Miksi pitää laittaa pystyyn UUSPERHEKUVIOITA?

Ja sen lapsia ja miestä myös.

I seriously doubt it.



Mutta, jos päättää lähteä, niin sitten so be it. Sitten kasvatan meidän lapsemme yksin; ts. yhden aikuisen taloudessa. Seurustelua ja petirakkaita harrastan vaikka sitten niinä viikonloppuina, kun lapset ovat miehellä ;-). Pointti on siinä, että MINUN lapseni eivät KOSKAAN tule kärsimään siitä, että meidän taloudessamme asuu heille vieras mies - EI KOSKAAN. Lupaan sen tässä ja nyt.



Ap.

En minä nyt vieraalle antaisi!

Vierailija:

Pointti on siinä, että MINUN lapseni eivät KOSKAAN tule kärsimään siitä, että meidän taloudessamme asuu heille vieras mies - EI KOSKAAN. Lupaan sen tässä ja nyt.

Ap.

Hyvä niin, mutta uusperhettä lähdetäänkin rakentamaan toimivaksi sitä kautta, että se vieras sitoutuu tulemaan tutuksi lapsille. Voi viedä aikaa eikä ehkä ole helppoa. Mutta ei sillä lailla toimi, että pidetään ihmiset toisistaan erillisinä, vaan perhettä pitää aktiivisesti muodostaa. Kaikista ei tähän ole, mutta toisaalta monista on. En nyt puhu siitä mallista, jossa sama Jaska kiertää vuorotellen kaikkien tarhan yh-äitien lasten " isinä" , vaan siitä, että esim. itsellä uusperhettä pitää hyvin vankasti kasassa se kokemus erosta ja ajatus, ettei koskaan milloinkaan enää halua erota. Sama miehellä, ollaan puhuttu asiasta aikoinaan paljon.

Kiitos asiallisesta kirjoituksestasi :-) - toivotaan, että kaikki menee tällä kerralla hyvin, ja että lapsesi (/ miehen lapsi), saavat suhteestanne kuitenkin sen kestävän parisuhteen mallin.



Voimia niin arkeen kuin juhlaankin!



Ap.

Alun pikku mustasukkaisuuden jälkeen poikani hyväksyi mieheni osaksi perhettämme. Ovat nyt kuin parhaat kaverukset.

Toivottavasti me ei koskaan erota mutta jos niin käy lapseni eivät joudu yhtäkään isäpuolta kattelemaan!

Toivotan sinulle myös parempaa onnea tässä parisuhteessasi; ja että teidän suhteenne kestää.



Vielä vierauden ajatuksesta muutama sananen; en itse usko siihen, että isä- tai äitipuolesta VOI koskaan tulla lapselle yhtä läheistä kuin omasta bio vanhemmasta; siihen perustan ajatuksen vieraista aikuisista lapsen kotona. Toisen lapsi ei miehelle ole koskaan yhtä rakas, kuin se oma biolapsi on - ja se on mielestäni kohtuuttoman suuri taakka pienelle (tai suuremmallekin) lapselle kestää. Lapsen tulisi saada kasvuvaiheessaan ainutlaatuisuuden kokemus; tunne siitä, että hän on jotakin todella speciaalia; äärimmäisen rakastettu ja toivottu. Liian usein uusperhekuvioissa toisen lapset ovat juuri niitä - toisen lapsia. Ja heitä (ihan huomaamattaan) kohdellaan niinä " toisina lapsina" . Siksi ehkä (keskimääräisesti) ydinperheistä (missä lapsen biovanhemmat yhdessä) tulee eheimpiä ihmisiä, kuin rikkoontuneista perheistä; itsetunto on paremmin kohdallaan. He tietävät oman paikkansa maailmassa.



Ap.

Juuri nuo luettelemasi tilanteet ovat usein niitä, mistä alkaa prosessi kohti avioeroa ja kohtu uusperhettä.



ydinperheellä ja ehjällä perheellä tarkoitan tässä nyt sitä, että pyritään rajaamaan nuo em. ongelmat oman parisuhteen ulkopuolelle yksinkertaisesti tekemällä oikeita ratkaisuja ENNEN kuin tuo lapsia siihen suhteeseen.



Ja kyllä - ihmistuntemusta kehittämällä - sen VOI toisesta (ja myös itsestä) tietää.



Ap.

Sen muualla asuvan vanhemman rakkaus lapseen ja tästä huolehtiminen ei järkevässä tapauksessa lakkaa eroon ja poismuuttoon. Eikä isä/äitipuolen ole tarkoituskaan korvata tätä vanhempaa (ei kai lesken uudelleen pariutuessakaan sitä odoteta, vaikka toinen biovanhempi on kuollut?) vaan tuoda kuvioon uusi välittävä aikuinen, tavallaan lisää turvaverkkoa lapselle.



Asian voi nähdä monelta eri kannalta, ja sen voi myös toteuttaa monin eri tavoin... Ap on selvästi asiaa miettinyt, mutta toivottavasti tästä tuli nyt uusiakin ajatuksia uusperheistä, vähän ikävältä kaikkien yhteen niputtamiselta tuo aloitusviesti kuulosti.

Nii-in; tähän pätee vanha sananlasku " ole varovainen sen suhteen, mitä toivot, se saattaa toteutua" .



Tottakai lapset haluavat nähdä äitinsä onnellisena; mutta nainen voi olla onnellinen ilman miestäkin.



Lapset eivät varmaankaan täysin ymmärrä sitä, mitä se tarkoittaa, kun omaan kotiin (samaan talouteen) todella muuttaa vieras mies; jolla ei ole mitään velvollisuuksia rakastaa rakastamansa naisen lapsia - heistä saattaa tulla " rasitteita" omassa kodissaan. Ei kovin ihanteellinen tilanne, ja kasvupaikka, kenellekään - eihän?



Ap.

ilmiselvästi ei ole mitään omaa kokemustakaan eikä (toivottavasti) tule olemaankaan?



Tietenkin lapsipuoli voi olla aivan yhtä rakas. Sano tuo kaikki pojalleni joka rakastaa ja arvostaa nykyistä miestäni. Hän rakastaa myös omaa isäänsäkin. Lisäksi hän ihailee suunnattomasti exäni nykyistä vaimoa. Me käymme kaikki jopa yhdessä ulkona syömässä. Ja kaikissa lasten tapahtumissa.



menikö kahvit jo väärään kurkkuun? ;)



Ongelma on vain sun päässäs ja sellaisten aikuisten päässä jotka itse tekevät asioista vaikeampia kuin ne ovatkaan.



Ylipäätään kaikki suvun ja perheiden sisäiset ongelmat johtuvat vain suvaitsemattomuudesta ja siitä ettei suostuta tuijottamaan muuta kuin omaa napaa.

Lapseni ovat 3 ja 1. Enää 17 vuotta niin saan taas katsella miehiä, puhua niiden kanssa, tapailla niitä, ihastua, rakastua... jee!



" Casuaaleista" suhteista nimittäin ihan vaan sen verran, että totaaliyksinhuoltajan arjessa niistä tulee casuaalimpia kuin itse casuaalius. Suhde kuin suhde kuivahtaa kokoon, jos sen kantavana rakenteena ovat puhelinsoitot klo 22 ja 23 välisenä aikana (jolloin lapset yleensä nukkuvat yhtä aikaa) ja salatapaamiset noin kerran kahdessa kuussa (kun olen onnistunut saamaan lapsenvahdin useammaksi tunniksi kahdelle tiuhaan sairastelevalle ja huonosti nukkuvalle lapselle).



Kyllä kai ap:n kaltaisia ihmisiäkin oikeasti on. Ei onneksi minun elämässäni.

Jos uusperheet estettäisiin lähes täysin seuraavalla menetelmällä, niin maailma olisi paljon onnellisempi paikka.



Kaikilla voisi olla vaan yksi seksipartneri elämänsä aikana. Kun jonkun kanssa päättäisi sekstata, niin laitettaisiin joku tiedemiesten kehittämä kapseli ihmisen sisälle, joka estäisi täysin olemasta enää koskaan yhdynnässä muiden kuin tämän yhden seksipartnerin kanssa, jolle siis laitettaisiin vastaava kapseli. (Kapselia ei pystyisi poistamaan kirurgikaan)



Ja näin olisi maailma onnellinen. Olen nero!!!!

Ei varmastikaan lopu toisen biovanhemman rakkaus, ei; mutta samassa kodissa asuminen / jatkuva (arjen) rakkauden ja vanhemmuuden vaikutus heikkenee auttamatta toisen vanhemman osalta. Hän ei pääse osallistumaan lapsensa välittömään arkeen, kun taas toisaalta siihen pääsee osalliseksi ihminen, joka ei siihen " kuulu" . Ts. hänen tunnesidonnaisuutensa ei koske tuota lasta.



Olen pahoillani, jos aloitusviestini tuntui yhteenniputtamiselta; mielestäni näistä uusperhekuvioista löytyy aina jonkin verran yhtäläisyyksiä; samojen ongelmien kanssa usein painitaan, vaikka ihmisyksilöt ovatkin erilaisia.



Ap.

Wow - hienoa, kun olette saaneet homman noin hienosti toimimaan :-D! Taitaa olla aika ainutlaatuista ;-).



Ap.

et hei meillä menee tosi hyvin, exän nykyinen on huippu tyyppi ja ollaan kaikki onnellisia.



Ei ole kovin tavatonta nimittäin, valittelijat vain kuuluttavat ääntään kovemmin ja siksi tuntuu kuin se olisi yleisempää. ;)



Tunnen monta vastaavaa perheyhteisöä kuin meillä.



t 41

saaneet kaksi heidän arjessaan mukana olevaa aikuista. Kun yh:na ollessamme eivät olisi... ihan samoja " riitoja " meillä on kuin kellä tahansa muulla. Ja itsestäni voin sanoa, etten ikinä huolisi miestä, joka ei pysty rakastaan mun lapsiani, onneksi sellainen löytyi.

Päivän paras yleistys!

Ei voi ap sun maailmas olla noin pieni!

Vilkuilepa vähän ympärillesi niin huomaat että aikalailla kaikennäköistä lapsiinkin haitallisesti vaikuttavia ongelmia on.



Susta tuntuu ja luulet jne.

Ajatusmaailmasi on todella rajoittunut, sen huomaa kirjoituksistasi ja siitä jankkaavasta tyylistäsi EI KOSKAAN, IKINÄ jne.



Sinulle ehkä voi tulla yllättävänä uutisena mutta on todella onnellisiakin uusperheitä joissa kasvaa ja on kasvanut ihan tasapainoiseen ja onnelliseen elämään kykeneviä lapsia.

Niin varmasti löytyy vikaa ydinperheistäkin! Sitä jo kirjoitinkin (9:lle) aikaisemmin, että juuri niistä perheistä ja tilanteista tuleekin sitten potentiaalisesti juuri näitä uusperheitä, missä kohtaavat omat lapset, puolison lapset, mahdolliset yhteiset lapset, kumpaisenkin ex:ät jne. you name it - soppa on valmis.



Kun kaikki olisi ollut estettävissä niillä VALINNOILLA, oikeilla valinnoilla, silloin, kun se aika olisi ollut.



Varmasti joillakin uusperheillä menee ihan mukavastikin; onhan meissä ihmisissä eroja - mutta silti väitän, että suurimmaksi osaksi ollaan tekemisissä näiden em. (aloitusviestissä mainittujen) ongelmien kanssa. Ihmiset ovat perin juurin inhimillisiä; saatetaan helposti olla katkeria, mustasukkaisia, kateellisia toisen onnesta - ja silti joudutaan olemaan (lapsen kautta) tekemisissä; mitä luulet miten tälläinen vaikuttaa siihen lapseen, joka on eräänlaisena välikapulana / heittopussina - pahimmassa tapauksessa kulkee kahden kodin väliä koko lapsuutensa? Onko vaikutus suotuisa?



Ap.