Kuinka moni nauttii OIKEASTI lasten kanssa kotona olosta ja kotitöistä?

Ap:n kirjoitus herätti minussa kyllä suoraan sanoen syvää sääliä. Kyllä on ihmisellä pienet kuviot ja pieni maailma, eipä käy kateeksi!



Olen itse juristi koulutukseltani ja rakastan työtäni yli kaiken. Minulla on kaksi ihanaa lasta (3- ja 5 v.) sekä onnellinen avioliitto, johon kuuluu se että kotityöt ja lastenhoito jaetaan meidän molempien kesken, vähän kummankin työtilanteen mukaan. Lisäksi käytämme apuna lastenhoitajaa ja siivoojaa. Lapset vat puolipäivätarhassa ja hoitaja heidän kanssaan iltapäivän, kunnes me tulemme töistä kotiin.



Lapsemme ovat oikein tasapainoisen ja onnellisen oloisia, joten en usko että heille on kauheasti aiheutunut traumoja siitä, että äiti ei elä yksinomaan heitä ja kodinhoitoa varten, kuten ap.

Töitä kerkiää tekemään sitten kun lapset isoja. Mielummin niin päin että ensin koulu, sitten lapset ja heille aikaa. Sitten työ ja ura.

Millä alalla olet? Aika harvalla alalla kerkiää saamaan uraa enää sitten, kun lapset ovat isoja. Töitä kyllä ehtii tehdä eläkeikään asti vaikka vasta kymmenen vuoden 100% kotiäitiyden jälkeenkin, mutta sen ekan, hyvän työpaikan saaminen onkin toinen juttu! Aika harva työnantaja kun osaa arvostaa

pitkää

kotiäitiyttä niin paljon kuin ratkaisuun päätyneet perheet itse, valitettavasti.

Itse olen ratkaissut yhtälön niin, että olen limittänyt kaikkea sopivassa suhteessa: ensin hankin osapäiväisen työpaikan jo opiskelun ohessa, sitten valmistuin ja sain vakipaikan, ja sen jälkeen olen yhdistänyt työtä ja perhe-elämää sopivassa mittasuhteessa niin, että aikaa on perheelle riittävästi ilman, että putoaisin kärryiltä työelämässäkään siitä huolimatta.

Jokainen tyylillään.

juuri noin yksinkertaista.



Minä taas tein kaiken väärinpäin, ensin opinnot, sitten ura ja nyt lapset.

vaihteeksi todella kivat.



Enkä kaipaa interaktioita onnelliseen arkeeni.

Jonkun on tehtävä ne paskahommat ja voin sanoa että vaikka minulla olisi haastava ja mielenkiintoinen työ odottamassa(minulla onkin) niin en silti jättäisi kokematta tätä aikaa kun voin olla pienten lasteni kanssa kotona.



Tulevaisuudessa perustan sen unelma yrityksen joka on jo paperöitä myöten suunniteltu. Nyt on aika olla lasten kanssa, myöhemmin työ. Miksi alkaisin sähläämään tässä samalla jotain yritystä kun on pienet lapset, ehdin tehdä sitä työtä myöhemminkin. Lapset menevät uran edelle. Ja kotona olo ei ole hankalaa, kehitän päivittäin itseäni, suunnittelen ja teenkin pientä työtä kotona(yritystä varten).

Mielelläni ulkoistaisin siivouksen ja ruuanlaiton.

Kotiäidit ovat kuitenkin vain marginaaliryhmä. Kotiäidit itse kuvittelevat koska eivät ilmeisesti liiku kuin kotiäitipiireissä että työssäkäyvät äidit ovat joku kummajainen jota täytyy täällä olla aina päivittelemässä. Tosiasiassa - tilastojenkin mukaan, HUOM! - aito kotiäitiys, eli kaikkien lasten kanssa väh. siihen saakka kun ovat 3-vuotiaita kotona eli pitkäjaksoinen työelämästä poisjääminen, on vähemmistön valinta. Suurin osa palaa töihin aiemmin tai tekee uraa ja hoitovapaata vuorotellen lyhyinä jaksoina. Ainoastaan 1-vuotiaat ovat päiväkodeissa harvinaisempi näky!



En vain ymmärrä, mikä kotiäitiydessä on nyt yhtäkkiä niin kiinnostavaa. Se ei ole koskaan ollut Suomessa mikään normi. Suomalaiset naiset ovat tottuneet tekemään töitä, jos ei toimistossa niin maatilalla.

Kerrankin viesti ja kirjoittaja joka näkee asioita eri puolilta eikä vain syyllistä ja hyökkää eriävän mielipiteen omaavan kimppuun.



Mutta siis täysin samaa mieltä kanssasi:D



ja erityisesti siitä, että mikä voisi olla hienompaa kuin jos lapsi saisi olla hoidossa vain 6-7 h ja lopun ajan häntä hoitaisi sekä ISÄ että äiti.

Suomen naiset ovat aina tehneet runsaasti töitä. Kyllä kotiäitikäsite on täysin UUSI. Aikaisemminhan naiset hoitivat samalla taloutta, lapsia ja NAVETTAA.



Vasta ehkä 60-70 -luvulla alkoi olla " oikeita kotirouvia" . Äitini oli sellainen. Siksi ehkä en niin kotiäitejä arvosta, koska äitini ei ollut mikään erityisen hyvä kotiäiti. Hän olisi yhtä hyvin voinut mennä töihin!



Mutta eikös uutisissakin ollut juuri että Suomesta on tullut Kotiäiti-yhteiskunta? Ihmekös, kun meillä on kotihoidontuet yms. joita ei muissa maissa ole. Ruotsissakin on pakko mennä töihin oliko se nyt lapsen ollessa 1- vai 1,5-vuotias??

Jutussa todettiin, että Ruotsissa ei ole samanlaista kotihoidontukijärjestelmää vaan asiat on järjestetty omasta mielestäni ainakin paremmin siten, että työ- ja perhe-elämän voi yhdistää joustavammin ja myös isät jäävät kotiin useammin. Ei minusta Suomi mikään kotiäitiyteen kannustava maa ole. Aika harvaa nykyinen kotihoidontuen määrä kannustaa jäämään kotiin useammaksi vuodeksi, jos palkalla voi elää mukavammin. Täällä aina kaikki kärjistetään. Suurin osa naisista elää ihan tavallista elämää, johon kuuluu sekä lapset että työ eivätkä jaksa niin kauheasti märehtiä muiden valintoja.

Onko oikeasti niin että nykyajan äidit pätevät vain työnsä kanssa? Se äiti jolla enemmän opintoja ja parempi ura on oikeasti parempi ihminen ja äiti?



Joku kirjoitti että säälii ap:ta? Mistä sääli kumpuaan? Sieltäkö ettei kaikille ole elämässä tärkeintä se ura ja työ? Jollekkin voi oikeasti riittää se että on lapset, koti ja mies. Uskoisin että nämä ihmiset jotka opiskelevat hulluna ja luovat uraa ovat aika pinnallisia, eivät osaa nauttia elämässään oikeista asioista.



Onko säälittävää nauttia elämän perusasioista? Pitääkö todella kaikilla olla ura että voisi olla onnellinen? Ja tuoko se ura/raha todella sitä onnea? Miettikäähän!

Mikä saa sinut kuvittelemaan etten saisi päivittäin älyllistä ajateltavaa tai kontaktia muihin aikuisiin? Miksi luulet ettei minulla ole onnellista avioliittoa tai meillä ei kotitöitä jaeta? Olet niin väärässä kaiken suhteen. ;)



Sinun tekstisi oli minusta aika säälittävä. Koet itsesi minua paremmaksi vain koska olet työelämässä. Katsotaan 10vuoden päästä kumpi on onnellisempi, jaksavampi ja kumman lapset on tasapainoisempia. ;)



Ap

Vierailija:

Meillä lapset ei ole kyllä koskaan ollut kotitöiden tiellä. Vauva joskus keskeyttää ruoanlaiton yms, mutta hyvin se menee kainalossakin kun keittokulhoa kauhoo. :) Sitteri on hyvä keksintö sillon kun vauva rauhaton ja pitäis ruokaa laittaa. Nostaa sitterin keittiön pyödälle niin meillä ainakin vauva rauhoittuu kun katselee äitin hääräntää keittiössä.

Ap

Vain kaksi lasta 1,5v ja 3,5v. KOKO ajan tekevät jtn joka keskeyttää ruoan laiton, siivoamisen tms. Riitelevät, huutavat, riehuvat, rikkovat, sotkevat.. Rakastan lapsiani mutta rehellisesti voin sanoa että tulisin hulluksi jos joutuisin olemaan heidän kanssaan jatkuvasti.

Silloin saattavat olla rauhassa kun teen yhdessä heidän kanssaan jotain, luen, legoja jne. Siksi meillä syödäänkin einesruokaa, minun on pakko vahtia lapsiani.

Ja lapsista tulee tasapainosia kun itkee tihruutat ja mies on töissä kun leivot. Surullinen tarina.

Mutta en ole superäiti ;) Emme laula ja askartele joka päivä. Enkä tee lounasta sillä aikaa kun lapset syö aamiasta...



Meidän päivät menee kutakuinkin näin: aamulla ylös, aamupalaa kaikille yhtä aikaa, minä luen samalla päivän lehteä. Sitten esikoinen katselee hetken lastenohjelmia ja kuopus pyörii jaloissa, teen siinä samalla aamusiivoukset (keittiö, makkarit) ja laitan pyykkiä pyörimään. Sitten suihkuun ja ulos. Sisälle lounaalle, lounas edellisen päivällisen jämiä. Lounaan jälkeen kuopus päiväunille, ollaan esikoisen kanssa sisällä tai joskus lähdetään puistoon kauemmas (ja kuopus nukkuu rattaissa). Jos ollaan kotona, niin teen kotitöitä, luen esikoiselle, saatetaan leipoa tms. mitä nyt milloinkin. Kuopus nukkuu klo 12 eteenpäin 1-3h. Sitten päivällisen valmistelua ja kun mies tulee töistä niin syödään.



Tykkään tästä. Tykkään pitää kodin siistinä ja kauniina, tykkään ulkoilla lasten kanssa, tykkään laittaa ruokaa ja leipoa. Tykkään siitä, että aamuisin ei ole kiire. Mutta en tykkää siitä, että koko ajan on rahasta puute. Jos meillä mies tienaisi hyvin, niin olisin kotona pitkään. Vaan kun ei tienaa. Ei tienaa edes keskivertoa, vaan palkka jää reilusti alle sen. Joten työt kutsuu hyvinkin pian...

Tekstistäsi huokui taas tälläinen levottomuus siitä että joku on onnellinen vähästäkin. :) En minä itke sitä että olisin onneton, itken koska minullakin on joskus vaikeaa? Eikö meillä kaikilla ole? Aina ei kaikki mene putkeen, en itse sitä että piirini olisivat pienet tai sitä etten ole töissä jos tätä kuvittelet.. :D Itken onnesta, itken surusta. Minäkin olen ihminen ja minullekkin joskus tapahtuu sellaisia asioita joittenka takia menee elämä hieman sekaisin hetkeksi. Eikös meillä kaikilla ole näin.



Ap

4 vuotta nautin täysin siemauksin, sitten alkoi tuntua olo

kotipiialta, kotityöt, ei lasten kanssa oleminen.

Upeeta mennä töihin ja laittaa vain päivällinen,

koti ei likaannu niin paljon kun ollaan päivät poissa.

Niin vain sitä työelämää tuli sitten

kuitenkin ikävä,(4 v siinä meni) sitä oloa kun perjantai koittaa ja vapaa

edessä. Puolensa ja puolensa, mutta kyllä töissä olo on

nannaa kun lapset ovat " päiväkotikypsiä" ja arki rullaa ja

vapaa tuntuu vapaalta.

Miettikää jos kaikki äidit eivät kestäisi kotiäitiyttä? Kaikki naiset lukisivat itsensä " hyviin" ammatteihin ja loisivat uraa. Mahtuisiko kaikki suomen pienet lapset päiväkoteihin, kuka näitä lapsia hoitaa kun kaikki äidit ovat " paremmissa" ammateissa?



Missä oikeasti on arvostus niitä ihmisiä kohtaan joittenka pälli kestää kotiäitiyden ja miksi se on niin ihmeellistä että joku vielä nauttii siitä että hoitaa omia lapsiaan? Missä teidän uraäitien arvostus on tavallisia työntekijöitä kohtaan? Monissa kirjoituksissa oikein huokuu tämä että miten joku voi olla kotona, miten joku voi tyytyä johonkin huonompaan ammattiin. Pitäisikö oikeasti kaikkien olla jotain lakimiehiä?



Miksi nykyään raha ratkaisee ja äitien päät eivät kestä " pienempiä piirejä" ? Miksi ei kestetä omia lapsia? Miksi pitää olla kaksi mersua ja desing koti keskustassa? Eikö olisi tärkeämpää se että on oma rakas jolle on aikaa ja jonka turvalliseen kainaloon painaa pää. Aikaa itselleen ja perheelleen aikaa LAPSILLE? En käsitä.

Kaksi lasta, 2-ja 4-vuotiaat.

Elämä on parhaimmillaan juuri nyt, lasten kanssa kotona.

On mahdollisuus viettää aikaa lasten kanssa, parisuhde voi hyvin ja ehdin pitää yllä sosiaalista elämää ystävienkin kanssa.

Mikään pullantuoksuinen askarteleva äiti en ole, mutta ehdin kyllä hoitaa kotityöt ja lapset hyvin ja jopa nautin siitä.

Mutta ihan hienoa, että koet elämäsi nyt hyvänä ja täytenä. Ihmiset on niin erilaisia sen suhteen millaisia tarpeita kenelläkin on. Suurin osa naisista varmaan kuitenkin haluavat pysytellä myös työelämässäkiinni, se on kuitenkin aika merkittävä identiteetille monella tavalla. Autonomian kokemusta, jota työssäkäymisestä ja itsensä elättämisestä tulee, on hankala muuten tavoittaa.