Ylivilkkaus?

Näillä ADHD lapsilla on tosiaankin vaarana joutua juuri kuvailemaasi " putkeen " . Päiväkodista asti torutaan ja nuhdellaan. Lapsi omaksuu jo silloin olevansa " tuhma " lapsi. Koulussa kielteisyys jatkuu, lapsi onkin ikätovereitaan " tyhmempi " ja laiskempi, näin hän asian kokee. Vanhemmat ovat huolissaan ja avuttomia. Lasta syrjitään, pelätään. Hän jää vaille positiivisia kokemuksia sosiaalisissa suhteissa. Asiaan PITÄÄ puuttua jo päiväkodissa. Rohkeasti vain apua pyytämään.



Mitä tuohon itsetuhoiseen käyttäytymiseen ja päihteiden väärinkäytön uhkaan tulee, niin sekin on valitettavasti totta. Keravan nuorisovankilan vangeista aika monella on ADHD. Prosentteja en valitettavasti muista. Muistan tavanneeni eräänkin huumeiden käyttäjän, joka sanoi, että amfetamiinin vaikutuksen alaisena jaksoi ensimmäisen kerran elämässään keskittyä johonkin niin kauan että sai asian päätökseen. Kysymyksessä oli sukkalaatikon siivous! ADHD lääkkeethän ovat amfetamiinijohdannaisia.



Kamalaa tekstiä, tiedän!!! Tarkoitukseni ei ole ketään pelotella, eikä iki maailmassa pahoittaa kenenkään mieltä. Mutta ADHD on poikkeavuus jolla on kauaskantoiset seuraukset jos HOITO LAIMINLYÖDÄÄN tai DIAGNOOSIA ei tehdä.

Se, että huolestuu ja ottaa asiasta selvää ei tee hallaa kenellekään. Mutta se, että saa apua, neuvoja ja tukea on ensiarvoisen tärkeää vanhemmille sekä ensisijaisesti lapselle itselleen!



Viestin aloittajalle toivotan tsemppiä ja voimia! 3 vuotias osaa olla kamalan ihana tai ihan kamala :) Mikä sitten on normaalia ja mikä ei, niin siinäpä se! Stereotypioihin kun ei kaikki mahdu millään. Jospa kyseessä onkin lapsesi tapa reagoida joihinkin asioihin näin, ei ole ehkä vielä sanoja tunteille tai jotain sellaista. Yhteisvoimin ammattilaisten kanssa sitten ehkä löytyy uusia keinoja itsensä ilmaisuun.



Minsku ( jolla huoli omasta kohta 4 vuotiaasta arasta ja hitaasti lämpenevästä esikoistytöstä )

Minkä tahansa diagnoosin antamiseen on tarkat kriteerit ja pitkät tutkimukset. Jos siinä syynnissä diagnoosi päätetään antaa niin se on kyllä tarpeen.



On todellakin huolestuttavaa, että on opettajia, joiden mielestä nämä lapset ovat vaan mahdottomia mukuloita - eli tyhmiä ja tahallaan tuhmia, joita vahemmat eivät vaan ole vaivautuneet kasvattamaan. Siinä on tosiaan otollinen alku negatiivisen kierteen syntyyn.



Greenen kirjassa verrataa hyvin juuri lukihäiriöisiä näihin " käytöshäiriöisiin" lapsiin; jos lapselle on vaikeuksia oppia lukemaan, ei häntä rangaista osaamattomuudesta vaan annetaan tukiopetusta. Miksi siis lasta, jolla on vaikeuksia käyttäyä oikein rangaistaan, vaikkei hän aina edes ymmärrä mistä ja se saa vaan aikaan lisää epätoivottavaa käytöstä. Myös nämä lapset tarvitsevat tukiopetusta ja kädestä pitäen ohjausta käytöksensä hallintaan.



Ostapa kaverillesi vaikka joululahjaksi se Greenen kirja :-) - teet palveluksen hänen oppilailleen - oli heillä sitten diagnooseja tai ei...

kommentillaan tarkoitti. Joistain ihmisistä on hauskaa tehdä ADHD:sta vitsi... koirilla on ADHD kun käyvät ylikierroksilla jne.



Kuitenkin komppaan muita vastaajia sen suhteen, että juuri Tepan opettajaystävän ehkä ihan viaton kommentti, kertoo jotain OLEELLISEN TÄRKEÄÄ ADHD-diagnoosin mahdollisimman varhaisen saamisen merkityksestä!



Minä en todellakaan halua, että minun lapseni on " mahdoton kakara" vaan että koulussa, esikoulussa jne. ymmärretään, että hänellä on neurologisia ongelmia joiden takia hän monesti käyttäytyy toisin kuin keskivertolapset ja joiden takia hän tarvitsee moninverroin enemmän TUKITOIMIA kasvaakseen pärjääväksi ja tuotteliaaksi ns. normaaliaikuiseksi tai ainakin normaalia elämää eläväksi aikuiseksi!



Totuushan on, että myös ennen oli ADHD lapsia, niitä mahdottomiksi kutsuttuja kakaroita, jotka nyt aikuisena saavat diagnoosin ja vihdoin apua joka tulee aivan liian myöhään monessa suhteessa. Onnellisimmat etsivät lapsuudessaan kadonnutta itsetuntoa psykoterapiassa tms. aivan liian iso osa istuu vankilassa, on alkoholisoitunut, narkkari... ja kadottanut otteensa elämästään kokonaan!



Varhaisella toteamisella on merkittävä vaikutus tulevaisuudessa... Vaikka on todella rankkaa saada lapselleen erityislapsen leima, on myös todella helpottavaa tietää, että tapahtui mitä tapahtui, ainakin tämä lapsi saa mahdollisuuden selvitä!



Nämä lapset eivät valitettavasti " parane" itsestään! On vaarallista ajatella, että lapsella ehkä on joku ongelma, mutta ei ainakaan vielä haluta hakeutua hoitoon vaan katsotaan paheneeko ongelma vai ei. Harmillista kyllä, ennaltaehkäisy olisi paljon helpompaa, kuin jo ilmenevien ongelmien korjaaminen jälkeenpäin!



ADHD diagnoosia ei yleensä tehdä alle 5v lapsille. Ap tekee varmasti viisaasti ottaessaan vakavasti päiväkodin huolen. Heillä on kokemusta lapsesi ikäisistä lapsista, joten todennäköisesti huoli on aiheellinen. Erityislastentarhanopettajalla on hyvät mahdollisuudet seurata lasta päiväkodissa ja hänen avullaan voitte päästä pitkälle asioiden korjaamisessa. Jos sitten tulevan vuoden aikana alkaa tuntua, etteivät ongelmat vähene tai jopa pahenevat olette jo päässeet alkuun... ja toivonmukaan tukitoimiakin on saatu kuvioihin mukaan.

toi meidän 5-vuotiaan (pian 6v) nyt eskarinsa aloittaneen lapsen elämään.



Diangoosi tehtiin viime keväänä sekä kotona, mutta varsinkin pph heränneen käytökseen liittyvän huolen takia. Tutkimuksiin kuuluivat neurologin, neuropsykologin, toimintaterapeutin ja puheterapeutin tutkimukset, kiertävän erityislastentarhanopettajan arvio sekä pph lausunto ja vanhempien haastattelu.



Tyttö oli syksyllä aloittamassa esikoulua (siis aloitti nyt syksyllä) ja esikoulua varten hänelle pohdittiin tukitoimia. Niinpä hän aloitti syksyllä 15 lapsen puolipäiväeskarissa (halusin hänen jatkavan puolipähoidossa tutulla pph). Eskarissa hänellä on aivan ihana henkilökohtainen avustaja joka on todella paneutunut tytön ongelmiin ja niissä auttamiseen. Myös ryhmän lastentarhanopettaja on todella ihana ja kun ongelmat ovat olleet tiedossa heilläkin ennakkoon osaavat suhtautua niihin aivan toisin kuin " mahdottoman huonosti kasvatetun kakaran kohdalla" suhtautuisivat.



Kerran viikossa tytöllä on erityislastentarhanopettajan pitämä erityiseskari, jossa harjoitellaan hänelle vaikeita juttuja (tykkää tosi paljon kun saa aikuisen jakamattoman huomion, pelaavat kivoja pelejä jne.).



Lisäksi Kelan kustantamana puheterapia ja toimintaterapia (ADHD:n liitännäisongelmien takia)... Pääsimme myös mukaan ADHD centerin järjestämään POP-perhekouluun (lapsille ja aikuisille oma ohjelmansa)...



Tukitoimet ovat olleet niin mittavat ja niin hyvin tytön tarpeisiin vastaavia, että ensimmäisten kahden eskarikuukauden aikana ei ole ilmennyt mitään mainittavia ongelmia ;-) Ryhmän aikuiset tykkäävät tytöstä, hänen itseluottamuksensa on aivan eri tasolla kuin viime keväänä ja hän on saanut eskarista kavereita!



En edes sekunnin sadasosaa kadu, että lähdettiin diagnoosia hakemaan. Nyt näen, että tytön kanssa ollaan oikealla tiellä ja hän itse nauttii selvästi olostaan. Enää hän ei ole joka mutkassa (usein kylläkin vieraiden silmissä) ole se " kamala kakara" vaan ainakin häntä lähellä olevat ihmiset ovat oppineet näkemään sen oikean lapsen siellä neurologisten ongelmien taustalla ja myös ymmärtämään sen, että kun käytös on kaikkein pahinta silloin LAPSELLA ON PAHA OLLA! ja silloin HÄN TARVITSEE APUA meiltä aikuisilta!



ADHD-lapset tarvitsevat myös usein aivan erityisiä kasvatuksellisia keinoja oppiakseen sen, mitä tavislapset oppivat aikuisten ja muiden lasten mallia seuraamalla.



Alkuperäiselle kirjoittajalle heittäisin vielä kysymyksen: onko tytölläsi käytösongelmien lisäksi ilmennyt muita vaikeuksia; kielellisiä, motoriikan ongelmia (hienomotoriikka tai karkeamotoriikka), aisti yli- tai aliherkkyyksiä tms.) Käytökseen vaikuttavat todella monenlaiset asiat....

Onpas täällä tullut muutaman päivän aikana paljon tekstiä! Kiitos kaikille kirjottaneille, vaikka olisikin eriäviä mielipiteitä, niin tulee kumminkin tunne etten ole yksin tässä veneessä! :)



Nyt alkaa tuntumaan, että tyttärelläni on jotain hämminkiä joka päivä hoidossa... Kuulin tosiaan tästä käytöksestä ensimmäistä kertaa vasta muutama viikko sitten päiväkodin keskustelussa. Silloin sanoin, että haluan ehdottomasti joka päivä hakiessani kuulla, jos on jotain tämänkaltaista tapahtunut. No siitä sitten lähes joka päivä kun olen tytön hakenut olen saanut kuulla jotain. Eilenkin hän oli potkaissut erään pojan penkiltä alas kesken laulu-hetken. Tähän asti tuo poika on ollut tyttöni ns. " paras kaveri (jos tuon ikäisillä semmoisia nyt vielä on, kumminkin eniten ovat leikkineet yhdessä).



Tuntuu vielä siltäkin, ettei omassa lähipiirissä ole ketään kenelle puhua tästä. En odota mitään diagnoosia keneltäkään, enkä apuakaan, kunhan kuuntelisi ja ymmärtäisi huolen. Ystävilläni ei ole vielä omia lapsia, paitsi yhdellä ja hänkin on vasta 1-vuotias, kun taas yritän vanhemmilleni puhua, tai yleensäkin vähän vanhemmille ihmisille, saan vastaukseksi jotain tyyliin " se kuuluu ikään" , " sillainhan lapset käyttäytyy" yms. Kun ei tämä nyt kumminkaan ihan normaalilta kuulosta... Onneksi minulla on täällä asiantunteva joukko ymmärtäväisiä ihmisiä, kiitos! :)



Minulle on tullut tässä viimeaikoina kaiken tapahtuneen perusteella sellainen pelko, että tytölläni on tuo ADHD. Luin jostain internet-sivuilta adhd-lapsista, ja kuullosti todella tutulta nuo kaikki oireet/tunnusmerkit. Myönnän toki, että se voi olla muutakin, tyttöhän on vasta 3-vuotias, joten ei voi vielä mitään varmaa sanoa. Onneksi se on niin tunnettu nykyään ja apua on saatavilla!



Ja mammamuu2:lle; En ole huomannut puheessa ainakaan mitään normaalista poikkeavaa " vikaa" , hän alkoi noin 2-vuotiaana puhumaan ja oppi todella nopeasti. Ainoa oikeestaan " ongelma" mikä nyt tulee mieleen, on se kun sanassa on sekä L-, että R-kirjain, ne menevät sekaisin. Esim. lääkäri on rääkäli, lenkkarit on renkkalit jne., mutta tuo ei taida olla mitään hälyttävää?



Jaksamista kaikille ja kiitos hyvistä vastauksista!

...erään kirjakaupan sivuilla oli tällainen kuvaus:



" Tämä on kirja lapsista, jotka saattavat käyttäytyä äärimmäisen silmiinpistävästi saamalla raivokohtauksia joko kotona tai koulussa ja olemalla tottelemattomia ja uhmakkaita niin verbaalisesti kuin fyysisestikin. Heidän elämänsä on erityisen vaativaa heille itselleen, heidän vanhemmilleen, sisaruksilleen, opettajilleen ja kaikille, jotka ovat vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Tässä kirjassa heitä kutsutaan tulistuviksi lapsiksi.



Viime vuosikymmeninä tehty tutkimustyö on osoittanut, että tulistuvien lasten vaikeudet saattavat olla paljon mutkikkaampia kuin aikaisemmin on luultu ja ne saattavat olla monen eri tekijän aikaansaamia.



Kirjoittajan päämääränä on auttaa meitä ymmärtämään näitä lapsia. Teoksessaan hän esittää käytännöllisesti ja kattavasti, miten voimme lähestyä tulistuvia lapsia niin, että vähennämme epäsuotuisia vuorovaikutustilanteita päivähoidossa, koulussa ja kotona."



Tuo vaikuttaa todella kiinnostavalta teokselta.



Te jotka olette lukeneet sen, kannattaisiko minun ostaa se? Haluisin mielipiteen tähän asiaan, sillä tuossa kuvauksessa puhutaan aika paljon ja painottavasti noista " silmiinpistävistä raivokohtauksista" , joita meillä ei kumminkaan esiinny mitenkään epätavallisen/huolestuttavan silmiinpistävinä, vain normaalia protestointia, mikäli ei saa tahtoa läpi. Puhutaanko kirjassa siis muutenkin ylivilkkaudesta ja muista käytöshäiriöistä yleensä?

ja antaa paljon ajateltavaa vaikkei ihan joka kohdissa omaa lasta kuvaisikaan...



Paljon erittäin hyvää vertaistukea ja omakohtaista kokemusta löytyy monelta tuolta perheklubin keskustelupalstoilta juuri ylivilkkaista lapsista, käytöshäiriöistä ym. keskustelu on siellä huomattavasti asiallisempaa, asiantuntevampaa ja posiitiivisempaa kuin täällä (enkä tarkoita juuri tätä keskustelua vaan tätä sivustoa). Joten tervetuloa sinne keskustelemaan huolestuttavista asioista...

" On todellakin huolestuttavaa, että on opettajia, joiden mielestä nämä lapset ovat vaan mahdottomia mukuloita - eli tyhmiä ja tahallaan tuhmia, joita vahemmat eivät vaan ole vaivautuneet kasvattamaan. Siinä on tosiaan otollinen alku negatiivisen kierteen syntyyn. "



- joku edellä kirjoitti näin. Opettajaystäväni ei todellakaan varmasti tarkoittanut tätä vaan sitä, että ENNEN lapset, joilla tod.näk. oli ADHD tai jokin muu ongelma vai pitäisikö sanoa " erityispiirre" (ettei kukaan vedä hernettä nenään), leimattiin mahdottomiksi mukuloiksi. Mutta ei tästä enää sen enempää.



Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, meidän esikoispojalla, nyt 3,5 v. on selvästi jonkinasteista ylivilkkautta, seurailen tilannetta, rauhoittuuko tässä pikkuhiljaa iän myötä, ellei, sitten asiasta on alettava keskustelemaan neuvolassa, jossa olen asian kyllä aiemminkin esille ottanut, joskin sain vastaukseksi, että eivät ole ikinä ajatellut pojallani olevan ADHD:tä, mutta joskus tuntuu, että täällä palstallakin ollaan enemmän tietoisia kyseisestä ongelmasta kuin neuvolassa.



Mitä muuten tykkäätte siitä lanseeratusta AD/HD paidasta?? Kirjoitettu kuten AC/DC? Ensin minua nauratti, mutta oikeastaan se kyllä kertoo aikapaljon nyky-yhteiskunnasta ja ihmisten tietämyksestä. Kyseessä on kuitenkin perheille ja varsinkin kyseisille lapsille rankka aihe.

taidanpa tilata sen sitten :)



Kiitos vinkistä!

( www.mentalwear.fi ) Heidän ideanahan on edistää mielenterveysongelmien ym. tekemistä tutuksi ihmisille. Suomessahan on tapana hyssytellä ja salailla kaikkia ikäviä psykiatriaan viittaavia diagnooseja koska niitä pidetään häpeällisinä...



On hyvä, että ADHD tietämystä lisätään. Toivottavasti jonain päivänä päästään tuosta " muotitaudin" ja " huonon kasvatuksen tulos" teoriasta... Muutenkin tietämystä pitäisi lisätä, koska alan asiantuntijalääkärit ovat yksimielisiä siihen, ettei neuvoloiden asiantuntemus ja seuolontakeinot riitä ADHD lasten löytämiseen saatika hoitamiseen. Valtaosa ADHD lapsista selviää neuvolan seulasta helposti läpi... ongelmat näkyvät ihan muualla kuin muutaman minuutin vastaanottokäynnillä. Lisäksi olisi hyvä ymmärtää, ettei ADHD tarkoita käytöshäiriötä, käytöshäiriö on ihan toinen, oma diagnoosinsa. Monesti neuvolassakin ajatellaan, että jos lapsi ei hajota paikkoja ja jaksaa keskittyä muutaman minuutin tehtävän tekoon, hänellä ei voi olla ADHD:ta... mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.



ADHD:han tarkoittaa ylivilkkaus- ja tarkkaavaisuushäiriötä, ADD tarkkaavaisuushäiriötä ilman ylivilkkautta (eli voi olla vaikka HYMYTYTTÖ/POIKA ainesta). Käytöshäiriöt taas usein " liittyvät seuraan" kun lapsi ei saa riittäviä tukitoimia vaan hänet leimataan, hän kokee ettei pärjää muiden joukossa jne. eli ts. ADHD altistaa myös käytöshäiriöille, varsinkin hoitamattomana. Siksi varhainen kuntoutus on niin merkittävä asia.



Mitä paitaan tulee, niin joskus tosiaan kaipaisin " selittävää paitaa" ... kun julkisilla paikoilla liikutaan ja tyttö " pistää ranttaliksi" ... Mutta sen käyttö vaatisi sellaista pokkaa, mitä ei ainakaan minulla ole ;-(



Itseironiselle itsensä hyväksyvälle ADHD aikuiselle tai nuorelle varmaan ihan nasta juttu ;-)

Mielestäni kuulostaisi, että tuo käytös on ihan normaalin rajoissa, eikä tarvitse mitään lisätoimenpiteitä. Huolissaan ovat kai, kun eivät pääse kahville. Jos on kyseessä vilkas 3-vuotias, ei helposti pysykään sängyssä, mutta kyllä monesti kyse on myös hoitajan napakoista otteista lapseen. Pitää olla tarpeeksi päättäväinen ja sitten vaikka siirretään joksikin aikaa muuhun huoneeseen yksin nukkumaan patjalla tai jokin muu ratkaisu. Kolmivuotias on vielä niin kehittyväisessä iässä, ettei siinä paljon järkeä ole millään psykologeilla tai muilla. No nämä ovat minun mielipiteitäni...



Mielestäni yleisyydestä ja normaalista kertoo sekin, että olet saanut äkkiä vastauksia samantapaisten lapsien äideiltä.

Mentalwearin lasten paidathan ovat varsin kesyjä ja se on kuulemma ihan tietoinen linjaus. Lapsen pukeutuminen kun on harvoin hänen oma valintansa, eikä mielenterveyshuumori oikein ole natiaisiin ominta aluetta muutenkaan. AD/HD-paitaa ei siis tehdä kokoa 140 cm pienempää - sitä pienemmille sopii vaikka " Aina saa kiljua ja riehua" . ;-)

että pokka ehkä pitäisi jos itsellä olisi ADHD, mutta lapseen ei tuontapainen huumori oikein sovi... ja siitä voisi jopa saada vaikutelman, ehkä, että itse pitää asiaa jotenkin huvittavana?!? Meidän 13v on kyllä sanonut haluavansa tuollaisen paidan... ei ole vielä hommattu, mutta jos tosiaan haluaa, niin miksipä ei (ei ole siis itse mitään ADHD-diagnoosia saanut.



Anneli_74 (meniköhän oikein)... Niin eihän toki kaikki normaalista poikkeava käytös kuitenkaan ADHD:ta ole... vaikka keskustelu siihen tässä kääntyikin...



Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että " normaalia" tai ei, ei agressiivinen käytös muita lapsia kohtaan koskaan todellakaan ole hyväksyttävää! Jos lapsi " terrorisoi" muita repimällä hiuksista, potkimalla ja lyömällä, niin tottahan siihen jotenkin on puututtava... Eikä tällä seikalla ole mitään tekemistä hoitajien kahvitaukojen kanssa (johon heilläkin toki on lakisääteinen oikeutensa kuten muillakin työntekijöillä) vaan muiden lasten hyvinvoinnilla ja ennenkaikkea ko. lapsen hyvinvoinnilla!



Eli kyllähän jossain mättää jos lapsi yhtäkkiä alkaa käyttäytyä agressiivisesti. Onko kyseessä sitten jotain josta voi tehdä diagnoosin tai ohimenevä kasvuvaihe, täytyy asialle tehdä jotain ennenkuin tilanne pahenee ja tyttö leimataan! (ja ap. tämä oli vain toteamus, ei mitään henkilökohtaista ;-D, en todellakaan " kohtalotoverina" halua lisätä varmaan jo valmiiksi kurjaa oloasti)

Kyllä minäkin miellän tuon sanonnan " nykyään on kaikenlaisia diagnooseja, ennen oli vain huonostikäyttäytyviä kakaroita" nimenomaa positiivisesti: nykyään löydetään häiriökäyttäytymiselle syy ja sitä osataan hoitaa.

Oppi 9kk kävelemään ilman tukea ja vauhtia piisasi siitä saakka. Haukkana olen saanut vahtia jatkuvasti käytöstä(käy väkivaltaiseksi helposti)ja monia kertoja ollaan lähdetty kotiin leikkipaikalta kun ei ole leikit lähteneet sujumaan. Olen myös sanonut kaikille tutuille että saavat mieluusti puuttua jos on tarvetta, itselläni ei ole silmiä selässä. Sanoisin että nyt kun tyttö 3v ja risat alkaa jatkuva huonoon käytökseen puuttuminen tuottaa tosissaan hedelmää. Kyllä vieläkin tulee tosi tyhmiä purkauksia, tönii, repii hiuksista tai vaatteista kavereita jos vaan alkaa joku harmittamaan(kaveri on lähdössä esim. kotiin meiltä), näihin pitää aina puuttua heti ja kädestä pitäen. Sitten jäähylle ja keskustelua asiasta jne. Nykyisin osaan aika hyvin lukea jo lasta ja aavistan tulevan turhautumisen ja kiukunpuuskan, osaan joskus ohjata huomion muualle tai keskeyttää ainakin käytöksen ennen kuin ehtii käydä kiinni. Suurelta osin meneekin ihan mukavasti, mutta kun vertaa lapsiin jotka eivät IKINÄ satuta toisia, niin kyllä meillä on vielä pitkä matka siihen...



Päiväunet jäivät pois kun oli 2v, oli niin vaikea rauhoittua ja nukutukseen kesti yli tunti, sitten nukkui tunnin. En viitsinyt enää. Sitten alkoi ihan kiva rytmi, n. 13t hereillä ja 11t unta. Toiset tuntuvat tarvitsevan paljon enemmän unta, meillä kuitenkin herää aina samaan aikaan vaikka saisi nukkua niin pitkään kun huvittaa.



Jos tyttöni olisi ollut isossa ryhmässä päiväkodissa, luulen että hän olisi häirikkö. Kenelläkään ei olisi aikaa vahtia vieressä keneltä hän tällä kertaa vie lelun tai ehtiä väliin saati ennakoida väkivaltaista käytöstä. Nyt on kerhot aloitettu ja hyvin on mennyt.



Mietit mitä sitten mahtaa tapahtua kun tulee perheenlisäystä. Meillä oli alku aika kamalaa. Parissa kuukaudessa helpotti kovasti ja nyt kun vauva on 10,5kk, menee tosi mukavasti. Aluksi oli kova vahtiminen kun ei voinut yhtään jättää lapsia kaksin, ei hetkeksikään. Siltikin esikoinen välillä pääsi lyömään ja puremaan vauvaa, näitä on vaikea ennakoida vaikka olisi itse ihan kosketusetäisyydellä. Lisäksi isompi pissaili tahallaan sänkyyn ja lattioille, taantui ihan vauvaksi, piti pyydystää ja pukea väkisin että päästiin ulos jne. Tuntui raskaalta kun itsekin oli väsynyt ja hormonit tekivät herkäksi. Onneksi se oli vain siirtymävaihe ja loppui aikanaan.



Jaksamista! Kannattaa jutella neuvolassa/pk:ssa jos mietityttää asia.