Ylivelkaantuneet vanhemmat tappavat nyt itsensä

Itsarilla pelastat kasvosi. Jos joudut nöyrtymään sossuun - josta et ensinnäkään apua saa - olet jo leimattu. Työpaikalla on oltaa menestyvä ja pystyvä, virheitä ei sallita - sitten olet jo potku-uhan alla. On oltava kaunis, menestyvä, onnellinen ym. Ellet ole, olet yhteiskunnan hylkiö. Minä jotenkin ymmärrän näitten "oman ratkaisunsa" tehneiden ajatuksia. En hyväksy, kun jälkeen jää pieniä lapsia, mutta jotenkin ymmärrän. Joskus se tulee raja vastaan, mitä jaksaa. Valitettavasti.

Porukka on ottanut liikaa velkaa ja elänyt yli varojensa ja nyt tulee lama ja maksun aika. Sääli viattomia lapsia. No, kuolinpesä selviää veloistaan julistamalla konkurssin, mutta henkisellä puolella sen selviämisen kanssa voikin olla toinen juttu...

ihmiset haalii maallistamannonaa. Korvienvälissä vikaa jos täytyy kaiken olla luxusta!

Meillä ei ole velkaa, mutta silti tuntuu että rahat ei riitä. Kitkuuttelua tää on. Katastrofi jos joku kallis kodinkone menee rikki, esim. pesukone. Silloin on pakko ostaa osamaksulla, ja taas maksetaan joka kuukausi "ylimääräistä" velkaa. Asumistukea ei saada, molemmat ollaan töissä ja vuokralla asutaan, silti on rahat tiukassa. Että sellasta..

Kyllä yhteiskunnan syykin on menestyksen hehkutus, epäonnistumista ei sallita. Itse kuulun sit vissiin siihen luuseri- sakkiin, mutta kun raha ei koskaan ole merkinnut kuin välttämättömien asioiden hoitoon tarvittavaa vaihdon välinettä, eikä elämantyyli ole kulutuskeskeinen, niin voin olla onnellinen, voi kun useampi ihminen löytäisi sen onnen siitä mitä jo on, eikä sitä yritettäisi ostaa rahalla.

On ihan käsittämätöntä, että maallisen mammonan tavoittelu ajaa ihmiset taloudelliseen konkurssiin ja pahimmissa, ja äärimmäisissä tapauksissa, itsumurhiin tai joukkoitsemurhiin!



Kyllä minä näen asian myös yhteiskunnallisena ongelmana. Jos vähänkin meidän yhteiskunnassa arvostettaisiin pehmeitä arvoja ja muutenkin korostettaisiin eri asioita, niin kenties muista kuin menestyksen tavoittelusta tulisi arvostettua. Porvarihallitukselta nyt ei kannata paljoa odotella, mutta kyllähän tuokin jotain kertoo että kokoomus suurin puolue.



Nuoret opiskelee ammattikorkeissa, yliopistoissa yms.ammatilliseen koulutukseen hakeminen jotenkin noloa ja toisarvoista. Meiltä loppuu kohta ne tavallisen työn tekijät! Vanhemmat kertoo ylpeinä kuinka heidän Nico-Petteri on lääkäri ja tuo Annukka no, se ei vielä oikein tiedä mitä elämältä haluaa, vaikka takataskussa vaikka kampaajan paperit.



Lapset täytyy sulloa jo vauvoina päiväkoteihin, jotta vanhemmat pääsee toteuttamaan itseään ammatillisesti. Niin ja se hulppea omarikin ja opintolainat täytyy maksaa. Lapsille täytyy kyetä tarjoamaan vimpan päälle kaikki tavarat, ettei vaan joudu kiusatuks tai hylkiöksi.



Jotenkin täytyis nyt pysäyttää tämä nykyinen oravanpyörä. Täytyis saada ihmiset ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omaa elämäntapaansa. Mikä minut tekee oikeasti onnelliseksi? Tarvitsenko ympärilleni tätä kaikkea? Mitä haluan opettaa omille lapsilleni?



Mutta valitettavasti ihmiset tarvitsevat tukea muutokselle ja se tuki täytyy saada meidän yhteiskunnan päättäjiltä. Täytyy voida sovitta perhe- ja työelämä paremmin toisiinsa. Kotona lastaan hoitavien vanhempien ääni tulee saada paremmin kuuluviin ja taloudellinen tuki paremmaksi. Työttömiä tulisi kannustaa töihin eikä passivoittaa sosiaalietuuksilla jne. Kyllä niitä keinoja löytyisi jos vaan olisi tahtoa.

Oikeasti onni löytyy läheisistä ihmisistä ja siitä että voi elää toisia varten, ei pyöriä vain oman navan ympärillä.



Heikkoa signaalia tietyn "arkivihreyden" tai kulutuskriittisyyden puolesta on kansalaisten taholla havaittavissa. Ihan tavallisissa ihmisissä kuten itsekin olen, ei tarvitse olla elämäntapaintiaani tai liian ehdoton.



Päättäjämme eivät vain ole tätä signaalia havainneet ollenkaan. Usein ne heikot signaalit kasvavat isommiksi ja poliitikonkin kannattaisi aistia juuri niitä.

Kyllä ihminen on itse vastuussa itsensä hoitamisesta. Jos on fyysistä kipua, hoidetaan itsensä kuntoon. Jos pää ei kestä, hoidatetaan pää kuntoon. Pitää hankkia perspektiiviä omiin ongelmiin, vaikka sitten ammattilaisen avulla. Väitän, että Suomessa ihmisillä ei ole _todellisia_ ongelmia. Ketään ei jätetä tyystin yhteiskunnan ulkopuolelle. Sairastunut ihminen tekee itse itselleen ongelmansa. Osa ylivelkaantuneista saa syyttää ihan itseään.



Mun mielestäni tietynlaista arvojen pehmentymistä on ollut jo vuosia näkyvissä kaupallisellakin alalla. Enää ei ole arvo viettää 24/7 työn parissa. Isotkin pomot ottavat aikaa lapsilleen ja vapaa-aika on arvossaan.

Tietenkin taloudelliset huolet ovat iso painolasti, mutta eivät ne YKSINÄÄN ketään aja itsemurhaan saatika perheen surmaamiseen. Suomessa ei kuitenkaan tarvitse jäädä taivasalle ruuatta, vaikka kuinka huonosti kävisi. Kyllä se vika on ennemminkin siellä korvien välissä, eli aika monilta tuntuu olevan hukassa käsitys siitä mikä on oikeasti elämässä tärkeää.



Meilläkin on asiat ns. hyvin: omakotitalo (velkaakin juu), kaksi autoa, hyvät työpaikat jne. asiat ihan hyvin talousmielessä, MUTTA aina välillä mietitään ihan tietoisesti sitä että siinä suhteessa asiat voivat muuttua ja että tuli mitä tuli, perheenä pidämme yhtä. Ei pidä rakentaa itsetuntoaan rahan ja työuran varaan vaikka menisikin hyvin sillä sektorilla! Luulen että meille naisille (etenkin perheellisille) tämä on helpompaa, mutta miehille ei edelleenkään.. Kai ne paineet perheen elättämiseen ovat miehillä kovemmat ja kun unelmat sortuvat, ne sortuvat ryskyen :(

1) Rahavaikeuksista on AINA olemassa ulos muitakin teitä kuin itsemurha



2) Itsemurhalla EI pelasta kasvojaan, vaan päin vastoin menettää ne lopullisesti!

jos haluaa esittää, että on korkeat puitteet eikä osaa olla oma itsensä muille. Tarvitseeko miettiä niin paljon, että mitä muut ajattelee?

2) Itsemurhalla EI pelasta kasvojaan, vaan päin vastoin menettää ne lopullisesti!

[/quote]

Voi toki olla et on rahahuolia tai perheriitoja yms.

Mutta mielestäni maailma on muuttunut ja me ihmiset olemme myös

muuttuneet. Meistä on tullut materialisteja. Enää ei satsata ollenkaan henkiseen hyvinvointiin. Mikään ei tunnu enää miltään. Ihmisillä on liikaa kaikkea. Ei osata enää iloita pienistä tärkeistä asioista. Ei edes tiedetä / ymmärretä enää mitä on henkinen hyvinvointi.

Kyllä totuus on että jos rakennetaan elämä vaan materiaalin ja kulissien varaan, niin huonon päivän tullen koko korrttipakka romahtaa!

Asian huomaa hyvin jo lapsista. Miten pahoin jo koululaisetkin voivat. Koko ajan pitäisi saada jotakin ja aina vaan hienompaa. Meillä lapset leimautuu erilaisiksi koska joutuvat itse säästämään rahansa että ymmärtäisivät edes vähän rahan merkitystä ja sitä kuinka paljon työtä joutuu tekemään saadakseen jotain.

muu syy löytyy kuin taloudellinen tai muu vaikeus. Millainen se yhteiskunnan pitäisi olla, että tällaiset tapaukset jaksaisivat elää ja antaa läheistenkin elää? Eiköhän se aina syy löytyisi kun päässä vippaa...

Kelan tukemiin terapioihin pääsee murto-osa hakijoista - silloinkin terapia voi olla liian kallista pienituloisille, saati että siitä pitäisi maksaa 80e/tunti kuten kait yksityisellä. Siksi on turha väittää, että Suomessa kuka tahansa voi hoidattaa päänsä kuntoon. Hyvin moni hakee turhaan apua sitä saamatta. Ja vaikka hoitoon pääsisi, sen jonottaminen voi viedä vuoden. Vuoden aikana ehtii tapahtua paljon - lopullistakin.



Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri on sellainen, että voi olla liian suuri kynny hakea apua. Stigmaa pelätään, eikä aina suotta.

Ne ihmiset tappavat itsensä joilla todellakin päässä viiraa!!!!

Ei uskalleta hakea apua ajoissa.

Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri on sellainen, että voi olla liian suuri kynny hakea apua. Stigmaa pelätään, eikä aina suotta.

Nykyisin kukaan ei hätkähdä tuollaisesta.

tullut omahyväisiä paskiaisia jotka haluavat tehdä naapurit kateellisiksi tai sitten itse ovat niin pirun kateellisia materialistisista asioista. Me suomalaiset ollaan jollain tavalla niin pirun säälittäviä toisten ihmisten kyttääjiä.

Eikö perimmäiset syyt lähde aina siitä, miten pystyy olemaan itsensä ja toisten ihmisten kanssa yhteydessä ja kuinka arvokkaaksi itsensä ja muut näkee?



Näille asioille ei yhteiskunnassamme näytetä palon arvostettavan - tai ainakaan sitä, mikä oikeasti tukee tällaisen ihmisyyden rakentumista.

LApset itsenäistetään väkipakolla liian aikaisin ja he saavat liian vähän yksillöllistä tukea kasvulleen - se ei tosiaan tapahdu 21 lapsen laumassa päiväkodissa, mutta ei myöskään sellaisten vanhempien seurassa, jotka eivät pysty ottamaan lapsen tarpeita riittävästi huomioon.



Työelämässä ja muutenkin meistä on tullut toistemme kilpailijoita. Kun on uhka tulla pudotetuksi pois pelistä sen heikoimpana lenkkinä, se tuhoaa yhteisöllisyyttä ja muuttaa muut ihmiset uhkaksi tai vähintään kilpailijaksi.



Muitakin syitä siihen, ettei suuri osa ihmisistä kykene läheisyyteen ja terveesee vuorovaikutussuhteeseen toisten ihmisten kanssa on olemassa. Kiire, alkoholi, väkivalta - ne ovat kaikki hyvin yleisiä suomalaisissa kodeissa, suorittamisen eetos. Ihmissuhteet kehittyvät kuitenkin vain ajan kanssa, yhdessä olemalla ja toista kuunnellen. Kenellä on siihen enää aikaa?

Oikein yllätyin, miten naapurimme tunsi mielihyvää kun kuvitteli toisen perheen joutuneen taloudellisiin vaikeuksiin. Ja miten tärkeää jonkun auton vuosimalli ja hinta näytti heille olevan - että itsellä on kalliimpi. Kyse oli hyvin kouluttautuneesta, työelämässä menestyneestä ihmisestä, joka halveksi keskiasteen koulutuksen saanutta naapuriaan ja jopa löysi naljailtavaa tämän kehitysvammaisesta tyttärestä pahantahtoisesti - minusta täysin käsittämätöntä empatian ja ylipäätään ymmärryksen puutetta.



Asuukohan tällaisia naapureita Suomessa enemmänkin?

Onko se itseltä pois, jos naapurilla on parempi auto - ja onko se tärkeintä elämässä? PAraneeko oma olo ja itsetunto kun alentaa muita?