Lapseni lopettaa esikoulun.
Pari viikkoa on nyt käynyt ja tänään ilmoitin esikoululle että lapsi lopettaa. Saa olla vielä yhden vuoden lapsi. Aivan liian koulumaista toimintaa siellä. Hirveän ohjattua eikä vapaata leikkiä juuri nimeksikään. Jää vielä siis kotiin nauttimaan lapsuudestaan.
Kommentit (157)
Lapsi on keskeinen ja oppii leikin kautta asioita. Oivaltamaan esim. ajankulun, lukemisen ja laskutaidon. Oppii toisten huomioimisen ja tunteiden ilmaisun. Oppii järjestelmällisyyttä, rutiineja ja vastuuta.
Toistuvien rutiinien kautta lapsi kokee turvallisuutta ja luottamusta.
Kuulostaako tutulta?
Ja varsinainen 1. luokka 6v:na. Kuten Suomessakin varsinainen eka luokka on vasta " pakollinen" . Suomihan on parjannyt loistavasti peruskoulun osalta kaikissa vertailuissa. Taalla (USA:ssa) joutuu ihan eri tavalla katsomaan, mihin kouluun lapsi joutuu. Kouluja (ja oppilaita) on hirvean eritasoisia: hyvalla alueella on hyvat koulut. Kirjainten oppiminen ja lukemaan oppimisen harjoittelu alkaa jo kindergarten-vuonna. Paivat ovat pitkia (9-15) jo kindergarten:issa (voi myos valita puolipaivaa, jos haluaa. Meidan lapsi oli ainakin ihan innoissaan, eika ollut oleenkaan vasynyt, vaan jaksoi viela illallakin tehda kaikenlaista.
Suomessahan pitaisi aina kaikkien tehda samanlailla, joten sikali en yhtaan ihmettele, etta suurin osa arvostelee ap:n ratkaisua. Toivottavasti lapsi on todella sellainen, joksi ap hanet kuvailee, silla ei varmaan olisi ensimmainen kerta, kun aiti on havainnut ettei lapsi oikein parjaa, mutta ei pysty sita itselleen myontamaan, vaan hakee " syntipukiksi" esim. liiallisen koulumaisuuden.
eli ei todellakaan voi valita!!! Ja se on myös erittäin koulumainen (koulun yhteydessä). Ruokailevat muiden koululaisten kanssa, luokat vierekkäin, turhia poissaoloja ei sallita jne. jne.
Ja todellakin pulpeteissa istutaan päivät! Opetellaan niitä tärkeitä taitoja, joita koulumaailmassa tarvitaan... Ja varmaan on nyt hyvin koulutettu, nykyinen tokaluokkalainen, poika meillä; kovan koulun kyllä kävi, kun 5 1/2- vuotiaana kotihoidosta lähti siihen rääkkiin (20h/vko) :-/
Hyvä ap, että teit TEIDÄN kannalta oikean/teille sopivan ratkaisun! Olisinpa ollut aikanaan yhtä rohkea.
Apsta on ikävää, kun lapsi joutuu istumaan paikoillaan eikä saa juosta villinä ja vapaana.
Herää kysymys, minkälaisen kauhukakaran ap. lapsestaan kasvattaa, kun paikoillaan pysymisen opetteleminenkin on niin kauheaa ja lasta rajoittavaa.
Eskari on tärkeä sosiaalisten taitojen opettelun kannalta, ne muut lukemiset ja laskemiset ovat ihan toisarvoisia.
Ap. luulee tasoittavansa lapsensa tietä, mutta todellisuudessa vain tekee tälle karhunpalveluksen. Hänen lapsena on koulua aloittaessaan ihan eri tasolla kuin muut eskarin käyneet. Ihan turha vetää tähän joitakin yksittäisiä esimerkkejä jostakin kummin lapsen kaimasta, josta tuli esimerkillinen oppilas suoraan kotihoidosta, koska totuus on, että se eskarin käyminen ihan hirveästi helpottaa kouluun sopeutumista ja rutiineihin oppimista.
Kyseenalaisinta on, että ap. mainostaa muillekin tätä omaa vaihtoehtoaan. Kyse oli hänen päätöksestään, ei lapsen edusta.
Missä eskari on?
Miksi ette valita?
Laitatko tosiaan mielummin Steineriin?
kannatan ratkaisuasi. Kuka tuntee lapsesi paremmin kuin sinä. Älä välitä noista typeryksistä. Se on totta että lapsien pitää liian varhain hypätä koulu maailmaan. Annetaan lapsien olla lapsia! Oppiin ja pänttään vielä kerkeää myöhemminkin. Se on lyhyt aika se yksi vuosi!
...syyskuun lopussa aika " kauhuissaan" pojan kehityksestä ja tulevista kouluvuosista, koska e tiennyt kaikkia kirjaimia vielä silloin. Haloo, siis eskarin syksyllä!
Sanoi että joutuu varmaan siirtämään koulun aloitusta vuodella ja ohjasi meidär perheneuvolaan tekemään testejä.
Olin vähän ihmeissäni.
No, perheneuvolassa sanoivat että poika täysin ikäistensä tasolla.
Aloitti normaaliin aikaan koulun ja oppi lukemaan samantien ensimmäisten oppilaiden joukossa. Oli talvella jo luokan paras oppilas.
Pk:ssa töissä olleena minua suorastaan säälittää nämä esiKOULULAISET joilla on kauhea paine koko ajan. Puhutaankin " Eskaritunneista" . Eikö koko lapsen hoitopäivä ole sitä?
Kyllä lapsi oppii tarvittavat taidot ilman eskaria. Ja läksyistä: Aika outoa sanoisin. Antaa lasten olla lapsia. Sillä tavalla heistä kasvaa täysjärkisiä ihmisiä!
" vauvoina" ? Kyllä lapsi voi oppia asioita myöhempää ikää varten,vaikka leikkisikin vielä normaalisti,kuin ikäisensäkin? Tosi oudolta kuulostaa SEN takia pitää lapsi pois eskarista,että saisi olla vielä vuoden lapsi!
Vapaata leikkiä ja leipomista, maalausta ym kivaa.
Vierailija:
Ja varsinainen 1. luokka 6v:na. Kuten Suomessakin varsinainen eka luokka on vasta " pakollinen" . Suomihan on parjannyt loistavasti peruskoulun osalta kaikissa vertailuissa. Taalla (USA:ssa) joutuu ihan eri tavalla katsomaan, mihin kouluun lapsi joutuu. Kouluja (ja
Siis 6-7 vuotiaat lapseni serkut nauroivat, kun tämä ei vielä kuusivuotiaana osannut lukea. Heistä se tuntui siltä, että meidän lapsi on alikehittynyt. Heille piti selittää, että Suomessa koulu alkaa vasta seitsemän vuotiaana. Silloin kyllä tuntui, että ei tämä Suomen systeemi kovin edistyksellinen ole.
toiminta on lähtenyt hyvin pehmeästi liikkeelle. Tämä eskari on päiväkodin ryhmän sisällä, ehkä teidän eskari on sellainen joka on koulun yhteydessä? Niissä voi olla vähän erilainen henki jo senkin takia kun ollaan koulun sisällä fyysisesti.
Sitten tietysti aina kannattaa miettiä oman pään sisältöä ja omaa historiaansa ja omia elämäntapahtumiaan, koulutietä ja mitä siellä tapahtui itselle. Ettei tulisi vahingossa siirtäneeksi lapseen jotain sellaista mikä on oikeasti peräisin itsestä.
Moneenko päiväkotiin olet käynyt ihan paikan päällä tutustumassa kun lokeroit ne laitosmaisiksi?
Varmaan niitä laitosmaisiakin löytyy, mutta myös muunlaisia.
Poikani päiväkodissa askartelut, leikit, jumpat, ulkoilut jne. on aina tehy pienryhmissä jolloin toiset kun askartelevat niin toisilla on esim. jumppaa. Vapaata leikkiä on sekä sisällä että ulkona.
Sama meno nyt eskariryhmässä. Eskari ei todellakaan ole koulumaista ainakaan meidän päiväkodissa. Kynän käyttöä jne. opetellaan kyllä, mikä onkin hyvä tehdä nyt pienryhmässä kun sitten isossa koululuokassa jossa opettajan aika yksilön opetukseen on huomattavasti pienempi. Lisäksi tekevät leikinomaisia harjoituksia, joista poikani kertoi kovasti pitävänsä. Eskaritoimintaa on 4 tuntia päivässä, ja siitä pois ulkoilu ja ruokailu joten ei mielestäni kovinkaan paljon.
Ryhmässä olemista on hieman eri asia opetella kerhossa kuin esim. päiväkodin esikoulussa. Ryhmässä olemiseen kuuluu myös se että osaa kuunnella silloin kun opettaja puhuu eikä mölise muuta.
Mutta ilmeisesti te opettelette sitäkin kotona tai siellä kerhossa.
Vierailija:
Ryhmässä olemista on hieman eri asia opetella kerhossa kuin esim. päiväkodin esikoulussa. Ryhmässä olemiseen kuuluu myös se että osaa kuunnella silloin kun opettaja puhuu eikä mölise muuta.
Mutta ilmeisesti te opettelette sitäkin kotona tai siellä kerhossa.
Kun vanhemmat puhuvat, niin lapset laitetaan hiljaiseksi. Ei meillä lapset saa puhua vanhempien päälle. Tämän lisäksi välillä rauhoitetaan jo jos he puhuvat toistensa päälle. Laitetaan toinen kuuntelemaan, kun toinen puhuu asiansa loppuun.
Vierailija:
vaikka valintani olen tehnyt ja olen siitä täysin varma. En olisi epävarmana näin isoa ratkaisua uskaltanut tehdäkään mutta olen miettinyt asiaa joka kantilta ja asia on selvä.Edelleen kehotan myös muita miettimään asiaa. Esikoulu ei todellakaan ole pakollinen.
ap
Vai oliko hänellä sanavaltaa asiassa ollenkaan?
Kuulostat juuri sellaisesta fanaatikolta pirttihirmulta jonka mies on tossun alla.
hmm... minun kymppivuotiaani on vielä lapsi ja saa olla lapsi ja lapsellinen, vaikka käykin jo neljättä vuotta koulua.
Musta aika hassu peruste tämä, että saa vielä pysyä lapsena. Eihän se eskarius ja koulun aloitus lapsuutta lopeta. Ainakaan meillä.
En ymmärrä, että eskari poissulkee normaalit lapsen tutkimiset ja leikkimiset ym. puuhat kotiympyröissä. Eskaria on vain muutama tunti päivässä, jos äiti kerran kotona. Kyllä lapsi voi saada molemmat tarpeensa tyydytetyksi päivän aikana.
Ottamatta sen enmpää kantaa, onko ap tehnyt oikein vai ei. Mutta tämä peruste ja vetoomus lapsuuden päättymiseen eskariin on mielestäni aivan hassu!
Kaikkien pitäisi muistaa ja oppia, että elämä ei ole eikä koskaan tule täydelliseksi.
Oma lapsesi tulee sitten siihen porukkaan täysin ulkopuolisena. En kadehdi kyllä lastasi yhtään.
jo huomannut, että on luokassa todella moninaisia ongelmia. Ja kun rahoja on karsittu, on yhdellä erityisopettajalla todella vaikeaa olla koko koululle avuksi. Ei sitten sen enempää kertonut, millaisista ongelmista on kyse, mutta voihan sitä arvailla. Luokkakokokin " vaivaiset" 26 oppilasta!! Esim jotkut vanhemmat tuovat lapsensa kouluun, vaikka lapsi ei olisi vielä koulukypsä. Tiedä sitten mistä johtuu...
että aikoinaan meidän lapsen ekalla luokalla toisten oppimista häiriköi sellainen lapsi joka osasi jo itse lukea, laskea ja tunsi kellon ja mitä muuta vielä. Niin hänellä ei ollut mitään mielenkiintoista tekemistä tunnilla kun ei ollut mitään opittavaa niin hän olisi halunnut höpöttää toisten kanssa ja tehdä jotain kivaa kun ei ollut hänestä hauskaa enää toistaa sitä lukemisen opettelua kun jo kerran osasi.
Minä taas väitän että lapsi on lapsi oli hän kotona tai koulussa.
Ap:n lapsi ei ole enää lapsi jos aloittaa eskarissa koulunkäynnin harjoittelun.