Lue keskustelun säännöt.
Onko ihmiset kateellisia siitä, kun toiset tekee enemmän lapsia?
04.10.2007 |
On perheitä joissa lapsia on 4-5, enemmäkin, ihan vaapaasta tahdosta ovat tehneet ne, halusta ja pystyvät siihen taloudellisestikkin, eikä ole esim. uskonnollisia pakotteita taustalla. Usein, kuin näistä perheistä puhutaan, ihmetellään miten jaksavat ja pärjäävät, yhdenkin perheen tiedän jossa 5 lasta joista vanhin eskarissa. Usein meillä ihmettelijöillä, minä mukaan lukien, on se 2-3 lasta. Mulla on 2 ja saan varotteluja sen 3:nen hankkimisesta, " kun sulla menee hermot näiden kahdenkin kanssa" . Eikö hermot saisi sitten mennä, kyllä minusta saa, joskus menee helpommin ja useammin, tilanteesta riippuen ja myönnän hermostuvani lapsille joskus turhankin pienestä. Tietysti jaksamiseen vaikuttaa lasten luonne, tukiverkoston apu jne. Välillä mietityttää, että onko tämä suurempien perheiden ihmettely kateutta, jos itse ei jaksa kuin sen 2-3 lasta.
Oma jaksamiseni on ihan omastakin asenne muutoksesta kiinni.
En kahdenkaan lapsen jälkeen vielä muista elää hirveän lapsen tahtisesti ja olen impulsiivinen ja tempperamenttinen luonne, odotan pieniltä lapsilta liiikaa ja voisin kotiäitinä antaa enemmän heille aikaani, enkä aina keksis jotain askareita ja sitten oppisin pyytämään sitä apua, jos en jaksa.
Kommentit (41)
haluan tarjota lapsilleni mahdollisuuden useampaan sisarukseen. Voi että miten ihana on seurata heidän yhteisiä leikkejään. Sisarusrakkaus on jotain sanoinkuvaamattoman suurta!
Toki niitä erimielisyyksiäkin tulee, mutta ne on vain elämää :)
Vierailija:
Mihin " tarvii" niin monta lasta, mikä on motiivi? Itse haaveilen kahdesta, edes yhdestä. Terv. Lapseton, ei omasta halusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tutkinto lähes suoritettuna, työvuosia takana useita.
Että se siitä epäilyksestäsi.
12
Vierailija:
Olet juuri tyypillinen suurperheen äiti. Tullut äidiksi tosi nuorena, jäänyt kotiin tekemään lisää lapsia ja ammattia ei ole.
Esim. 3-4 lasta ei ole vielä mitenkään paljon, vaikkakin yli sen kahden normiperheen. Ja ilmeisesti jotkut kolmatta tekevät ovat jo kuunnelleet varoitteluja. Kaikkeen tottuu. Jos minulle olisi joku tullut 5 vuotta sitten sanomaan, että olet joskus kolmen lapsen äiti, niin olisin kyllä nauranut makeasti. Esikoisen jälkeenkin tuntui pitkään että yksi riittää. Nyt taas tuntuu siltä, ettei kolme ole luku eikä mikään. Enempää en silti yritä tehdä.
Mieheni on 5 lapsisesta perheestä (kuopus) ja hänellä taas on traumansa asiasta.
Varsinkin kun äiti oli kotiäiti ja isä tavallinen duunari ja toisinaan työtön. Ei siinä arjessa paljon juhlittu.
Vierailija:
Minulla on tutkinto lähes suoritettuna, työvuosia takana useita.neljän lapsen jälkeen lapsilukumme on täynnä. Ei siksi etten jaksaisi/haluaisi enää viidettä, vaan siksi että haluan kouluttautua ammattiin. Sain esikoiseni hyvin nuorena ja olen siitä lähtien ollut kotona lasten kanssa, nyt alle kolmekymppisenä palaan jälleen työelämään :)
Sähän olet ollut kotona siitä asti kun olet lapsesi tehnyt. Mutta silti alle kolmekymmpisenä kuitenkin useita työvuosia takana???Älä valehttele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noita säälijöitä. En minä ainakaan menis säälimään ketään, jonka elämästä en oikeesti tiedä mitään, muuta kuin nyt kenties näkee lapsiluvun tms. Ei se oo mikään säälin asia. Varmasti lähes jokainen on rakkaudesta lapsensa saanut ja rakkaudella heitä hoitaa. Ja antaa aikaa yksin ja yhdessä. Ja hoitaa tavallaan, ei siinä ole kenelläkään oikeutta ruveta säälimään tai arvostelemaan.
Meillä on pian viisi lasta, kaikki rakkaita meille vanhemmille ja toisilleen. Jokaisella on oma paikkansa perheessämme, jokaisella omat harrastuksensa ja jokaiselle annetaan laatuaikaa. Ja kun mennään kymmenen, kaksikymmentä vuotta eteenpäin, kaikki lapsemme ovat varmasti todella tyytyväisiä, että on monta sisarusta, joiden kanssa asioita jakaa. Ja vielä kauemmas jos mennään, eipähän mene sitten joskus meidän vanhusten hoito/tapaaminen tai whatever liian rankaksi yhden tai kahden lapsen osalla, kun on useampi jakamassa tämän asian.
Nytkin jo huomaa, miten tärkeitä lapset ovat toisilleen, pelkästään rikkaus on, että on sisaruksia.
Sääliänne kaipaa ehkä ne jotkut poikkeukset, joilla ei tämä asia mene näin " luonnostaan" , jotka jostain syystä ovat suurperheellisiä, mutteivät asiaa pysty kunnolla hoitamaan.
Siksi en juuri vaivaa päätäni sillä pystymmekö tarjoamaan lapsillemme riittävästi aineellista yltäkylläisyyttä. Minusta on hyvä, että lapset oppivat tulemaan toimeen vähällä. Itse olen ns. hopealusikka suussa syntynyt, eikä se ole mitenkään hyvä asia.
Eli taloudelliset asiat eivät vaikuta lapsilukuumme. Enemmän vaikuttaa se, että ihan rahasta irrallaan haluan luoda omaa uraani. Mutta onneksi miehen kanssa on hyvä työnjako ja näin olemme pystyneethoitamaan lapsemme ilmen että kummankaan työuran on tarvinnut hirveästi kärsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitin työnteon heti peruskoulun jälkeen ja opiskelin samalla. Opinnot keskeytyivät tullessani raskaaksi.
Onko se kovinkin vaikea uskoa?
12
Vierailija:
Vierailija:
Minulla on tutkinto lähes suoritettuna, työvuosia takana useita.neljän lapsen jälkeen lapsilukumme on täynnä. Ei siksi etten jaksaisi/haluaisi enää viidettä, vaan siksi että haluan kouluttautua ammattiin. Sain esikoiseni hyvin nuorena ja olen siitä lähtien ollut kotona lasten kanssa, nyt alle kolmekymppisenä palaan jälleen työelämään :)
Sähän olet ollut kotona siitä asti kun olet lapsesi tehnyt. Mutta silti alle kolmekymmpisenä kuitenkin useita työvuosia takana???Älä valehttele.
Heitot isoista lapsilisistä ja muista tuista (niitä ei ole), jalkapallojoukkueen perustamisesta ja maailman täyttämisestä. Teen vuorotyötä ja työkaverit lähinnä kauhistelevat työmäärää ja saanko ollenkaan " omaa aikaa" .
Joka kerta joudun muistuttamaan, että minulla on myös aviomies ja lapsilla isä, joka on mukana tässä hommassa ihan yhtä paljon kuin minäkin. Molemmat olemme halunneet useamman lapsen.
Niin, ja ensimmäisen lapsemme saimme melko nuorina (minä 22 ja mies 24), mutta molemmilla oli jo ammatti ja työpaikka. Töitä olemme molemmat tehneet ja vanhempainvapailla on ollut myös mieheni. Nyt kun vanhin on jo 15v, mietimme, että mitäs jos vielä yksi meille suotaisiin. Kaikkien kauhuksi.
Sääliä meitä ei tarvitse ja kateudelle emme voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullaq on kaksi lasta, haaveissa on neljä. Meille ei tuöe lisää lapsia vahingossa, vaan siksi, että itse niin haluamme. Mikä tässä niin kovin säälittää?
Lisäksi en tajua ollenkaan näitä " vanhemmalla ei ole lapselle aikaa" - säälijöitä. Enpä vielä ole hirveästyi nähnyt sen ajan määrän riippuvan siitä onko lapsia kaksi vai neljä. Mitä vähemmän lapsia, sen enemmän vanhemmat tekevät töitä ja panostavat itseensä. Myös sisarussuhde on aika aliarvioitu rikkaus. jos mietitään koko elämän mittaa, kummaistahan on lapselle enemmän iloa, vanhemmista vai sisaruksista? Kumpien kanssa viettää enemmän aikaa ja jakaa enemmän asioitaan?
Meillä on kaksi lasta, kolmatta ei ole suunnitteilla, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Neljä lasta ja enemmän kertoo elämäntyylistä, jossa lapset ovat elämän suurin merkitys, mikä on ihan ok. Minusta olisi kyllä mukava ajatus että lapsillani olisi aikuisina paljon sisaruksia, mutta minusta ei silti ole suurperheen äidiksi. Ne täytyy sentään kaikki kantaa kohdussa, synnyttää, imettää, hoitaa, antaa syliä, rakkautta ja aikaa. Pikemminkin nostan hattua niille jotka siihen pystyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis aivan samoin kuten lapseton voi ihmetellä lapsiperheiden elämää tai vaikkapa päivätyöläinen vuorotyöläisen arjesta selviytymistä - samalla tavalla saattaa yhden tai kahden lapsen äiti ihmetellä itselleen " eksoottista" suurperheen äidin elämää.
Itse en sääli suurperheellistä äitiä, jos (kuten Suomessa sentään yleensä on) hän itse on lapsilukunsa valinnut. Mutta helpotusta tunnen siitä, että itsellä on vain kaksi lasta ;=) Ja tuosta on totaalisen turha kenenkään loukkaantua, nämä lapsilukuhaaveet kun ovat aina aivan yksilöllisiä ja hyvä niin!
Eikö ne tajua miten huonoja vanhempia ne on? Itsekään en ole mikään täydellinen vanhempi, mutta ainakin tajuan sen ja osaan lopettaa lasten tekemisen ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja koen huonommuutta, koska itselläni on tiukkaa henkisesti kahdenkin lapsen kanssa. Taloudellisestikin ollaan kämmähdelty.
Sitten kun katsoo tuttavaa jolla 5 alta kouluikäistä lasta ja aina iloinen ja positiivinen, lapsirakas asenne niin kyllä siinä kateuden pistos (vähän) tulee.
Ja sellainen olo että kun en minä jaksa niin miten muka nuo? Ja sitten alkaa miettiä että mitä porsaanreikiä niillä on. Eikö ne hoida lapsia hyvin? Eikö ne jaksa kasvattaa niitä? Vai miten ne muka voi olla noin täydellisiä kun en minä vaan pysty.
Olen itse ainut lapsi ja se on minulle kova paikka, kaipaisin sukua ympärilleni. Meille on tulossa kolmas, ehkä viimeinen, ja kyllä tästäkin saa kuulla ihmettelyä ja vittuilua.
meillä on iso suku, itselläni on 4 sisarusta, ja enoja, tätejä ja serkkuja mulla on pilvin pimein. Silti en ole oikeastaan koskaan kenenkään kanssa tekemisissä, sisaruksia näen jossain sukujuhlissa jouluna ym, muuten en, en edes oikeastaan soittele (paitsi yhden kanssa soittelen joskus). En edes tajua miksi tilanne on tällainen, mitään riitoja ei ole ikinä ollut, ei vaan pidetä yhteyksiä.
jos taustalla ongelmia/ keskenmenoja ovat nämä yhden- kahden lapsen perheet tai oikeammin äidit!
T: Suurperheen äiti.
meillä tytöt 13v ja 11v , pojat 5v ja 2v ja tytöt 1kk . enkä yhtäkään antaisi pois. Ihan hyvin mä ainakin jaksan ? Vanhin poika on eskarissa, vanhimmat tytöt koulussa ja heistä on muutenkin kauheasti apua, kuten myös miehestäni. Raha ei myöskään ole ongelma .
Olet juuri tyypillinen suurperheen äiti. Tullut äidiksi tosi nuorena, jäänyt kotiin tekemään lisää lapsia ja ammattia ei ole.