Huhtisten -05 SYYSKUU

Heipsulivei pitkästä aikaa. Ihanan paljon juttuja :-)

Lukemassa olen käynyt mutta oma kirjuuttelu jäänyt :-( Ei vaan päivisin ehdi ja illalla en JAKSA. Mä olen aivan kertakaikkiaan tasasen raha kello 22 :-O Jeps se siitä omasta ajasta ;-)

Työssä viihdyn edelleen paremmin kuin hyvin ja lapsienkin elämä on tasoittunut.



Elmo kanssa oireilee kovasti uhmansa kanssa ja esim eilen vietimme tälläisen iki-ihanan " mene uhmiksen kanssa kauppaan" -hetken. Elmo sai ottaa pikkukärryt (joilla todellakin osaa kulkea ja käyttäytyä kaupassa), mutta eilenpä hän päätti juosta kärryjen kanssa karkuun ja samalla ajaa muutaman tädin jaloille :-( Kaikkea piti hyllyistä saada......ei niin väliä onko sillä käyttöä tai tykkääkö Elmo siitä ( kuten mustat oliivit purkista).Lopputulos = äiti työntää alamittaista kärryä yhdellä kädellä ja roikottaa kainalossa naama punaisena huutavaa hippusta, joka samalla yrittää nipistää äitiä kädestä minkä jaksaa. Jep jep, ihanaa.......:-)



Mies on ollut keskiviikosta lähtien kalastamassa ja metsästämässä Lieksassa, joten vietän täällä yh-arkea. Esikoinen on kyllä ihan huipputyyppi (poika 9½vee). Auttaa kaikessa mitä pyytää ja on muutenkin tosi ihana. Anoppi myös auttelee paljon, joten en voi valittaa :-)

Keskimmäinen potee jonkinasteista pieni/suuri mies kriisiä ja hän puolestaan on aika mahdoton. On myöskin selkeästi eniten isin poika, joten ottaa isin poissa olo koville. Ei ole muuten mies ikinä ennen ollut 5 päivää poissa sitten esikoisen syntymän.

Eilen kun otettiin yhteen keskimmäisen kanssa, niin hän totesi minulle : " äiti mä yritän saada sitä kiukkua aisoihin, mutta kun se vaan tulee.....etkö sä äiti tajua, mä synnyin tälläiseksi" .....jep jep :-)



Vai että vauvakuumeilua ;-) Ei kun onnea YRITYKSEEN. Meillä kukaan ei kai pahemmin ihmetellyt että halusimme kolmannen, mutta sehän selittyykin sillä, että ei ole sitä TYTTÖÄ :-)

Mulla on tällä hetkellä aika varma olo, että meidän lapsiluku on tässä. Jotenkin vaan tuntuu, että näissä kolmessa persoonassa ja tempperamentissa on ihan tarpeeksi hommia, että saisi annettua jokaiselle jotakin.



Talvivaatekoko. Elmon vaatekoko on tällä hetkellä 98cm ja kengänkoko 26. Talvihaalari on ihan ehdoton juttu. Elmo on sellainen menijä, että 2-osaisella puvulla ei mennä kuin korkeintaan kauppaan :-)



Hauskaa syksyä niin vanhat kuin uudet palstalaiset ja pitäkäähän palsta pystyssä. Piristää aina arkea kun ehtii lukea teidän juttuja :-)

Tuure vielä nukkuu ja Laura katselee pikkukakkosta, joten yritän kirjoittaa pienet terveiset täältä meiltä!



Hippuset taitaa todella olla uhmaiässä.. Lauran kanssa tulee väännettyä ja tahkottua joskus aamusta iltaan, ja se kyllä uuvuttaa paljon enemmän kuin mitä olisin voinut etukäteen kuvitella! Luulin, että pystyisin olemaan niissä tilanteissa Aikuinen ja Tyyni, ja hoitamaan homman Johdonmukaisesti ja Rauhallisesti Kotiin uhmailusta huolimatta. Mutta mutta... Kyllä mulla meinaa pinna palaa melkein joka päivä. Me ollaankin Lauran kanssa keskusteltu aika paljon siitä, miten kaikkia joskus harmittaa ja suututtaa, että se on ok jne jne.



Viime yönä oli kyllä aika liikuttavaa, kun Laura huusi unissaan ja itkunsekaisesti: " Eieieiei, MINÄ ITE, ITE ITE ITE!!!"



Ei antanut edes silitellä takaisin uneen, vaan riehui siinä hetken peittonsa kanssa ja nukahti sitten itsekseen.



Talvivaatteista: Löysin Lauralle huuto.netistä sekä haalarin että kaksiosaisen puvun (92cm) yhteensä 24 eurolla! Kengät, hatut, rukkaset jne on vielä työn alla.



Ihanaa kun on vielä viikonloppua jäljellä. Mä olen kyllä aika väsynyt, vaikka saankin yöllä nukkua ihan ok ja vauvakin on nykyisin oikein leppoisa ja tyytyväinen pallero (nyt 4,5kk). Mulle tämä toisen lapsen syntymä on ollut ehkä vieläkin suurempi mullistus kuin ensimmäisen (tai ainakin ihan erilainen), ja kahden lapsen äitiys tuntuu kyllä upealta mutta tosi haastavalta. Oman lapsuuden asiat ovat tulleet mieleen entistä enemmän, ja olen tullut myllänneeksi omaakin historiaa uudestaan - miettinyt esim sitä, että miksi sitä vaatii itseltään niin mahdottomia, miksi siitä ei pääse irti vaikka yrittää. Miksei osaa rentoutua vaan yksinkertaisesti elämään tätä omaa pientä elämää omien pienten lasten kanssa? Oikeastaan olen vasta nyt tajunnut, miten paljon mä todellakin suoritan tätä kaikkea. Höh.



Sori kun puran teille (aina) näitä juttuja. Luulen, että ymmärrätte kuitenkin paremmin kuin esim jotkut lapsettomat ystävät tai miesparkani, joka kuuntelee tätä pohdintaa melkein päivittäin.



Anyway, teen paljon töitä itseni kanssa ja odottelen aikaa, jolloin pystyn sanomaan, että elämä sujuu " kivasti omalla painollaan" : ) Se on mun haave nro 1.



Onnea muuten Lylelle pikkukolmosen yritykseen! Olette rohkeita, wau!



Me lähdetään tänään viettämään isäni syntymäpäivää Hämeeseen, ihan mukavaa.



Halauksia kaikille

Ompunäidiltä

Meidänkin hippusesta tuli nyt sitten isoveli. Meille syntyi pieni tyttö tämän viikon maanantaina ja torstaista lähtien ollaa oltu kotona. Laskettu aika olisi ollut vasta lokakuun puolivälin tienoolla, joten yllätysvauva se oli sitten tämäkin (Eemelihän syntyi 6 vkoa ennen laskettua aikaa). Synnytys sujui hienosti ja nopeasti ja kätilöt toivottelivatkin tervetulleeksi uudestaan. Itseä kuitenkin hirvittää ajatus mahdollisesta kolmannesta synnytyksestä, ohjeeksi sain nimittäin lähteä synnärille heti ekasta supistuksesta. Kun Eemelin synnytys kesti 6,5 tuntia, niin tämän kohdalla ei mennyt säännöllisistä supistuksista kuin tunti tytön maailmaan tuloon. Ponnistusvaihe kesti 5 minuuttia, kivunlievitystä en ehtinyt saada, ainoastaan ilokaasua painostivat ottamaan (mistä ei kyllä TAASkaan ollu apua, päinvastoin, mutta kun ei ne kätilöt usko, ei sitten millään). Fyysisesti olo oli synnytyksen jälkeen väsyny, mutta muuten aivan loistava eikä mitään suurempia " vaurioita" tullut. Henkisesti tosiaan tuo nopea synnytys oli ja on edelleen aika raskas käsitellä ja joudun kyllä useampaan kertaan läpikäymään sen ennen kuin seuraavalle vauvalle annetaan mahdollisuus tulla.



Tosiaan muutama päivä tässä ollaa kotona oltu ja en olis ikinä uskonu, miten vaikealta tää alku voi tuntua. Toki hormonit vaikuttaa nyt hurjana asiaan, tissit täynnä maitoa en oikein muuta tunnu tekevänkään ku vollottavani. Sitten kun imettää, näyttää tää elo taas vähän tavallisemmalta. ;)

Mutta siis miten sitä voi tuntea olonsa yhtä aikaa äärettömän onnelliseksi ja surulliseksi? Ajatus tästä äitiyden jakamisesta tuntuu todella vaikealta. Toisaalta tuntuu, että haluaisin olla aina vain tuon meidän pikku-E:n äiti, että kaikki olis niinku ennenkin, ettei hänen tarvitsisi jakaa äitiään kenenkään toisen kanssa. Toisaalta rakastuin tuohon pikkuneitiin heti ensisilmäyksellä niin kovin, että surettaa suunnattomasti, etten voi olla hänen vauva-ajassaan niin täysillä mukana kuin E:n vauva-aikana. Toisaalta, onneksi, päällimmäisin tunne taitaa kuitenkin olla suunnaton onnellisuus noista lapsista. <3



Eemeli on kyllä suhtautunu pikkusiskoon toistaiseksi vielä todella rauhallisesti ja lähinnä vain ihmetellyt tuota pientä kirppua. Kotiutumispäivä oli kyllä kamala ja ajattelinkin silloin, että voi kun voisi perua koko jutun. Poitsu karjui ja vänkäs joka ikistä asiaa vastaan, riehu ja muutaman kerran satuttikin sitten itsensä ja siinä sitten itki sekä poika että äiti (jälkimmäinen ehkä eniten). Mutta luultavasti suurin syy E:n kiukkuun oli väliin jääneet päiväunet, kun tää loppuviikko on menny ihan normi uhmittelujen merkeissä. Hurjaa se on kyllä tuon 2,5-v:n elämä. Silmistä välillä huomaa, että toinen on itsekin ihan hämmentyny ja ihmeissään omista tunteistaan. Meillä usein huudetaan ensin, että " En osaa, äiti AUTA!!!" ja kun äiti rientää paikalle huudetaankin, että " ÄLÄ, ei saa auttaa, MINÄ ITE!!!" ja näitä sitten karjutaan vuoron perään, kunnes sitten päästään johonkin yhteisymmärrykseen. Välillä raskasta, mutta suurimmaksi osaksi vaan kuitenki hienoa huomata, miten toinen " itsenäistyy" (ja itsepäistyy:). No, nyt vielä uusi vauva-arki rullaa suht sujuvasti, kun mies pitää tässä heti isyyslomansa pois. Katsotaan sitten kahden viikon päästä, kun yritän jotenki pyörittää tätä huushollia iteksein miehen työpäivien ajan..



Juu, mutta siis semmoista meille. Nyt taitaa tyttö tarvita tissiä. Enpä ehtiny kuin omaa napaa ja meiän juttuja tällä kertaa.



Oikein kauniita syyssäitä kaikille!



S ja Emppu (17.4.05) ja Emmi (24.9.07)

Niin toden tuntuiselta tuntui tuo vauvaelämäsi kuvailu.. Sitähän se juuri on, että onni ja itku vaihtaa paikkaa jatkuvaan.



Onnea pienen tytön alkutaipaleelle ja tietenkin onnea koko perheelle.



Empulla lähti haastava isoveljen ura käyntiin. Se on iso askel pienelle miehelle, ja muistan minäkin esikoisen uhman kesältä 2005, kun PIhla oli vielä ihan vauveli. Ja kuten Ompunäiti sanoi, niin eihän sitä aina ihan johdonmukaisena tai aikuisena pysynyt meikäläinenkään.

Onnea onnea vauvan johdosta!! Nopeaa toimintaa teilläkin, mutta ehditte kuitenkin sairaalaan ajoissa?



Meilläkin oli sairaalasta kotiutumispäivä aivan kamala. Kämppä oli kuin pommin jäljiltä ja jääkaappi tyhjä, Helka raivosi, minua hatutti. Olin ajatellut, että ois rauhallista tulla kotiin, keitettäis kahvit ja ihasteltais vauvaa. Joopa joo, jääkaapista oli kaikki loppu, ei mitään kahvipullan tapaistakaan, lattiat imuroimatta ja kaikki tavarat levällään. Pääsin siis ensimmäisenä siivoamaan. Juu ja taidan olla edelleen vähän katkera siitä :)



Yritän tulla jatkamaan illemmalla. Helka kyselee " huettasko?" . L, J ja R on edelleen H:lla.