Kaikella on tarkoituksensa. Pitääkö se paikkansa?

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 16:20"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 15:58"]

Minusta on muuten hemmetin itserakasta ajatella, että vastoinkäymisten tarkoitus olisi jalostaa MINUA. Minä-minä-minä... jos omaiseni sairastuu, MINÄ jalostun. Jos työnantajani menee konkurssiin, MINÄ löydän ehkä paremman ammatin ja työpaikan. Entä ne muut, miten niille sairastuneille tai kuusikymppisenä työttömyyseläkkeelle ajautuneille on iloa siitä, että minä jalostun...

Joo, mua siis tosiaan ärsyttää tuo sanonta ;-)

-7-

[/quote]

Minulle ei oikein avaudu tämä kommentti, eihän kukaan voi arvioida jonkun vastoinkäymisen "jalostavaa" vaikutusta kuin omalta kannaltaan. Jos tehdas menee konkurssiin, sille tuskin yksikään työntekijä voi mitään, niin eikö ole aika turhaa jäädä märehtimään sitä, että voivoi, kun se nyt meni konkurssiin ja tuli näitä vastoinkäymisiä. Jokainenhan silloin ajattelee, mihin suuntaan tästä tilanteesta nyt mennään, oli sitten kaksikymppinen tai kuusikymppinen. Ja jos omainen sairastuu, kyllähän se vastoinkäyminen on ensisijaisesti sen omaisen, ei minun, ja hän suhtautuu siihen omista lähtökohdistaan omalla tavallaan. Mutta minun vastoinkäymiseni on suru ja ehkä velvollisuus hoitaa omaista, ja kyllä minulla on silloinkin lupa miettiä, millä tavalla se minuun ja minun elämääni vaikuttaa, vaikka en itse olisikaan sairas. Ei se ole sen omaisen vastoinkäymisen vähättelemistä. Vain marttyyri ajattelisi niin, että hänen tunteillaan ja ajatuksillaan siitä tilanteesta ei ole merkitystä, kun sairaus on tuolla toisella.

Siis jos ajattelee, että kaikella on tarkoituksensa, eihän se tarkoita sitä, että kaikista vastoinkäymisistäkin pitäisi iloita. Mutta vastoinkäymiset kuuluvat elämään, asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa, täytyy hyväksyä ja jatkaa eteenpäin, ja ne kaikki muovaavat meitä, ihan niin kuin kaikki onnistumisetkin. Eihän sitä tule kuin katkeraksi, jos jää märehtimään menneitä vaikeuksia ja miettimään, kuinka paljon parempaa elämä nyt olisi, jos niitä ei olisi tapahtunut.

Mutta siinä olet kyllä oikeassa, ettei tuota toisille pidäkään tuputtaa. Kyseessä on jokaisen henkilökohtainen elämänasenne, johon on ihan turha muiden naamaa hieroa. Mutta jos tällaisessa ketjussa, missä asiasta erikseen kysytään, kertoo, että ajattelee niin, se ei ole mitään tuputtamista eikä siitä pidä mennä ärsyyntymään.

[/quote]

Kyse ei olekaan siitä, miten itse suhtautuu vastoinkäymisiin (niistä tietysti voi etsiä myös myönteisiä puolia ja ratkaisuvaihtoehtoja), vaan siitä, miten suhtaudumme tuohon SANONTAAN. Minusta on omahyväistä sanoa, että kaikella on tarkoitus = minä jalostun niiden avulla. Kun ei se niin ole. Voin löytää ajan myötä niistä hyviäkin seurauksia, mutta silti niitä vastoinkäymisiä EI OLE TULLUT MINUN ETEENI SEN VUOKSI, ETTÄ MINÄ JALOSTUISIN NIISTÄ.

Vastoinkäymisiä tulee sattumalta, ei tarkoituksella. Tarkoitushan ei ole sama asia kuin merkitys, vaan ihan sanakirjassakin se määritellään = aie, suunnitelma, päämäärä, tavoite, käyttö, tehtävä, funktio.

Ja voiko joku silloin sanoa, että vaikkapa "lapsen syövällä on päämäärä, tehtävä"?!

No juu EI.

-7-

-7-

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 16:21"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 15:58"]

Minusta on muuten hemmetin itserakasta ajatella, että vastoinkäymisten tarkoitus olisi jalostaa MINUA. Minä-minä-minä... jos omaiseni sairastuu, MINÄ jalostun. Jos työnantajani menee konkurssiin, MINÄ löydän ehkä paremman ammatin ja työpaikan. Entä ne muut, miten niille sairastuneille tai kuusikymppisenä työttömyyseläkkeelle ajautuneille on iloa siitä, että minä jalostun...

Joo, mua siis tosiaan ärsyttää tuo sanonta ;-)

No kyllä ne muutkin siinä jotain oppii! Ei kai minkään olekaan tarkoitus ainakaan olla ikuisesti muuttumatonta. Jokainen voi saada opetuksia omasta ja läheisten elämästä, jos oppia haluaa ottaa vastaan. Toiset herkistyy ja henkistyy vaikeuksista, toiset kovettuu ja menettää uskon kaikkeen.

[/quote]

Niin? Oliko se vaikkapa lapsen kuolema siis osunut siksi, että läheiset oppivat siitä jotain? Että joku jumala tappoi lapsen, että omaiset oppivat siitä jotain?

Ei pidä!

Aina kun elämässä tapahtuu jotakin suurta, hyvässä tai pahassa, elämää täytyy muuttaa sen tapahtuneen mukaan. Tästä voi joillekin syntyä se käsitys, että "oli tarkoitus että sain potkut koska sen jälkeen menin kouluun!" tai "oli tarkoitus, että puolisoni kuoli, koska muuten en olisi ikinä löytänyt tätä miestä rinnalleni" (mistäs tiedät?)

Eivätkä kaikki edes osaa ottaa opiksensa vastoinkäymisistä. Esim. minulla on todella huono äiti, enkä minä siksi/silti osaa olla omille lapsilleni niin hyvä äiti kuin tahtoisin, vaan sukupolvien ketju jatkuu. Sille ei siis todellakaan ole ollut mitään tarkoitusta, että äitini on huono.

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 16:08"]

Kyllä, olen fatalisti. Jos joku asia tökkii luovutan sovinnolla.

Esimerkki: vuosia sitten yh:na yritin väkisin ostaa yhtä omakotitaloa mutta kaupankäyntiin tuli jatkuvasti ongelmia. Väänsin ja käänsin omistajan ja pankin kanssa kauppaa kunnes luovutin. 4kk myöhemmin tapasin nykyisen mieheni - tuon okt:n myynti olisi ollut tuskallista, hinnat laskivat jne enkä olisi halunnut jäädä siihen paikkaan koska mies asui täysin eri puolella Uuttamaata.  Nyt pesämuna oli pankissa ja aloimmekin lähes välittömästi rakentamaan yhteistä taloa:)

Samoin on työpaikkojen kanssa, jos joku paikka ei tunnu omalta tai en sitä saa se ei ole minulle tarkoitettu. Näin kävi vuosi sitten; periaatteessa unelmapaikka mutta en pitänyt yrityksestä. Samana päivänä kun kuulin ettei minua valittu, paremmasta yrityksestä pyydettiin töihin:)

Luotan todella paljon intuitioon.

[/quote]

Mutta intuitio ja fatalismi ovat kaksi eri asiaa! Jos jokin asia kovasti tökkii, siitä voi päätellä, että ehkä kannattaisi kokeilla jotain muuta, mikä voisi sujua paremmin. On eri asia uskoa, että tämä meni nyt näin koska näin oli tarkoitettu tapahtuvaksi.

Itse haluan ajatella niin. Se on pitänyt itseni elossa ja tulee pitämään. Samoin kuin oman äitinikin.

Vaikka se ajatus on korni ja kliseinen niin se auttaa jaksamaan. Itse tulkitsen sen ajtuksen vähän vapaammin, enemmänkin sillä tavalla että kaikki asiat lopulta kääntyvät hyviksi ja mikään ei ole niin paha ettei vähän hyvääkin. Pyrin kääntämään vaikeudet voimavaroiksi ja näkemään ne positiiviset asiat. Esimerkiksi kun osastomme lakkautettiin ja kaikki irtisanottiin  ahdistuin hirveästi, kunnes kokosin itseni ja ajattelin että näin ehkä sen kuuluu mennä. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia, ja niin se tekikin. Löysin heti uuden työn paremmalla palkalla ja vielä mielenkiintoisemmankin. Ilman irtisanomista en olisi koskaan uskaltanut jättää turvallista vakkarityötä, joten lopulta löysin kiitollisuuden asiasta.

Olisinhan voinut vaipua epätoivoon ja syyttää maailmaa että miksi juuri minulle piti sattua niin ja katkeroitua. Mutta valitsen mielummin uskon tulevaisuuteen ja onneen - siihen että lopulta päädytään kuitenkin sinne plussan puolelle elämässä.

Komppi tolle seiskalle. On kaksi eri asiaa sanoa, että "kaikella on tarkoitus" (eli että joku tapahtuu siksi, että joku muu oppisi siitä jotain, mikä tosiaan on omahyväinen ja kamala ajatus) ja sanoa vaikkapa että "Mustimmallakin pilvellä on kultareunus" - joka tarkoittaa sitä, että huonoistakin asioista voi seurata jotain hyvää.

Monet hehkuttavat omaa luontaista positiivisuuttaan ja elämänuskoaan näissä tällaisissa ketjuissa ihan ansiotta. Teille ei vain ole käynyt kovin pahasti. Aika noloa minusta yrittää ottaa pisteet kotiin siitä että ei "katkeroitunut" vaan "valitsi" paremmin jonkun suhteellisen vähäisen vastoinkäymisen jälkeen. Ihan esimerkiksi vaikka tuo että koko osasto lakkautetaan ja kaikki irtisanotaan; siinähän ei esim. loukattu kirjoittajaa persoonana mitenkään, häntä ei valittu kaikkien joukosta irtisanottavaksi, vaan kaikkia kohtasi sama vastoinkäyminen jolloin porukka luultavasti myös paljon tuki toisiaan. Ja sitten löytyi uusi työpaikka.

On myös sellaisia vastoinkäymisiä, joista tarkoituksen ja positiivisuuden löytäminen olisi kovin väkinäistä ja peräti epärehellistä. Oman erinomaisuutensa hehkuttajien mielestä ilmeisesti sitten nämä paljon kovempia kokeneet ihmiset ihan tyhmyyttään "valitsevat" että minäpä tästä nyt katkeroidun.

Mun mielestä intuitio ja se, että kaikella on tarkoitus ovat kaksi eri asiaa.

Esim. mä kaipasin nykyistä miestäni kovasti kovasti kovasti 20-vuotiaana kun tutustuimme, mutta kaikkien hölmöjen tapahtumien takia emme päätyneet vielä silloin yhteen. Muistan miettineeni silloin, että ehkä joskus tajuan tämän merkityksen, että MIKSI EN SAA HÄNTÄ NYT kun niin kipeästi tarvitsen.

Ja ajattelin vielä, että paan tämän korvan taakse, mä odotan, KOSKA mä tajuan, että tälläkin tuskalla oli tarkoituksensa.

No, vieläkään en ole sitä tajunnut. Pääsyin sittenkin myöhemmin (8 vuoden kuluttua) hänen kanssaan yhteen, mutta en vaan vieläkään tajua, että vaikka olisin tarvinnut häntä jo silloin aiemmin, niin mikä oli tarkoitus siinä, että en häntä silloin kun olin "vailla" saanut, miksi mua pidettään siinä (ylimääräisessä) tuskassa, tarkoitan: mikä oli sen tarkoitus? 

Ei ole auennut mulle vieläkään. Ja siitä on kaksikymmentä vuotta.

Sen sijaan intuitioko lie sai minut uskomaan, että mun vaan pitää ottaa yhteyttä, tää juttu ei saanut mennä näin. 

Se, että asia meni näin, tuskin oli SATTUMAA, mutta en silti näe siinä TARKOITUSTA. Koska tiedän ne syyt, miksi meillä ensin meni pieleen, mutta en tajua, mikä oli TARKOITUKSENA, että jouduin olemaan (ja hän) kauemmin vaan yksin. Miksi ei voinut olla niin, että maailmankaikkeus järjesti meidät yhteen silloin heti ekalla kerralla, koska maailmankaikkeudelle kaikki on mahdollista.

Tai sitten on niin, että kaikella on tarkoituksensa, mutta me emme tajua siitä yleensä hölkäsen pöläystäkään. Aina joskus joku tajuaa, ehkä, miksi näin.

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 15:40"]

Minusta asia on niin, että pitää jos itse ottaa sen asenteen. Ei mikään korkeampi voima säädä tarkoituksia, vaan elämässä tapathuu mitä tapahtuu ja ihminen tulkitsee ne miten tulkitsee, joko hyödykseen tai haitakseen. Omassa elämässäni olen valinnut tulkita, että vaikeudet ja vastoinkäymiset on olleet vahvistajia ja opettajia, ei katkeroittajia. Mutta olisin voinut valita toisinkin, valitttaaa kuinka sattuma on minua kolhinut ja siksi en voi koskaan olla ehjä ihminen enkä tehdä juuri muuta kuin valittaa.

[/quote]

Täysin samaa mieltä! Asenne tapahuviin asioihin, myös niihin huonoihin, ratkaisee elämän onnellisuuden.

Tämä on vaikea ymmärtää, mutta niin se vain on.

Elämä on perseestä ja sitten sitä kuolee pois.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 11:46"]

Komppi tolle seiskalle. On kaksi eri asiaa sanoa, että "kaikella on tarkoitus" (eli että joku tapahtuu siksi, että joku muu oppisi siitä jotain, mikä tosiaan on omahyväinen ja kamala ajatus) ja sanoa vaikkapa että "Mustimmallakin pilvellä on kultareunus" - joka tarkoittaa sitä, että huonoistakin asioista voi seurata jotain hyvää.

[/quote]

Näin ainakin on itselle käynyt monesti. Niin monesti että odotan pahoja sattumuksia. 

Avokki jätti joskus 22v sitten, luulin että elämä loppuu kun oli yhteistä velkaa muttei onnesi lapsia. No maksoin velat, löysin nykyisen vaimon ja elämä on ollut ja on hienoa! 

Elämäni työpaikka meni alta -92, lähdin opiskelemaan ja työllistyin -95 n. 2,5 kertaisella palkalla vrt edellinen homma jota pidin hyväpalkkaisena ja miellyttävänä. Sain ko. hommasta potkut +12kk palkan puoliksi omasta halusta yt:n seurauksena 2008 ja työllistyin vastaavaan hommaan kevyemmällä kuormalla kahden viikon loman jälkeen. Hyvin meni.

Tytär kaatui fillarilla murtaen kätensä, tutkimuksissa löytyi lisäksi melanooma ihan alkuvaiheesa joka on hoidolla hävinnyt.

Työmatkalla Brasiiliasta kesäkuun alussa 2009 myöhästyin lennolta, yritin tinkiä siihen KLM:n koneeseen mikä putosi atlanttiin mutta sen portti oli jo kiinni ja jouduin yöpymään lentoasemalla. Aamulla ei enää yhtään harmittanut kun portti oli ollut suljettu. 

Siinähän näitä, oma motto on lisksi että asioilla on taipumus järjestyä!

[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 23:43"]

Elämä on perseestä ja sitten sitä kuolee pois.

[/quote]

No eipä ole hääppöinen elämä tuolla asenteella! Eikö olis sama kuolla pois samointein kitumasta?

Ihan oikeasti, elämä on jännää ylä- ja alamäkeä alusta loppuun asti, ja voin vannoa, että mitään jännittävämpää et tule koskaan kokemaan kuin elämäsi!

Sain keskenmenon, mutta en ole surullinen, koska kaikella on tarkoituksensa.

No on ainakin rakkauselämän epäonnistumisissa ollut joku tarkoitus siinä valossa, että parempaa oli luvassa ja nyt olen onnellinen ja tiedän, miten onneton voisin olla väärän ihmisen kanssa. Kannatti siis epäonnistua, ottaa takkiin ja erota, jotta olin vapaa löytämään sen oikean.

Onko jollain lisää kokemuksia tarkoituksista hyvässä tai pahassa?

Vierailija kirjoitti:

Uskovaisten höpinöitä. Elämä perustuu pitkälti sattumiin.

Ei sattumaa ole olemassa. Se, ettei tiedosta syy-yhteyttä ei tee yhdestäkään tapahtumasta sattumaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

PITÄÄ!

Tarkoituksen näkeminen niissä elämänkäänteissä joihin ei voi vaikuttaa, antaa lohtua. Toisaalta männä vuosien pyörityksessä olen tullut siihen lopputulokseen ettei tarkoitusta välttämättä ole olemassa. Tarkoitushan tarkoittaisi epäonnisesta tapahtumasta seuraavaa hyvää tai positiivista kehitystä. Ei vanhaan paluuta tai taaksepäin menemistä.

Itseasiassa millään ei ole mitään tarkoitusta.

Joistakin asioista voi kyllä ottaa opikseen.

Olen ehdottomasti  sitä mieltä. Samoin olen sitä mieltä, että jokaisella ihmisellä, johon elämäsi matkan varrella törmäät, on tarkoitus olla juuri siinä ja kuulua elämääsi sillä tavalla kuin kuuluukin. Olemme oppaita toisillemme elämän virrassa. Toistensa elämään kuuluvat hakeutuvat lähelle toisiaan