiikkustuolissa (tai nuoremmassakaan iässä) tulen lainkaan katumaan sitä että meille tuli vielä kolmas kullannuppu.



kaikkea hyvää kolmannesta haaveileville!



t.tuuli