Miks te jätätte hyvän miehen?? Ei tajua!!

jättänyt, mutta välillä kyllä mieli tekisi. Mies tekee koko ajan töitä ja tulee iltaisin myöhään töistä kotiin. Toivoisin, että mies olisi enemmän lasten kanssa. Iltaisin sitten viettää aikaansa tietokoneella.



Mies viihtyy lomillaan mielellä mökillä, mutta en haluaisi olla siellä. Kaipaan muutakin seuraa ja haluaisin nähdä tuttuja. Haluaisimme asua erilaisissa paikoissa. Mua stressaa mies tosi paljon. Puhuu ilmastonmuutoksesta koko ajan ja on luopunut siksi autosta.

hyvän miehen? Jokuhan siinä on hiertänyt. Ei kai kukaan nyt niin hullu ole, että kesken onnellisen perhe-elämän toteaa, kaikki on hyvin jopa liian hyvin jotain pitäii tempaista. Erotaan. Jaetaan kaikki tavarat, asunto, rahat, lapset, ystävät ja sukulaiset. Muutetaan erillemme, sinnitellään molemmat vähillä rahoillamme ja ollaan yksinäisiä. Etsitään satunnaista seuraa, joka on kuin aikapommi.

Ap, et taida tietää mistä puhut?

petti ja jätti. Hullu nainen.

Mies on rauhallinen, hyvä isä, tekee kotitöitä ja hoitaa remppahommat, on ahkera, hyvä keskustelija ja ihana sängyssä.

Mutta niin vain entinen jätti ja minä sain tämän aarteen. Olen monesti miettinyt, että sen entisen päässä tais olla jotain vikaa.

Tottakai se " hyvyys" on siinä se ongelma: kaikkien muiden silmissä minä olisin se konna ja idiootti kun hyvästä luopuisin.



Valitettavasti vain KUKAAN ei ole hyvä ihan kaikessa. Minun mieheni on onneton sängyssä eli ei ole pystynyt tyydyttämään minua kertaakaan yli 10-vuotisen liittomme aikana. Viimeiseen kolmeen vuoteen emme ole harrastaneet seksiä lainkaan. Nyt vain on sellainen tilanne että en vain enää kerta kaikkiaan jaksa elää ilman seksi loppuikääni...



Niin. Ulkouolisten silmissä mies on siis kutakuinkin täydellinen: hyvä isä, uskollinen (heh ;), ahkera, tunnollinen, luotettava, tekee osansa kotitöistä (ja enemmänkin) ja osaa hoitaa lapsensa jne...

1. koska tämä ei aseta hänen lapsiaan omien lapsiensa edelle



2. Koska tämä käy töissä ja ei ole siksi koskaan kotona. Toisaaltaan hän on vaatimassa mieheltä jatkuvasti rahaa,että voi kustantaa omia mielitekojaan ja omaa ryyppäämistään ja kaverien.



3. Koska mies ei jaksa 16 tuntisen työpäivän jälkeen yllättää häntä romanttisesti.



4. Koskä hän tuhlaa rahaa surutta ja on ulosotossa hän haluaa, että mies vahtii häntä jatkuvasti ja holhoaa hänen talouttaan. Hänen talouttaan hoitaneena tiedän, että ko ihminen ei kirveelläkään suostu maksamaan laskujaan, vaikka kuinka maanittelisi. Lapsilisä joko ryypätään tai ostellaan vaatteita vuorokauden sisällä, joskus nopeamminkin.



5. Hän on totaalisen vakuuttunut, että ansaitsee parempaa koska on niin ihana ja valloittava ihminen.

Vierailija:

Hyvää miestä ei siis jätetä. Aina on jotakin " syytä" ....

Tottakai se " hyvyys" on siinä se ongelma: kaikkien muiden silmissä minä olisin se konna ja idiootti kun hyvästä luopuisin.

Valitettavasti vain KUKAAN ei ole hyvä ihan kaikessa. Minun mieheni on onneton sängyssä eli ei ole pystynyt tyydyttämään minua kertaakaan yli 10-vuotisen liittomme aikana. Viimeiseen kolmeen vuoteen emme ole harrastaneet seksiä lainkaan. Nyt vain on sellainen tilanne että en vain enää kerta kaikkiaan jaksa elää ilman seksi loppuikääni...

Niin. Ulkouolisten silmissä mies on siis kutakuinkin täydellinen: hyvä isä, uskollinen (heh ;), ahkera, tunnollinen, luotettava, tekee osansa kotitöistä (ja enemmänkin) ja osaa hoitaa lapsensa jne...

Lapsia ei ollut hänen kanssaan.



Ensisijaisena syynä jättämiselle oli varmaankin se, että olin pariutunut liian nuorena ja kaipasin itsenäisyyttä. Muina syinä mies oli aika itsepäinen ja huomioi ensisijaisesti vain omat tarpeensa. Jos ehdotin yhteistä aikaa, hän sanoi olevansa väärä henkilö siihen ja kehotti olemaan naispuolisten kavereiden kanssa. Kysyin hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan enkä saanut vastauksena muuta kuin lasten hankinnan. Minä haaveilin ulkomaanmatkoista ja muusta vaihtelusta arkeen, mutta hän ei koskaan puhunut mistään sellaisesta. En saanut miehestä muuta irti kuin sen, että minun tulee tyydyttää hänet seksuaalisesti sängyssä sekä toimia hänen lastensa äitinä. En katunut eroa eikä toivottavasti mieskään. Meillä molemmilla on nyt uudet puolisot.

kakkosta! Ei sitä sen enempää selitellä tarvii!

minulla on hyvä mies. Päivittäin viettää aikaa lastemme kanssa. Imuroi, täyttää/tyhjentää tiskikonetta ja hemmottelee minua. Ei juo koskaan kotona, harvoin käy baarissa. Lähtee lasten kanssa reissuun ja antaa minulle omaa aikaa. Täydellinen vai mitä :) Totuus on kuitenkin aivan toinen, vain minä tiedän sen!

Ja en todellakaan aio päästää tätä helmeä käsistäni=)

Käy päivisin töissä, tuo rahat kotiin, rakastaa minua ja lasta, ei petä, seksielämä on loistavaa ja mies tykkää viettää aikaansa lapsen kanssa.

Käydään lomilla reissuilla yhdessä ja kävellään aina käsi kädessä. Mies on hyvännäköinen ja hauska.

Meillä on yhdessä kivaa ja aika moni naapuri on ilmaissut kateutensa minulle suoraan...



Mutta älä koskaan ole kateellinen toiselle!!!



Miehellä on nimittäin yksi riippuvuus.... huumeet. On entinen narkkari joka on ollut kuivilla jo vuosia. Aika ajoin kuitenkin se narkki nostaa päätään ja mies voi olla poissa reissuillaan kolmekin viikkoa... tätä ei tapahdu usein, ehkä noin kerran parissa vuodessa, mutta se jatkuva pelkääminen koska taas....



Jättäminen on usein mielessä koska pelkään näitä juttuja ja tuntu että kaikki se hyvä mitä meillä on huuhtoutuu pois hetkessä kun mies sekoaa.

OIKEASTI voi olla...!



Moni ihminen (niin nainen kun mies!) osaa feikata ja olla niiiiin ihanaa muiden läsnä ollessa. Nämä ihmiset voivat myös olla hyviä äitejä/isiä, mutta jostakin syystä huonoja puolisoita.



Ja ei tarvitse vaatia mahdottomia, monesti se vaimo/mies vaan on se, joka saa KAIKEN paskan niskaansa:(

Muille hymyillään, tarjotaan apua ja ollaan ihania. Sitten kun vieraat lähtevät, alkaa mökötys ja jumpittelu. Tuttu lause; läheisintä ihmistä satuttaa monesti eniten, pitää todellakin paikkansa.



Kun työkaverit ottavat päähän, sukulaiset ärsyttävät ja lapset riehuvat, naapurikin taas saa pään sekoamaan jne. jne. jostain syystä moni vain HYMYILEE ja kestää sekä sietää em. henkilöitä. Mutta sitten puolisolle voidaankin olla naaman norsu v*tulla, valittaa ja rähjätä.



Kuinka monelle itse esim. näytätte KAIKKI tunteenne? Harva huutanee esim. pomolleen kun tämän naama alkaa syystä tai toisesta ärsyttää, mutta miehelle/vaimolle on niin helppo huutaa... Koska sehän aina vaan rakastaa mua eikä koskaan jätä... joopa joo, vaan saattaapi käydä toisinkin...

mulla on ns. hyvä mies. Ulkopuoliset näkevät siinä ihan kivan näköisen, mukavan, rauhallisen ja rehellisen miehen. Se ei ryyppää, ole väkivaltainen eikä käy vieraissa.

Minä tiedän, että rauhallisuus ja mukavuus on pelkoa näyttää tunteitaan (positiivisia tai negatiivisia), pelkoa omia ja muiden tunteita kohtaan, pelkoa erimielisyyksiä kohtaan. Mies sulkee kaikki tunteet " pois" ja on kiva että olisi mahdollisimman helppoa. Koskaan en kuule mitään rakkauteen viittaavaa suustaan, saa kosketusta (muuten kuin naidessa). Sillä että mies ei käy missään eikä harrasta mitään (omistautuu perheelleen) saa marttyyrin kruunun: " kaikkeni annan eikä vaimo silti ole sellainen kuin haluan" .



Jättäisin jos uskaltaisin. Kotona on vaikea hengittää.



Miksi sitten menin yhteen tälläisen kanssa? 18-kesäisenä sitä näki sen minkä muutkin ja uskoi että se on totuus.

mukava ja rento eikä koskaan lyö. KÄy töissä ja rahaakin riittää, eikä se juo niin paljoa että se haittaisi töitä tai näkyisi ulospäin. Ainoa että pätkääkään siihen ja sen arvostelukykyyn tai vastuunkantoon missään ei voi luottaa. Kaikki meillä on kiinni minusta, minä lasken onko johonkin varaa, minä huolehdin laskut, minä huolehdin vaatteet minä huolehdin kodin minä hoidan lapset kouluun (ja yksi niistä on erityislapsi) minä siivoan minä pyykkään minä laitan ruokaa minä päätän tärkeät asiat kuten sen missä se erityislapsi käy koulua ja millä se sinne kulkee ja minä vastaan kaikesta.



Hyvä mies mutta jättäisin jos jaksaisin.

Vierailija:

mulla on ns. hyvä mies. Ulkopuoliset näkevät siinä ihan kivan näköisen, mukavan, rauhallisen ja rehellisen miehen. Se ei ryyppää, ole väkivaltainen eikä käy vieraissa.

Minä tiedän, että rauhallisuus ja mukavuus on pelkoa näyttää tunteitaan (positiivisia tai negatiivisia), pelkoa omia ja muiden tunteita kohtaan, pelkoa erimielisyyksiä kohtaan. Mies sulkee kaikki tunteet " pois" ja on kiva että olisi mahdollisimman helppoa. Koskaan en kuule mitään rakkauteen viittaavaa suustaan, saa kosketusta (muuten kuin naidessa). Sillä että mies ei käy missään eikä harrasta mitään (omistautuu perheelleen) saa marttyyrin kruunun: " kaikkeni annan eikä vaimo silti ole sellainen kuin haluan" .

Jättäisin jos uskaltaisin. Kotona on vaikea hengittää.

Miksi sitten menin yhteen tälläisen kanssa? 18-kesäisenä sitä näki sen minkä muutkin ja uskoi että se on totuus.

Koska rauhallinen arkielämä hyvän miehen kanssa on muka tylsää.

Minun mies on aivan unelma, varsinkin muutaman naisen mielestä...

Varokaa juuri näitä kuuntelevia, auttavia ja " rehellisesti" huonot puolensa kertovia miehiä.

Kaikki kaverit kateellisia, olemme " unelmapari" . Mies hyväluonteinen, ystävällinen, komea, urheilullinen, fiksu, voidaan puhua mistä vaan, ei ikinä tekisi pahaa kenellekään, ei juo liikaa.



Mutta... en kestä enää kun miehellä ei mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Mistään ei saa puhua.



Joka ilta kun töistä tulee kotiin on masentunut tai vielä masentuneempi. Mikään ei auta. Emme tee mitään yhdessä. Illat vietämme eri huoneissa, mies tietokoneella ja minä television ääressä. Kävelyllekään ei lähde saati pidemmälle. Jos lähtee mökille " armosta" vttuilee koko kaikesta minulle, tunnelma hirveä. Miehen elämänasenne: kaikki hyvä ohi jo, tämän jälkeen elämä pelkkää alamäkeä, mikään ei voisi vähempää kiinnostaa.



Seksikään ei ole kiinnostanut vuosiin. Se on turhaa miehen mielestä myös. Romanttiset illalliset ym, ei ei. Nekin vain turhaa hössötystä.



Ja olen yrittänyt puhua. Ei auta. Suuttuu vaan lisää.



Että näin unelmaa tämä meidän elämä.

En voi ymmärtää, miksi se nainen jätti tämän timantin - mutta tietysti on ihanaa, että elämäni mies jäi vapaaksi minua varten. 10 vuoden yhdessäolon jälkeenkään en löydä hänestä mitään sellaista vikaa, jonka takia avioero edes tulisi mieleen. Itselleni ei ole koskaan tullut.



Ehkä sitten on niin, että mieheni ei ollut hänelle se oikea. Mieheni kyllä sanoo, että 1. vaimo ei todellakaan hänelle ollut se oikea, hän vain ei tajunnut sitä, kun 1. vaimo halusi niin kiihkeästi hänen kanssaan naimisiin ja lapsia ja rakentaa talon yms. Eli ilmeisesti 1. vaimo pettyi kun ei pystynytkään saamaan miehessä aikaan sitä tunteen paloa jota minä koen joka päivä saman miehen kanssa.