Osaako lapsesi isä huolehtia lapsesta?
Lueskelin tuossa muutamaa ketjua ja ihmettelin, kun joillain äideillä on huoli siitä, osaako mies hoitaa lasta.
Meillä mies hoitaa lapsia (10 kk ja 3 v) muutamana iltana viikossa jolloin itse voi viettää aikaa parhaaksi katsomallani tavalla. En myöskään koe, että lapset olisivat hoidossa kun ovat isänsä kanssa. En myöskään laita ruokia tai vaatteita valmiiksi, vaan isä osaa kyllä pukea lapset ja ruokkia heidät. Myöskään en huolehdi siitä, osaako isä viedä lapset lääkäriin, jos tarvetta tulee tms.
Omassa tuttavapiirissäni tämä tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta miten teillä muilla?
Kommentit (61)
Meillä lapsella on alusta asti ollut etäisä ja kaksi ehdottoman tasa-arvoista lähiäitiä. Kaikki kolme vanhempaa osaavat huolehtia lapsesta, ja lähiperheen sekavista työ- ja matkustusaikatauluista sekä isän tapaamissysteemeistä johtuen lapsi myös viettää paljon kahdenkeskeistä aikaa kaikkien vanhempiensa kanssa.
Kun isä tapaa lasta (yhden tai pari kertaa viikossa), hän vie lapsen omaan kotiinsa tai johonkin mihin nyt vie, mummille, kummille, serkkuja tapaamaan jne, ja huolehtii tällöin hänestä täysin, siinä missä me huolehdimme kun lapsi on meillä. Alkuun isä tapasi lasta meillä ja silloin hän oli kyllä kieltämättä vähän ulkona arkikuvioista. Mutta halua ja motivaatiota oppia häneltä ei ole missään vaiheessa puuttunut. (Tosin maalaisjärki ei aina ole hänen vahvin puolensa.. ;)
Varsinkin alkuvaiheessa, kun kaikki oli kaikille uutta ja lapsen systeemit muuttuivat tiuhaan, kirjoitettiin ihan konkreettisesti lapsen päivärytmiä, syömisiä ja nukkumisia lapuille, joista isä voi sitten tarkistaa, miten rytmi meidän kotona menee. Mutta isä ja lapsi ovat myös alusta asti kehittäneet isän luona ollessaan vähän erilaiset rytmit ja systeemit kuin kotona. Ei mitenkään tarkoituksellisesti, mutta niin on vain käynyt, eikä tämä tunnu vaikuttavan kotiarkeen mitenkään.
Meillä on myös suoritettu kotilähivanhemman vaihto, joka oli musta loistava ratkaisu, suosittelen lämpimästi, jos vain mahdollista. Jos en olisi jäänyt lapsen kanssa kotiin, en olisi missään vaiheessa tajunnut mikä rulianssi siihen liittyy, enkä myöskään nähnyt ja kokenut lapseni kanssa arkea ja siihen liittyviä pieniä ja suuria ilon ja turhautumisen hetkiä (kuulostanpa sentimentaaliselta, mutta se on totta!)
Ollaan vaimon kanssa oltu aina myös yksimielisiä siitä, että kotityöt ja arjen pyörittäminen jaetaan - tietty molemmilla on omat erikoistumisalansa ja vastuualueensa ja kotivanhempana ollut on aina tehnyt myös siihen liittyen vähän enemmän kotitöitä.
Meillä on siis tietoisesti ja aktiivisesti pyritty siihen, että lapsella on useampia aikuisia, kolmen vanhemman lisäksi myös isovanhempia, jotka osaavat ja pystyvät huolehtimaan lapsesta ja ottamaan hänestä vastuuta. Näin lapsi ei jää kenenkään yksittäisen vanhemman " vastuualueeksi" eikä niin ollen ole myöskään täysin riippuvainen kenestäkään yhdestä ihmisestä. Tämä järjestely antaa lapselle turvallisen aseman, kun hädän tullen hänellä on paljon aikuisia ympärillä joihin hänellä on läheinen ja luottavainen suhde, ja kaikille vanhemmille välillä niitä paljon kaivattuja lepohetkiä työnteon ja lapsenhoidon lomassa...
Tiesitkö, että tutkimusten mukaan ( luin Vauva tai Kaksplus- lehdestä ) sillä että isä hoitaa itsenäisesti lasta/ lapsia on pelkästään positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykselle? Niin tytöille kuin pojillekkin.
Ei minusta se, että mies välittää ja rakastaa lapsiaan ja hoitaa heitä, koska haluaa ja haluaa olla tärkeä ja läheinen lapsilleen tarkoita sitä, että hän olisi tohvelisankari! Ei sinnepäinkään!
Enemmän ihmettelen isiä jotka eivät välitä lapsistaan sen vertaa, että hoitaisivat heitä.
Mutta tapansa ja mielipiteensä kullakin.
Eikä edes imetys estä jo alusta asti vauvan ja isän läheistä hoivasuhdetta. Meillä ei ole pullolapsi, vaan tissillä mentiin 1 v 3 kk asti, ja poika ja isä ovat äärimmäisen läheisiä. Eikä se tee minusta vähemmän äidillistä. Sairaalassa olimme perhehuoneessa ja koska olin huonossa kunnossa mies hoiti vauvan ja minä vain imetin.
Minusta on tosi hyvä, että meillä molemmat vuorollaan saavat toteuttaa itseään kodin ulkopuolella ( töissä, koulussa ) ja toinen voi olla hoitovapaalla. Koen hyväksi sen, että rooleja voi vaihdella ilman ongelmia. Ja lapsi tuntee olonsa läheiseksi kummankin vanhemman kanssa. Mielestäni tällainen läheisyys ei voi syntyä jos aikaa ja arkea ei vietetä yhdessä = juuri sitä perushuoltoa; kylvettämistä, vaipan vaihtoa, ruokkimista, iltahommia, nukutusta yms.
Maaria-80:
Eli jos haluan että illan hoito suoritetaan mahdollisimman hyvin (=minun mieleni mukaan) vaikka en olisi kotona, niin selitä ja ohjeistan mieheni silloin tarkasti. Vaikka kirjallisesti, ettei hän unohda tehdä jotain:)
Niin mulle jäi nyt vähän epäselväksi että kuka tällaisessa perheessä on se pirttihirmu ja kuka tohvelisankari?
KL.
Hyvä huomio Kaalilaatikko! :) Rupes ihan naurattamaan.... :D
Lasteni isä on ollut kahteen otteeseen hoitovapaallakin. Suosittelemme lämpimästi kaikille perheille! Teki ainakin meillä hyvää kaikille perheenjäsenille ja oli isän ja lapsen kannalta todella arvokasta aikaa. Yleensä tässä kohtaa mutkutetaan aina että ei voi koska miehellä on niin paljon parempi palkka, mutta tuskin se kotitalous nyt muutamassa kuukaudessa konkkaan menee. Ei ole ainakaan meillä mennyt vaikka jo neljä vuotta on koko ajan jompikumpi vanhemmista hoitanut lapsia kotona. Noh, meni vähän ohi alkuperäisen aiheen, sori. :)
kumpikin on alusta alkaen halunnut hoitaa ja huolehtia lapsestaan tasavertaisesti. Lapsi on SAANUT olla sekä isänsä että äitinsä kanssa, myös kahdestaan. Vastasyntynyt on todellakin täysin riippuvainen hoitajastaan, muttei todellakaan äidistään 24/7, vai jättääkö mies lapsen hoitamatta jos jää tämän kanssa kahden? Isällä on yhtäläinen oikeus luoda lapseensa suhde, kuten on lapsellakin oikeus isäänsä, kiintyminen ei tapahdu yhtäkkisesti 3- vuotiaana, jos siihen asti vain äiti on huolehtinut lapsesta.
Itse todella ihmettelen sellaisia isiä joita oman lapsen hoitaminen, mikä varsinkin alkuvaiheessa edustaa vauvalle kaikkea muutakin kuin pelkkää pesua ja vaipan vaihtoa; turvaa, läheisyyttä ja välittämistä, ei kiinnosta! Leijonaemon sijasta Maaria-80 kuvailunsa perusteella, riistämällä lapseltaan suhteen isäänsä ja mieheltään suhteen lapseensa, voisi ilmoittaa olevansa sakaali...Tai sitten hän puolustelee itselleen ja muille miehensä kypsymättömyyttä isäksi, huonoin tuloksin.
Maaria-80:
Jos lapset ovat isompia, eli jotain kolmen ja yli, niin silloin tuota lapsen perushoitoa on huomattavasti vähemmän. Ja silloin isä varmasti osaa ja haluaa monessa perheessä olla yhtä vastuullinen lapsista. Mutta alkuvaiheessa, kun vauva on vastasyntynyt, avuton ja täysin riippuvainen hoitajastaan, niin minusta vastuun pitäisi olla täysin äidin. Ihmettelen äitejä joilla ei ole niin vahvaa hoivaviettiä vauvastaan, jonka ovat synnyttäneet. Itse olen ainakin sellainen leijona emo, että mielestäni kukaan muu ei pystyisi huolehtimaan vauvastani paremmin kuin minä. Joten en anna siihen muille edes tilaisuutta. En edes isälle, ellei ole pakko.
Osaa hoitaa ja jo ihan vauvasta asti. Iskä on ehkä sen takia meillä pop pikkuneidinkin silmissä. En halua missään nimessä riistää sitä mahdollisuutta isältä, että saisi olla lastensa kanssa. Vaikka puolustan rutiineja viimeiseen saakka, niin kyllä isäkin näkee onko lapsi nälkäinen tai väsynyt ja osaa nukuttaa ja antaa ruokaa sen mukaan. En edes jaksa kommentoida mielestäni aika lapsellisiakin kommentteja siitä, etteikö isä olisi ihan yhtä hyvä hoitaja kuin äiti. Ja vielä lisäyksenä, että meillä vauva on ollut täysimetyksellä ja silti isä on pystynyt hoitamaan vauvaakin syöttöjen välissä.
Yhden lapsen kanssa pystyin olemaan vielä kaikkivoipainen ja huolehtimaan lähes yksin kaikesta. Johtuen silloisesta omasta epävarmuudesta, varmaankin, kuvittelin, ettei kukaan muu pysty hoitamaan lasta ja isä kuitenkin unohtaa jotain oleellista (mitähän se voisi olla, mietin nyt...). Vain minä osaan ja isä jotenkin, kun ohjeistan hänet kaikin eri tavoin, määrittelen rytmit, ruoat, vaatteet, menemiset ja tekemiset.
Onneksi olemme saaneet useamman lapsen eikä sen myötä minunkaan pipo ole enää niin kireällä. Pystyn huoletta lähtemään pois pitemmäksi aikaa ja lapset ja mies pärjäävät kotona (varmaan paremmin kuin minun kanssa). Olen jopa jättänyt 3 kuisen vauva isän kanssa kolmeksi päiväksi kotiin (olin illat ja yöt kotona). Voi mikä helpotuksen tunne siitä, etten ole niin oleellinen eikä mua aina tarvita kotona. Uskon, että isällekin oli iso asia, että hän selviää pienen vauvan hoidosta siinä missä minäkin. En enää jaksa (enkä pysty) nipottamaan epäoleellisista asioista. Kunhan perusjutut kutakuinkin säilyy.
Usein kyllä sorrun kysymään, jos mies vaikka koko porukan kanssa lähtee kauppaan, että pärjäättekö. Mies vastaa nykyään, että miksen pärjäisi, jos sinäkin pärjäät.
Monesti tuntuu, että se on kyllä äitien itsensä aikaansaamaa, jos ei isä osaa / voi / pysty tai halua hoitaa omaa lastaan. Jos äiti koko ajan hösää ympärillä ja antaa neuvojaan, niin kait siinä nyt lannistuu mies kuin mies. Maaria-80 esitti juuri sellaisia pointteja, että voin hyvin kuvitella, ettei heillä mies todellakaan tartu vaipanvaihtoon tai mihinkään muuhunkaan, kun hänelle on tehty alusta asti selväksi, että ainoastaan äiti osaa - antaa jopa kirjalliset ohjeet hoidosta, kun epäilee, ettei isä osaa... hohhoijaa.
Paras neuvo mitä sain kun meidän esikoinen syntyi oli, että anna isän tehdä itse, omalla tyylillään. Älä mene viereen tämän vaihtaessa vaippaa, näytä (pyydettäessäa ainoastaan) ekan kerran, ja sitten MENE TOISEEN HUONEESEEEN. Kyllä ne lapset selviää hengissä, vaikka heillä olisikin vaippa vähän eri tavalla pöksyissä kuin äidin laittaessa, ja äkkiä se isä oppii antamaan ruoan ajallaan, kun lapsi on nälkäinen..
Ajatelkaa toisin päin - mitä itse sanoisitte, jos roolit olisi toisin päin, ja _JOKA KERRAN_ kun yrittäisitte mitään tehdä vauvalle, niin isä ilmestyisi viereen mäkättämään, että ei noin, ja et sä osaa, ja mä teen toisin, ja lopuksi että anna kun minä......... En teistä muista tiedä, mutta kyllä muutaman kerran jälkeen sanoisin tai ainakin mielessäni ajattelisin, että hoida p..le kun kerran niin paljon paremmin osaat.......
Tästä keskustelusta on unohdettu kokonaan perheet, joissa isä ei osallistu lastensa hoitamiseen oma-aloitteisesti, vaikkei vaimo koskaan ole hommaa itselleen ominutkaan. Kyse ei siis ole siitä, etteikö mies mitään osaisi ja lakkaisi lannistettuna yrittämästäkään.
Omaa miestäni ei puuha vaan kiinnosta, hoitaa kyllä poikaa ns. pakon edessä, kun olen reissussa tms. mutta itsenäisesti ei koskaan. Eli osaa kyllä, mutta ei vaan viitsi. Tekee ennemmin jotain muuta.
Ja sille, joka kommentoi olevan typerää vastuutonta tehdä tuollaisten miesten kanssa lapsia, niin mistäpä tilanteen olisi ennen lapsen saamista tiennyt. Kun lapsi oli kuitenkin yhdessä harkittu ja hankittu.
Voi minkälaisia idylliperheitä ja hoivaviettisiä miehiä ihmisillä onkaan. Kaikilla asiat eivät vaan ole ihan niin ruusunpunaisia...
Toi " kaikkivoipuus" kuulosti tosi tutulta.. Mäkin aikanaan jouduin tosi tiukkaan tappelemaan itseäni vastaan, etten olisi " ominut" lasta ja tiennyt aina " paremmin" kuin muut, miten asiat pitää tehdä. Ja tähän pohjaksi vielä se, että mä en suinkaan ole se joka lapsen synnytti.
Meidän lapsella oli vauvana koliikki, se valvoi läpi öiden ja nukkui aamupäivisin, vaimo oli pitkän ja raskaan synnytyksen uuvuttama, sai päälle vielä kohtutulehduksen ja oli jokseenkin poissa pelistä ja isällä oli juuri silloin hirveä työputki. Kaiken keskellä suuri osa lapsen arkihoidosta jäi mulle, myös ruokahuollosta, kun imetys ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Mä muistan tuosta ajasta tosi vähän muuta kuin että yöt pitkät kävelin olohuoneessa lapsi kantoliinassa ja kuuntelin Kapteeni Ääntä, ja päivisin yritin vain selvitä (onneksi osa-aikaisissa) töissä.
Tästä myös seurasi se, että lapsi oppi koliikkituskissaan rauhoittumaan oikeastaan vain kantoliinaan, jota vaimo ei kunnolla jaksanut käyttää, ja syystä tai toisesta myös isän yritykset tulla välillä yöksi auttamaan että me saataisiin levättyä eivät oikein onnistuneet (lapsi ei rauhoittunut). Tämän lisäksi kävi vielä niin, että lapsen koliikki loppui mystisesti (tai vyöhyketerapian seurauksena) juuri sellaisena yönä, jolloin vaimo oli muualla keräämässä voimia ja mä olin lapsen kanssa kahdestaan.
Kaikesta tästä jäi mulle jotenkin sellainen " mulla on homma hanskassa, älkää te muut tulko sotkemaan mun ja vauvan systeemejä" -asenne, jonka kitkemiseen tarvittiin pari kolmen päivän työmatkaa toiselle paikkakunnalle, joiden aikana vauva tuli hoidettua muiden toimesta, rytmit säilyivät, syöminen ja nukkuminen onnistui eikä kotikaan räjähtänyt..
Niin sitä vaan biologiasta ja geeneistä riippumatta löytää itsestään sen leijonan, vai shakaalin, joka omisi sen (ensimmäisen, todennäköisesti vain ensimmäisen..) lapsen kokonaan itselleen ja häätäisi kaikki muut. Mutta ehkä sitä kautta kun sen tiedostaa ja osaa itselleen siitä huomautella, niin osaa myös varoa, ettei sulje muita pois lapsen elämästä. Ja uskon tosiaan, että kakkosen tai kolmosen kohdalla vastaava ei enää olisi fyysisesti mahdollista.
Totta on myös, että kaikkien kumppanit sukupuolesta riippumatta ei vaan jaksa/halua/ole motivoituneita hoitamaan lapsia ja ottamaan niistä vastuuta. Se on suuri harmi etenkin lapselle ja sille kumppanille, mutta myös sille osapuolelle, joka joutuu sitten vastoin tahtoa ja tasa-arvoa pyörittämään arkea yksin. Hatunnosto teille jotka tätä joudutte jaksamaan.
Maaria-80:
... oikea kanaemo-mies, jolla hoivaviettiä riittää. Enpä ole koskaan kyllä luonnossa nähnyt tai kuullut miehestä, joka olisi noin innostunut kotitöistä ja kakkavaipan vaihdosta. Tai sitten kotona on tosi pirttihirmuja kotirouvia, jotka vaativat mieheltään töissä käynnin lisäksi vielä kotona toisen työpäivän; eli lapsenhoidon ja kodin siivouksen. Harvan kotiäidinkään kuulee nauttivan esim siivoamisesta niin paljon että sitä mielellään tekee. Se on vaan välttämätön paha, joka kuuluu toimenkuvaan eli kotonatyöskentelyyn, eli osaksi kotiäitiyttä.Jos kummatkin vanhemmat ovat työssäkäyviä niin sitten ymmärrän että katityöt ja lasten perushoito jaetaan puoliksi. Mutta jo äiti on kotona kotiäitinä tai äitiyslomalla tms. niin minusta silloin kodin hoito on hänen työnsä ja mies suorittaa työnsä kodin ulkopuolella. Eikä silloin tulisi enää vaatia mieheltä kovin paljoa kotona työskentelyä. Pitäähän miehellä olla vapaa-aikakin. Ilman kotitöitä. Jos hän haluaa hyvää hyvyyttään auttaa kotiäitiä esim imuroimalla, niin sehän on vaan plussaa.
Tämä kotitöissä auttamis aihe meni vähän alkuperäisen aiheen vierestä, kun kyse oli lapsen hoidosta. Mutta minusta lapsen perushoito (pyllynpesu,vaatteiden vaihto,syöttäminen, nukkumaan laittaminen) on rinnastettavissa jollain lailla kotitöihin.
Jos lapset ovat isompia, eli jotain kolmen ja yli, niin silloin tuota lapsen perushoitoa on huomattavasti vähemmän. Ja silloin isä varmasti osaa ja haluaa monessa perheessä olla yhtä vastuullinen lapsista. Mutta alkuvaiheessa, kun vauva on vastasyntynyt, avuton ja täysin riippuvainen hoitajastaan, niin minusta vastuun pitäisi olla täysin äidin. Ihmettelen äitejä joilla ei ole niin vahvaa hoivaviettiä vauvastaan, jonka ovat synnyttäneet. Itse olen ainakin sellainen leijona emo, että mielestäni kukaan muu ei pystyisi huolehtimaan vauvastani paremmin kuin minä. Joten en anna siihen muille edes tilaisuutta. En edes isälle, ellei ole pakko.
Ja kuten joku jo aiemmin kirjoittikin, niin alle2vuotialla nuo hoitorutiinitkin vaihtuvat niin tiuhaan, että miehen, joka tulee vasta klo16 jälkeen kotiin töistä, on vaikea tietää mikä on minkäkin päivän rytmi ja " loppupäivän lukujärjestys" , kun ei esim tiedä onko lapsi syönyt huonosti aamupäivän tai jättänyt päiväunet väliin tms. Eli jos haluan että illan hoito suoritetaan mahdollisimman hyvin (=minun mieleni mukaan) vaikka en olisi kotona, niin selitä ja ohjeistan mieheni silloin tarkasti. Vaikka kirjallisesti, ettei hän unohda tehdä jotain:) Mieshän ei ole arkena seuraamassa lapsen hoitoa kuin vajaat 4t/vrk, kunnes lapsi menee nukkumaan, joten ei hän pysy perillä siitä mihin aikaan milloinkin syötetään ja kuinka monta desiä jne. Ja lapsi on tyytyväisin kun on tietyt rutiinit, eli niitä ei saisi muuttaa sen takia että isä ei tiedä rutiineja tarpeeksi tarkasti. Miehen maalaisjärjellä pääsee toki eteenpäin ja lapsi pysyisi elossa, mutta silloin ei ainakaan meidän perheessä olisi lapsi ja äiti mahdollisimman onnellisia:)
Tuosta viestistä jäi kyllä tosi kumma tunne, ihan kuin isällä ei olisi oikeutta lapseensa ollenkaan, vaan äiti olisi ainut vanhempi... Mihin kirjoittaja oikeastaan miestään tarvitsee lasten kanssa? Paitsi siittämiseen. Hirveää miesten aliarviointia, ihan kuin miehet olisivat jotenkin tyhmempiä lasten suhteen. Eipä sitä hoitoviettiä löydy kaikilta naisiltakaan tai kykyä arvioida mitä lapsi tarvitsee. Taitaa kirjoittaja itse olla se pirttihirmu ja oma mies tossun alla. Vai onko Maaria vain kateellinen muille naisille siitä, että muilla mies osallistuu ja mieheen voi luottaa näissä asioissa. Anteeksi, meni aiheen ohi.
Mutta itse aiheeseen: kyllä meillä mies osallistuu lasten (ja kodin) hoitoon siinä missä ehtii ja pystyy. Päivät mies on muualla töissä, mä teen silloin kotitöitä ja hoidan lapset ja illalla tehdään yhdessä mitä on jäänyt tekemättä tai sitten toinen on lasten kanssa ja toinen pääsee harrastuksiinsa pari kertaa viikossa.
Kaisu
Meillä mies on kyllä se rennompi vanhempi ja minä ehkä se huolehtivaisempi. Mutta kyllä ihan luottavaisella mielellä voin " jättää lapset" miehen kanssa, tiedän ettei heillä ole mitään hätää!
Itse asiassa miestä (ja minua) ärsytti suunnattomasti kaksosten ollessa pieniä kun esim. anoppi ihmetteli ja kyseenalaisti että pärjääkö se mies nyt varmasti siellä pienten kaksosten kanssa....?? Kun itse jouduin pärjäämään yksin miehen työpäivän ajan!! Sitä ei kukaan kyseenalaistanut, kumma kyllä!
No, tosin kaksosten ollessa pieniä niin kyllä miehellä ehkä oli pieni kriisin paikka kun hänenkin " piti" niin tosi aktiivisesti osallistua esim. yösyöttöihin. Luulen, että MINULLA oli kaksosten ollessa pieniä parempi suhde heihin, mies vähän vierasti kuitenkin. Nyt meillä on kolmaskin lapsi, jo 1½v, ja häntä hän on hoitanut tosi paljon ja heidän suhteensa on todella läheinen.
Ja kaksoset ovat kohta 6-vuotiaita ja ovat jo melkein mieluummin isänsä kuin äitinsä kanssa://. Kyllä sen sitten kun lapsi kasvaa huomaa miten tärkeää on että se isäkin viettää aikaa lapsen kanssa. Se suhde on sitten lapsen ollessa vähän isompi paljon läheisempi kun mitä se olisi jos isä ei olisi osallistunut yhtään lapsen ollessa pienempi! Että kyllä sitä suhdetta siihen lapseen luodaan jo ihan pienestä.
Eikös ole muuten ihan tutkittu juttukin että jo ihan vastasyntynyt pystyy luomaan läheisen suhteen jopa 2-3 henkilöön?
Toki on sitten varmasti olemassa todella välinpitämättömiäkin isiä. Itse en kyllä sellaisia omassa piirissäni tunne, vaikka niistä täälläkin joskus saa lukea??
Minä en oikeasti yhtään ymmärrä sitä, että isää estetään luomasta omaa suhdetta lapsiinsa. En ymmärrä kenen etu se on? Lapset tuskin kärsivät siitä, että heillä on läheinen suhde isäänsä pikemminkin he kärsivät siitä jos ei ole. Tuskin isäkään kärsii siitä, että pienet ihmiset rakastavat häntä sydämensä pohjasta ja luottavat myös häneen. Tietyn äitityypin kaikkivoipaisuuskuvitelmat toki voivat särkyä ja joku osaa hoitaa lapsia yhtä hyvin tai jopa joillain mittareilla paremmin kuin hän.
Minusta täysin kummallinen ajatus on myös se, että miestä vaadittaisiin tekemään töiden jälkeen toinen työpäivä kotona. Siis pitäisikö miehen työpäivän jälkeen saada maata sohvalla ja katsoa telkkua kun äiti jatkaa omaa työpäiväänsä? Siis äiti hoitaa lapset ja kodin 24/7 ja isä tekee normiviikkoa? Vapaa-aikaan kuuluu perheellisellä työssäkäyvällä ihmisellä koti ja perhe. Onhan se hyvänen aika kuitenkin vapaa-aikaa, että saa olla kotona, vaikka sitä sitten jotain " joutuisikin" kodin ja perheen eteen tekemään.
Meillä lapset ja perhe ovat miehelle tosi tärkeitä ja hän haluaa olla lastensa kanssa ja osallistua heidän hoitoonsa ja arkeensa niin paljon kuin ehtii. Hän ei ole samanlainen vanhempi kuin minä eikä tee kaikkia asioita samalla tavalla, mutta lapsilleen hän on rakas ja tärkeä. Itse hän harmittelee sitä, että ei pysty kokonaan hoitamaan tätä meidän kuopustamme, koska kuten sanoin edellisessä viestissäni, tyttö ei ymmärrä tuttipullon päälle ollenkaan ja emme halua lasta kiusata pakottamalla häntä pullolle kun hän ei yksinkertaisesti sitä huoli. Meillä on aika tarkat rutiinit ja päivärytmit, jotka eivät kyllä mihinkään muutu parissakaan päivässä. Meillä osataan myös kommunikoida sen verran, että olen kykenevä kertomaan miehelle miten päiväunet yms. ovat sujuneet, joten jos jotain ongelmaa niiltä tienolta on tulossa (esim. väsynyt 2,5 v) niin isä osaa varautua. Mieheni on jo kotonaan opetettu tekemään kotitöitä ja suoraan sanoen en kyllä edes katselisi sellaista miestä, joka jättää likaiset vaattensa ympäri kotia eikä laita rikkaa ristiin minkään eteen. Jos tämä tekee minusta pirttihirmun ja miehestäni kanaemo-miehen, niin sitten ylpeänä kiitän arvonimistä.
Tuli vaan tuosta mieleen, että voi se joskus olla toisinkinpäin tuo vaippojen vaihdon opettelu... :D
Meillä oli nääs niin päin, että vasta loppupäivinä sairaalassa ( olimme siellä lähes viikon ) minä aloin opetella vaipanvaihtoa ja sitten kotona enemmän. Eli mies opetti minulle. :)
kylvettäminen/ suihkussa käynti on ollut meillä isän ja pojan juttu.
Minä aloin käyttämään poikaa suihkussa ja kylvyssä itsenäisesti vasta kun hän oli yli vuoden.
ja mies on todellakin hoitanut heitä alusta asti, ihan keskoskaapeista alkaen. Luotin häneen ja mies jäi jo varhaisessa vaiheessa kahden vauvan kanssayksin kotiin, jos kävin kaupungissa yms. Kysyy kyllä välillä neuvoa, koska tekee pitkiä työpäiviä ja on ajoittain työmatkoilla ulkomaillakin, mutta ei häntä ole koskaan erityisemmin neuvomaan joutunut. Vastuullinen isä.
se, että antaa tai jopa vaatii miestä osallistumaan omassa kodissaan tapahtuviin asioihin (muihinkin kuin tv-ohjelmien seuraamiseen), vai se, että pitää vallankahvaa niin tiukasti otteessaan, että pitää miestä - kenties lähes väkisin - vain sohvan ja ruokapöydän kautta sänkyyn siirtyvänä hoidokkina? No, kuten joku jo mainitsikin, nämä tilanteet johtuvat myös miehestä itsestään tietysti eivätkä aina ole ainoastaan sen " kodin valtiattaren" määrättävissä. On miehiä, jotka ovat saaneet kunnon kotikasvatuksen ja opastuksen kotiaskareiden hoitoon ja niitä, jotka pitävät kotitöitä automaattisesti naisten hommana (huh - onneksi itselläni ei ole sellaista enkä sellaista huolisikaan) ja toisaalta niitä, jotka ovat kiinnostuneita hoitamaan omia jälkeläisiään ihan automaattisesti. Ja ikävä kyllä niitä kivikauden jäänteitä, jotka kuvittelevat myös lastenhoidon olevan jotain naisille kuuluvaa erityisalaa. Olen tavannut myös lastenhoidon suhteen molempia ääripäitä luonnossa.
Lastenhoito on rinnastettavissa vanhemmuuteen, ei kotitöihin. Lapsi ei ole kotityö. Mikäli miehesi vanhemmuus on kadoksissa, niin se kyllä on sinun syysi.
Kerran eräs opiskelukaverini huusi minulle, että minulla on tossunalla oleva mies. Huusin takaisin ettei todellakaan ole. Opettaja puolusti minua ja meni kyllä opiskelukaverini hiljaiseksi. Keskustelu koski kotitöitä ja tämä minua puolustava opettaja oli mies.
Maaria-80:
Anteeksi nyt Maaria-80, mutta jotenkin toivon että ainakin osa sun kirjoituksista on provoja... Mä en näe mitenkään terveenä asetelmana sitä, että äiti ehdoin tahdoin estää isää hoitamasta lasta, ja luomasta lapseen (myös vastasyntyneeseen) ihan ikiomaa suhdetta. Kyllä pientäkin vauvaa pystyy hoitamaan useampi henkilö kuin pelkkä äiti. Edes silloin kun olin esikoiseni kanssa yksinhuoltaja (jo raskausaikana) pidin erittäin tärkeänä sitä, etten altista meidän pientä perhettä sellaiselle tilanteelle, että mä olen tehnyt itsestäni korvaamattoman. Sen verran realisti olen, että aamulla herätessäni ymmärrän, että minä en itse päätä montako vuotta täällä maan päällä elän.
Ja vielä - mä olen ollut työelämässä siitä kun meidän tyttö oli 9.5 kk. Kertaakaan ei ole miehen tarvinnut mulle illalla treeneihin mennessä jättää lappua siitä miten tytön pitää syödä/juoda/nukkua/leikkiä. Ainakin minä voin töistä (esim ruokatunnilla) soitella kotiin ja kysellä kuulumisia. ja jutellaanme illallakin. Meidän perheen keskustelut pyöriikin sitten vissiin liikaa lapsissa kun ei lappuja tartte jätellä. Kuten jo edellisessä viestissä kerroi, niin toki mies päivittää mulle tytön kehittymistä, enhän mä ajatusten lukija ole.
Voi hitsi, mä en oikein edes osaa sanoin kuvata miten ton sun kirjoituksen koin, mutta siis perheessä perheen tavalla, ja jos toimii teillä (muidenkin kun sun mielestä), niin ok, te ootte löytänyt teidän tavan.
t.sokeritoppa (esikoinen 12-v, nuorempi 1v9kk, ja mahassa kolmas)