Aavistan asioita etukäteen ja näen enneunia
Tätä on ollut ihan lapsuudestani saakka, mutta aina vain lisääntyy näin vanhetessa. Välillä ahdistaa, kun en voi tästä kenellekään puhua.
Esim. eilen näin tuttuni ohimennen kaupungilla ja sanoi, että pitää kiirehtiä töihin ja minulle juolahti mieleen, että hänelle ilmoitetaan tänään, että irtisanotaan ja näin kävi. Oli ollut samassa vakiduunissaan jo nelisen vuotta, enkä oikeastaan tiennyt työstään mitään. Jostain vain näitä irrallisia aavistuksia juolahtaa mieleeni ja sitten kuulen, että asia on tapahtunut. Mitään kuolemia en aavista onneksi, mutta sairauksia ja muita ihmisten huolia jostain syystä vaan aavistan ja tiedän. Lisäksi näen joistain asioista unta, jotka ovatkin totta tai käyvät toteen. Usein myös, kun puhelin soi, tiedän kuka soittaa katsomatta, vaikka olisi joku sellainenkin, joka soittaa vain muutaman kerran vuodessa.
Onko muilla tällaista? Onko ihan normaalia vai pitäisikö hakeutua jonnekin psykiatrin arvioitavaksi?
Kommentit (81)
Minä myös. Olen uskova ja Jumala on näyttänyt minulle mm. unessa tulevia tapahtumia. Sitten on toinen ryhmä jotka tietävät ennalta mutta en tiedä ovatko he aina rehellisiä...näkijät, tietäjät ym. Jumalan Sana on kieltänyt nämä toiminnat.
12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät. --Ilm. 22
Itse saan aavistuksen esimerkiksi siitä, että on aika mennä paskalle. Tiedän etukäteen milloin paskaa pukkaa perseestä ulos. Lahja se on sekin, jotkut ihmiset paskovat housuun.
Kummasti nämä "ennalta näkijät" kertovat näkemisistään vasta jälkeenpäin kun asia on jo tapahtunut, tyyliin "mä tiesin, että näin kävisi näin sen aikaisemmin unessa ym." Eli höpöhöpö, niinkauan kun joku ei kerro etukäteen jostain tapahtumasta niin en usko mitään ennustamista ym. olevan olemassakaan.
P.S. Nyt olisi hyvä tilaisuus jollekin joka uskoo itsellään olevan jotain yliluonnollisia näkijän kykyjä kertoa minusta jotain esim. ikä, asuinpaikka, perhetilanne, työ ym. Jään odottamaan... ;)
Kyllä olen nähnyt unia "tulevista" tapahtumista.
Time Cather in the rye
Älä hakeudu mihinkään arvioitavaksi. Tuota asiaa ei vielä nykytiede ymmärrä, joten saisit hullun paperit.
Sinulle joka sanoit, että jännä etteivät koskaan kerro etukäteen ennustuksiaan.
Itse en pidä itseäni minään ennustajana, enkä mielestäni omaa mitään kummaa yliluonnollista kykyä, mutta hassusti osuvia ajatuksia välillä saan.
Esim. Muutamia vuosia sitten jouluna, jolloin minulla oli aika raskasta aikaa, sanoin siskolleni että minulle tuli näky/tunne/ajatus siitä että kahden vuoden päästä jouluna elän aivan erilaista elämää.
Toki helppo päätellä että niin olisikin, mutta kerroin siskolleni että siinä näyssä olin menossa naimisiin elämäni miehen kanssa.
Olin vain tuolloin sinkku ja sitä mieltä etten koskaan edes menisi naimisiin, siksi ajatus naurattikin ja kuulosti etäiseltä.
Kerroin myös siskolleni että mistä kunnasta mieheni löytyisi.
Sinällään jännää että juuri siitä kunnasta löysinkin miehen, jonka kosintaan vielä suostuin. Häät jouluna, miehen pyynnöstä, kertaakaan en hänelle näitä ajatuksiani ääneen sanonut. En edes niitä kunnolla muistanut, kunnes siskoni niistä muistutti.
En tiedä mitä tuollaiset on, eikä minun tarvitsekaan. Näitä on elämässäni paljon ja välillä kapinoin niitä vastaankin.
Löysin tän keskustelun vasta nyt mutta pakko jakaa omia kokemuksia.
Tänään aamulla bussiin mennessäni päähäni tunkeutui ajatus bussikolarista ja "suunnittelin" jo kuinka ilmoitan työnantajalleni, että olen joutunut kolariin ja myöhästyn. En ole koskaan ollut bussikolarissa enkä muista ajatelleeni moista koskaan aiemmin. Hetken kuluttua kolmion takaa syöksyi bussin eteen auto ja kuski painoi jarrut pohjaan niin kovaa, että lastenvaunutkin kaatuivat ja ihmiset kiljuivat. Törmäys jäi ihan muutamista senteistä kiinni, ja bussikuski nousi ulos huutamaan kolmion takaa tulleelle kuskille.
Aiemmin olen myös nähnyt muutaman kerran unta putoavasta lentokoneesta ja seuraavana päivänä se on ollut uutisissa. Näin kävi esimerkiksi vastikään Venäjällä sattuneen onnettomuuden kanssa.
En ole koskaan aiemmin uskonut ennakkoaavistuksiin tai ennustamiseen, mutta lähiaikoina on sattunut muitakin tälläisiä tapauksia itselle, niin alkoi kyllä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Kummasti nämä "ennalta näkijät" kertovat näkemisistään vasta jälkeenpäin kun asia on jo tapahtunut, tyyliin "mä tiesin, että näin kävisi näin sen aikaisemmin unessa ym." Eli höpöhöpö, niinkauan kun joku ei kerro etukäteen jostain tapahtumasta niin en usko mitään ennustamista ym. olevan olemassakaan.
P.S. Nyt olisi hyvä tilaisuus jollekin joka uskoo itsellään olevan jotain yliluonnollisia näkijän kykyjä kertoa minusta jotain esim. ikä, asuinpaikka, perhetilanne, työ ym. Jään odottamaan... ;)
Tiedätkö, aina ei ole ketään kenelle kertoa. Tai sitten ei kehtaa kertoa, jos lähipiiri suhtautuu koko hommaan höpö-höpönä ja nauraa.
Itse kerron miehelleni ja äidilleni näkemiäni unia (silloin, kun näen jotakin merkittävää, niin sen tietää. MIkä tahansa uni ei ole sellainen.) ja jos mieleeni tulee varma viesti tai näkymä.
Mies ihmetteli tätä aluksi, mutta on nyt asian kanssa OK. Hänellä on tieteellinen koulutus ja hän uskoo, ettemme tiedä vielä fysiikasta ja aivojemme kapasiteetista kaikkea. Äitini uskoo kyllä, sillä hänellä on sama taipumus kuin minulla. Samoin hänen äidillään ja isoäidillään ja isoenollaan, joka oli kansanparantaja.
Tällaisesta oli kai hyötyä menneinä aikoina, kun ei ollut niin helppo pitää yhteyttä kuin nykyään. Ja toisaalta tieto varmaan auttoi suhtautumaan tuleviin tapahtumiin helpommin, kun oli jo saanut ennakkotiedon asiasta.
Äitini sai etiäisiä ja pelkäsi niitä. Ominaisuus näköjään hyppää yhden sukupolven yli, ja periytyy vahvana hänen tyttäriensä esikoistyttärille (aika "jännä" juttu on se, että äitini oli perheensä esikoinen, ja kaikilla hänen tyttärillään on esikoistytär). Minä en näe mitään etiäisiä enkä näe enneunia - siskoni näkee enteitä luonnonmerkeistä, mutta ei kovin usein. Siskoni tytär näkee sekä enneunia että saa etiäisiä, samoin oma tyttäreni. He vaan "tietävät" asioita etukäteen. Se on aika hämmentävää ja välillä pelottavaakin.
Vierailija kirjoitti:
Kummasti nämä "ennalta näkijät" kertovat näkemisistään vasta jälkeenpäin kun asia on jo tapahtunut, tyyliin "mä tiesin, että näin kävisi näin sen aikaisemmin unessa ym." Eli höpöhöpö, niinkauan kun joku ei kerro etukäteen jostain tapahtumasta niin en usko mitään ennustamista ym. olevan olemassakaan.
P.S. Nyt olisi hyvä tilaisuus jollekin joka uskoo itsellään olevan jotain yliluonnollisia näkijän kykyjä kertoa minusta jotain esim. ikä, asuinpaikka, perhetilanne, työ ym. Jään odottamaan... ;)
Eräs läheiseni kertoi molempien mummujensa kuolemasta etukäteen, samoin ukkinsa onnettomuudesta. Ihan tarkasti. Ja sanoi niistä yhden ainoan kerran, joten se ei ollut edes mitään toistuvaa höpinää, joka sitten sillä kertaa olisi osunut oikeaan.
Ai miksikö ei sitten tehty mitään, että asioihin olisi voinut vaikuttaa? No, kuolemalle ei oikein mitään voi kuten ei voitu tuolle onnettomuudellekaan.
Mulla on myös taipumus enneuniin, mutta muuten en aavista asioita tai ainakaan tiedosta sitä. Olen nähnyt unessa oman työpaikkani etukäteen ja muutamien samaa työllistämiskurssia käyneiden tyyppien työllistymisen myös. Sanoinkin näistä etukäteen ja sain leikkimielisen ohjeen ruveta ennustajaeukoksi. En vain pysty aavistamaan mitään, jos kysytään, vaan nämä unet tulevat jos tulevat.
Kuolemia en ole ennustanut minäkään, mutta jotain ihan pieniä tapahtumia on näkynyt jopa täsmälleen samanlaisena kuin mitä ne sitten tapahtuvat. Mm. sellainen, että sain kirjeen entiseltä luokkakaveriltani, joka muutti pois, josta en ollut kuullut aikoihin mitään. Kirjekuoren väriä myöten tuli samanlainen ja jopa kuoren väri sama kuin unessa. Tällaisia pikkuasioita.
Isäni uskoi aina näihin, kun kerroin, joten luulen isälläni olleen samaa taipumusta. Näin jälkeenpäin ajatellen hän arvasi usein asioita etukäteen, eli taisi oikeasti tietää. Pelkäsi varmaan, että pidetään hulluna, jos sanoo nähneensä asiasta unen.
56 lisää luettuaan muutaman viestin, että minä olen tosiaan kertonut näistä asioista myös etukäteen, mm. noille kurssikavereille, joiden työpaikan saannin näin unessa.
Itse tiesin tai aavistin oman lapseni sukupuolen jo alkuraskaudessa.
Olihan se kiva sattuma naurattaa vieläkin, toivottavasti toimii seuraavallakin kerralla :D
Meillä lapsuudenperheessä oli tapana tehdä noin kaksi kertaa vuodessa risteilyreissu Tukholmaan. Usein matkustimme Viikkarilla. Tykkäsin matkoista ja aina innoissaan olin mukana. Erään kerran, ollessani 11- vuotias, olimme menossa reissuun. Katsoin laivaa terminaalissa ja minut valtasi kauhu ja paniikki. Tunne tuli ihan tyhjästä-tällä kertaa en olisi halunnut kyytiin ollenkaan.
Mitään pahaa ei tuolla matkalla tapahtunut. Tästä 11- vuotta myöhemmin laivalle ja sen matkustajille kyllä.
En usko omaavani mitään kykyjä- En kuitenkaan osaa selittää sitä paniikkia, joka mut valtasi tuolloin 11- vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Itse tiesin tai aavistin oman lapseni sukupuolen jo alkuraskaudessa.
Olihan se kiva sattuma naurattaa vieläkin, toivottavasti toimii seuraavallakin kerralla :D
Miehelläni oli tuo sama kyky - ihan tuppasi ärsyttämään, kun hän tiesi alusta asti kaikkien viiden lapsemme sukupuolet. Itselläni ei ollut mitään hajua yhdelläkään kertaa :D
Minä olen 40-v mies ja olen nähnyt etukäteen noin parinkymmenen ihmisen kuolemat ja myös useampia onnettomuuksia. Esim. Jokelan koulusurman ja Konginkankaan linja-auto-onnettomuudet. Mutta eihän näitä kenellekkään voi kertoa, kun pidetään joko hulluna tai sitten syyllisenä tulevaan rikokseen/onnettomuuteen. Ja en usko tässä mihinkään yliluonnolliseen kykyyn vaan yksinkertaisesti tämän asian osalta minulla on enemmän aivokapasiteettia käytössä kuin keskimääräisellä ihmisellä. Ja on tämä lahja, mutta välillä aika raskas lahja.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 40-v mies ja olen nähnyt etukäteen noin parinkymmenen ihmisen kuolemat ja myös useampia onnettomuuksia. Esim. Jokelan koulusurman ja Konginkankaan linja-auto-onnettomuudet. Mutta eihän näitä kenellekkään voi kertoa, kun pidetään joko hulluna tai sitten syyllisenä tulevaan rikokseen/onnettomuuteen. Ja en usko tässä mihinkään yliluonnolliseen kykyyn vaan yksinkertaisesti tämän asian osalta minulla on enemmän aivokapasiteettia käytössä kuin keskimääräisellä ihmisellä. Ja on tämä lahja, mutta välillä aika raskas lahja.
Vau, jos puhut totta niin tuota on jo melkein pakko uskoa. Sen verran monta tapahtumaa sinulla ennustettuna. Oletko koskaan ennustanut jotain jota sitten ei olekkaan tapahtunut?
Mulla on itsellä taipumusta vaistota tulevaa. Olen hoitajana kunnallisella puolella ja olen jokusen potilaan äkillisen menehtymisen osannut ennustaa. Potilas on tullut hyväkuntoisena ja vointi romahtanut äkisti, sitten hän on menehtynyt. Mielestäni osastolla on yksi jotenkin levoton huone. En tiedä, miksi huoneessa on tyhjänäkin jotenkin levoton ja ahdistava tunnelma. Eläkkeeltä keikkaa tekevä työkaveri sanoi joskus samaa ja samaan hengenvetoon kertoi huoneen olevan vanha vainajien säilytystila.