Pitkään parisuhteessa olleet..
Kommentit (11)
Vaimoni märkyys on suurin sytyttäjäni
hierotaan toisiamme, tehdään toisillemme aamupalaa/iltapalaa. Viikonloppuisin mies usein tuo aamiaisen minulle sänkyyn. 1-2 kertaa viikossa mies saa kunnon poskihoidon ja 1-2 kertaa viikossa minä taas saan suuseksiä/dildotusta/sormetusta. Muina kertoina sitten sekstaillaan ja molemmat saa. ollaan edelleen hulluina toisiimme ja homma toimii loistavasti.
itse ajattelen, että toisen päivittäinen huomioiminen on se avainsana.
Pikkuasiat ovat tärkeitä! Kauppareissulta toinen saattaa tuoda yllärinä vaikkapa pienen putelin suosikkilimsaa ja leivoksen, ilman mitään syytä. Mukaan voi tarttua myös aikakauslehti josta tietää toisen pitävän. Keväisin saatetaan pakata eväät työpäivän jälkeen ja lähteä rantsulle syömään kalliolle jos on lämmintä.
Tämä on mielestäni tärkeintä: kohtele toista hyvin arjessa, epäseksuaalisissa yhteyksissä. Kun teillä näin on hyvät välit perusasioissa, on sitten helpompaa makuuhuoneessakin huomioida toista.
Niin se vain on, että jos on muuten riitoja elämässä, ei tule annettua edes hyvänyön suukkoa. Mutta kun huomioi toisen arkipäivän askareissa, on sitten helpompi jatkaa iltasella seksin merkeissä.
Meillä pieni lapsi, eli yllätysseksi keskellä päivää ei oikein luonnistu ;)
Molemmilla takana yksi lapseton suhde, ja arvostamme myös sitä, että ihan perustasolla tulemme hyvin toimeen, kemiat pelaavat. Entisten suhteiden jälkeen en pitäisi tätä itsestäänselvyytenä.
jos lapsia lainkaan? Muussa tapauksessa voin vain onnitella. Tuollaista se oli meilläkin 8 vuoden ajan ennen esikoista.
Vierailija:
Meillä päivittäin pussaillaan, halaillaan, katsotaan sylikkäin telkkaria, käydään yhdessä suihkussa,
hierotaan toisiamme, tehdään toisillemme aamupalaa/iltapalaa. Viikonloppuisin mies usein tuo aamiaisen minulle sänkyyn. 1-2 kertaa viikossa mies saa kunnon poskihoidon ja 1-2 kertaa viikossa minä taas saan suuseksiä/dildotusta/sormetusta. Muina kertoina sitten sekstaillaan ja molemmat saa. ollaan edelleen hulluina toisiimme ja homma toimii loistavasti.itse ajattelen, että toisen päivittäinen huomioiminen on se avainsana.
Mutta toisaalta meillä ei ole turhia estoja joten tuossa matkan varrella on vähän kaikkea vierraissa käymistä lukuunottamatta kokeiltu ja toisillemme unelmia tai mielikuvia kernaasti sallimme, joten ajan kanssa tämä on sitten muuttunut palavasta intohimosta arkiseksi kumppanuudeksi...mukaan lukien seksin antaminen-saaminen vaikkei itseä aina niin innostaisi ja tietäen että se toinen kuvittelee siihen päälle sen pyykkilautavatsamiehen tai vastaavasti alle vaikka sen naapurin seksikkään rouvan :)
meillä yhteisiä vuosia 15 ja lapset 8 ja 6 v.
:) onnellinen pari (m 35 ja n 32)
tollaisen voi unohtaa 10 vuodeksi. Voi venäjä kun nämä " vastarakastuneet" tai lapsettomat parit aina elävät sitä now and forever päiväuntaan.
Myös parisuhteen huoltaminen muuten parantaa seksielämääkin.