Aavistan asioita etukäteen ja näen enneunia
Tätä on ollut ihan lapsuudestani saakka, mutta aina vain lisääntyy näin vanhetessa. Välillä ahdistaa, kun en voi tästä kenellekään puhua.
Esim. eilen näin tuttuni ohimennen kaupungilla ja sanoi, että pitää kiirehtiä töihin ja minulle juolahti mieleen, että hänelle ilmoitetaan tänään, että irtisanotaan ja näin kävi. Oli ollut samassa vakiduunissaan jo nelisen vuotta, enkä oikeastaan tiennyt työstään mitään. Jostain vain näitä irrallisia aavistuksia juolahtaa mieleeni ja sitten kuulen, että asia on tapahtunut. Mitään kuolemia en aavista onneksi, mutta sairauksia ja muita ihmisten huolia jostain syystä vaan aavistan ja tiedän. Lisäksi näen joistain asioista unta, jotka ovatkin totta tai käyvät toteen. Usein myös, kun puhelin soi, tiedän kuka soittaa katsomatta, vaikka olisi joku sellainenkin, joka soittaa vain muutaman kerran vuodessa.
Onko muilla tällaista? Onko ihan normaalia vai pitäisikö hakeutua jonnekin psykiatrin arvioitavaksi?
Kommentit (81)
ja minä pidän sitä lahjana enkä todellakaan ajattele että tarvitsisin siihen "hoitoa". Elämääni asia ei haittaa mitenkään ja pystyn toimimaan niin töissä kuin kotielämässä mainiosti. Kautta aikojenhan osalla ihmisisä on tuollaisia kykyjä ollut, vaikkei nykyaikainen psykiatria tai muutkaan tieteen niitä tunnusta.
Isäni oli lapsi sodan aikaan eikä suostunut menemään kodin lähellä olevaan pommisuojaan, koska oli "nähnyt" miten siihen osuu. Itsepäisesti suostutteli perheensä toisaalle ja oikeassa oli: lähellä olevaan pommisuojaan osui ja moni kuoli.
Nuorena isäni etsi jotain tiettyä esinettä harrastukseensa, mutta hänellä ei ollut varaa siihen. Yhtäkkiä sai päähänsä kävellä tiettyyn paikkaan ja siellähän se esine olikin, lojui kadulla. (Minä en löydä esineitä mutta löydän intuiition avulla itseni pois vaikka keskeltä metsää.)
mulla oli lapsena enenmän nykyään harvoin jos ollenkaan! Tässä yksi: Lomilla käytiin aina risteilemässä ja taas lomaristeilyä suunnitellessa sanoin että olisi kiva mennä mutta musta tuntuu että se ajaa karille. No ei menty ja lomalla katsottiin uutisista kuinka se laiva oli ajannu karille!! Hauskaa miten mun vanhempien päät kääntyi telkusta mua kohti silmät suurina :) olin n.10v..
Teininä tunsin kuinka mun isoäitini (joka myös aavisti asioita) henki olisi läsnä..Tuli vain yhtäkkiä tunne että isoäiti on tuossa..sitten soi puhelin ja äitini soitti. keskustelu meni näin: "Kristiina-" "Tiedän, isoäiti on kuollut, eikö?. Hän on täällä."
Kaverit usein sanoo että älä sano mitään. Oon "ennustanut" kolme kolaria. En siis silleen et hei me ajetaan nyt kolari. Esim. Kerran tuumasin että miltähän tämän auton nokka näyttäisi lyhyenä. Minuutin päästä joku ajoi kolmion takaa eteen ja auton nokka lyheni.
2 kertaa on käynyt niin että joku on suututtanut minut kunnolla. Olen sanonut et toivottavasti kuolisivat että pääsisin eroon. Kummatkin ihmiset kuolivat sydänkohtaukseen viikko sanojen jälkeen.
Usein tuon tutuille tavaroita mitä ovat ajatelleet. Usein on käynyt niin että on ollut monta todistajaa.
Mulle ainakin nämä asiat sattuu vahingossa. Unissakin näen asioita. Ne tulee jostain ihan itsestään. Välillä tiedän mitä toinen aikoo sanoa. Lapsena olen ollut samanlainen. Mun isomummini on myös ollut smanlainen. Kironnut vääryyttä tekeviä ihmisiä ja aina on kostautunut niille.
Uskon lintuihin. Korppi tulee istumaan mun ikkunalaudalle kun naapurustosta joku kuolee. Siinä se kattelee silmiin kun tuo kuolemaa. Näin on käynyt viimeisen vuoden aikana kaks kertaa. Isomummini sanoi että tulee siunaamaan asunnon lintuna. Mulla on käynyt viidessä asunnossa pikkulintu ensimmäisenä muuttopäivänä. Kuten myös muilla sukulaisillani.
Minulle tulee myös ennakkoaavistuksia. Näen enneunia, tunnen etiäisiä. Monesti olen yllättänyt mieheni, kun esim. hänen kännykkänsä on soinut ja olen sanonut soittajan nimen näkemättä itse, kuka soittaa. Näitä aavistuksia on lukuisia, ollut pienestä pitäen. Isän äidilläni oli sama taito ja hän käski pitää sitä lahjana - vaikkei se ole aina siltä tuntunut.
Muistan aina sen, kun televisioon tuli ilmoitus jostain vakavasta tapahtumasta. Sinä hetkenä mulle tuli tunne, että prinsessa Diana on kuollut. Seuraavissa uutisissa hänen kerrottiin kuolleen ja muistan kuinka kylmät väreet kulkivat pitkin selkä piitä...
Totta tai ei, ilmiö on joka tapauksessa globaali.
Oma äitini on useaan otteeseen aavistanut mitä tapahtuu, ei kuitenkaan mitenkään 100 % varmuudella. Pahoihin aavistuksiin / näkyihin / uniin hän pyrkii vaikuttamaan rukoilemalla. On siis uskossa.
Itselleni ei tule ap:n tai äitini kaltaisia ennakkoaavistuksia.
Joku tässä ketjussa kirjoitti että huuhaata ja ei ole mahdollista. Niinhän sitä voisi luulla, jos ei itse tai läheinen ole kokenut. Kukapa tämmöistä edes pystyisi todistamaankaan, eikä varmasti ole tarvettakaan.
On myös etiäisiä, mm. Julkisuuden henkilöistä. Kun luen esim. Iltalehteä ja näen jonkun julkkiksen, saattaa tulla tunne, että tuo ei elä kauaa. Näin esim. Kirkan kohdalla.
Tiedän raskauksista, menevätkö hyvin vai huonosti, ja tiedän, kumpi tulee, tyttö vai poika.
Nää on ihan perussettiä, et tiedän, kuka soittaa tai tulee kaupassa tms vastaan.
Tietokilpailuissa tms tiedän etukäteen jonkun kysymyksen ja tietysti siihen vastauksen. Pitkävedossa tms mulla on aavistus, kuka voittaa tai mihin maalilukemiin ottelu päättyy tai kuka tekee ekan maalin. Myös esim. Lätkämatseissa tms. tiedän, kumpi maa voittaa. Olen voittanut pieniä summia näillä.
Usein, jos joku kaveri soittaa kertoakseen jostain tapahtuneesta, tiedän jo etukäteen mistä tai kenestä on kyse.
Enneunia en näe.
Mutta jonkilainen yhteys kuitenkin. Isälläni on tapana juopotella kerran-kaksi vuodessa n. viikon putki. Kerran isä oli sitten kaatunut mahalleen ja oli lähtenyt keuhkoista ilmat pihalle ja oli lyönyt päänsäkin.
Oli ilmeisesti tajuttomana ollut ja herännyt siihen kun minä olin polvistunut isän viereen ja sanonut että " älä isä vielä kuole". Samaan aikaan minä olin nähnyt unta, että isä oli kuolemassa ja sanoin unessa isälle, että "älä isä vielä kuole".
Tämä juttu saa kylmät väreet menemään itsellä.
Vielä että on minulla sellaisia "enteitä", että päässä alkaa soimaan joku biisi, ja se tuleekin kohta radiossa. Tai sitten tunnen että kohta soi puhelin ja se soikin hetken päästä.
Kerran näin unta että eräs vanha kaverini odotti vauvaa. Ei mennyt kauaa niin hän olikin raskaana. Ja joskus näin unen että mummo oli kuollut. Hän makasi unessa omassa asunnossa sängyssään, ja oli viimeisen päälle tällingissä, korut kaulassa yms.. Ja me läheiset oltiin siellä tyhjentämässä hänen asuntoaan. Arvaatte varmaan mitä jonkin ajan päästä tapahtui..
T. 13
ihan normaali osa elämää. Mitä ihmettä psykiatri voisi tehdä asialle? Ei tämmöisiä asioita tieteen puitteissa opeteta.
ja kyllä noissa on kyse puhtaasta sattumasta. Ihmisesellä on miljoonia ajatuksia ja unia päivässä ja joskus ne vain sattumalta osuvat oikeaan "ennustuksissaan".
Kyseinen psykiatri ei näköjään itse omaa kyseistä "kykyä". Toki on noinkin, että useimmiten on kyse sattumasta. Mutta silloin, kun ihminen oikeasti tietää etukäteen asioita, niin on kyse ihan eri jutusta. Itse en näistä asioista hirveästi huutele, mutta olen esim. kertonut ystäville, milloin he tulevat raskaaksi tai kumpaa sukupuolta vauva on, jos he ovat halunneet tietää. Lapsena ja nuorena aavistin asioita melkein päivittäin, mutta nyt aikuisena vain harvoin. Mikään psykiatri ei näitä voi selittää (luen itsekin psykologiaa), ei ihmisen aivoista kaikkea tiedetä, todellakaan.
Kaverit usein sanoo että älä sano mitään. Oon "ennustanut" kolme kolaria. En siis silleen et hei me ajetaan nyt kolari. Esim. Kerran tuumasin että miltähän tämän auton nokka näyttäisi lyhyenä. Minuutin päästä joku ajoi kolmion takaa eteen ja auton nokka lyheni.
2 kertaa on käynyt niin että joku on suututtanut minut kunnolla. Olen sanonut et toivottavasti kuolisivat että pääsisin eroon. Kummatkin ihmiset kuolivat sydänkohtaukseen viikko sanojen jälkeen.
Usein tuon tutuille tavaroita mitä ovat ajatelleet. Usein on käynyt niin että on ollut monta todistajaa.
Mulle ainakin nämä asiat sattuu vahingossa. Unissakin näen asioita. Ne tulee jostain ihan itsestään. Välillä tiedän mitä toinen aikoo sanoa. Lapsena olen ollut samanlainen. Mun isomummini on myös ollut smanlainen. Kironnut vääryyttä tekeviä ihmisiä ja aina on kostautunut niille.
Uskon lintuihin. Korppi tulee istumaan mun ikkunalaudalle kun naapurustosta joku kuolee. Siinä se kattelee silmiin kun tuo kuolemaa. Näin on käynyt viimeisen vuoden aikana kaks kertaa. Isomummini sanoi että tulee siunaamaan asunnon lintuna. Mulla on käynyt viidessä asunnossa pikkulintu ensimmäisenä muuttopäivänä. Kuten myös muilla sukulaisillani.
Oikea korppi, Corvus corax? Enpä ihan usko, paitsi jos kuvittelet sen korpin sinne ikkunalle. Korppi on sen verran iso lintu, reilusti isompi kuin varis, ettei se monen ikkunalaudalle edes mahtuisi hyppimään. Korpit elää metsissä, eivätkä tule ihmisten katoille hyppimään, kuten harakat tms.
Joillakin ihmisillä on aisteista riippumaton havaitsemisen kyky eli ESP. Sen päätyypit ovat selvännäköisyys, teletapia ja ennaltatietäminen. Selvännäköisyys on kyky saada asioita selville pelkällä ajatuksen voimalla. Joku voi saada selville esimerkiksi kirjekuoreen suljetun viestin kuorta avaamatta. Teletapia on kyky lukea toisten ihmisten ajatuksia ja selvännäköisyys kyky aavistaa tulevia tapahtumia. Ja tämä ei ole mitään huuhaata, vaan on täysin totta. On olemassa paljon tarinoita ihmisistä, jotka ovat osanneet aavistaa tulevia tapahtumia. Tälläinen yksi merkittävä henkilö oli esimerkiksi Äiti Shipton.
Ja Titanicin uppomisen jälkeen eräs tutkimus paljasti, että vähintään 20 ihmisellä oli ollut onnettomuutta koskevia ennakkoaavistuksia. Jotkut mukaan aikoneet olivat matkan vuoksi niin levottomia, että peruivat lähtönsä viime hetkellä.
Mielestäni tälläisen kyvyn omistava on hyvin onnekas ihminen eikä mielenvikainen ja hoitoa tarvitseva.
Vitsi mä oon teille kade ku mä en nää enne unia se ois kivaa
Minäkin olen teletappi. Pystyn siis teletapiaan :)
Meillä äidilläni ja edesmenneellä isoäidilläni on ollut aina kyky nähdä "enneunia", tasan kahta viikkoa ennen kuin jotakin tapahtuu (joku syntyy, kuolee, tulee pitkästä aikaa käymään jne). Itselläni en ole vielä havainnut samaa, toisaalta voisi olla jopa pelottavaa! Äitini myös tuntuu tietävän aina asiani pelottavankin hyvin. Kerran tullessani käymään lapsuudenkodissani itkevänä (riitoja miehen kanssa), äitini sanoi valvoneensa koko edellisen yön, koska "tiesi" minun itkevän. Piti täysin paikkansa. Emme olleet pitäneet yhteyksiä viikkoihin!
Itsellänikin on kyllä jonkilaista taipumusta "tietää" ennalta mitä jollekin ihmiselle tapahtuu lähitulevaisuudessa, vaikka en olisi ko. ihmiseen ollutkaan yhteyksissä aikoihin (esim. irtisanomiset, uudet työpaikat, opiskelut, muutot..) Osa on varmaan sattumaa, mutta onhan ihmiset erilaisia siinäkin, miten tarkasti ne havainnoi ympäristöään, mihin juttuihin kiinnittävät huomiota ja mitä tulkintoja niistä päässään rakentelevat. Varmasti nämäkin seikat vaikuttaa osin tähän "kykyyn".
Kertokaa epätoivoiselle jos joku aistii; saanko lapsen, milloin?
Itse myös aavistan ihan outoja asioita ja näen enne unia. Mieheni ei meinaa aina edes uskoa minua kun kerron aavistaneeni tai että olisin nähnyt unta....