Lue keskustelun säännöt.
En usko terapiaan!
15.09.2007 |
Minulla on mennyt nyt muutama vuosi pienoista alamäkeä ja silloin noin neljä vuotta sitten kävin psykologilla muutaman kerran, sain masennuslääkkeet joita söin puoli vuotta. En huomannut mitään muutosta vaikka lääkkeitä vaihdettiinkin. En myöskään saanut mitään irti keskusteluista, jotka olivat ihan tyhjänpäiväisiä. Luulen että olen ihminen jonka vaan täytyy käsitellä asiat itse, siis etteivät kaikki edes ole sen tyyppisiä että saisivat ikinä mitään irti jostain terapiasta.
Kommentit (23)
tavallisilla lääkkeillä, se voi laukaista manian. Eli jos kärsii masennuskausiasta, masennuslääkkeet ei auta eikä terapia, kannattaa käydä vilkaisemassa sopisko itseen kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi 2.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VAstaus: ei mitenkään. Maa kiertää silti aurinkoa.
itse asiassa mietin joka kerta että se psykologi itse oli hoidon tarpeessa jos kuvitteli minun saavan jotain irti sen tyhjänpäiväisestä höpinästä. Istuin siinä ja mietin että jotkut sitten saavat rahansa tosi helpolla, pitämällä ihmisiä pöljänä. En ole omasta mielestäni masentunut, joku ikäkriisi ehkä kun neljäkymmentä lähestyy, sorruin vain itsekin hetkellisesti tuohon tämän päivän trendiin että kaikki mielentilat voidaan hoitaa.
Ei ne solmut lähde avautumaan heti.
Ensin pitää rakentaa se luottamus jotta pystyy avaamaan sisintään.
Ja ilman että avautuu niin hommasta ei tule mitään.
Mutta eipä kaikki sovi kaikille.
Pääasia että toipuisit.
puolestapuhuja, varsinkaan lapsuudenkelausterapian, mutta kyllä neljän käynnin jälkeen on melko säälittävää tehdä johtopäätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä terapia ole sitä, että terapeutti kertoo sinulle miten asiat ratkotaan. Hän ohjaa sinun aivojasi pois siitä kehästä, mihin ne ovat joutuneet ja terapoitavaa löytämään niihin rakentavia toimintatapoja.
Terapiamuotojakin on monenlaisia: psykoanalyysiä ja analyyttis-kognitiivista keskusteluterapiaa ja monia muita. Veikkaan, että sinun tapauksessasi käytiin vain muutama kartoituskeskustelu, jossa todettiin lääkityksen tarve. Minäkin kävin samat kartoitukset, jossa todettiin terapian ja lääkityksen tarve. Kaksi ja puoli vuotta kestäneen hoidon jälkeen olin sitten taas suurin piirtein tolpillani enkä enää hakenut toiminnallani hidasta itsemurhaa.
Jos ei halua voida paremmin, niin ei siihen pahaan oloon auta mikään terapia. Oma motivaatio on kaiken avain. Moni olettaa että terapeutti napsauttaa sormiaan ja taikaiskusta potilaan olo paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo joo, no itse olen nykyisin sitä mieltä, että vain sellaiset tavallista vähälahjaisemmat ihmiset voivat hyötyä tuollaisesta. Kyllä maalaisjärjellä voi selvittää paljon asioita, ja nämä tämmöiset alakulot ja laskukaudet vaan kuuluvat elämään.
Mutta että onneksi se sama äly auttaa myös selviytymään siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja miksi ei voi myöntää etteivät kaikki tarvitse jotain terapiaa?
Minusta ap:lla ei ole kauheasti edes sitä maalaisjärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin sitten ei ole edes maalaisjärkeä? Täällä taas ylipalkatut psykologit ja -atrit sun muut terapeutiy puolustelevat omaa olemassaoloaan. Kyllä normi-ihminen tulee toimen ilman teitäkin. Tästä jutusta tulee mieleen joku Woody Allen.
Koska SINÄ tulet toimeen mielestäsi ilman terapiaa niin siitä mielestäsi seuraa loogisena johtopäätöksenä, että kaikki jotka terapiaa tarvitsevat ovat vähän yksinkertaisia.
Joopa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiassa ei ole kyse siitä, että terapeutti antaa jotakin ja potilas saa. Terapiassa työn tekee aina potilas, ei terapeutti. Kaikki eivät pysty terapiaan, koska heitä puuttuu kyky analysoida omia tunteita, toimintaa ja arvoja. Terapiassa muutos tapahtuu nimenomaan sitä kautta, että potilas puhuessaan omasta tilanteestaan itse oivaltaa toimintansa syy-yhteyksiä. Vähitellen potilaan käsitys omasta itsestään muuttuu ja hän pystyy toimimaan eri tavalla kuin ennen. Terapeutti on ainoastaan kannustaja, valmentaja, kuuntelija. Työn tekee potilas.
Luulenpa, että ap ei ole edes ollut terapiassa, vaan vain jossakin keskusteluissa. Terapian aluksi tehdään aina sopimus, jossa määritellään terapian tavoittet, keinot ja aikataulu.
eiväthän psykologit ole lääkäreitä
Minulla menee hermot ihmisten kanssa, jotka tuputtavat terapiaa ainoana ratkaisuna kaikkiin ongelmiin. Miten ihmisen maailma voi olla niin pieni, että se pyörii tunteiden vatvomisen ympärillä?
Ja vatvominen on loputonta, aivan loputonta, mutta sen mielekkyyttä ei kyseenalaisteta missään vaiheessa. Sanotaan vain, että asioiden "työstäminen" kestää usein pitkään. Miten pitkään pitää vatvoa? Vuosia, jopa vuosikymmeniä! Mikä tahansa muu toiminta lopetettaisiin tuloksettomana jo kauan ennen kuin on ehtinyt kukua vuosia, mutta terapiahullussa kulttuurissa ihmisen psyyke on mystifioitu niin suunnattomaksi, että sitä pitää muka "työstää" loputtomasti.
Varmaan yksi käytetyimmistä sanoista terapiakulttuurissa tuo "työstäminen". Mitähän sekin on? Merkitys jää aina hieman hämäräksi, tulkinnanvaraiseksi, niin kuin sanojen merkitykset uskonnollisessa retoriikassa.
Itse pidin terapiaa silmiä avaavana kokemuksena. Aluksi olin toki epäluuloinen kuten kuka tahansa. Ehkä kohdalleni sattui vain ammattitaitoinen ihminen, joka osasi avata oikeita puheen aiheita. Olihan se suuresti turhan päiväistä höpötystä, mutta vasta lopetettuani ymmärsin kuinka avuliasta pelkkä 'niitä, näitä' jutustelu oli, yleensä kun en tykkää purkaa murheitani muitten niskoille (uskon, että niitä muillakin on ihan omasta takaa). Eihän se kaikille sovi ja jos ei tunnu hyvältä niin ei sitä kai väkisin täydy yrittää. Enkä usko, että pelkkä lääkitys kenenkään (psyykkisiä)ongelmia ratkaisee, oli mikä lääkitys tahansa, saataisi jopa lisätä ahdistusta ym. Pointtina siis tosiaan oli, että ei terapia turhaa ole vaikkei se kaikille sovikkaan :)
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 20:19"]
Minulla menee hermot ihmisten kanssa, jotka tuputtavat terapiaa ainoana ratkaisuna kaikkiin ongelmiin. Miten ihmisen maailma voi olla niin pieni, että se pyörii tunteiden vatvomisen ympärillä?
Ja vatvominen on loputonta, aivan loputonta, mutta sen mielekkyyttä ei kyseenalaisteta missään vaiheessa. Sanotaan vain, että asioiden "työstäminen" kestää usein pitkään. Miten pitkään pitää vatvoa? Vuosia, jopa vuosikymmeniä! Mikä tahansa muu toiminta lopetettaisiin tuloksettomana jo kauan ennen kuin on ehtinyt kukua vuosia, mutta terapiahullussa kulttuurissa ihmisen psyyke on mystifioitu niin suunnattomaksi, että sitä pitää muka "työstää" loputtomasti.
Varmaan yksi käytetyimmistä sanoista terapiakulttuurissa tuo "työstäminen". Mitähän sekin on? Merkitys jää aina hieman hämäräksi, tulkinnanvaraiseksi, niin kuin sanojen merkitykset uskonnollisessa retoriikassa.
[/quote]Kaivoit esiin kuusi vuotta vanhan ketjun päästäksesi raivoamaan tällaisesta asiasta. Olet ihan hiilenä, mutta et kerro miksi. Ilmeisesti sinulle on suositeltu terapiaa? Ehkäpä voisit miettiä, miksi asia on sinulle noin hirveän kipeä.
Kaikkiin mielen ongelmiin ei edes auta terapia kuin tukevana hoitomuotona, esim. bipolaareilla.