Lapsen päiväkerho ahdistaa...

Jos kerho on aloitettu ja lapsi siellä kuitenkin tuntuu viihtyvän alkuitkujen jälkeen niin eikö olisi johdonmukaista jatkaa kerhossa käymistä? Tuntuu ihan hullulta, että lapsi ei menisi kerhoon, koska hän ei enää halua... Tässä elämässä tulee jatkuvasti vastaan tilanteita, joissa lapsi on vastahakoinen. Mutta tarkoittaako se sitä, että lapsen pitäisi päättää itse mitä hän haluaa tehdä? Jos vanhemmat eivät ole johdonmukaisia, niin lapsi hämmentyy ja on turvaton. Ja näitä mussukoita on joka paikassa; lapsia, joilta kysellään mitä he haluaisivat tehdä, mitä he haluavat syödä tai mitä kaupasta ostetaan...



Jos lapsi ei selkeästi kärsi kerhossa käymisestä, niin kannattaa jatkaa kerhoilua. Aikuisen ei kannata lietsoa lapsen mahdollista pelkoa tai näyttää lapselle epäröivänsä onko kerhossa käyminen kivaa...

Alle 5-vuotias saa päättää tuollaisista, kerhoista ja harrastuksista. Nehän on vasta harjoittelua.

Jos kerhossa käymiselle ei ole muuta syytä, kuin että lapsesta se ehkä olisi mukavaa, saisi puuhata yhtä ja toista, olla toisten lasten kanssa ja viihtyä ja nyt kävikin niin, että lapsi ei siellä viihdy, eli se alkuperäinen tavoite ei täyty, niin miksi ihmeessä hampaat irvessä vaan on jatkettava? Luuletteko todella, että yhdestä vanhemman virhearvioinnista ja perääntymisestä lapsi menee pilalle? Se, miten asian kanssa peräännytään riippuu siitä, kuinka lapsi on alunperin kerhoon viety. Jos on yhdessä sovittu, haluaisitko mennä kerhoon - niin sitten voi puhua haluaisitko lopettaa kerhon. Ja sitten jos se lopetetaan, niin vanhempi ottaa vastuun, että sinne ei sitten enää voi mennä. Jos taas vanhempi vaan on ilmoittanut, että nyt menet päiväkerhoon, niin samantapainen ilmoitus riittää kolmevuotiaalle. Nyt kerhossa käynti loppuu. Lapsen kyselyihin ei tarvitse vastata muuta kuin, että se oli tällainen syyskerho, elo- ja syyskuun. Nyt marraskuussa meillä on puistoilua ohjelmassa. Kyllä vanhemman pitää toimia tilanteen mukaan ja ottamaan vastuu omista virheistään, eikä lämpimikseen kiduttaa lastaan. T. se sama kasvatustieteilijä

kerhossa ole kärsinyt, se on vain se menon hetki.



Ja oikeesti, oletkos koskaan notkunut koko talvea kotona kahden lapsen kanssa, niin että isommalla ei ole yhtään kavereita. Minä olen. Kyllä niitä kavereita silloin oikeesti ruvetaan välillä hakemaan vaikka hampaat irvessä, koska 3,5-vuotias tarvitsee oikeasti jo muutakin seuraa kuin sen pikkusisaruksen. Ja niitä kotona olevia isoja on nykyään tooosi harvassa, koska kaikki aloittaa päivähoidon aikaisin.