Urheat miehet
Se tavallinen tarinahan on, että raskaus ja lapsien tulo merkitsee seksielämän loppumista. Olen samassa tilanteessa ja kuivaa kautta on useampi vuosi takana (seksikerrat vuodessa laskettavissa kahden käden sormilla).
Koskaan aiemmin ei mieleeni ole tullut pettämisajatuksia, mutta nyt jos lähes kuka tahansa nainen tulisi ja sanoisi haluavansa naida minun kanssani, niin olisin luultavasti heti valmis hommiin. Jos pettäisin, niin luultavasti kertoisin siitä vaimoilleni. Ehkä kertoisin siksi, että hän heittäisi minut pihalle, eikä tarvisi enää itse miettiä sitä kannattaako tässä suhteessa enää itseään kiduttaa.
Rakastan lastani ja rakastan vaimoani, mutta tilanne heittää välillä tummia myrkypilviä parisuhteen ylle. Osallistun mielestäni aika hyvin kodin pyöritykseen. Sitä omaa aikaa, jolloin teen omia asioitani, on sen jälkeen kun lapsi käy nukkumaan.
Kuinka kauan tässä pitää olla urhea mies ja odottaa, että kyllä se vaimo vielä tokenee? Kuinka kauan te muut olette jaksaneet odottaa ja onko odotuksesta edes mitään apua?
JiiKoo
Kommentit (97)
uupuneille en osaa neuvoja antaa, ja eihän se tietysti oikein ole jos mies juoksee vieraisiin, mutta mutta; jos seksittömyyttä jatkuu kauan niin kuka sitä loputtomiin jaksaa oman käden kanssa olla, eihän se ole sama asia ollenkaan. Mä en kyllä kertoisi jos seksiä saa muualta, pitäisin omana tietona.
N31
syynä ettei jaksa, mut naisen pitäis olla heti valmis????
kyllä se niin on että kyllä työmäärä voi väsyttää niin kovasti ettei silmät pysy auki vaik kuinka panettais.
Eikä tulisi mieleenkään käydä vieraissa, rakastan miestäni.
Kuten tuossa jo aikaisemmin kirjoitin teen kaikki työt kotona(myös ne miesten:D) silti mieheni ei " jaksa" tai halua.
Itse olen mieheni valinnut ja lapset hankkinut, nyt vaan pitää sopeutua ja elää valintojensa mukaan.
joka olisi niin väsynyt ettei jaksa harrastaa seksiä! =) edes vähäisen.
Mutta kait niitäkin on?
N31
Normikotityöt ei ketään tapa väsymykseen ja jos tappaa, niin kannattaa miettiä mitä voisi tehdä toisin. Pitääkö joka paikan kiiltää? Pitääkö päivän päällä pidettyjä housuja pestä, voisiko niitä käyttää vielä huomennakin? Voisiko tehdä sellaista ruokaa, jota voi syödä useana päivänä? Voisiko tehdä sellaista ruokaa jonka nopeasti kyhää kasaan ja heittää uuniin, eikä joka ilta tee kukkoa viinissä?. Ja jos tosiaan on sellaisia miehiä, jotka ei tee YHTÄÄN mitään, niin mitä sellaisella miehellä tekee?
Ja mitä omaan tapaukseeni tulee, niin aikaa seksille olisi. Lapsen nukkumaanmenon jälkeen vaimo kaivaa kirjan esiin tai vaikkapa digiboksilta viimeisen Maajussille morsiamen. Pari tuntia hän siinä vielä kovin pirteänä on hereillä, eikä ole heti punkkaan kapumassa väsymystä valittaen.
JiiKoo
se on todella turhauttavaa..
tuli taas eilen pakit vaik takana oli yhteinen suihku ja siiehn liityen hyväilyä. sit vaan ilmoitti ettei jaksa ja lähti syömään makkaraa...
Vaimo ei kiihota yhtään. Ei siinä sen kummempaa syytä tarvita miksi seksi ei miestä kiinnosta.
JiiKoo
Olipas se kauniisti sanottu...
no, tottahan se sit taitaa olla. Onko se mahdollisesti teillekin käynyt niin? nimittäin jos et enään sytytä vaimoasi?
Voi olla hyvinkin etten enää sytytä vaimoani, mutta sanoisi sen suoraan, niin pääsisin etsimään sellaisen naisen joka haluaa minua.
JiiKoo
Itse jatkan mieheni houkuttelua..
Täytyy se kipinä viel jostain löytyä :D
Se että vaikka kuinka paiskii kotitöitä ei todella helpota saantia yhtään!
Itse teen lähestulkoon kaikki kotityöt ja siitä huolimatta seksipartnereiksi jää ilta toisensa jälkeen omat kädet.
Vaimo on milloin väsynyt, milloin klassinen pääkipu, milloin mitäkin. Ja kyllähän siinä turtuu jo itsekkin, ei kertakaikkiaan jaksa iltatoisensa jälkeen haluta ja jäädä ilman.
On aivan saman miten sitä yrittää vaimoa lämmitellä, leperrellä, hieroo yms kun lopputulos on kuitenkin se oma käsi. Miksi siis nähdä moinen vaiva?
Tosin sillä puolen, että minä olen se seksittä jäävä nainen, kun mies jättää aina kylmäksi. Alan uskoa pitkälti partnerin vaihtoon.
n25
Eipä tosin tätä perhettä noin vaan hajoteta, että vähän enemmän keskustelua ja suunnittelua tuo " ukon uloslaittaminen" vaatii. Sääli sinänsä, rakkaus on tallella, ja muisto siitä, miten asiat ennen olivat.. Eipä tuo vaan enää lämmitä.
35
itse kerjään ja saankin sitten ehkä 7 tai 8 kertaa kuussa pillua. riittää juuri ja juuri. jos määrä vähenisi tuosta vielä niin en tiedä jaksaisinko jatkaa suhdetta. takana 8 v. suhde ja yksi muksu....
Kotitöihin osallistumisella ei ole vaikutusta naisen seksualliseen halukkuuteen. Se on myytti. Seksi ei palaa parisuhteeseen vaikka kuinka paljon imuroisi, tiskaisi, luutuaisi, pyykkäisi ja laittaisi ruokaa jne.
Jos ei ole seksiä, on myös turha vaatia huomiointia, hellyyttä ja suukkoja. Nämä ovat kommentteja kolmen vuoden kokemuksella.
M32
Vierailija:
Niin paljon.. kuulun vieläpä niihin ihmeellisyyksii jotka ei nalkuta. lukuisia kertoja olen maininnut että helpottaisi mukavasti minun arkea jos mies vähän osaillistuisi " yhteisiin" töihin(mies vielä vastannut että tottakai kun noin kivasti asian ilmaisit) vaan ei sit kuitenkaan mitään tee. eikä mulla mitää näitä hommia vastaan ole, mut olis kyllä ihan kiva jos sais sit seksiä ja hellyyttä, suukkoja palkaksi.. liikaa vaadittu?
17
Vierailija:
Kotitöihin osallistumisella ei ole vaikutusta naisen seksualliseen halukkuuteen. Se on myytti. Seksi ei palaa parisuhteeseen vaikka kuinka paljon imuroisi, tiskaisi, luutuaisi, pyykkäisi ja laittaisi ruokaa jne.Jos ei ole seksiä, on myös turha vaatia huomiointia, hellyyttä ja suukkoja. Nämä ovat kommentteja kolmen vuoden kokemuksella.
M32Vierailija:
Niin paljon.. kuulun vieläpä niihin ihmeellisyyksii jotka ei nalkuta. lukuisia kertoja olen maininnut että helpottaisi mukavasti minun arkea jos mies vähän osaillistuisi " yhteisiin" töihin(mies vielä vastannut että tottakai kun noin kivasti asian ilmaisit) vaan ei sit kuitenkaan mitään tee. eikä mulla mitää näitä hommia vastaan ole, mut olis kyllä ihan kiva jos sais sit seksiä ja hellyyttä, suukkoja palkaksi.. liikaa vaadittu?
17
Meillä taas mies sanoo, että hän ei voi harrastaa kanssani seksiä, ennenkuin nämä hellyysjutut on kunnossa.. Kun minusta taas ne palaisivat automaattisesti, kun seksielämä rullaisi :)! Tänään sheivatessani alapäätäni mietin taas, että kenelleköhän tätä teen. Eipä siitä pääse kukaan mies nauttimaan, kun mies ei edes tiedä, mitä alushousuistani löytyy. Kun ei kiinnosta vaan..
Jossa ilmoitti osallistuvan arjen pyöritykseen..
Teen itsekin kaikki kotityöt ja silti pyrin pitämään seksielämää yllä. Mietin vaan äitejä jotka todella uupuvat ja sit on heti ukko juoksemassa vieraisiin.