Lue keskustelun säännöt.
Voiko yhden lapsen äiti olla uupunut?
11.07.2013 |
Taaperoikäinen lapsi siis kyseessä. Pian 2v ja uhmaa alkaa olla. Tuntuu, että joka päivä on taistelua kaikesta. Syömisestä, pukemisesta, peseytymisestä. Nykyään jopa auton istuimeen laitosta! Olen puhunut tästä joillekin, mutta jotkut sanoo, että "Yhden kanssahan on vieä helppoa, mutta odota jos niitä on useampi!" Totta varmasti tuokin. Tuntuu vaan, että kaikki muut jaksaa paremmin ja on kärsivällisempiä. Mä saan nykyään useita raivareita päivässä, kun lapsi vaan kiukuttelee :( Enkä haluaisi huutaa lapselleni. Aina kaduttaa jälkeenpäin ;( Mies tekee pitkää päivää töissä. Ennen oli helpompaa, kun lapsi nukkui kunnon päikkärit. Sain silloin n 2h omaa aikaa. Nykyään päikkäritkin on yhtä taistelua. Ei meinaa nukahtaa enää päikyille. On yritetty rattaisiin, omaan sänkyyn, sohvalle, meidän sänkyyn. Ei tehoa. Tänään sain sen nukkumaan rattaissa noin 1/2 h päikyt kovan taistelun jälkeen, kun laitin sen valjaisiin kiinni. Muuten se nousi koko ajan istumaan ja nuokkui siinä. Oli sis selvästi väsynyt ja tarvitsee vielä päiväunet. Muuten on tosi kiukkuinen.
Toinen asia on syöminen. Ei syö juuri mitään. Herkut uppoaa toki, mutta niitä pyrin välttämään. Leipä ja maito menee. Lämpöiset ruuat ei uppoa. En tajua miten se saa tarpeeksi ravintoa :/ Eli sekin huolettaa. Yritän tehdä maukasta ja terveelistä kotiruokaa, mutta lapsi ei syö.
Kaikki nämä uuvuttavat todella! Kyläillessä eu voi yhtään istua rauhassa, kun on koko ajan pahanteossa. Tiedän sen kuuluvan ikään, mutta olisi kiva joskus istua rauhassa kahvikupin ääressä ja jutella muiden kanssa.
Onko muilla samanlaista? Miten selviätte arjesta? Kiitos, kun jaksoit lukea!
Kommentit (38)
Yhden kanssa uupuu helpommin koska kaikki on tavallaan uutta. Toisen ja kolmannen kanssa uhmäikä menee siinä samassa metelissä. Itkuun ja raivoamiseen on tottunut. vaikka ei se aina helppoa ole edelleenkään. Eron huomaa helposti miehessäni, jonka oli todella vaikea sietää ja kestää ensimmäisen lapsen itkua. Edelleenkään se ei ole helppoa hänelle, on esimerkiksi kulkenut tämän päivän korvatulpissa, jotka vaimentaa enimmän huudon ja itkun (kolme pientä lasta), mutta hän kestää itkun kaikkinensa jo paljon paremmin kuin aiemmin.
Lisäksi ihmisiä on niin erilaisia. Sekä lapsen että vanhemman tempperamentti vaikuttaa siihen, miten hyvin jaksaa lapsiperhe-elämää ja sitä ikuista vääntämistä ja oman ajan puutetta. Itselleni on ollut välillä todella vaikeaa kestää sitä, että joku on koko ajan kiinni minussa. Tämä on ollut ihan samanlaista oli lapsia sitten yksi tai useampi. Tavallaan sitä siedättyy useamman lapsen itkuun ja kiukkuun, mutta samalla sitä kaipaa ihan yhtä kovasti omaa aikaa ja rauhaa kuin ensimmäisenkin kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä yhden lapsen äiti voi väsyä siinä missä kuka tahansa. Kaikki väsymys ei johdu välttämättä edes lapsesta. Yhden lapsen äidin väsymystä vähätellään helposti ja painostetaan myös enemmän tai vähemmän suoraan siihen, että pitäisi hankkia lisää lapsia perinteisellä 1-3 vuoden ikäerolla. Useamman lapsen äideiltä ei saa useinkaan henkistä tukea. He ovat kiireisiä oman laumansa kanssa ja on tuo äitiys vähän sellaista kilpailuakin välillä...
Meilläkin kohta 2-vuotias lapsi, joka ollut aina tosi vähäruokainen ja olen stressannut siitä välillä ihan liikaa, jos lapsi suostunut syömään ehkä pari jonkinlaista ateriaa päivässä. Nyt 2-vuotiaana on noin 9-kiloinen, joten voisi sanoa, että jonkinlaista painetta on ollut tuossa syöttöpuolessa. Nyt parin vuoden ikää lähestyessä on oppinut vihdoinkin käyttämään lusikkaa sen verran vakaasti kädessä, että voin antaa syödä omatoimisestikin, koska useimmiten ei anna enää syöttää. Kyllä se lapsi syö sitten, kun on nälkä.
Nukkumisessa meillä on ollut aika säännölliset ajat ja rutiinit. Ei kannata alkaa muutella liikaa rutiineja, vaikka joskus joutuu kokeilemaan kaikki vaihtoehdot. Usein meilläkin päiväunet venähtävät parikin tuntia normaalista eteenpäin, jos on lähdetty rattaiden kanssa ulos. Silloin on liikaa mielenkiintoista katsottavaa ympärillä eikä malta alkaa nukkua.
Joskus kannattaa vaan antaa raivota eikä reagoida siihen heti.
10:n ohje oli hyvä. Kannattaa antaa lapsen osallistua kotitöihin niin paljon kuin mahdollista omien kykyjen ja mielenkiinnon mukaan. Joskus saa pelattua lisäaikaa itselleen johonkin toiseen puuhaan antamalla lapselle jonkun pienen tehtävän kuten roskien viemisen roskikseen. Ja joskus ruoka maistuu paremmalta, kun saa osallistua sen tekemiseen. Anna kaataa vettä tai muita aineksia soppaan ja hämmentää keittoa. Ehkä sen maistaminenkin kiinnostaa edes parin lusikallisen verran. ;)
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 22:21"]
Ihan kuin se meidän vika olisi ettet osaa niitä reisiä yhteen lyödä. Miksi pitää ees verrata onko 1 lapsen hoitaminen rankempaa kuin esim. 3 ? Kaikilla eri lähtö kohdat...... härre goda sua
[/quote]
Kukakohan tässä ketään on syytellyt? Ja mitä ihmeellistä on pohtia onko kolmen kanssa helpompaa vai vaikeampaa kuin yhden lapsen kanssa, nykyään ei saa näköjään ajatella mitään etteikö joku ole heti aiheesta urputtamassa.
[/quote]
ja mitähän sinä juuri itse teet? HEO HEO HEO
Voi tosiaan. Itselläni oli supervilkas ja vaativa esikoinen. Kaverilla samanikäiset kaksoset. Ja kaveri totesi kerran katsoessaan meidän lapsen touhua, että "kyllä sulla menee ton yhden kanssa energiaa ihan yhtä paljon, kun mulla nöiden kahden " :-)
Kyllä yhden lapsen äiti voi väsyä, ihmisiä me vain olemme. Minulla on 3,5- ja 1,5-vuotiaat lapset. Esikoisen kanssa olin aivan uuvuksissa kahden vuoden jälkeen. Hän heräili öisin paljon ja minulla ei ollut lainkaan aikaa itselleni. Näin jälkeenpäin ajateltuna yritin olla täydellinen äiti, joka ei tarvitse apua keneltäkään ja hoitaa vauvaa 24/7. Mieheni teki silloin töissä pitkää päivää ja jatkoi vapaa-ajallaan harrastuksiaan niin kuin aikana ennen lapsia. Noin vuosi sitten "heräsin" todellisuuteen ja tajusin, että myös ädin tarvitsee huolehtia itsestään. Lasten hoitamisen päävastuu kuuluu edelleen minulle, mutta nyt irrottaudumme miehen kanssa vuorotellen harrastustemme pariin ja tapaan ystäviä välillä ilman lapsia. Lasten Iltatoimet ja nukkumaanmenot hoidamme pääsääntöisesti yhdessä eli käyn esim salilla/ lenkill/ ystäviä tapaamassa ennen tätä.
Suosittelen irrottautumaan välillä, vaikka vain hetkeksi, lapsesta. Itselläni ainakin auttaa pidentämään pinnaa ja vähentää huutamisen määrää. Ja voin sanoa senkin, että nyt kahden kanssa tuntuu paljon helpommalta kuin yhden. Lapset ovat oppineet, että äiti ei vain veny kaikkeen eikä voi tanssia lapsen pillin mukaan. Jaksamista sinne, se uhma helpottaa joskus. Ethän ole liian ankara itsellesi. Kaikilla äideillä varmasti menee pinna joskus ja tulee korotettua ääntä. Kyllä lapsen pitää sekin nähdä, että myös vanhemmat suuttuvat joskus, mutta vaikka näin tapahtuu, niin mitään kamalaa ei silti tapahdu. Riidat sovitaan ja pyydetään anteeksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkkä naiseus altistaa epäonnistumiselle elämässä.
Se on se raju uhma. Meidän kuopus sai raivareita 2- 7v. Ne oli rajuja ja jatkuvia. Olin tosi ärsyyntynyt. Nyt tuo poika on mitä ihanin ja ikää 9v. Kuka jaksaa hankalaa tapausta. Kenenkään kiukkua ei jaksa loputtomiin. Lääkäri sanoi pojan ollessa 2v. että jotkut lapset on tosi tuskaisia omassa kasvussaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki koetaan ensimmäistä kertaa. On raskasta, kun kiltistä ja lähinnä ihailua ja suurta rakkautta herättävästä pikku pallerosta kuoriutuu kaikkea vastustava, vastahakoinen pikku riiviö. Siltä ainakin joskus tuntuu uhmaikäisen kanssa. Aika ennen uhmaa on helpompaa ja palkitsevampaa. Muista kuitenkin, että lapsi uhmaa, koska on saanut kasvaa turvallisessa ilmapiirissä ja uskaltaa tällöin uhmata vanhempiaan. Se on hyvä merkki.
Päiväunista kannattaa tosiaan luopua, jos niille meneminen on yhtä taistelua. Voi olla ,että lapsi alkaa sen seurauksena väsähtää illalla nopeammin (eli saat enemmän omaa aikaa illalla). Kannattaa tosiaan pitä rutiinit samoina, eli vaikka ennen lounasta aina ulkoilua ja sitten vaikka lukuhetki ruoan jälkeen jne. ja noudattaa tätä päivärytmiä niin lapsi kokee turvallisuuden tunnetta. Ulkoilua paljon, ulkona on usein niin paljon kivaa tekemistä, että uhmakin unohtuu ainakin hetkeksi.
Kokeile harhauttamista positiivisesti, esimerkiksi "katso, mikä auto tuolla menee" tms (voi olla vaikka tavallinen toyota, kunhan saat lapsen huomion kiinnitettyä johonkin muuhun). Muista, että jos päätät vaikkapa lähteä lapsen kanssa puistosta niin lähdet, vaikka lapsi panisi vastaan. Eli lapsi ei päätä asioista, vaan vanhempi. Lapsi voi kuitenkin päättää jostain pikku asioista, kuten että saa valita parista vaihtoehdosta, minkä paidan laittaa päälle tai että syökö välipalaksi omenaa vai banaania.
Tsemppiä, kyllä se siitä. Minulla nuorimmainen on pian 4-vuotias ja aika uhmakas vieläkin aika ajoin, mutta jotenkin olen niin turtunut jo siihen, että en hermostu siitä kiukuttelusta enää niin kovin.
Hanki lisää lapsia, niin on sitten muksulla leikkikavereita... ei tarvitse vanhempien olla koko ajan viihdyttämässä. Saat elämääsi enemmän sisältöä ja tulet huomaamaan, että et aikaisemmin ollutkaan uupunut ja yhden lapsen kanssa sinulla oli vaikka kuinka paljon "omaa aikaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap täysin! Jatkuva uhma raastaa hermoja ja sitten omatunto kolkuttaa, kun jatkuvasti tulee huudettua lapselle. Rasittavaa! Meidän esikoinen on 4v ja saa edelleen melkoisia raivareita ja itkukohtauksia, jos kokee pettymyksiä tai häntä kielletään yms-. Pinna on usein itsellä kireällä ja välillä tuntuu, että olisi ihana saada pieni loma tästä kaikesta. Pitää huolehtia omasta jaksamisesta ja ottaa välillä omaa aikaa ja olla vain yksin ja tehdä itselle mieluisia juttuja. Ja yksi asia, jonka olen kantapään kautta tässä neljän vuoden aikana oppinut on, että pitää välttää turhaa tappelemista asioista, jotka eivät ole niin "maata kaatavia". Esim. vaatteiden suhteen on yleensä turha ruveta vänkäämään. Meillä lapsi valitsee kaapista vaatteet enkä puutu siihen, paitsi jos esim. aikoo laittaa kylmällä säällä shortsit. Aiemmin tein siitäkin kauhean hässäkän, kun hain lapselle vaatteet kaapista ja hän halusikin jonkin tietyn t-paidan. No, nyt osaan jo ottaa iisimmin sen asian suhteen. En osaa neuvoa muuten kuin sanomalla , että leikki-ikäinen kaipaa paljon aktiviteettia, mutta myös paljon halia ja syliä. Syömisestä sanon sen verran kahden lapsen äitinä, että jos lapsi kasvaa normaalisti,. syömisestä tai syömättömyydestä ei kannata stressata. Meillä lapsilla on myös aika ajoin kausia, ettei mikään maistu. Sitten taas ruokahalu palaa ja syödään kaksin käsin kaikki, mitä eteen laitetaan. Eli älä huolestu turhaan siitä :) Yritä ottaa rennosti ja muista sanoa lapsellesi positiivisia asioita. Uhmis kuulee paljon pelkkää eitä, mutta kaipaa kovasti kehuja ja positiivista huomiota. Kyllä tämäkin aika menee loppujen lopuksi ohi äkkiä:)
Ihan kuin itse olisin kirjoittanut, poikkeuksena vain se, että mulla on toinen lapsi, mutta hän on vasta 8 kk. Sen sijaan, tuon kohta 3-vuotiaan täyttävän kanssa alkaa pinna olemaan niin kireällä ja tuntuu ettei mikään kiinnosta enää. Hänen uhmansa on erittäin voimakas ja mekin väännetään päivittäin samoista asioista. Isä tekee myöskin pitkää päivää ja parhaimmillaan on 4 päivää viikosta kokonaan poissa työreissuillaan. Välillä tuntuu ettei vaan jaksa, pakko se tosin on. Itse saan harvoin omaa aikaa niin, että pääsisin jonnekkin purkaamaan turhautumistani. Mä olen yksinkertaisesti raa-asti tehnyt niin, että olen hilpasut pariksi minuutiksi vessaan, lukinnut oven ja menny rauhoittumaan. Esikoinen saattaa huutaa oven takana, mut mun on pakko päästä rauhottumaan, että jaksan hoitaa tilanteen. Pienemmän olen laittanut siksi aikaan omaan pinnasänkyyn, ettei mitään pääse tapahtumaan.
Päikkärit on meille tärkeitä, esikoinen suostuu niitä juuri ja juuri vielä nukkumaan, vaikka sekin taistoa on. Se kuitenkin helpottaa iltaa, ei ole ihan niin väsynyt illalla, kiukuttelut jäävät hieman vähemmällä. Ja itse saan tunnin hengähtämis tauon ja sitten jaksaa taas.
Mä luulen, että mulla olis yhtä raskasta, vaikka tuota toista ei olisikaan, joten kyllä yhden lapsen vanhemmallakin voi olla raskasta, sanoo kuka mitä tahansa. Meitä äitejä on moneen junaan, kaikilla vaan jaksamistaso ei ole samanlainen kuin toisella. Se on hienoa, että jotkut äidit jaksavat, kaikki ei. Joten ap, samassa junassa ollaan. Jaksamisia sinne! Yritä tuudittautua hieman siihen, että se uhma kestää tietyn ajan, sitten rauhoittuu. Vielä kerran tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2-vuotiaat on rasittavassa iässä.. Sen vaiheen pelastaa se, että 2-vee alkaa katsoa piirrettyjä. Joten dvd pyörimään ja äiskälle omaa aikaa. :)
En ehtinyt uupua yhden lapsen kanssa mutta miehen kanssa uupuin totaalisesti. Lapset on vähän aikaa pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen niin kyllästynyt tähän superäiti-ajatukseen, joka meillä vallitsee. esikoisen synnyttyä ihan avoimesti kerroin kavereille, että kyllä väsyttää kun on valvottu yötäpäivää. aina sain kuulla kommenttia kuten "miksi sitten hommasit lapsen jos et jaksa", "oma valinta", "oisit miettiny sitä ennen kuin tulit raskaaksi" tai "no ootappa sitten kun lapsi on x-ikäinen tai kun sulla on niitä kolme".
mitä pahaa on myöntää, että aina ei vaan jaksa? vaikka olisin sillon tiennyt tasan sen mitä tiedän nyt, en olisi jättänyt lasta tekemättä. väsymys on ohimenevää, huonot päivät ovat ohimeneviä, en antaisi lastani pois mistään hinnasta. mutta miksi en saa kertoa kun olen aivan uupunut? miksi sen pitää olla synkkä salaisuus? nyt olen jo oppinut pitämään suuni kiinni ja kysyttäessä kaikki on meillä aina "ihanaa, täydellistä, kaikki menny tosi hyvin, lapsi on helppo". en edes neuvolassa uskalla puhua kun uuvuttaa. välillä tuntuu että olen maailman huonoin äiti, kun syyllistämistä tulee joka puolelta jos vähänkin "valittaa".
mutta nyt sen teille paljastin: olen yhden lapsen äiti ja kyllä, minua väsyttää! senkun soitatte lastensuojeluun.
Minä ainakin olen. Yksi 2,5-vuotias lapsi.
Minä olen ja siksi lapsiluku jääkin yhteen.
Viestin nro 17 kirjoittaja: kiitos kauniista sanoistasi. Olen myöskin alle 2 v erittäin uhmaisen pienen pojan väsynyt (mutta onnellinen) äiti. Viestisi oli ehkä ihaninta mitä olen ikinä vauvapalstalta lukenut.