Meneekö päiväkodista jotain tietoja koululle?
Kommentit (114)
joiden oppilailla on tässä ketjussa olevia vanhempia!
joiden lapsilla on tällaisia opettajia!
Luulin tämän olevan aivan sosiaalipsykologista perustietoa.
Näitä vastauksia lukiessa kyllä typertyy opettajien ja hoitajien koulutustasosta ja perustiedoista. Siis niiden puutteista.
jos kieltää tiedon siirron vaikkapa neuvoalsta tai päiväkodista koululle.
Se lapsi ei putoa tyhjiöstä sinne luokkaan. On valitettavaa että monella tuntuu olevan niin huonot välit lastaan hoitavien tahojen kanssa.
Mitä tietoja siitä lapsesta sitten pitäisi teidän mielestänne antaa? Nimi ja ikä vai?
Olen kyllä tietoinen tutkimuksista, joiden mukaan ammattikasvattajien mielipiteeseen vaikuttaa lapsen tausta. Ihan vain pelkästään esimerkiksi se, että lapsi on yksinhuoltajan lapsi nähdään lapsi negatiivisemmassa valossa.
Mutta eivät kenenkään asenteet muutu sillä että vanhempi työntää päänsä puskaan ja kieltää tiedonsiirron.
vaan ihan terveen järjen käyttöä.
Jos on jo neuvolapalautteissa todettu, että päiväkodin hoitajat eivät näe lasta realistisesti eikä oikeudenmukaisesti eivätkä huomioi hänen vahvuuksiaan niin en todellakaan antaisi heidän lähettää mitään palautetta kouluun. Se ei auta lasta yhtään, että lasta kohtaan nuivasti käyttäytyvät hoitajat leimaavat hänet tyhmäksi myös opettajan silmissä.
Näki vain paperissa kirjaimet ADHD. Lapsella ei ole diagnoosia eikä tule sitä edes saamaan, sillä rauhallisempaa kaveria saa hakea. Päiväkodin aikaan oli levoton (suuri lapsiryhmä), joten ELTO laittoi paperiin merkinnän " mahdollisesti lievää ADHD-taipumusta" tai jotain sinne päin (en muista enää tarkasti, monta vuotta siitäkin jo aikaa). No, opettajapa ei nähnytkään sitten mitään muuta kuin nuo kirjaimet.
Oli kuulkaa ikävä saada jatkuvasti negatiivista palautetta eka-tokaluokalla. Opettaja löysi lapsesta jatkuvasti jotain valitettavaa. No, nyt lapsen opettaja on vaihtunut eikä ole _mitään_ ongelmia. Vanhempainvartissa opettaja oli todella hämmästynyt, että edellinen opettaja oli ehdottanut erityistoimia, koska " lapsi on levoton ja kolmas luokka aiheuttaa niin suuria muutoksia, että lapsi ei tule selviämään haasteista" . No, koulu sujuu tosi hyvin, kokeista tulee jatkuvasti hyviä numeroita (8-10).
En todellakaan olisi antanut päiväkodin antaa tietoja eteenpäin, jos olisin tiennyt, miten opettaja niitä lukee. Riippuu todella paljon opettajasta, kannattaako niitä tietoja antaa. Mutta... mistäpä sitä etukäteen tietäisi. :-/
tiedot koulun terveydenhoitajalle.
Kirjallinen kielto neuvolan terveydenhoitajalle? Vai pitääkö laittaa ylemmäs?
kaikkien terveyskeskuskäyntien jne tiedot samoin kuin neuvolan tiedot.
koulukuraattorista, (koulupsykologista), koulun terveydenhoitajasta, OPO:sta jne. mitä kukin kunta on päättänyt.
Kokouksissa voidaan käydä läpi kaikki lapset tai vain osa.
näkee lapsen tiedot, mutta ei saa ilman vanhempien lupaa käydä niitä opettajan kanssa läpi.
neuvolan tiedot.
Potilaalla tai potilaan holhoojalla on kyllä laissa turvattu oikeus hoitotietojen siirtämiseen. Itselläni on sulku joka paikassa. Yksi hoitovirhe opetti.
tietoja te soisitte lapsenne opettajan sitten tietävän lapsestanne?
Tosiaanko pelkän nimen ja iän vai?
Aika järkkyä ettei vanhemmilla ole oikeutta vaikuttaa siihen kenelle heidän lastensa asioita kerrotaan. Luulin että tarvitaan vanhemmilta lupa siihen, että lapsen asiat voidaan viedä koulupsykologille tms.; päiväkodissakin tarvittiin kirjallinen lupa siihen että erityislastentarhanopettaja saa tavata lasta.
Onko se ikäkään niin tärkeää kun kerran luokka-aste on tiedossa.
En keksi mitä sellaista tietoa opettaja voi tarvita, mitä hän ei voisi minulta tai lapsen isältä halutessaan kysyä.
Heillä oli niin perusnegatiivinen tapa nähdä hänet. Lapsella on liikunnallisessa kehityksessä häiriötä, mutta heidän puheissaan hänellä oli muutenkin kaikki aivan pielessä, ja heidän neuvolaan kirjoittamassaan palautteessa mm. kerrottiin, ettei lapsi osaa tehdä edes nuppipalapelejä vaikka hän oli osannut jo pitkään ratkoa 40 palan palapelejä.