Kertokaa "brasilialaisesta" vahauksesta
Eli miten se tehdään? Vahataanko karvat myös ihan "alhaalta"? Voiko pienen tupsun jättää eteen?
Itseäni kiinnostaisi, koska tykkään olla melkein posliini (nimenomaan niin, että edessä pieni tupsu, ei muuta), mutta sheivailu on rasittavaa ja vaikka lopputulos on jees sen yhden päivän verran, seuraavana päivänä kasvaa jo sänki ja niitä näppyjäkin saattaa tulla. Haluaisin siis pysyvämmän lopputuloksen. Jotenkin tuntuu oudolta ajatukselta, että menisin reva levälläni karvoja poistattamaan... olenko vaan estoinen? :)
Kommentit (31)
Moni paikka suosii nykyisin sokerointia, joka on lopputulokseltaan sama kuin vahaus, mutta tekniikka on vain eri.
Itse olin myös arastellut mennä brassiin, juuri tuon häveliäisyyden vuoksi. Uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan sitä ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Siinä ollaan tosiaan kokonaan ilman alushousuja ja hoitaja "häärää" siellä alhaalla. Kyllä se aluksi vähän nolostutti, mutta kun hoitaja sanoi tekevänsä brasseja 10 päivässä niin ajattelin, että eiköhän hän ole jo kaiken nähnyt :)
Karvat poistetaan myös alhaalta uloimmista häpyhuulista ja eteen voi jättää tupsun, kiitoradan tms. jos niin haluaa.
Lopputulos oli ihanan pehmeä ja nyt 2 viikon jälkeenkin karvat ovat poissa, eikä inhottavaa sänkeä ole. Noin 2-3 viikon jälkeen karvat alkavat kasvamaan takaisin, joten brassi on hyvä tehdä noin 4-5 viikon välein.
Olen pari kertaa ottanut itse lämminvahalla, ja tulos on ollut tyydyttävä, mutta ei täydellinen. Sattuu hemmetisti, mutta ehkä ei olisi niin paha, jos jokju toinen tekisi sen.
toinen kiinnostunut
Keskimääräinen hinta on kai 60-70 euroa, ainakin pääkaupunkiseudulla. Itse olen käynyt Helsingissä Kauneushoitola Sunrisessa, jossa ensimmäinen kerta maksaa muistaakseni 54 euroa ja seuraavat kerrat 45 euroa (jos väli on max. 5vkoa). Tämä taitaa olla halvin paikka jonka olen löytänyt.
55 euroa (lokakuun ajan) kauneushoitola FreshUpissa Hgin keskustassa. Jos joku kokeilee niin kertokaa kokemuksista --aina pelottaa kokeilla uutta paikkaa.
Ellei sitten satu pitämään kovasta kivusta.
ja pikkuisen sattuikin . Lähinnä nolostutti mutta nyt kun olen käynyt muutaman kerran en haluaisi enää olla karvainen ollenkaan. muutaman kerran jälkeen ei enää edes satu pikku nipistystä enempää.
Moro. Huomenna ekan kerran brassiin. Oon vähän aiemmin sivuilta siistinyt mut nyt päätin otattaa kaikki kerralla pois loman kunniaksi. Oon tätä jo miettinyt pidempään että ei oo hetken mielijohde. Muutama kaveri näyttää myös siistivän, huomasin juhannussaunassa. Pitävätköhän ihan homona kun seuraavan kerran saunotaan yhdessä😁? Mitä mieltä yleensä miehet ovat jos kaverijoukossa on karvaton🤔?
Toiveiden mukaan. Itse olen mies. Kaikki pois napaan asti. Perskarvat myös. Ei satu, jos kipukynnys on korkea. Vahaaja sanookin minulle usein, miksi naiset kirkuvat.
Ei satu brassi, jos kosmetologi osaa tehdä sen oikein.
Vierailija kirjoitti:
Moro. Huomenna ekan kerran brassiin. Oon vähän aiemmin sivuilta siistinyt mut nyt päätin otattaa kaikki kerralla pois loman kunniaksi. Oon tätä jo miettinyt pidempään että ei oo hetken mielijohde. Muutama kaveri näyttää myös siistivän, huomasin juhannussaunassa. Pitävätköhän ihan homona kun seuraavan kerran saunotaan yhdessä😁? Mitä mieltä yleensä miehet ovat jos kaverijoukossa on karvaton🤔?
Tuo nyt on niitä osioita, joita ei kuulu huomata.
Minä olen valtavan karvainen mies, vahautan kaulasta alaspäin kaikki karvat pois, mutta jätän peräaukon ympärille pienen ringin karvoja, aika villin näköistä.
Olen käynyt sokeroinnissa 15 vuotta. Samalla kerralla mulle tehdään aina brassi, kainalot ja sääret. Iho on toimenpiteen jälkeen ihanan silkkinen, koska sokerointi kuorii myös ihoa.
Sokeroinnissa kosmetologi puhdistaa aluksi sokeroitavan ihoalueen ja esim. brassissa jalat on salmiakkiasennossa, jotta sokerointi saadaan tehtyä huolellisesti. Salmiakkiasennon jälkeen käännyt kylkiasentoon, jotta sokerointi saadaan tehtyä myös taakse. Omaa vulvan aluetta ei tarvitse yhtään häpeillä! :)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen valtavan karvainen mies, vahautan kaulasta alaspäin kaikki karvat pois, mutta jätän peräaukon ympärille pienen ringin karvoja, aika villin näköistä.
Eeeei rintakarvoja pois🤪🤪😜
Siis tekeekö ne tuon myös peräaukon ympärillä oleville karvoille?
Kyllä. Menet kylkiasentoon ja sitten sokerointi tehdään myös peppuvakoon.
Joskus itselle kävi niin, että huomasin kylkiasennossa, että alkoi yhtäkkiä pierettää vaikka me naiset emme piere. Vaikka vatsan toiminta on luonnollinen asia, niin tuo tilanne on pahin mahdollinen. Sanoin sitten heti kosmetologille, että nyt apua tilanne on sellainen, että tarvitsen pienen tauon ja käyn vessassa. Naurettiin kippurassa molemmat ja pienen tauon jälkeen jatkettin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moro. Huomenna ekan kerran brassiin. Oon vähän aiemmin sivuilta siistinyt mut nyt päätin otattaa kaikki kerralla pois loman kunniaksi. Oon tätä jo miettinyt pidempään että ei oo hetken mielijohde. Muutama kaveri näyttää myös siistivän, huomasin juhannussaunassa. Pitävätköhän ihan homona kun seuraavan kerran saunotaan yhdessä😁? Mitä mieltä yleensä miehet ovat jos kaverijoukossa on karvaton🤔?
Tuo nyt on niitä osioita, joita ei kuulu huomata.
Väitätkö tosissas että et oo koskaan vilkaissut toisen alakertaa?? Minä myönnän, olen monesti, kenties myös sun! Mut asiaan, tuli käytyä😁. Häpesin ensin kun olin odotustilassa että mitähän edellinen asiakas sanoo kun seuraava onkin mies. Kuinka ollakkaan, edellinen oli n. 25v nuorimies, kun hän tuli käsittelystä, hän sai vielä ovensuussa ohjeita jälkihoitoon. Ei jäänyt epäselväksi mitä oli tehty. Nolotti vielä kun menin makuulle, kerroin kosmetologille tuntemuksistani. Hän oli kovasti kummissaan, miehiä hänellä käy tosi usein, ehkä 20-30 % kaikista. Kun päästiin vauhtiin niin juttelu kävi jo luontevammin. Yleisin tyyli miehillä on jättää vähän peniksen päälle mut täysiä brasseja tehdään melki yhtä paljon, kuten myös edelliselle. Halusin myös sit kaikki pois koska sitä varten sinne menin.
Kesti ehkä tunnin koko homma, persvako, pakarat ja kainalot on nyt karvattomat. On jotenkin vapaampi olo, vaikea selittää. Näissä löysissä shortseissa tunne on todella jees, ei hiosta yhtään. Kipu oli vähäisempi kuin kuvittelin, toki varmasti riippuu paikasta, karvoista ja yksilöstä. Varmasti menen uudelleen, voi olla että tästä tulee itselle tapa. Ja ihan sama mitä ehkä muut sanovat, oma on kehoni. Ja kasvaahan ne sit joskus takaisin jos tulee toisiin ajatuksiin.
Oon iloinen sun puolesta että uskaltauduit! Oon ite nainen ja käyn säännöllisesti. Elämä on paljon hauskempaa ilman muiden häpeää. Itse en ainakaan halua yhtään että muiden häpeä vaikuttaa mun omiin valintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Moni paikka suosii nykyisin sokerointia, joka on lopputulokseltaan sama kuin vahaus, mutta tekniikka on vain eri.
Itse olin myös arastellut mennä brassiin, juuri tuon häveliäisyyden vuoksi. Uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan sitä ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Siinä ollaan tosiaan kokonaan ilman alushousuja ja hoitaja "häärää" siellä alhaalla. Kyllä se aluksi vähän nolostutti, mutta kun hoitaja sanoi tekevänsä brasseja 10 päivässä niin ajattelin, että eiköhän hän ole jo kaiken nähnyt :)
Karvat poistetaan myös alhaalta uloimmista häpyhuulista ja eteen voi jättää tupsun, kiitoradan tms. jos niin haluaa.
Lopputulos oli ihanan pehmeä ja nyt 2 viikon jälkeenkin karvat ovat poissa, eikä inhottavaa sänkeä ole. Noin 2-3 viikon jälkeen karvat alkavat kasvamaan takaisin, joten brassi on hyvä tehdä noin 4-5 viikon välein.
Häpyhuulista? Eikö se satu kauheasti?
Vierailija kirjoitti:
Keskimääräinen hinta on kai 60-70 euroa, ainakin pääkaupunkiseudulla. Itse olen käynyt Helsingissä Kauneushoitola Sunrisessa, jossa ensimmäinen kerta maksaa muistaakseni 54 euroa ja seuraavat kerrat 45 euroa (jos väli on max. 5vkoa). Tämä taitaa olla halvin paikka jonka olen löytänyt.
Huhhuh, jos 15 vuotta sitten on maksanut tuon niin nykyään varmaan jo satasen?
laazerilla poltetaan karvatupit että olet posliini koko loppuelämäsi!!