Onko ihan normaalia kohta 3v uhmaa tämmöinen

Milloin pikkuveli on syntynyt?

mutta se että herättää lasta kymmenen kertaa yössä ei ole normaalia. Miksi herätät jos lapsi kuitenkin nukkuu? Onko hän todellakin rauhoittelun tarpeessa? Tuli vain nimittäin mieleen että jos lapsi ei saa nukuttua kuin pienissä pätkissä koska raivoaa tai koska sinä herättelet häntä niin ei ehkä mikään ihme että on päivällä väsynyt ja kiukkuinen. Olisiko unirutiineissa jotain mitä voisitte tehdä toisin?

Meidän tulisieluinen tyttömme osaa myös kiukutella unissaan. Huutelee usein: " mee pois, älä vie sitä..." Jopa potkii ja lyö patjaa unissaan! Tyttö on juuri täyttänyt sen 3v. ja noin vuoden verran on ollut enemmän tai vähemmän pahoja uhmajaksoja... No, meillä 2 aiempaa lasta ovat olleetkin aika helppoja uhmaikäisiä, joten pitäähän tämä todellinen uhmakin näköjään kokea :-o

2-3vuotiailla herätä yöllä huutamaan tollai! ottaa vaan syliin ja rauhoittelee. meillä sai välillä rauhoitella puolikin tuntia(täytyy myös itse pysyä rauhallisena)tiukkaa kyllä teki!! tsemppiä!

tilannetta, jossa ei ole jäähypenkkiä. Ei usko sanomista. Alan olla tosi väsynyt ja hautaudutaan kotiin tai lähiouistoon. Mulla alkaa usko omiin kykyihin mennä eikä kukaan neuvo mitä tekisin konkreettisesti. Lapsi ei usko sen paremmin vieraita tai tuttuja. Koko ajan on kaikkea vastaan. Edes neuvolan täti ei saanut 3v neuvolassa mitään kontaktia.

meillä auttoi kun herättelin yöllä vähän, kun kohtaus tuli suunnilleen samaan aikaan öisin.

uu lisää ja karkuun pööstessään käy mun tai pienemmän päälle nyrkit pystyssä. Mitä mä voin oikeesti tehdää?

saavat jätskiä ja pullaa.

kerralla.

Eli kylään mennessä jo juttelette matkalla, että nyt kun olet nätisti, niin sitten sinäkin saat siellä jätskiä ja pullaa. Eli anna lapselle mahdollisuus toimia oikein. Jos vain rankaiset jälkikäteen, niin lapsella on aikamoinen homma muistaa seuraavaan kertaan asti teot ja niiden seuraukset.



Muutenkin etukäteen keskustelu ja tilanteiden kuvailu auttaa monessa asiassa.



Ja saako lapsi sitä huomiota. Jokaisellahan käy helposti niin, että se pienempi lapsi saa enemmän huomiota, kun se on niin pieni ja tarvitsee kaikenlaista. Kokeilepa ottaa isompi lapsi ykköseksi. Hoidat aina hänen tarpeensa ensin ja sitten vasta pienemmän. Otat ison syliin ja jätät pienemmän leikkimään itsekseen. Yksivuotias ei ole enää ihan pikkuvauva. Sellainen kestää jo toiseksi jäämistäkin jossain määrin.

Te vanhemmat tiedätte sen parhaiten.

Vierailija:

Eli kylään mennessä jo juttelette matkalla, että nyt kun olet nätisti, niin sitten sinäkin saat siellä jätskiä ja pullaa. Eli anna lapselle mahdollisuus toimia oikein. Jos vain rankaiset jälkikäteen, niin lapsella on aikamoinen homma muistaa seuraavaan kertaan asti teot ja niiden seuraukset.

Muutenkin etukäteen keskustelu ja tilanteiden kuvailu auttaa monessa asiassa.

Ja saako lapsi sitä huomiota. Jokaisellahan käy helposti niin, että se pienempi lapsi saa enemmän huomiota, kun se on niin pieni ja tarvitsee kaikenlaista. Kokeilepa ottaa isompi lapsi ykköseksi. Hoidat aina hänen tarpeensa ensin ja sitten vasta pienemmän. Otat ison syliin ja jätät pienemmän leikkimään itsekseen. Yksivuotias ei ole enää ihan pikkuvauva. Sellainen kestää jo toiseksi jäämistäkin jossain määrin.

Vierailija:

Te vanhemmat tiedätte sen parhaiten.

Onko sulla vaikeuksia hyväksyä lapsesi sellaisena kuin hän on? Yritätkö sulloa häntä sellaiseen muottiin mihin hän ei kuulu? Ymmärrätkö hänen luonnettaan ja temperamenttiaan? Muistatko kehua häntä?



Luepa Liisa Keltikangas-Järvisen kirjat Temperamentti sekä Hyvä itsetunto. Oliko sulla tyttö vai poika? Joku on kehunut Jari Sinkkosen kirjaa Elämäni poikana.



Hanki tietoa, jonka avulla voit ymmärtää lastasi paremmin. Näin hän kokee itsensä hyväksytyksi helpommin, eikä huomiota tarvi hakea väkisin.



Tämä neuvo on toiminut minulla, sillä minä tykkään lukea ja minä pidän siitä, että minulla on pohjalla teoriatietoa, jota voin soveltaa toimivin osin.

Vierailija:

Vierailija:

Ei millään pahalla, mutta miksi vastasit tähän pinoon? Jos teitäisin, niin en kai kysyisi täällä itkua vääntäen?

Te vanhemmat tiedätte sen parhaiten.

Sinusta olisi kivaa, jos joku pystyisi antamaan valmiita neuvoja, jotka toimisivat. Mutta kun kyse ei ole ihan standardihelposta lapsesta, niin se analysointityö on tehtävä itse, sillä ne helpot neuvot eivät toimi. On löydettävä se poikkeuksellinen juttu, joka auttaa juuri teillä. Sitä ei kukaan muu voi löytää teidän puolestanne. Sinua tämä suututtaa, koska se tarkoittaa, että sinun on tehtävä vielä kovemmin töitä lapsesi eteen kuin nyt jo teet. Mutta omasta mielestäsi tämä on epäreilua, sillä teethän jo niin paljon kuin ikinä vain jaksat, ja ylikin.

Ja minä vastasin siksi, että minulla on tilanteestasi kokemusta. Ymmärrän kyllä, miksi vastaukseni ei miellytä. Mutta mitä muuta minun pitäisi tehdä kuin kertoa mikä meillä toimi.

Aluksi surin ja itkinkin salaa, mutta nyt mussa alkaa vähitellen nousta raivo, että pienempääsi tai muahan et lyö. Tekisi mieli tintata takaisin.

Koetan kehua, jos suinkin jotain löytyy, mutta 90% ajasta on sitä raivoamista. Mulla alkaa olla luovuttamisen maku jo. Mä olen niin väsynyt, etten edes enää odota mitään muutosta. Pelkään mikä narkkari tai murhaaja lapsesta tulee.

Ja muistatko siitä itsetuntokirjasta sen kohdan, missä sanottiin, että ei vain suorituksia pidä kehua, vaan lasta itseään myös. Riippumatta siis sitä miten onnistuneita suorituksia hän saa aikaan. Eli lapselle pitää muistaa sanoa, että hän on hyvä, mukava, kiva. Pitää muistaa sanoa, että rakastat häntä, jne. Hänen hyvyytensä ja sinun rakkautesi eivät saa olla riippuvaisia suorituksista.

Niin ja tässä on sitten vielä se toinen lapsi ja arkikin pyöritettävänä.

Mieti yksi asia, mikä vaikeuttaa teidän onnistunutta vuorovaikutusta eniten. Ota sitten tämä yksi asia työn alle, päätä miten sen kanssa toimit ja sovi isän kanssa, että teillä on sama toimintamalli molemmilla. Sitten pidätte huolen, että se yksi asia tulee kasvatettua sovitun mukaisesti joka ikinen kerta, kun tilanne tulee eteen. Keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan pystytte olemaan järkähtämättömän johdonmukaisia.



Lapsi alkaa uskomaan ehkä vasta monen kuukauden päästä. Mutta kun homma alkaa toimimaan, niin pääsette käsiksi seuraavaan ongelmaan, joka hoituu jo paljon helpommin, sillä elämänne ei ole enää niin kaoottista. Onhan se suurin vaikeus jo saatu hoidettua. Tarvitsette pitkäjänteisyyttä.

Mulla on 3,5 v. tyttö ja kuulostaapa aivan otteelta meidän elämästämme. Vajaa vuosi sitten oli tuollainen muutaman viikon yöraivoamisjakso, joka meni ohi yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin. En tiedä vaikuttiko yöllisiin raivareihin hoitopaikkaan niihin aikoihin saapunut uusi normaalia vaativampi hoitolapsi.



Meillä on myös päivät yhtä kiukkuilua alkaen siitä mennäänkö vessaan vai ei ja mitä puetaan päälle. Ruokailut ovat aina olleet hankalia. Enpä itsekään ole neuvolasta hyviä opastuksia saanut. On vaan sanottu että yritä kestää ja pysyä itse rauhallisena, kyllä se vaihe itsestään ohi menee ja on myös kerrottu että lapsen temperamentti voi entisestäänkin vaikeuttaa uhmaa.



yritetään siis jaksaa. Minäkin olen jäänyt liiaksi kotiin, kun tuntuu että kyllässä oleminen on vielä hankalampaa kuin kotiin jääminen.