Onko ihmiset kateellisia siitä, kun toiset tekee enemmän lapsia?

On perheitä joissa lapsia on 4-5, enemmäkin, ihan vaapaasta tahdosta ovat tehneet ne, halusta ja pystyvät siihen taloudellisestikkin, eikä ole esim. uskonnollisia pakotteita taustalla. Usein, kuin näistä perheistä puhutaan, ihmetellään miten jaksavat ja pärjäävät, yhdenkin perheen tiedän jossa 5 lasta joista vanhin eskarissa. Usein meillä ihmettelijöillä, minä mukaan lukien, on se 2-3 lasta. Mulla on 2 ja saan varotteluja sen 3:nen hankkimisesta, " kun sulla menee hermot näiden kahdenkin kanssa" . Eikö hermot saisi sitten mennä, kyllä minusta saa, joskus menee helpommin ja useammin, tilanteesta riippuen ja myönnän hermostuvani lapsille joskus turhankin pienestä. Tietysti jaksamiseen vaikuttaa lasten luonne, tukiverkoston apu jne. Välillä mietityttää, että onko tämä suurempien perheiden ihmettely kateutta, jos itse ei jaksa kuin sen 2-3 lasta.

Oma jaksamiseni on ihan omastakin asenne muutoksesta kiinni.

En kahdenkaan lapsen jälkeen vielä muista elää hirveän lapsen tahtisesti ja olen impulsiivinen ja tempperamenttinen luonne, odotan pieniltä lapsilta liiikaa ja voisin kotiäitinä antaa enemmän heille aikaani, enkä aina keksis jotain askareita ja sitten oppisin pyytämään sitä apua, jos en jaksa.