Lue keskustelun säännöt.
miten jaksaa arjessa?
22.10.2008 |
Ongelmahan on tietenkin minä itse, oma jaksamattomuuteni ja väsynyt asenne koko elämään. Olen perfektionisti ja kun en kykene tätä arkeani omien kriteerieni mukaan pyörittämään, koen huonommuutta asiasta.
En tajua miten jotkut teistä jaksaa lasten hoidon lisäksi laittaa ruokaa, sisustaa, leipoa, siivota jopa lemmikkejä (useampia) pitää.
Itsellä jo rutiinit vievät ajan ja voiman, harvoin muuten täällä netissä ehdin olemaan.
Ihmettelen, miten oma äitinikin on jaksanut, leipoa säännöllisesti, on ollut joka vuodenajalle omat verhotkin jne. Itsellä on verhot aina ne samat...joko ei jaksa uusia, ja kun jaksais ei oo rahaa tai ei löydä mieluisia huoh.... vihaan itseäni kun olen niin saamaton. Meillä mieskään ei ole kiinnostunut sisustamaan, alkaa jo nolottamaan, esim. kun ollaan tässä asunnossa asuttu jo kolme vuotta ja seinät ovat yhä paljaat...
ja millä aikaa te siivootte ne kaapit ja laatikot, jos aika on kortilla joka viikkoiseen arkisiivoukseenkin? Itsellä kolme pientä lasta ja mies, joiden jälkiä saa korjata herkiämättä. Kai se pitäs rimaa vaan laskea itselle, se ei vaan ole niin helppoa. :(
Jospa täällä olisi joku joka ymmärtää, mitä tarkoitan.
Kommentit (50)
arvosta ainakin itseäsi- kirjoitusten perusteella olet sydämellinen ja viisas ihhminen:)
Ja pakko sanoe, että kun on ylimääräsitä rahaa, monet asiat on niin paljon helpommin järjestettävissä kuin penninvenytyksellä. Tuo ihan eri lailla väljyyttä elämään kun ei tarvii miettiä raha-asioita. Ja veikkaan et se on monen super-ihmisen yksi taustatekijä.
Mun mielestä tärkein jaksamisen tekijä on se, että osaa nauttia pienistä hetkistä ja tunnelmasta- ja sehän ei maksa mitään. Silloin voi hyväksyä myös väsymyksen ja surun ja alavireisyyden osaksi elämää- ja silloinhan kannattaa yrittää levätä, kääntyäkin sisäänpäin ja antaa asioiden kypsä ja sitten kun on taas voimissaan jaksaa tehdä.
Mä luulen myös että todella monet esittävät parempaa kuin ovatkaan. On lähes mahdotonta olla kiireetön, läsnäoleva äiti, jos koko ajan jynssää ja järjestää ja sisustaa. Lasten hoitaminen ei vielä tarkoita lapsille hyvää elämää- he tarvitsevat kiireetöntä, luovaa yhdessäoloa, eikä neuroottisesti paahtavaa äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
19, minä sain äidiltäni jämptisti ruutuvihkoon kirjattuna ylös
kaikki ne puutteet ja viat ja laiminlyönnit, joita meidän huushollinpidossamme ja lastenkasvatuksessamme on.
Että ei me tyttäret aina niitä ainoita olla, jotka tekee vertailuja...
Mua ihan naurattaa, että ei voi oikeesti tuollaista äitiä olla!
Mutta ei varmasti sua naurattanut, kun sen ruutuvihkon sait...
Pikkuhiljaa tekeminen on avainsana. Mä olen opetellut myös noin, joka kerta kun siivoaa ei tarvitse tehdä mitään jättiurakkaa, vaan vaikka just pesee yhden ikkunan kerrallaan niin ei väsähdä. Jos tänään imuroi, huomenna voi vaikka pyyhkiä lattiat. Ja pitää opetella sietämään keskeneräisyyttä!
kiitos 19 tsemppauksesta. Tuohon minäkin haluan pyrkiä. Pitää tutustua itsekin noihin sivuihin. Totta ettei kukaan pakota, mutta kun päässä on iskostettuna juuri se mitä kuuluisi tehdä milloinkin. Siitä pitää ruveta tietoiseti pääsemään eroon että jaksaa tämän arjen ja osaisi siitä iloitakin.
Halaus ja suuri kiitos teille kaikille. Ihana huomata, että myös tälleen anonyymisti saa tukea, ja ennenkaikkea aitoa sellaista. Teillä on mielestäni sydän paikallaan :D
t. jo valoa tunnelin päässä näkevä ap
Ja vahva tukiverkko on toinen mikä auttaa. Jos isovanhemmat käy viikottain jeesailemassa siivouksissa ja ottaa lapsia mielellään hoitoon ja usein, niin lähtökohdat on aivan toiset kuin äidillä, joka hoitaa kaiken yksin ja jonka mieskin on paljon töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta oikeesti kun mietin elämää kaksi vuotta taaksepäin, kun omat lapset oli tuon ikäisiä kuin ap:llä nyt, niin jo suihkussa käyminen oli saavutus ja joku imuroiminen olisi ollut aivan ylisuoritus.
Meillä vauva herätti 5 kertaa yössä ja isommalla oli tiukka uhma, ja siinä tolkuttomassa väsymyksessä ei asioista tullut kerta kaikkiaan mitään. Silloin en edes haaveillut, että leipoisin jotain tai että saisin imuroitua. Ruuaksikin oli välillä jäistä lihapiirakkaa, että 'laita mikroon siitä'.
Nyt saan nukkua yöllä niin paljon kuin haluan, leipominen ja siivoaminen on kivaa ja niille on ihan hyvin aikaa. Lihapiirakkaa ei olla syöty ainakaan puoleen vuoteen, jne.
Elämä vaan on ihan tavattoman helppoa, kun ei oo vauvaa talossa.
kun täältä saa tukea ja rohkaisua silloin, kun itse ei tahdo enää jaksaa ajatella positiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vakavasti epäillyt keskivertoäitien mielenterveyttä-niin käsittämättömiä kommentteja täällä on. Ehkäpä jotkut ovat menneet itseensä ja huomanneet, että toisia voi kohdella myös hyvin- jaksaa itsekin paremmin. kumpa tämä suunta jatkuis:)
Olen usein pinna kireällä ja stressin pauloissa kotihommien suhteen. Nelikuinen vauva herättää usein yöllä ja kolmevuotias ei anna päivällä hetken rauhaa, vaan on kintereillä kitisten "äiti, äiti" ja kyselee kaikkea lakkaamatta. Koko ajan keräilen, pyykkään ja järjestelen, mutta silti kämppä on välillä kuin myrskyn jäljiltä. Pyykkiä roikkuu naruilla, kun en ehdi silittää niitä kaappiin. Esikoinen silppuaa paperia ja levittää kaikki lelut pitkiinsä. Ruuan saan yleensä laitettua ja se on ihan mukavaa, mutta kaikki muu on ekstraa.
Täydellisen siivouksen niin, että olen vienyt matot ulos, olen tehnyt tasan kahdesti heinäkuun jälkeen. Päivässä pystyn tekemään ehkä yhden ekstrahomman, kuten maksamaan laskut. En tosiaan tajua, mitä teen väärin? En kuitenkaan löhöä täällä vaan koko ajan touhuan jotain, ilmeisesti olen vain tehoton?? Ja lapsia on vain kaksi! Jos käy niin onnellisesti, että lapset nukkuvat yhtä aikaa, teen töitä tai sitten vain jonain päivänä otan tunnin itselleni. Tänään nukuin kuin viime yö meni niin huonosti. Harrasteena olleet avoimen yliopiston opinnot hylkäsin jo alkuunsa, en kertakaikkiaan löydä niille aikaa. Käyn pari kertaa viikossa jumpassa, ja silloinkin vauva saattaa huutaa punaisena kotona. Miten te teette sen, te jotka opiskelette, teette töitä, hoidatte lapset kotona? En voi kuin ihailla.
T. Yksi saamaton mamma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kolme lasta haitarilla 0-4v ja tätä ketjua lukiessa olen alkanut tuntea itseni ihan kelpo äidiksi.
"Puhdas koti on hukkaan heitetyn elämän merkki."
Elän myös sen mukaan! Meillä on toki siistiä, mutta kaappeihin ei parane tuijotella. En yhtään stressaa, jos roskiskaappi on sotkuinen, siivoan sen sitten kun ehdin.
Kannattaa sitten vaikka vaihtaa asuntoa välillä, niin tulee ne kaapitkin siivottua. Tärkeintä arjessa on se, että perhe saa ruokaa (teen paljon keittoja ja laatikoita), kaikilla on puhtaat vaatteet (hyvä pesukone ja kuivausrumpu) ja että voimme illan päätteeksi koko perhe rymytä yhdessä sohvalla ja katsoa vaikka Simpsonit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lukenut.. Mutta tunnostais et ajattelet liikaa sitä mihin muut pystyy.. Itsellä vähän sama ongelma, kun tuntuu et anoppi on niin hyvin hoitanut aina kaiken.. Siis oikeasti hyvin, ei se sitä kehuskele, sekin tekee siitä niin pirun täydellisen=D Pitäis vaan ajatella et itse hoitaa asiat niin hyvin kuin pystyy, mutta samalla ottaa rennosti. Pitää myös ajatella itsessä on joitain parempia puolia kuin "super" äideissä.. Kaikissahan on ne omat hyvät ja huonot puolet. Jos tosissaan haluaa lapset ja kodin hoitaa hyvin niin varmasti ei mikään kovin pahasti voi mennä pieleen..
[iettä voimme illan päätteeksi koko perhe rymytä yhdessä sohvalla ja katsoa vaikka Simpsonit.
[/quote]
Eilen just meidän 4-vuotias huomasi simpsonit, kun selasin kanavia, ja halusi katsoa sitä. Ajattelin, että katsellaan sitten niitä hahmoja hetki. Siinä se simpsonin poika antoi ensin pyllynsä herroille ruoskittavaksi ja siihen päälle näytti niille herroille paljasta persettä.
Olis senkin hetken mun mielestä meidän perhe voinut käyttää paremmin - vaikka siivoaminen olis päihittänyt tuon pyllistelyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon takia muutin aikoinani ulkomaille, en voinut kuvitellakaan, että jäisin tuohon oravanpyörään Suomeen. Nyt asun perheineni ulkomailla ja mitään tuollaista tuskaista arkea ei meillä ole. Tiivistettynä suunnilleen näin:
- ei tarvitse koskaan siivota sillä meillä on oma kotiapulainen ja siivooja
- aikaa jää ihan eri tavalla perheelle
- lapset käyvät laadukasta koulua, sellaista mihin eivät olisi koskaan Suomessa voineet mennä, Suomessahan kouluissa oppilaat tasapäistetään heti ensimmäiseltä luokalta lähtien
- harrastusmahdollisuudet aivan eri luokkaa kuin Suomessa
- jaksaa sisustaakin kotia kun on hieno koti, jota ei tarvitse itse siivota
- palkat niin paljon parempia kuin Suomessa, hyvin jää rahaa käydä vaikka joka päivä ravintolassa syömässä
Luultavasti kärsisin tuota samaa masennusta kuin apkin, mutta kiitos ulkomaanmuuton, elämänlaatuni on huomattavasti parempi! Suosittelen kaikille!
Itse olen myös asunut ulkomailla Saksassa, ja kyllä siellä ainakin se elämä ihan samanlaista arkea on kuin täälläkin. Vain tuttavapiiri pitää luoda alusta ja suvun läsnäoloa ja apua ei ole.
ja viihdymme koko perhe mainiosta :) Takaisin Suomeen tulemme tuskin koskaan pysyvästi. Ei vain jaksa sitä meininkiä ja sitä säätä. Masentava yhtälö. Mutta täällä meillä on loistava elintaso ja ennen kaikkea elämisen laatu.
Jos nyt jotain huolettaa, niin kanava kyllä vaihtuu meilläkin, jos ohjelma ei ole sopivaa lapsille. Pääasiana meillä kuitenkin pidetään, että olemme yhdessä, lapset sylissä tai kainalossa, eikä sekaisesta keittiöstä välitetä. Sen ehtii siivota myöhemminkin.
En itsekään jaksanut enkä ehtinyt tekemään juuri mitään silloin kun kuopus oli pieni ja esikoinen pahassa uhmaiässä. Mutta jos yhtään lohduttaa niin voin sanoa että kyllä se aikanaan helpottaa. Meillä nyt lapset 2 ja 5v ja hyvin ehdin tekemään kaiken minkä tahdonkin vaikka mies on ollut tämän vuoden ulkomailla töissä eli olen käytännössö yh ja käyn töissä. Silti jaksan pitää kodin siistinä ja tehdä ruokaa ja sisustaa (suuri intohimo), vasta muutama päivä sitten revin yhdestä huoneesta tapetit ja nyt pitäs alkaa maalaus puuhiin.
Kyllä se siitä, usko pois.
Samoja fiiliksiä mullakin oli pari vuotta sitten,kun kuopus oli vauva.Meillä kolme lasta,vanhin on ekaluokalla.Nyt olen palannut osittain työelämään ja energiaa riittää eritavalla kotiin ja kodinhoitoon, mitä silloin kun olin kotona. Sulla pitäis olla jokin oma juttu, mihin voisit välillä uppoutua. Kuopuksen syntymän jälkeen oli synkkä syksy,kärsin jonkinasteisesta masennuksesta. Sitten löysin käsityöt, siitä tuli intohimoinen harrastukseni ja sain välillä ajatukset pois kotihommista.Sieltä suosta noustiin sitten pikkuhiljaa. Tsemppiä sinulle!
Mulla se on ruuanlaitto. Jostain syystä en oo ikinä oppinut pitämään ruuanlaitosta. Kausittain se on ihan jees, ja joskus innostun kokeilemaan uusia ruokia. Mutta suurimman osan aikaa ruuanlaitto on musta tympein kotityö. Ja samaan aikaan meidän perhe syö kaikki ateriat kotona, kun täällä maatilalla ei oo mitään työpaikkaruokalaa. Joten sitä tympeää työtä vielä joutuu tekemään varsin paljon.
Ruuanlaitto syö mun energiaa, ja siksi yritän luistaa siitä hommasta niin paljon kuin ehdin. Mies laittaa joskus ison satsin makaronilaatikkoa tai keittoa, joista riittää monelle aterialle. Syödään kaupan valmista pyttipannua, ja aina kun ollaan jossain ihmisten ilmoilla liikenteessä, niin syödään ulkona, ettei tarvi ruokaa laittaa. Mutta ruuanlaiton vähentäminen oli mulle ajatuksissa vaikeaa, koska ajattelin, että mun pitää tarjota perheellä hyvää kotiruokaa. Tokihan se olis ihan kiva, mutta ei ruuanlaittokaan - niin tärkeää kuin se onkin - saa olla koko elämä.
Näin mulla jää paljon enemmän energiaa kaikkeen muuhun järjestelyyn, siivoiluun, vaatehuoltoon ym, jotka on alkaneet tuntua ihan kivoiltakin hommilta, kun ruuanlaitto ei vie kaikkea aikaa ja energiaa.