Miten teillä mies suhtautuu tulevaan vauvaan?
Minä olen ollut tämän päivän hormooni karusellin kyydissä ja itkeskellyt mieheni välinpitämättömyyttä.
Työkaverini kertoi hänen miehen tulleen kaupasta ja ostaneen, tutteja, tuttipulloja, vaippoja yms. käytännön tarvikkeita. en vois koskaan kuvitella et mieheni tekis jotain tuollaista pyytämättä.
Kyllä mies mukana odotuksessa on ja tajuaa (kai?) että vauvan on tulollaan, ja laskettuun aikaan 7vkoa, mutta ei sitä koskaan tuo itse oma aloitteisesti esille, ei koskaan silittele masua, ei juttele masulle, ei katsele kanssani vauvan vaatteita, vaikka esittelen, ei suostu juttelemaan miten arki muuttuu ja miten siitä tullaan selviämään, jos tulee ongelmia. ei jaksa silitellä/ hieroa kipeää selkääni, ei ole KERTAAKAAN kysynyt koko odotus aikana miltä minusta tuntuu tai miten minä jaksan
Joo, joo, tiedän että itse olen valinnut suomalaisen miehen, mutta silti. Luulin et olis vähän järkiintynyt 7v, kun silloin esikoista odotettiin, niin silloin sama juttu.
Vauva tarvikkeet on meillä kaikki valmiina, olen ne ostanut, ja hän on sitten ne vaan hyväksynyt.
toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan, olen nyt niin väsynyt aiheeseen, et taidan käydä köntsälleen sänkyyn kuuntelemaan musiikkia. minä ja möhis....
Kommentit (6)
En siis ole tällä hetkellä raskaana mutta meillä on tytöt 04 ja 05. Raskaana ollessani, varsinkin esikoista odottaessani minusta tuntui samalta, että eikö mies tosiaan tajua, että meille syntyy vauva. Ihan oikea vauva. Myöskään mitkään vaatteet, niiden ihailu tai hiplailu eivät kiinnostaneet miestäni joka nukkui synnytysvalmennuksessa ja totesi "nytkö sinne on lähdettävä, keskellä yötä, ootko ihan varma" kun ilmoitin että nyt lähdetään synnyttämään.
Toista odottaessani en ehtinyt itsekään juuri fiilistellä vauvajuttuja kun viiletin esikoisen perässä ja tein töitä. Ja jos mieheni olisi jossain vaiheessa silitellyt mahaani, saati sitten puhunut sille niin olisin luultavasti kuskannut hänet hoitoon, sillä se ei olisi ollut lainkaan hänen luonteelleen sopivaa :)
Mieheni on aina ollut se joka on meillä nämä vauvaprojektit aloittanut/ehdottanut. Nyt kun täällä kolmatta yritetään, on mieheni haaveillut vauvasta jo vuoden, minua koittanut ylipuhua puolisen vuotta kunnes vihdoin suostuin. Minä kun täällä suunnittelen kaikkia hankintoja, hoitopäytiä ja muuta, mieheni on melkein loukkaantunut, että ajattelen kaikenmaailman tavaroita enkä itse sitä vauvaa. Toki siis ajattelen itse vauvaakin mutta olen vain tällainen puuhastelija ja mietin kaikkia valmisteluita vaikken vielä ole edes raskaana.
Mutta kun annoin suostumuksen että tehdään se kolmas lapsi, niin ei ole miehenikään ottanut sen jälkeen (kaksi viikoa) asiaa esille mitenkään muuten kuin ilmoittamalla että "siitä ei sitten kerrota kellekään, antaa itse huomata".
Tämmöisiä ne ukot on. Välillä niin raivostuttaviakin. Luulempa että kyllä siellä pääsä aina jotain liikkuu mutta harvoin niitä ajatuksiaan vaan ääneen sanovat/osoittaavat.
Meillä mies sitten taas etsii netistä hoitopöytää, pinnasänkyä ja jos jonkin sortin tavaraa.. höpisee mahalle minkä ehtii, ja ne jutut ei ihan sieltä fiksuimmasta päästä ole... ;D Edellispäivänä saunassa laittoi löylykauhan mahaan kiinni ja alkoi selittää että tämä on sitten löylykauha ja tällä heitetään löylyä.. sitten laittoi kauhan pään mahaan kiinni ja opetti mitenkä sitä löylyä sitten heitetään... äänitehosteetkin oli mukana (vesi sihahti kiukaalle)... pidä siinä sitten oma naama peruslukemilla.. =D Ja meillä toinen tulossa, esikko on 4v. ja hänelle piti ihan samaa.. =) Meillä mies siis jopa innokkaampi tavaroissa ja vaatteissa kuin minä, enkä minä sieltä päästä ole ettten niitä haluaisi ostaa ja hiplata, kauppareissulla tulee aina käytyä jotain katsomassa ja koskemassa...
Meillä mies hössää ihan tarpeeksi, mutta ainoat mitä itse on ostellut on joitain vauvan vaatteita. (en kyllä tosin haluaisi hänen ostavan mitä tahansa, kun taidan olla itse niin tarkka kaikesta...;D) On kyllä ollut todella hyvin mukana raskaus aikana, niin minun/masun hoivaamisessa kuin tavaroiden hankinnoissa.
Mutta silti mies sanoi, että ultra se vasta avasi hänen silmänsä. En tiedä onko miehesi ollut mukanasi nla/lääkäri käynneillä, mutta ehkä nekin toisivat hieman konkreettisemmaksi asiaa...
Mutta sehän on ihan fakta, ettei mies voi sisäistää raskautta/lapsen tuloa niinkuin nainen. Äidit vain kun pystyvät sitä vauvaa sisällään kantamaan... On meilläkin joskus (miehen hössötyksestä huolimatta) ollut sellaisia kertoja, että minä loukkaannuin kun ei se mies jaksanut pitää kättään tarpeeksi kauan masuni päällä.. Nyt jälkeenpäin ajateltuna se oli aika hassua...
Hormonit vain vaikuttavat niin, että sitä on muutenkin herkempi kun on raskaana. Mieli pahoittuu niin helposti, joten ymmärrän kyllä jos sinusta tuntuu pahalta. Oletko sanonut miehelle ihan suoraan sen?
Itse olen itkeskellyt, vaikkei syytäkään ole ollut. Miehelle olen suoraan sanonut, jos jokin on loukannut ja myös sen, jos olen syyttä suotta itkenyt, kun on vaan itkettänyt ja sillä selvä. Kyllä meillä on ainakin aina ymmärtänyt, olipa kyseessä mikä tilanne tahansa.
Nosta kissa pöydälle, jos ei mies halua keskustella, niin olet ainakin kertonut miltä tuntuu. Puhuessa ei kannata kuitenkaan syyttää toista, vaan enemmänkin kertoa juuri miksi minusta tuntuu tältä, ei tyyliin kun sinä et koskaan. Se saa piikit pystyyn keneltä vaan...
itse tunnet miehesi parhaiten ja osaat arvioida mikä on paras keino saada viesti perille. Kannattaa kuitenkin oikeasti sanoa jotain, kuin vain pahoittaa oma mielensä asiasta yhä uudestaan..
tsemppiä sinne ja toiv nyt jotain apua tästä....
Siisa
Meillä kolmatta lasta odotellaan ja mies on joka raskaudessa yhtä välinpitämätön (tai ainakin sen oloinen).
Ei juuri koskaan silittele mahaa, mieti nimi tai kummiasioita, saatika sitten hankintoja.
Mutta, kun lapsi syntyy, on mitä parhain isä heille.
Asiasta on keskusteltu, eli kissa on nostettu pöydälle. Mies kokee, ettei osaa ajatella asiaa konkreettisesti, ennenkuin lapsi syntyy. Ultrakäynnit ei auta.
Itse yritän muistutella itselleni, että tämä on mieheni tyyli, eikä muuksi muutu. Helpommalla pääsee näin. Ja mikä tärkeintä, on hän kuitenkin rakastava isä lapsilleen.
aina mies on ollut kyllä osaltaan suostuvainen "projekteihin", mutta raskausaikana ei pahemmin asioista koskaan ole puhunut ja intoillut saati jutellut mahalle tai silitellyt sitä.
On kyllä kiitettävästi toiminut korvana, kun riskiodottajana mieltäni hänelle puran. Ja aina on ollut niin loistava isä, ettei paremmasta väliä. Myös esikoiselleni, joka ei omaa "isäänsä" ole tavannutkaa (oikeammin pelkkää siittäjää, joka lähti kuvioista kun olin 13:lla rv:lla). Eli valittamista ei tässä miehessä todellakaan ole. Hän on vain suomalainen, joka ei osaa osoittaa tunteitaan....... Ennenkuin lapsen syliinsä saa (tai pääsee keskoskaapissa olevaan lasta silittämään)
Tiedän, ettei kyse ole välinpitämättömyydestä, kerran olen todellisen välinpitämättömyyden ja kylmyydenkin kohdannut... 12 vuotta sitten esikoista odottaessani, kun äijä ensin lasta toivottuaan päätti ettei sitä meitä elämäänsä haluakaan vaan lähti eikä sen koommin edes yrittänyt palata. Sanoi vielä lähtiessään tyhmäksi, kun en edes harkinnut aborttia. Hyvä että meni, myöhemmin sain paljon parempaa tilalle.
Aivan varmasti, jos miehesi on tätä lasta kanssasi halunnut niin hän tulee teitä molempia jatkossa (synnytyksen jälkeen tai jo synnytyksen aikana) auttaamaan ja rakastamaan. Miehelle tosiaan lapsi on konkreettinen vasta siinä vaiheessa, kun pää on ulkona...
Katjalah&nelonen rv26+1
Mieheni taitaa olla samasta formaatista kuin sinun. Odotamme 4. lastamme syntyväksi helmikuussa. Vaikka mieheni ei masuani silittele tai sille juttele, eikä ole järin kiinnostunut vauvahankinnoista, on hän lapsillemme mitä parhain isä. Osoittaa huomiota ja on oikeudenmukainen/tasapuolinen. Oikein "perheen pää" lasten kanssa. Minua hän odotusaikana huomioi lähinnä siten, että tekee kotihommia enempi, että saan lepohetken. Ei mitenkään erikseen kyllä tiedustele vointiani tai sano, että lepäähän nyt. Minun on itse huomattava tilaisuudet lepoon. Mieheni ei mitenkään muutenkaan ole järin romanttista tyyppiä, arkiset teot puhuvat enemmän kuin sanat.
Helmikukka kera neljännen ja jäyhän suomimiehen.