Harmittaa niin, ettei meillä ole ketään lastenvahtia emmekä pääse ikinä mihinkään :(
Ja nyt vielä olisi tarjoutunut huippu juttu ja olisi ollut niin kiva lähteä, mutta ei :(
Kunhan vaan valitan, älkää välittäkö.
Kommentit (83)
ja ei, meillä ei todellakaan ole sellaisia naapureita tai kavereita tai kissankaimoja joita voisi pyytää. Ei vaan ole.
Muutaman vuoden tuskailun jälkeen hommasin maksullisen hoitajan - nyt pääsen menemään ja mielestäni mielenterveyteni on sen arvoinen (vaikka tämä rahan meno tietää kaurapuuron syöntiä joka päivälle)
sitten tajusin, etten voikkaan päästää häntä meidän pommin jäljiltä olevaan kämppään. Juoruaa vielä millaista meillä on. Eli jos haluaisin mennä jonnekin, ensin pitäisi tehdä suursiivous ja sitten laittaa kaikki iltaruuat lapsille jne. Helpompaa olla vaan kotona.
kysykää MLL:lta tai seurakunnista. Voitte myös jättää ilmoituksia kauppoihin tms.
Tosin on ihan pakko sanoa, että ihan ilmaiseksi en kuitenkaan hoitaisi, sillä ovathan nämä vapaapäivät aika mukava viettää ihan oman perheen kesken, mutta silloin tällöin voisin hyvinkin hoitaa. Omassa kodissani tosin.
Tai riippuu tietysti kuinka kauan aikoo olla pois mutta vaikka esim. yhdeltä illalta 4 tunnin hoito maksaisi vajaa 30 euroa ja ei se nyt kamalasti ole. Jos joku naapurin tyttö katsoisi lapsia yhden illan niin kai sillekin nyt joku 20 euroa pitäisi heittää? En minä ainakaan oleta että kukaan ilmaiseksi meidän lapsia vahtisi, siis joku ulkopuolinen kun ei meilläkään sukulaisia ole.
paras ystäväni
ex-mieheni ex-vaimo
naapurin 17v
tutun tuttu 18v
perhepäivähoitajan tyttö 25 v
ja tietysti kummit
Olis vähän enemmän sukua. saattais suvustakin löytyä lapsen vahteja.
Meille kyllä löytyy viikolopuiksi lapsenvahteja, mut pidemmäksi aikaa olis kinkkisempi juttu.
Meillä on neljä lasta. Siskoni on ollut miehensä kanssa hoitamassa.
Miehen sisko on ollut silloin tällöin.
toiseen mummolaan saamme hoitoon.
Miehen veljen perheeseen on saatu ainakin osa hoitoon,
Miehen veljen vaimon sisko on ollut kaverinsa kanssa ja taas heidän kavereita on ollut.
Joskus viedään kahteen paikkaa lapset jos lähdetään.
Kun itse pääsee lähtemään niin mielellään myös vastapalveluksena hoitaa muiden lapsia.
Tuntuu niin uskomattomalta että jollakin ei ole ketään joka vois hoitaa.
onglema on siinä, että haluan tutun hoitajan, en mitään mll:n tuntematonta hoitajaa. Eikä heitä päiviksi voi kotiin ottaa, mun ongelma ainakin on just se, että ei ole hoitajaa, joka voisi tulla, että pääsisi miehen kanssa kahdestaan jonnekin pienelle lomalle, käymään vaikka pari päivää Roomassa tms. Kyllä mä jossain kampaajalla tms. pääsen käymään, se ei ole ongelma. Mä voisin maksaa jostain parista päivästä useita satoja euroja, jos vaan olisi joku tuttu hoitaja.
oikeestiko teillä ei ole ketään ystävää eikä sukulaista eikä naapuria. Omituinen tilanne kyllä.
pyydä vaikka jotain MLL:sta aina silloin tällöin pariksi tunniksi (kampaaja, illanvietto yms), eipä ole enää kauaa tuntematon. Ja jos osoittautuu hyväksi ja luotettavaksi, voit pyytää joskus viikonlopuksi hoitamaan jos haluatte reissuun.
Rahaa kyllä olisi maksaa hoitajalle jos pääsisimme vaikka viikonlopuksi jonnekin kaupunkilomalle mutta en minäkään tänne mitään ihan vierasta tahdo. Kavereilla on kaikilla omat lapset ja omat perheet eikä sukua ole. Mutta kaipa me tästä joskus vielä jonnekin päästään, kunhan lapset kasvaa.
MLL:stäkin saat vakihoitajan jos hyvin käy. Voit myös hakea sellaista vaikka laittamalla ilmoituksen kaupan ilmoitustaululle tai työkkäriin. Ehkäpä alan oppilaitoksiin (lähihoitajat yms).
Mutta ilmaiseksi kukaan ei kyllä ala sun lapsiasi hoitamaan sillä aikaa kun käyt miehen kanssa Roomassa.
Vierailija:
onglema on siinä, että haluan tutun hoitajan, en mitään mll:n tuntematonta hoitajaa. Eikä heitä päiviksi voi kotiin ottaa, mun ongelma ainakin on just se, että ei ole hoitajaa, joka voisi tulla, että pääsisi miehen kanssa kahdestaan jonnekin pienelle lomalle, käymään vaikka pari päivää Roomassa tms. Kyllä mä jossain kampaajalla tms. pääsen käymään, se ei ole ongelma. Mä voisin maksaa jostain parista päivästä useita satoja euroja, jos vaan olisi joku tuttu hoitaja.
Vai oletatko vaan, että kukaan ei kuitenkaan voi koskaan ottaa lapsiasi hoitoon?
Vierailija:
onglema on siinä, että haluan tutun hoitajan, en mitään mll:n tuntematonta hoitajaa. Eikä heitä päiviksi voi kotiin ottaa, mun ongelma ainakin on just se, että ei ole hoitajaa, joka voisi tulla, että pääsisi miehen kanssa kahdestaan jonnekin pienelle lomalle, käymään vaikka pari päivää Roomassa tms. Kyllä mä jossain kampaajalla tms. pääsen käymään, se ei ole ongelma. Mä voisin maksaa jostain parista päivästä useita satoja euroja, jos vaan olisi joku tuttu hoitaja.
Ja sitten huomasin, että siinähän meillä on valmiiksi tuttu ihminen, jonka lapsetkin jo tuntee, joka varmasti mielellään tekisi muitakin hommia meillä kuin siivoaisi. Niinpä mä palkkasin hänet nyt päästämään mut kerran viikossa lenkille yksin. Leikkii sillä aikaa lasten kanssa, laittaa lelut järjestykseen ja tekee meille ruuan valmiiksi. Tosi ihanaa. Maksaa 20 euroa tunnilta, ja on ihan sen arvoinen, koska on osaava, järkevä ja mun luottamuksen voittanut ihminen.
ei kai sen hoitajan tarvitse kotiin tulla?
Luulis että jokaisella olis jotakin sukua...
Te muutkin joilla ei ole mukamas ketään hoitajaa, niin mitä te yleensäkin teette aina. Käykö teillä vieraita, käyttekö itse kylässä? lapsen kummit, mummot jne...
Kyllähän nyt jostais lapselle hoitopaikka löytyy...
Vierailija:
onglema on siinä, että haluan tutun hoitajan, en mitään mll:n tuntematonta hoitajaa. Eikä heitä päiviksi voi kotiin ottaa, mun ongelma ainakin on just se, että ei ole hoitajaa, joka voisi tulla, että pääsisi miehen kanssa kahdestaan jonnekin pienelle lomalle, käymään vaikka pari päivää Roomassa tms. Kyllä mä jossain kampaajalla tms. pääsen käymään, se ei ole ongelma. Mä voisin maksaa jostain parista päivästä useita satoja euroja, jos vaan olisi joku tuttu hoitaja.
eli joku sukulainen, kaveri tms. En halua tuntematonta hoitajaa, en vaan halua. Lasten kanssa reissataankin monta kertaa vuodessa ulkomailla, mutta kun joskus pääsisi miehen kanssa kahdestaan vaikka sinne Roomaan... 16
Kaikki ei vaan saa kasattua suvustaan tukiverkkoa.