Eläisitkö mieluummin myrskyisän riepottelevassa suhteessa sen oikean, sielunkumppanisi kanssa vai

sielunkumppanuudelle. On erilaisia ihmisiä, erilaisia suhteita, erilaisia tilanteita. Vaikka halauisitkin mielelläsi kertoa miten asiat muissa suhteissa on, et siihen pysty. Paras keskittyä siis omien suhteitesi analysointiin.

Sielunkumppanuus sen myrskyisän kanssa ei kuitenkaan ole sitä oikeaa sielunkumppanuutta.

Todellinen sielunkumppanuus on sitä, ettei sitä tunnetta tarvi hakea minkään myrskyjen kautta. Se onni on olemassa koko ajan, ja energia voidaan käyttää elämiseen, eikä sitä tarvi tuhlata myrskyihin.

Mutta kyllä minä tiedän, että moni siihen lankaan menee.

Kun läheisriippuvainen kohtaa narsistin, niin eikös siinä sielunkumppanuus ole valmis.

Mä olin vuosi rakastunut mieheen, tunne oli ihan käsittämättömän voimakas. Meillä ei tosin ollut mitään järkevää puhuttavaa, elämän arvotkin ihan erilaiset. Ainut mikä yhdisti oli intohimo matkailuun. Silti välillämme oli voimakas palo. Kunnon myrskyä ja vuoristorataa oli koko suhteemme.



No eihän sellainen suhde kestä... eikä kestänytkään.



Sitten tapasin nykyisen mieheni. Välillämme oli alusta asti sielunkumppanuus: voitiin puhua mistä vaan, ymmärrettiin heti toisiamme. Välillämme oli ihana " kotoisa olo" ja rauhan tunne heti alusta lähtien. Ei tarvitse olla kuin oma itse. En ikinä vaihtaisi nykyistä miestäni exääni, vaikka polte olikin suurempi. Minusta tämä on sitä aitoa sielunkumppanuutta eikä se myrskyisä tunnevuoristorata-meininki.

Ja tunteet oli niin voimakkaita, ettei sellaisia tehoja ole nähty enää vuosikymmeneen. Mutta siitä nuoruuden vimmasta kuuluukin kasvaa aikuiseksi, ja se taphatuu, kun työstää omia arvojaan ja itseään. Aikuisena kykenee syviin ja pitkäkestoisiin tunteisiin, joiden olemassaolosta silloin nuorena ei vielä tiennyt mitään.



Minun silmääni nuo kokemukset näyttävät lähinnä keskenkasvuisten intoilulta. Kun ei malteta edes työstää edellistä suhdetta loppuun ennen kuin hypätään seuraavaan. Se ei ole minun käsitykseni aikuisen ihmisen toiminnasta.

En valitisisi myrskyisää suhdetta, kerran olen sellaisessa ollut, se vie kaikki voimat, itsetunnon ja energian.



Valitsin rauhallisen, tasapainoisen suhteen, varsinkin kun hain itselleni kumppania JA lapsilleni isää. ja olen onnellinen. Olo on tasapainoinen ja tyyni, kun voi luottaa toiseen. Kumppani on mukana arjessa :)

Miten siinä saavutetaan keskinäinen luotamus? Ja miten myrskyisä on eri asia kuin arvaamattomuus?

Kovin mustavalkoisesti moni teistä ajattelee...

Sinussa se on pysynyt kasvatuksen avulla kurissa eikä sinusta ole tullut narsisti, sielunkumppaniasi taas ei ole kasvatus auttanut suitsimaan luontaisia taipumuksiaan. Sanotaan että 1 % ihmisistä syntyy psykopaattisten taipumusten kanssa, ne säilyvät, koska ne edistävät ihmislajin säilymistä kriisitilateissa. Pitää olla ihmisä, jotka pystyvät toimimaan kylmän harkitusti, syyllisyyttä ja katumusta tuntematta.



Psykopatia-sanaa ei nykyään juuri käytetä virallisissa yhteyksissä, nykyään suositaan sanaa narsismi. Narsismia on kuitenkin monta " vaikeusastetta" ja sen äärimmäinen muoto on psykopatia.

Joo, luin täältä av:lta linkin kerran ja kävin lukemassa narstistien uhrien tuki -sivuja. Ja olen ollut aika vakuuttunut, että sielunkumppanini on narsisti. Ja välillä miettinyt, että olenko minä se narsisti vai kuka. Mutta tullut siihen tulokseen, että kyllä se mies oli narsisti ja minä läheisriippuvainen - avot mikä suhde. Samaa perimää varmasti meille kasautunut.



Meillä ne samankaltaisuudet joihin toisiamme lietsoimme, eivät olleet pahojen henkien riivaamista tms niin kuin jollain muulla ketjussa. Vaan ihan vaan sitä, että olemme molemmat tosi neuroottisia monissa asioissa. Minä olin joten kuten päässyt siihen tilanteeseen, että elämästä saa ja pitää myös nauttia ja kerran viikossa voi pitää liikuntaneuroosista lepopäivän ja pystyin syömään pitsaa ja metvursti-pikkelsi-leivän, ihan tosta vaan kun maistuvat hyvältä. Niin pianhan se taas meni siihen, että lepopäivä tulee pidettyä kerran kahdessa kuussa. Plus syömishäiriöitä, ahdistusta, unilääkkeiden käyttöä ja sellaista kaikkea, että ymmärtää, että elämä menee nyt aivan raiteiltaan ja maaniseksi. Mä olen ainoastaan maaninen, kuitenkin elämä mallillaan ja hallinnassa, sillä että kanavoin loputtoman energiani hyödylliseen päämäärätietoiseen toimintaan. Hän enempi maanis-depressiivinen, ilman aikomustakaan yrittää hallita liikuntaneuroosia ja ortoreksiaa ja tulla joskus oikeesti onnelliseksi. Siis ilman mitään oikeita diagnooseja ja tauteja, jos voi käyttää noita termejä luonteenpiirteistä.