Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En tiennyt että äitiys olisi näin rankkaa :(
16.10.2012 |
Meillä on pienet lapset, joita rakastan yli kaiken, mutta musta on alkanut tuntua enemmän ja enemmän siltä että en jaksa enää olla äiti. Tuntuu että kaikki päivät on yhtä samaa huutoa, vaipanvaihtoa ja väsymystä. Molemmat lapset on ollut toivottuja ja mieskin auttaa kotona niin paljon kuin ehtii, mutta haluaisin vaan olla yksinäni niin että ei tarttis huolehtia kenestäkään. En oikeasti uskonut että se olisi näin rankkaa olla äiti. :(
Kommentit (99)
jäin yh:ksi kun odotin nuorinta. Eikä ole ollut edes rankkaa. Silloin oli kyllä kun isommat oli pienempiä vaikka oli se mieskin. Mutta...
...en yritäkään suorittaa äitiyttä, olla joku supermamma. Säännöstelen voimiani, en polta itseäni loppuun. Tiedän jo mitä lapset tarvitsevat (mm. sitä tervepäistä äitiä)eikä minun tarvitse todistella mitään kellekään. Minun ei tarvitse olla täydellinen, ei marttyyri eikä uhrautuja. Minulla ei yksinkertaisesti ole varaa väsyä.
Ei ole tarkoitus arvostella ketään, mutta usein ne äidit väsyvät eniten joille äitiys on suorittamista, pitää olla täydellinen. Huomaahan sen tässä ketjussakin, ei voi mennä hotelliin yöksi koska vauvalle ei voi antaa korviketta, ruoka on tehtävä alusta asti itse jne. Parempi olla väsynyt ja itkeskellä (lasten nähden?), masentua ja palaa loppuun mutta kunhan ei tarvitse lapsille antaa eineksiä tai antaa muiden hoitoon niin kaikki hyvin...
Sillä äidin väsymyksellä ja masennuksella on kuitenkin haitallisempi vaikutus lapsen kehitykseen kuin niillä eineksillä. Ja jos äiti on kovin poikki ja itkeskelee niin virikehoito muutama tunti päivässä voi olla lapselle parempi vaihtoehto. Hyvään äitiyteen kuuluu myös se että osaa tehdä omaan tilanteeseensa sopivia ratkaisuja, vaikka sitten joutuisikin joustamaan jostain omista periaatteistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää se on vertaistukea parhaimmillaan. Sepä se kun osaisikin hellittää monessakin asiassa ja ymmärtäis että ihan hyvä riittää. Ei tarvii olla mikään superäiti.
Jokaisen pitäis löytää ne omat juttunsa, mitkä auttaa jaksamaan. Onko se vaikka semmonen että pääsis joskus esim. omien vanhempien luo nukkumaan ja lepäämään ja mies hoitaisi kodin ja lapset. Voisko tehdä niin, että mies hoitaa kauppareissut, voisko tehdä valmisruokaa. Antakaa sitä vastuuta miehillennekin. Ne osaa ottaa monet asiat paljon rennommin. Ne ei niin välitä minkälaiset vaatteet on päällä ja onko se ruoka nyt ihan ruokaympyrän mukaista jne.. jne.. Luovuttais yksinkertasesti vastuun välillä toisellekin. Kyllä se mieskin osaa aikuisena hoitaa ne lapset. Ite voi sillävälin tehdä jotain ihan muuta kuin kotijuttuja ja todellakin keskittyä vaan itteensä.
TÄHÄN olis tarkotus itekin pyrkiä, kun kohta meillä on toinen lapsi uhmiksen lisäksi. Ja helevetti, että on rankkaa tuon yhdenkin kanssa ja vielä viimesillään raskaana. Kyllä on semmoset sotasuunnitelmat pitäny tehä tulevan varalle, ettei ihan pimahda.
Meilläkin kun varmasti lapset tulee hoidettua viimesen päälle, vaikka laskiskin sen riman nykysestä todella paljon alemmas.
Silti on ollut ihan tosi rankkaa. Toki valitsinmme ihan tietoisesti lapsille pienet ikäerot, jotta tästä pikkulapsivaiheesta päästään joskus ylitse. Myös opiskelut painoivat päälle niin, että katsottiin järkevämmäksi tehdä lapset yhteen putkeen. Meillä lapsia on kolme ja ikäeroa vanhimmalla ja nuorimmalla on 3v2kk.
Pahinta on ollut yövalvomiset, se ettei isovanhemmista ole mitään apua, keskimmäisen vaikea ja kipeä raskaus ja sen jälkeinen raskas vauva-aika, jolloin lapselle ei kelvannut tutti eikä pullo eikä kukaan tai mikään muuta kuin äiti ensimmäisen 11kk ajan. Kahden ensimmäisen lapsen allergiat on myös olleet kovasti raskauttavia tekijöitä. En ole nukkunut 4,5 vuoteen kuin yhden kokonaisen yön ja nekin yöt, jolloin olen herännyt kaksi kertaa, on laskettavissa kahden käden sormilla. Olen joko ollut raskaana tai imettänyt viimeiset 5v.
Raskaana olen kokenut arvostuksen puutteen. Oma mieheni kyllä arvosti kotiäitiyttäni, mutta tuntui, että muulle yhteiskunnalle olin hyödytön ja laiska elätti. Mikään muu tehtävä ei ole niin kovasti sellainen, josta toivoo kuulevansa arvostavia ja kiittäviä kommentteja kuin kotiäitinä oleminen. Usein se on vain oma mies joka silloin tällöin ehkä muistaa kiittää tai kehua parilla sanalla.
Nyt olen palannut opiskelujen pariin ja tuntuu, että olen herännyt jollain tapaa elämään. Kuopus on reilun vuoden ja nukkuu jo kohtalaisen hyvin. Isommatkaan ei herättele enää joka yö. Eli kyllä se helpottaa joskus. Tiedän ettei ajatus siitä, että joskus helpottaa, hirveästi lohduta juuri sillä hetkellä kun on niin väsynyt, että vain itkettää.
Yrittäkää etsiä miehestä tukea. Miettikää mitä pieniä asioita voisitte muuttaa arjessa, että äiti jaksaisi paremmin. Esimerkiksi mies voisi harrastaa vain viikonloppuisin tai lasten mentyä nukkumaan. Äidille kerran kuussa hemmottelupäivä, jolloin ei tarvitse osallistua lasten- tai kodinhoitoon muutoin kuin korkeintaan imettämällä ja voi vain katsella leffoja koko päivän verkkareissa. Tai sitten on lupa lähteä koko päiväksi pois kotoa niin, että kotiin saa tulla vasta kun lapset on nukkumassa.
Minä kestän vauvan heräämiset (1-3 kertaa, nukahdan helposti imetyksen jälkeen) hyvin ja korkeintaan kaksi taaperon heräämistä. jos taapero herää useammin niin mä menen ihan koomaan ja alkaa tosiaankin masentamaan. Masennus senkun vain pahenee, jos ei tehdä mitään.
Nyt taapero herää vain kerran, kun pidetään erittäin tarkasti kiinni siitä, että nukkuu päiväunet jokapäivä samaan aikaan. Sekä nukkumaan samaan aikaan. Aikaisemmin taapero heräsi kuusikin kertaa ja tuolloin mies nukkui meidän sängyssä taaperon kanssa. Taapero herättyään nukahti uudelleen, kun huomasi olevansa isänsä vieressä.
Meillä siis mies saa nukkua ilman herätyksiä mutta sitten nousee aina kuudelta, kun tuo taapero herää, ja menee aamupalalle. Minä saan nukkua vauvan kanssa pidempään viikolla ja viikonluppuna vaikka puoleenpäivään. Vauvankin voin viedä miehelle viikonloppuisin hoitoon.
Meillä ei ole turvaverkkoja. Mutta näillä järjestelyillä kumpikin saa tarpeeksi lepoa.
Ihanaa. Mukavaa, että tältäkin palstalta löytyy ihmisiä, jotka myöntävät olevansa väsyneitä ja vittuuntuneita ja jopa haluaisi perua koko homman, mutta silti ihan kelpo vanhempia.
Meillä lapsi on 1,5v ja yöt valvotaan edelleen. Se unenpuute on kyllä jotain sanoinkuvaamatonta!!! Itse kävin hotellissa nukkumassa. Myöskään meillä ei ole sukulaisia lähellä tai kavereita, joille antaa hoitoon (heillä omat lapsensa ja murheensa). Joten ymmärrän aloittajaa erittäin hyvin.
Asun Tampereella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli aivan samanlaista, kun lapset pieniä (nyt nuorin eskarissa). Välillä olin niin väsynyt (masentunut??) että tuli itsemurha-ajatuksia. Nukuimme vuorotellen miehen kanssa kuulosuojaimet korvilla. Se helpotti jonkun verran. Eniten helpotti kuitenkin kun aloitin taas työt. Sain hetken olla vain minä itse!!
Ikinä en ole kertonut kellekään tutulle saati neuvolassa näitä asioita.
Tsemppiä, ap! KAksi vuotta sitten olin tuossa samassa jamassa. Vauva ja uhmis, itse ihan fyysisesti ja psyykkisesti loppu. Ei sitä ihan oikeasti voi kuvitella, jos ei ole itse kokeillut. Puhuin neuvolassa ja perhetyöntekijä kävi meillä kerran. Jotenkin helpotti jo se, että minun hätääni vastattiin. Mieskin otti minut lopulta tosissaan.
Tee parhaasi, se riittää. Ajattele itseäsi, että jaksat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole päässyt/jaksanut tulla nettiin, mutta nyt luin koko ketjun alusta loppuun ja helpotti huomata, että en ole ajatusteni kanssa yksin. Tuli mieleen sellainen hullu ajatus, että te kaikki jotka olette myös väsyneitä tai koette olevanne tämän asian kanssa yksin, kiinnostaisiko teitä jonkinlainen vertaistukijuttu netissä? Voisin sellaisen perustaa, jos jotakuta kiinnostaa. Musta ainakin olisi ihana saada jatkaa keskusteluja teidän kanssa!
ap
Tottakai jokainen äidiksi suunnitteleva ja haluava tiedostaa mahdollisen rankkuuden valvomisineen ym etukäteen. Ajattelee että kyllä minä jaksan, kun haluan sen oman lapsen niin kovasti ja niin paljon tahdon sitä hoitaa ja rakastaa. Kaiken kestän kyllä kunhan vain saan tulla äidiksi. Näin siis varmasti ajattelee jokainen tosissaan äidiksi haluava. Sitähän äitiys on, että jaksaa vaikka olisi rankkaakin ja että on olemassa sitä toista ihmistä, omaa lastaan varten. Kuka nyt ei tätä jo tajuaisi? Ei kai vastuuntuntoinen nainen voi olla tajuamatta tätä, kun on raskaana? Ei minun mielestäni!
No miksikö sitten "valitetaan" väsymyksestä ja rankkuudesta, kun lapsi on syntynyt? Onko syy siinä, ettei oltu tajuttu etukäteen? Ei! Onko syy siinä, että "nykyään on vain tätä pullamössökansaa, jotka ovat saamattomia ja laiskoja? Niinkö? Todellako? Ihan varmasti ei! Kuinka moni äiti tai äidiksi tuleva nykyään kokee elämän vähintään yhtä rankkana kuin nainen 50-luvulla. Luultavasti ainakin joka toinen. Elämä vain on ERILAISTA tänä päivänä. Onegelmat ovat ERILAISIA 2010-luvulla verrattuna mitä puoli vuosisataa sitten! Tosi elämä on käytännössä helpottunut valtavasti ja elinolosuhteet ovat aivan toiset. Tänä päivänä ei tarvitse Suomessa pelätä nälkiintymistä tai paleltumista, eikä sotaakaan. Ei se tarkoita, että elämä olisi vain helppoa ja vaivatonta nykyään. Syytä on toki kiitollisuuteen monessa asiassa ja on kunnioitettava suuresti niitä 50-luvun äitejä, MUTTA on kunnioitettava ÄITEJÄ! Elämä on erilaista nykyään, mikä tarkoittaa että haasteet ovat muuttuneet.
Kuinka moni tuntee tänä päivänä henkistä voimattomuutta, masennusta, ahdistusta, riittämättömyyttä jne? Tunteet ovat varmasti samoja kuin aiemminkin. Ihminen on edelleen ihminen! Tunteineen ja ajatuksineen.
Kuinka min nainen äitinä nykyään tuntee painetta koulutuksen riittävyydestä, jatkokouluttautumisesta, useastakin tutkinnosta, työstä, vapaa-ajan puutteesta, työn ja kodin yhdistämisestä, itsensä kehittämisestä, lasten oikeasta kasvatuksesta tai ihan vain elämisestä? Luulen että jokainen, mutta vain osalla tämä pahenee masennukseen saakka. Eikä se suinkaan huononna ihmistä jos ilmaisee tunteensa ja pahan olonsa. Päinvastoin. Onhan tässä yhteiskunnassa paljonkin korjattavaa! Sanoisin että nykyään ei voi puhua pullamössöstä vaan ruisleivästä. Ihmiset osaavat ja tietävät ja tiedostavat kyllä! Se on tyhmä, joka ei tätä ymmärrä.
Ja syy miksi tällainen vastuuntuntoinen ja rankkuuteenkin varautunut nainen sitten äiti uupuu on pitkälti juuri se, että etukäteen ei voi ennustaa niitä omia tunteita ja ajatuksia, jotka väsymisen jatkuessa valtaavat oman mielen sekä sitä valtavaa painostavaa ja vertailevaa vaikutusta, joka muilla ihmisillä ja yleisellä ilmapiirillä on äidin oloon. Ympäristön paineen voi TUNTEA vasta, kun itse elää sitä tilannetta ja on väsynyt niin henkisesti kuin fyysisesti. Jokainen ihminen kokee elämän ja elämntilanteet eri tavoin. Ketään ei voi syyttää heikkoudesta tai tiedostamattomuudesta. Parasta tukea jokaiselle uupuneelle, itkvälle, hermostuneelke äidille on tuki ja ymmärrys. Tänä päivänä ihan kuin milloin tahansa aiemminkin äiti tarvitsee eniten ymmärrystä, eikä lisää vaatimuksia joka suunnasta. Jos tätä ei joku ymmärrä niin elää melkoisessa kuplassa ja myötätunnottomuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uusavuttomia sikiää? Tai kyllähän sen toisaalta ymmärtääkin.
Nykyäidit kun ovat kasvaneet perheessä, jossa lapsille sallitaan kaikki, saavat kaiken mitä osaavat pyytää, kotitöistä maksetaan (jos niitä nyt yleensä tarvii tehdä). Kaikki on koko ajan kivaa tai ainakin pitäisi olla. Valmiudet vastoinkäymisten kohtaamiseen ovat olemattomat. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Sitten tällainen nuori tapaa "elämänsä mihen". Pidetään prinsessahäät, pappa betalar. Tämän jälkeen kuuluukin jo "plussata" (inhoan tuota termiä). Sitten kuljetaan ylpeänä maha pystyssä ja kaikki on vieläkin niin kivaa.
Eipä ihme, jos lapsen synnyttyä sitten masennutaan ja väsytään ja halutaan perua koko homma. Eihän se ollutkaan enää kivaa. Niin ja missä välissä kerkee ne ripsienpidennyksen laitattaa tai rakennekynnet.
Joo ja mulla on kaksi lasta 3v + 5v, joten älkää tulko marmattamaan, etten lapsiperheen arjesta mitään tiedä.
Vanha ketju, mutta niin totta!!
Ensimmäinen lapseni kärsi lievästä koliikista. Valvoin hänen kanssaan ekat 4 kk 1-2 tunnin pätkissä. Hän söi kuitenkin vielä 1 vee ikäisenä kerran yössä, se oli kuitenkin helppoa verrattuna entiseen!
No, 4 v tosta pyöräytin toisen. Toinen on ollut helpompi ja perustyytyväisempi alusta lähtien. Mutta alkoi sitten valvottaa 7/8 kk iässä ja valvoo edelleen. Seuraavassa kuussa 1 v täynnä :D Viime yönä herättiin vain 5 kertaa, sitä edellisenä 12 kertaa.
Meiltä löytyy myös 1 3 v lapsi miehen edellisestä suhteesta, joten olen välillä 2 uhmalaisen ja 1 vauvan kanssa parhaimillaan viikonkin yksin kun mies tekee töitä...
Olin tässä juuri äskettäin 3 yötä ja päivää täysin yksin ja voin sanoa että oli vitun rankkaa.
Ekan lapsen kanssa olin myös alusta alkaen yh, joten olen tottunut hoitamaan lapsia yksin ja ilman tukea, mutta kun on 2 uhmaikäistä huutamassa päivällä vieressä, se on rankkaa :(
En ole kerennyt pitämän itsestäni huolta viime aikoina kun tuo vauva valvottaa enemmän ja enemmän (just tuli yhdet hampaat läpi)...
Saa nähdä, en haluaisi laittaa 1 veetä hoitoon ja mennä töihin, mutta viimeistään kun tää lähenee 2 veetä niin alan varmaan mennä.
Jos olisi vain 1 lapsi, niin ehkä kestäisin olla vaikka 7 vuotta, tai no - mistä sitä tietää..
Tsemppiä kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee jotain muutakin. Harrasta, tapaa ystäviä ilman lapsia jne. Sinullahan on mies, joka voi olla lasten kanssa sen aikaa. Ei meilläkään lastenhoitoapua ole lainkaan, mutta menemme sitten erikseen miehen kanssa, virkistää huomattavasti :) Älä uppoa äitiyteen niin, että unohdat itsesi kokonaan.
Odottakaa kun niistä tulee teinejä. Täällä joutuu teini huostaan. Että semmosta. Ja olen kuulema vastuuton äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiys on alussa varsin rankkaa, varsinkin jos ei ole juurikaan tukiverkkoja ja tai mies on paljon poissa tms. Lapsista riippuu myös, sekä heidän ikäerostaan. Kannattaa jaksaa ponnistella tai hakea apua tarvittaessa, äitiys kyllä palkitsee sitten myöhemmin, eikä sitä kokemusta ilman olisi enää valmis mistään hinnasta vaihtamaan. Antaa yleensä enemmän kuin ottaa pitkällä tähtäimellä.
Vierailija kirjoitti:
uusavuttomia sikiää? Tai kyllähän sen toisaalta ymmärtääkin.
Nykyäidit kun ovat kasvaneet perheessä, jossa lapsille sallitaan kaikki, saavat kaiken mitä osaavat pyytää, kotitöistä maksetaan (jos niitä nyt yleensä tarvii tehdä). Kaikki on koko ajan kivaa tai ainakin pitäisi olla. Valmiudet vastoinkäymisten kohtaamiseen ovat olemattomat. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Sitten tällainen nuori tapaa "elämänsä mihen". Pidetään prinsessahäät, pappa betalar. Tämän jälkeen kuuluukin jo "plussata" (inhoan tuota termiä). Sitten kuljetaan ylpeänä maha pystyssä ja kaikki on vieläkin niin kivaa.
Eipä ihme, jos lapsen synnyttyä sitten masennutaan ja väsytään ja halutaan perua koko homma. Eihän se ollutkaan enää kivaa. Niin ja missä välissä kerkee ne ripsienpidennyksen laitattaa tai rakennekynnet.
Joo ja mulla on kaksi lasta 3v + 5v, joten älkää tulko marmattamaan, etten lapsiperheen arjesta mitää
Missä maailmassa tällaista on? En ole nähnyt muualla kuin keskusteluissa.
Mitähän aloittajalle tai muille kirjoittajille nykyään kuuluu? Lapset alkavat vähintäänkin olla teini-iässä.
Vierailija kirjoitti:
millaista olisi jos olisi pieniä lapsia mutta en kyllä osannut etukäteen varautua mitenkään siihen, miten sekopäiseksi sitä itsensä tuntee jos ei saa nukkua riittävästi. Meillä ei oo ketään kuka vois auttaa, kun ei oo enää kummankaan vanhemmat elossa eikä ole oikein ketään muutakaan, joka voisi hoitaa lapsia.
ap
Ostakaa lastenhoitoapua tai madaltakaa rimaa esim kodin siivouksen suhteen.
Alue: Aihe vapaa
No siellähän se tuli !!
"olet vaarksi itsellesi ja lapsillesi" jos et NYT HETI ... joten mene neuvolaan ja kerro ajatuksesi, tuntosi ja väsymyksesi.
Kerro ihmeessä neuvolassa, jos haluat että he suhtautuvat sinuun kuten tuo edellinen kohdassaan 1 ja laittavat teidät vaikkapa turvataloon, tarkkailuun, ettet vaan tee mitään itsellesi tai lapsillesi.
Minun neuvoni on, että ap sanoo miehelleen, että nyt en jaksa. joko turvatalo tai tulet auttamaan. Nyt. koska sinne ne vie uupuneet äidit, halusit tai et. Ja ei, siellä ei saa lastenhoitoapua, vaan ideana on, että jokainen hoitaa itse lapsensa, ja se se vasta helvetin raskasta onkin ! Mutta siellä mamma on tarkkailun alla.