Lapseni lopettaa esikoulun.
Pari viikkoa on nyt käynyt ja tänään ilmoitin esikoululle että lapsi lopettaa. Saa olla vielä yhden vuoden lapsi. Aivan liian koulumaista toimintaa siellä. Hirveän ohjattua eikä vapaata leikkiä juuri nimeksikään. Jää vielä siis kotiin nauttimaan lapsuudestaan.
Kommentit (157)
lukemaan, laskemaan tai tuntemaan kelloa. Ne ovat ekalla luokalla opeteltavia taitoja. Niin ainakin täälä, vaikka eskari toimiikin koulun yhteydessä. Kirjaimet ja numerot kyllä opetellaan tuntemaan, mutta ei toki lukemaan tai laskemaan. Jotkut lapset kyllä jo oppivat lukemaan eskarissa, mutta suurin osa oppii ekalla luokalla.
Siis eskarihan on oikeasti vapaaehtoinen kaikille, niin on väärin jos sielä opetetaan sellaisia taitoja että on jo ekalle lähtiessä jäljessä opetuksesta. Sitten eskari pitäisi olla pakollinen kaikille. Ei vapaaehotoisessa opetuksessa voi opettaa samoja taitoja kuin ekalla luokalla koulussa.
Vierailija:
Totta, perhekerhossa ja sisarusryhmässä oppii varmasti aivan yhtä hyvin lukemaan ja laskemaan ja tuntemaan kellon kuin eskarissakin
On sitten ihan samalla viivalla aloittamassa koulua ensi syksynä muiden kanssa.
Eivät ne kouluun vieläkään kypsymättömät muruset itse siitä kärsi: he terrorisoivat kahta-kolmeakymmentä muuta luokan oppilasta! Lopulta kukaan ei saa sentasoista opetusta kuin tarvitsisi tai voisi ottaa vastaan.
Perseen penkissäpitämisharjoituksia ei mielestäni voi aloittaa liian aikaisin.
t. yläkoulun opettaja
Vierailija:
että lapsesi pylly pysyy tuolilla ja hän osaa käyttäytyä isossa ryhmässä koulun alkaessa? Koululuokat ovat tätä nykyään niin isoja, ettei opettajalla todellakaan olisi ylimääräistä aikaa ja energiaa opetta ap:n kultamussukkaa, vapaasti kasvanutta lasta, istumaan paikallaan ja käyttäytymään koululaisen tavoin.
Vierailija:
lukemaan, laskemaan tai tuntemaan kelloa. Ne ovat ekalla luokalla opeteltavia taitoja.
En ymmärrä, että jotkut pitävät tätäkin provona.
Ihan niin kuin ihminen ei itse pystyisi tekemään mitään päätöksiä, vaan aina pitäisi mennä vain sen massan mukana.
Lapset kasvatetaan nyky-Suomessa varsin laitosmaiseen tapaan.
Suorituskeskeisyys korostuu, yhä varhemmin pitäisi olla valmis aikuisuuteen.
Luonnonläheisyyttä ja kasvurauhaa kannatan minäkin.
Voisin tehdä samanlaisen päätöksen kuin ap, jos kokisin, että lapsellani ei olisi hyvä olla.
Viitsii antaa aikaa lapselle ja lapsi saa kokea sellaisen lapsuuden kuin ennen vanhaan!
Koulutielle varmasti lapsi orientoituu hyvin ja teillähän on vuosi aikaa tehdä niitä eskarin tehtäviä ja opetella asioita! Ja onpa lapsella ainakin yksityiskohtaista opetusta!!
Ja kaverit vaihtuvat varmasti kun ekaluokalle mennään ja siellä on muitakin kotona olleita!!
Onneksi joku jaksaa nähdä vaivaa lapsensa eteen..
kerran on vapaaehtoinen. Eihän kaikki lapset käy missään kerhoissakaan kun nekin on vapaaehtoisia. Tehkää eskarista pakollinen jos sielä opetetaan niin paljon tietoa mitä ilman ei pärjää kouluun lähtiessä.
Itse ihmettelin juuri sitä omien lasten kanssa, että eskaria on muka vapaaehtoinen, mutta eihän sieltä oikein voi poiskaan olla kun on heti jäljessä muita kun koulu alkaa. Kummallista vapaaehtoisuutta.
Vierailija:
Oletko tosissasi ap?
T. Esikoulun ope
joten en ihmettele, jos jossakin aloitetetaan ekalla. Opiskelu on kuitenkin ihan leikkimielistä. Kyseessä on kunnallinen tavallinen esikoulu.
Tai edes perhekerho, jossa ON niitä eskari-ikäisiä? Täälläpäin kaikki on jotain 1-3-vuotiaita, jokaisessa perhekerhossa jossa ollaan käyty. Ja äidit on tietty mukana, mikä ei todellakaan opeta lasta koulua varten, sinne kun mutsit ei mukaan tule.
Kuulosti turhan koulumaiselta heidän eskarinsa. Meillä tytön eskari on aivan erilainen, viikossa yksi päivä on liikuntapäivä (ulkoillaan paljon, metsäretkiä, marjastusta tai jumppaillaan liikuntasalissa), yksi on musisointipäivä, yksi askartelu- ja piirustuspäivä ja VAIN kaksi ns. eskaripäivää, jolloin tehdään hieman eskarikirjaa eli niitä tehtäviä. Ja joka päivästä, siitä neljästä tunnista, osa ajasta menee lounaaseen ja ulkoiluun lounaan jälkeen. On paljon leikinomaisempi eskari kuin ap:llä. Eikä meillä ne kaverit jää eskarista kouluun, koska meillä tulossa muutto eri paikkakunnalle ennen tytön kouluunlähtöä. Lapset kyllä saa kavereita muutenkin, ainakin jos on vähänkään sosiaalista tyyppiä.
Vierailija:
Joo, viskari on viisivuotiaden juttu, jossa siis " harjoitellaan eskaria" .
Ne on tärkeitä taitoja koulua ajatellen. Eikä ole kivaa, jos tällaiset perusasiat täytyy opettaa sille ainoalle joka ei ole eskarissa ollut, vaikka muu luokka jo osaa asian.
Vierailija:
kerran on vapaaehtoinen. Eihän kaikki lapset käy missään kerhoissakaan kun nekin on vapaaehtoisia. Tehkää eskarista pakollinen jos sielä opetetaan niin paljon tietoa mitä ilman ei pärjää kouluun lähtiessä.
Itse ihmettelin juuri sitä omien lasten kanssa, että eskaria on muka vapaaehtoinen, mutta eihän sieltä oikein voi poiskaan olla kun on heti jäljessä muita kun koulu alkaa. Kummallista vapaaehtoisuutta.Vierailija:
Oletko tosissasi ap?
T. Esikoulun ope
Harjoittelu aloitetaan siis koko ajan aikaisemmin ja aikaisemmin.
Kohta jo 2-vuotiaiden pitää alkaa harjoitella, että varmasti pärjäisivät eskarissa ja ekalla!
Minä en jotenkin ymmärrä sitä, että pitää valmentautua koulun käyntiin jotenkin erikseen. Lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan. Menee kouluun ja oppii siellä asioita, ja oppii valtavasti koulun ulkopuolellakin. Miksi pitää erikseen valmentautua tähän? Eikö pikemminkin pitäisi ruokkia lapsen luontaista uteliaisuutta ja oppimisen halua? Elää tätä ainutlaatuista elämää,
ihmetellä sitä mikä vastaan tulee. Järjestelmällinen valmentautuminen koulunkäyntiä varten tuntuu vieraalta ja vastenmieliseltäkin minusta. Se on sitä suorittamista, joka voi tappaa herkässä oppimisiässä olevan lapsen mielikuvituksen ja innokkuuden.
en ymmärrä aikuisten suurta hinkua saada lapsensa isoiksi aina vain aikaisemmin. kyllä koulussa ehtii ja oppii ilman eskariakin. ja kavereita saa varmasti ilman että ketään tuntisikaan, sitä paitsi ei se eskari takaa tuttuja naamoja (esim yksityisiin päiväkoteihin lapset tulevat ympäri kaupunkia/kaupunkeja)
t.lto
Tämä johtui aivan siitä, että ulkomaalainen isä ei ymmärtänyt, että päiväkodissa voi olla jotain koulun tapaista ja minä en tarpeeksi osannut selittää. Koska kuljettamisesta olisi tullut meille molemmille suuri vaiva, niin hän päätti, että lapsi ei mene eskariin. Hänestä päiväkoti oli tyhmä idea, kun kerran olin kotona.
Niinpä lapsi meni suoraan kotoa kouluun ja hyvin on mennyt. Ainoastaan ekana kouluvuonna lapsi ihmetteli, mikä se päiväkoti oikein on ja miksi hän ei siellä ollut. Nyt lapseni on koulun parhaita oppilaita, erittäin kiltti, sopeutuvainen ja tulee muiden lasten kanssa erittäin hyvin toimeen. Kolmena vuonna on tuonut jo erittäin hyvän todistuksen kotiin.
Ensimmäisenä vuonna ehkä oli lapsellinen ja sinisilmäinen. Uskoi kaiken, kunnes minä huomasin, että eräs vuotta vanhempi kiusaa lasta koko ajan tämän luottavaisuuden takia. Ilmoitin asiasta opettajalle ja hän järjesti asian. En tiedä olisiko lapseni sitten oppinut eskarissa, että muut lapset voivat huijata ja kiusata. Muita ongelmia ei ole koulun aloituksessa ollut.
että miksi eskareissa ei ole mitään yhteneväistä " opetus-suunnitelmaa" kun tuntuu että jossain eskarissa opetetaan jo samat asiat kun muualla ekalla luokalla. Opetellaanko sielä sitten ekalla luokalla jo tokan luokan asiat vai kertaavatko samaa ensimmäisen luokan????
Miettikäähän lasta joka on käynyt sellaisen " leikkimuotoisemman" eskarin ja sitten muuttaakin paikkakunnalle jossa oletetaan että jo ekalle mennessä osataan lukea, laskea ja tuntea kello. Voi lapsi parkaa. Miksi eskareilla ei ole mitään yhtenäistä suunnitelmaa. Onhan ymmärtääkseni esim. ekallakin luokalla joka koulussa tarkoitus opetella samat asiat lukuvuoden aikana. Miksi jossain ne asiat opetetaan jo eskarissa?
Se on ihan ok että eskarissa opetetaan kirjaimet ja numerot jne, mutta että ei vielä lukemista ja kirjoittamista. Ja kyllä ne kirjaimet ja numerot osaa ihan kotonakin opettaa. Meillä ainakin lapset osasivat molemmat ne jo eskariin mennessään, mutta silti toinen oppi lukemaan jo eskari aikana ja toinen vasta ekan luokan alussa.
Aika varhain alotetaan kieletkin, vaikka koulussa tulee vasta kolmannella luokalla.
jos kerran ilman sen käymistä ei koulussa pärjää. Miksi se on vapaaehtoinen jos oletetaan että kaikkien on kuitenkin se käytävä.
Ja kuuluu silti olevan lapsia jotka eivät näitä luettelemiasi taitoja osaa vielä kuudennella luokallakaan vaikka on kuinka eskarin käyneitä :)
Vierailija:
Eskarissa opetellaan myös olemaan ryhmässä, tottelemaan opettajaa, vastaamaan vuorollaan, jne.
Ne on tärkeitä taitoja koulua ajatellen. Eikä ole kivaa, jos tällaiset perusasiat täytyy opettaa sille ainoalle joka ei ole eskarissa ollut, vaikka muu luokka jo osaa asian.
Vierailija:
Aika varhain alotetaan kieletkin, vaikka koulussa tulee vasta kolmannella luokalla.
antaa ihan samat lähtökohdat kouluun kuin eskarikin.
Silti meidän kotihoitotyttö lähti nyt elokuussa eskariin :) meilläkin on aika vaativa eska mutta meidän tapauksessa koen että tuo tulee kyllä tarpeeseen. Tyttö on aika vilkas ja lähellä ei oikein asu ikäisiään kavereita. Joten tuo tuli eskari on meille kyllä tosi hyvä juttu, ihan niiden virikkeidenkin takia vaikka opetuksen kannalta en kyllä koe että se olis pakollinen. Meidän tytöllä enemmänkin sosiaalista opittavaa sieltä. Ei ole ryhmissä juuri ollut ja aika helposti oon huomannu et tulee riitaa kavereiden kanssa ym.
Mut uskon kyllä että joillekin lapsille on hyvä ihan jättää se eska väliinkin.