olen NIIIN pettynyt tulevaan aviomieheeni

22 kommentoi vielä, että mieti tarkkaan miten rajusti asettelet sanasi. Saman asian voi kertoa monella tavoin ja hyvää miestä ei kannata pelästyttää liian rajuilla ehdoilla. Ehkä voisit sanoa, että haluat asua aluksi vuoden vaikka siellä Briteissä, ja kysyä kiinnostaisko sitä miestä lähteä mukaan. Sitten jos ei lähde, näet onko mukavampaa asua ulkomailla vai vakiintua Suomeen sen miehen kainaloon. Ehkäpä mieskin innostuu lähtemään kanssasi ulkomaaneläjäksi?

seurustelin aiemmin miehen kanssa, joka halusi tosi paljon lapsia ja et oisin jäänyt kotiin niiden kanssa jne. Yritin tosissani, että olisin halunnut sitä. Nyt kun monet kaverini ostelevat taloja ja tekevät lapsia, olen yrittänyt että oisin ollut kateellinen ja halunnut samaa itselleni. Helppoa ja simppeliä elämää jossain esikaupungissa jne. Lapsia ja niiden harrastuksia ja sen sellaista. Mutta en vain halua. En mahda sille yhtään mitään.



Tosin en nyt usko että miehenikään olisi parissa viikossa mitään vauvakuumetta kehittänyt (kun siis pari viikkoa sitten viimeksi keskusteltiin siitä, että ei haluta lapsia).



AP

En ymmärrä miten se elämä voisi olla sen kummallisempaa jossain britti-Viialassa kuin Suomen Viialassa. Arkea se on sieläkin, työtä ja leivän hankintaa, kateellisia kyttääviä naapureita jne.



Ymmärrän, että kun on matkustelemisen ja maailman eri kolkkien näkemisen makuun päässyt siinä on koukussa. Haluaa aina vaan enemmän.

on se elämä kummallisempaa esim. britti-viialassa. Ymmärrän täysin ap:n halun olla asettumatta juuri Suomeen. Monissa maissa tunnelma ja ympäristö vain on iloisempaa ja värikkäämpää. Tiedän sen kokemuksesta. Ja jos kaipaa avoimempaa kulttuuria ympärilleen, silloin on vaikeaa "jämähtää" Suomeen, ja nähdä hyvät puolet sieltä.

eli siis elävät sitä ah niin jännittävää elämää ja koko ajan on tuli perseen alla. Kun saavat yhden talon remontoitua valmiiksi niin myyvät sen, muuttavat toiseen maahan ja sama show pyörähtää alusta. Lapset on hetken tuolla ja hetken siellä ja sitten mennään siihen päiväkotiin, jossa puhutaan sitä uutta ja eksoottista kieltä taas sen pari vuotta.



Se näyttää päällisin puolin tosi ihanalta elämältä ja onhan se varmaan aika jännittävää kun koskaan ei tiedä mitä kohta tapahtuu. Mutta mä tiedän, että perheen äiti on tosi väsynyt siihen mutta veri vaan vetää siihen seikkailuun vuodesta toiseen ja väsymys vaan kasvaa. Lapset kärsii siitä, että ne aina repäistään pois ympäristöstään. En tiedä kauanko jatkavat tuota, ehkä kenties lopuelämänsä.



En tiedä onko tuo sitä elämää mitä ap haluaisi. Kannattaa kokeilla ihmeessä ja jos se on teidän juttu niin se sitten on :)

tää on ilmeisesti väärä palsta keskustella tällaisista asioista. Niinkuin ERI tavoista elää elämäänsä. Jos itse ei ole nähny kuin ne Viialan omakotitaloalueet ja kaks kertaa Kanarian niin kai sitä on vaikeaa ymmärtää.

Vaihdan siis palstaa, josko pallontallaajissa ymmärrettäisiin=)

Noh noh...

Esimerkiksi minä olen aikuisiällä asunut nelisen vuotta ulkomailla (Tanska, USA, Britannia), ja silti olen samaa mieltä noiden vastaajien kanssa.

Eihän miehesi edes kuulosta siltä, että olisi jämähtämässä Suomeen. Jos oli valmis hakemaan töitä Intiasta, niin mikei sitten jostain Britanniasta ( se onkin kuule hilpeiden ja avoimien ihmisten paratiisi ;). Puhu sille miehelle äläkä odota, että se olisi joku ajatusten lukija.

Oot sit kuitenkin täällä vauva.fi:n keskustelupalstalla. Jännää ;)

Olettaisin että jos asutte Suomessa ja olette naimisissa, hän voi sen saada. Jos taas vaikka Briteissä niin ei?

Se on ihan sama asuuko Briteissä vai Roomassa, samanlaiselta se arki alkaa ajan kanssa tuntumaan. Me ollaan asuttu 8-vuotta ulkomailla kahdessa eri maassa ja ihan olin molemmista valmis lähtemään 4-vuoden asumisen jälkeen. Nyt ollaan vuosi asuttu Suomessa ja edelleen eletään "kuherruskuukautta". Ihan kuin olisi muuttanut taas ulkomaille.



Keväällä ilmeisesti taas lähtee karavaani kulkemaan johonkin Euroopan kolkkaan. Eipä ole samanlainen hinku kun silloin 27-vuotiaana, kun ekalle rundille lähdettiin. Itseasiassa vänhän on vastahakoinen mieliala. Toisaalta nyt kun olen raskaana, on meille taloudellisesti kannattavampaa elää ulkomailla, kun voin silloin huoletta hoitaa lasta kotona niin kauan kun haluan, Siuomessa tulot tipahtavat (mies saa siis paljon parempaa palkkaa maailmalla asuessamme).



Toki ymmärrän hinkusi ulkomaille asumaan, mutta jutuistasi paistaa läpi, että se mitä enemmän haluat on matkustella. Ja sitä voi tehdä ihan samalla tavalla Suomesta käsin kuin muualtakin. Ja rahaa kyllä järjestyy siihen minkä priorisoi.



Me myös rakastetaan matkustelua. Välillä tehdään töitä ja välttämättömiä hankintoja, välillä matkustellaan. Jonakin vuonna käydään ehkä kahdessa kolmessa maassa, parhaimpana ollaan taidettu käydä yhdessätoista ja osassa niistä useampaan kertaan. Niin ja tuo muuten oli heti esikoisen syntymän jälkeen.



Elämä on kuule ihan sitä millaisena haluat sen nähdä ja millaiseksi itse sen rakennat. Ei siinä asuinpaikalla ole mitään väliä. Moni av-mamma ei ole vienyt kuukauden ikäistä lasta vielä edes mummolaan, me oltiin siinä vaiheessa ekan kerran matkustettu jo lapsen kanssa ulkomaille.



Toki, jos miehesi ei tunnu olevan samoilla pituuksilla sinun kanssasi, niin nyt on hyvä hetki vaihtaa... Muutaman vuoden päästä kun olette naimisissa ja eka lapsi tulossa, niin tilanne on jo hankalampi. Eli miten iso peikko se kiintopisteen rakentaminen Viialaan loppujen lopuksi on?

Sinä olet minun kloonini! Minä olen päättänyt, että en ikinä muuta täältä Helsingistä Espooseen. He eivät ole minun kloonejani.



Meidän elämä on ihan samanalaista. Nyt meidät pitää Suomessa lapset. En halua, että lapsistani kasvaa juurettomia. Olemme heidät jo kaksi kertaa siirtänyt ja huomannut, kuinka vaikeaa se on lapselle. Maailman suurin valhe on se, että lapsi sopeutuu helposti.



Aikansa kutakin. Ajattelen, että lähdemme sitten uudestaan, kun lapset ovat isoja. Mutta ehkä sitten en enää haluakaan lähteä? Mökkiytyminen ja laitostuminen tekee tehtävänsä.



Sori en osaa auttaa, mutta ajattelin vain kertoa, ettet ole yksin.

Musta kannattaa laittaa nyt jäihin ajatukset avioitumisesta ja selvitätä, löytyykö teiltä mitään yhteisiä haaveita elämälle. Et sinä voi pakottaa miestä sopeutumaan lapsettomaan (tuskin kukaan ajattelee seikkailevansa lapsien kanssa?) ja liikkuvaan elämään. Toisaalta ei mies voi pakottaa sinua paikalleen Viialaan. Tarkoitatko muuten Viiala Viialaa vai Tampereen Viialaa?



t: asukki Viialasta.:)

Et sinä voi pakottaa miestä sopeutumaan lapsettomaan (tuskin kukaan ajattelee seikkailevansa lapsien kanssa?) ja liikkuvaan elämään.

Ei minusta ap:n haave asua jossain länsimaassa ole mitään "seikkailemista". Ohan hyvin tuohon kuvioon käy lapsetkin.

minusta kuulostaa sikltä, että ap jotenkin ylitulkitsee miehensä toivetta vakiintua ja panikoi. Syitä tähän voi vain arvailla, se sitoutumiskammo tulee ensimmäisenä mieleen.

Luuletko sinä tosiaan että perheen perustaminen on hiljaisen kuoleman tekemistä? Ja se että saa lapsia, tekee uutta elämää, on sama kuin sitoisi pallon jalkaansa? Voi joo... Lastenkin kanssa voi elää, seikkailla ja matkustaa!



On kyllä todella hyvä, että et halua lapsia, sinusta ei siihen olisi. Olet selvästi liian itsekäs ja levoton luonne. Lähde maailmalle ja elä tuo minä, minä, minä vaihe pois ja mieti sitten uudestaan mitä haluat.



Ja aika jännää tosiaan, että jos sinulla ei ole lapsia etkä niitä halua ja silti pyörit vauva.fi sivuilla. Ettei vaan sinua sittenkin...

ja käyn joskus aikani kuluksi lueskelee mitä ihmiset juttelee. Lisäksi, tää on aika aktiivinen palsta jos haluaa akuuttiin ongelmaan vastauksen. Niitä ihan pelkkiä lapsiaiheisia keskusteluja en lue.

Mut joo, asia on selvinnyt, kiitän kaikkia asiallisen kommentin antaneita:D Ja teitäkin, jota haukutte mua itsekkääksi, niin voi olla totta joo. Musta ei ois lapsesta huolehtimiseen ehkä vielä mutta ei teistäkään olisi varmasti esimerkiksi mun duuniin tai sen sellaiseen=)

ap

Luuletko sinä tosiaan että perheen perustaminen on hiljaisen kuoleman tekemistä? Ja se että saa lapsia, tekee uutta elämää, on sama kuin sitoisi pallon jalkaansa? Voi joo... Lastenkin kanssa voi elää, seikkailla ja matkustaa!

On kyllä todella hyvä, että et halua lapsia, sinusta ei siihen olisi. Olet selvästi liian itsekäs ja levoton luonne. Lähde maailmalle ja elä tuo minä, minä, minä vaihe pois ja mieti sitten uudestaan mitä haluat.

Ja aika jännää tosiaan, että jos sinulla ei ole lapsia etkä niitä halua ja silti pyörit vauva.fi sivuilla. Ettei vaan sinua sittenkin...

Mut joo, asia on selvinnyt, kiitän kaikkia asiallisen kommentin antaneita:D Ja teitäkin, jota haukutte mua itsekkääksi, niin voi olla totta joo. Musta ei ois lapsesta huolehtimiseen ehkä vielä mutta ei teistäkään olisi varmasti esimerkiksi mun duuniin tai sen sellaiseen=)

ap

Täällä kato, hei, surffailee muitakin kuin tota noin niitä kotiäitei:-D

sellaista itsessä, johon muut ei pysty. Ei siihen et mun duuni ois jotenkin niin ydinfysiikkaa:D:D:D Tais olla vähä huonosti ilmaistu=) Pahoittelen

sille "tulevalle" miehelle.

Ainakin ne kohdat joissa niin kauniisti puhut hänestä.



Mikä siitä miehestä niin inhottavan tekee, jos hän haluaakin asettua Suomeen?

Oletteko ylipäätään keskustelleet mitä toivotte elämältä?

Tee lista johon kirjaat omat toiveet täksi vuodelle ja viiden vuoden päähän. Onko teillä samoja toiveita, jos ei , niin

ÄLÄ ole niin inhottava että menet naimisiin.

Varsinkaan jos teillä ei tulevaisuuden toiveet kohtaa.



Kyllä sitä jo 30v pitää olla lapsi tai parikin. Mitä niitä nelikymppisenä tekemään?

mitä sitä nelikymppisenä elämään?



Kummaa antaa tolleen elämänohjeita ihmisille

Mä lähdin kotoa varsin nuorena ja kiersin maailmaa kunnes tulin 27 vuoden ikään ja kyllästyin. Oli kiva palata suomeen ja löytää oma kulta jonka kainalossa käpertyä takkapuiden rätinään :)

En kaipaa enää muualle.

Olen tyytyväinen, että silloin nuorena tuli lähdettyä ja "elettyä" ettei sitten nyt enää vanhana tee mieli muuta kuin tehdä sitä hiljaista kuolemaa.

Mun neuvoni olisi, että älä mene vielä ihan naimisiin. Sua käy kuitenkin sitten vaivaamaan, että miksi en nähnyt vielä vähän maailmaa.

Parempi yksin seikkailla maailmalla kuin elää avioliitossa ja syyttää sitä toista siitä kun joutuu elämään tylsää arkea.

minäkin ymmärrän sinua sillä olin itse aika samanlainen kakskymppisenä-25v.! Sanoin äidilleni 26 vuotiaana että voi olla ettei ikinä tule lapsia meille. Seurustelin kuitenkin jo 6:tta vuotta saman miehen kanssa.

Se vaan on ihmeellistä tässä elämässä että mieli muuttuu. Vuoden kuluttua, tuon lauseen jälkeen menimme naimisiin ja kaksi vuotta tuosta, esikoisemme syntyi.

Olen asunut RAnskassa, Israelissa ja Hollannissa.. Matkustanut Australiassa, Indonesiassa, Thaimaassa.. ymym.. Ihanaa aikaa, mutta aikansa kutakin.

Elämä menee eteenpäin, mutta muista myös se että elämä on LYHYT. Lyhyt tehdä kaikkea. Jos toista polkua lähdet kulkemaan niin toisen täytyy jäädä. Eikä siinä mitään.

Nykyään olen kolmen lapsen äiti, asun kerrostalossa mieheni kanssa. Meillä on jopa akvaariokaloja!! Olen opetellut neulomaan, kutomaan jne. Ja ihan omasta mielenkiinnosta! Aikaisemmin mikään sellainen ei kiinnostanut pätkääkään!

Älä koskaan sano, että ei koskaan..

never say never.. (Fievel matkalla Amerikkaan)

ainiin nyt olen 32v.