Kysymyksiä aiheesta taapero hoidossa ja vauva kotona

Miksei kukaan sano reilusti ääneen sitä, että esim. kahden pienen lapsen hoitaminen on todella RANKKAA. Meillä pojat 5kk ja 2v 2kk. Nuorimmainen on muuten helppo, mutta ei nuku öitään. Esikoinen on todella vilkas, " pihan nopein" kuten naapurit sanovat. Valvottujen öiden vuoksi laahustan eteenpäin välillä kuin haamu enkä aina jaksa edes jutella esikoiselleni, vaimeasti sanon eitä aina kun tekee jotain kiellettyä. Ja pahoja kyllä tekeekin, tuhoaa kaiken mitä eteen sattuu. Tässä tilanteessa on mielestäni parempi, että vien esikoisen päivähoitoon 3xviikossa, max 7h, ja saan itse levätä vauvan kanssa tuon ajan. Olen siten paljon virkeämpi ja jaksan puuhastella esikoisen kanssa. Mikähän tilanne olisi jos päivähoitoa ei olisi? Tulisinkohan hulluksi...?



Ja jos olisin etukäteen arvannut, miten rankkaa tämä on, niin en olisi ikinä hankkinut toista lasta :) Mutta nyt olen kuitenkin ikionnellinen näistä pikkuisistani :)

Miksei kukaan tosiaan ajattele koskaan äitiä! Ja äidin viihtymistä.



On paljon helpompaa olla hyvä äiti sille vauvalle ja imettää lapsentahtisesti ja kestää yöheräämisiä jos saa edes päiväsaikaan muutaman tunnin olla rauhassa vain yhden vauvan kanssa.



Eikä äidin mitenkään masentunut tarvitse olla halutakseen ja ansaitakseen lastenhoitoapua! Ja helpoin, halvin ja luotettavin tapa on antaa vanhempien lasten jatkaa tutussa päivähoitopaikassa tai sitten jopa ihan hakea vanhemmille lapsille paikkaa kun uusi vauva ilmoittaa tulostaan.

Jos lapset on normaaleja ja äiti luottaa hoitopaikkaan ei lapsi protestoi hauskaa vaihtelua vauvanhoidon tuijottamiseen.



Ekalle kysyjälle oma vastaukseni siis: Suunnitelmasi kuulostaa oikein hyvältä!

bubi:

Mitä pieni lapsi saa päiväkodista sellaista, mitä ei saisi leikkipuistossa tai perhekerhoissa yms? Saisitte nauttia kiireettömistä aamuista ja tehdä mitä huvittaa. EI VOI YMMÄRTÄÄ! t Lastentarhanopettaja

Voisitko Bubi kertoa, mitä eroa on siinä että vie lapsen klo 9-12 kolme kertaa viikossa srk:n päiväkerhoon kuin että vie lapsen kolmena päivänä viikossa klo 9-14 lastentarhaan? Okei, päiväkodissa ollaan pari tuntia pitempään mutta siinä on mukana päiväuniaika 12-14. Muuta?

Lähipiirissäni on äitejä, jotka moralisoivat lapsen päivähoitoon viemisestä (esikoiseni yli 3 v) ja itse vievät omia esikoisiaan srk:n päiväkerhoon ihan samalla tavalla (siteeraten erästä äitiä: muuten tulisin hulluksi jos en vie lastani johonkin hoitoon). Lapsi on tässä esimerkkitapauksessa otettu kuopuksen synnyttyä pois päiväkodista, jotta voisi tuntea itsensä " hyväksi" äidiksi.

Tässä maassa ei enää uskalla kertoa omista perheeseen liittyvistä päätöksistään ilman pelkoa teilaamisesta. Kuka oikeasti voi sanoa tekevänsä AINA oikeita päätöksiä elämässään lapsiin ja perheeseen liittyen? Kuka tässäkin ketjussa voi kertoa, mikä on meidän lapsemme hoitoon vievien elämäntilanne, perhesuhteet tms? Monella ei ole niitä mummoja, tätejä ja setiä jotka voivat auttaa lasten hoidossa aina tarvittaessa. En todellakaan miellä itseäni laiskaksi tai saamattomaksi vaikka lapseni hoitoon vienkin. Pääosin hoidan kuitenkin lapseni itse.

Jokainen tekee itse päätöksensä omaan elämäänsä liittyen. Jokaisella on siihen OIKEUS.

Meillä esikoinen, joka nukkuu vasta nyt heräämättä aamu puoli kuuteen asti ja hänellä ikää 1v11kk. Sitä ennen on valvottu öisin enemmän ja vähemmän, mutta kuitenkin niin että aina on joutunut heräämään vähintään muutaman kerran. Ei ole tulossa toista vauvaa, koska en vaan jakasisi enää valvoa heti putkeen, varsinkin kun esikoinen ei enää nukkuisi päikkäreitä, niin aika rankkaa olisi.

Toki voisin viedä esikoisen päivähoitoon tai vastaavaan, mutta en vaan pystyisi olemaan vauvan kanssa kotona ja viedä esikoinen hoitoon, koska en voi tietää miltä esikoisesta tuntuisi tämä järjestely.



Mulla ei todellakaan ole mitään vastaan muiden ratkaisuja, mutta itse en voisi viedä ainakaan kovin pientä lasta, joka ei osaa kertoa mitä tuntee/ajattelee.

ottaneet huomioon myös äidin jaksamisen. Kun äiti on virkeä ja hyvinvoiva, heijastuu se myös lapsiin ja toisinpäin.

Sitten vielä yksi seikka, joihin jotkut tuttuni ovat törmänneet nyt, kun esikoiset alkavat lähentyä eskari ikää ja ovat olleet poissa päivähoidosta kuopuksen synnyttyä.

Elikkä kun ekaripaikkoja täytetään ja niihin haetaan, on täysin ymmärrettävää ja mielestäni oikeinkin, että ne lapset, jotka ovat pienestä asti olleet ko. päiväkodissa saavat jatkaa myös tuttujen kavereidensa ja tätien kanssa myös eskarivuotensa. Mutta nämä esikoiset, joiden pk paikka on annettu pois kuopuksen synnyttyä eivät usein mahdukkaan siihen lähieskariin, koska paikat täyttyvät jo talon omista eskareista. Tämä tulee monille yllätyksenä ja sitten lasta saakin raijata kymmenen kilometrin päähän eskariin. Kun sitten koulu alkaa, ovat jo muut lapset keskenään tuttuja eskarista ennestään ja jo luoneet ystävyyssuhteita toisiinsa.

Tämä oli yksi syy, miksi pidimme esikoisellamme puolipäiväpaikan tutussa pk:ssa. Jos olisimme sanoneet paikan irti, uuden paikan saaminen myöhemmin olisi ollut lähes mahdotonta.

Pakko vielä(kin) kommentoida tuohon, kun joku ihmetteli, mitä eroa on päiväkodilla ja esim. srk:n kerholla. Päiväkotihoito on yhteiskunnalle monin verroin kalliimpaa kun kerhotoiminta, se on suuri ero. Lapsen kannalta ero taas on siinä, että kerhossa keskitytään olennaiseen (mm. ohjattu toiminta ja leikkiminen). Päiväkodissa suuri osa päivästä on odottelua. Lisäksi kerhossa kokoontuu aina sama porukka, päiväkodissa virikelapsi on aika usein hieman ulkopuoliseksikin jäävä.



Ja vielä tuohon, että kahden tai useamman pienen lapsen hoito on RASKASTA. Onhan se, en minä sitä kiellä. Varmaan suurimmalle osalle vanhemmista on yllätys, miten raskasta kahden pienen lapsen hoitaminen on yhden hoitamiseen verrattuna. Minulle ainakin oli. Ja nykyään on todella yleistä, ettei hoitoapua ole saatavilla. Esim. isovanhemmat ja sisarukset asuvat usein toisella paikkakunnalla, kun opiskelujen ja töiden vuoksi muutetaan paljon. Mutta aika pitkällehän tämä elämänvaihe on asennekysymys: lapset ovat pieniä vain yhden kerran, koko ajan helpottaa kun lapset kasvavat. Ei voi olla niin, että suurin osa vanhemmista tuntuu nääntyvän kahden pienen lapsen hoitamiseen ja tarvitsee taaperolle päivähoitopaikan. Kuinka äidit ovat ennen vanhaan jaksaneet, kun virikepaikkoja ei ollut?



Minä nostan hattua kaikille yksinhuoltajille ja niille, joilla on sairas tai erityistä tukea tarvitseva lapsi. Heille soisin kaiken mahdollisen avun ja tuen, mitä vaan yhteiskunnalla on tarjota. Samoin niille perheille, joissa jompikumpi vanhemmista sairastaa tai on esim. masentunut. Mutta noin pääsääntöisesti: kyllä terveet ihmiset selviytyvät omien terveiden lastensa hoitamisesta ja virikkeiden tarjoamisesta itsekin.

Itsellä ei ole kuin yksi lapsi, joten omasta kokemuksesta en osaa sanoa kahden lapsen hoidosta mitään, mutta muistan itse, miltä tuntui kun äiti vei minut hoitoon ja jäi vauvan kanssa kotiin. Ajattelin, että äiti rakastaa vain vauvaa ja minä olen tuhma jne.... Olin siis neljä vuotias ja osapäivähoidossa. Kauaa en tosin ollut koska äitini huomasi, että olin onneton ja sain jäädä kotiin.



Haluaisin vain sanoa, että miettikää tarkkaan lapsen kannalta. Pikkusisaruksen saaminen on jo sinällään iso juttu ja sitten jos vielä isompi viedään hoitoon niin kateus ja mustasukkasuushan siinä iskee, kun vauva saa varata äidin kokonaan itselleen. Eikä alle kolmevuotias tarvitse ihmeellisiä virikkeitä, 4-5 vuotiaat on jo ihan eri asia ja sen ikäisen varmaan itsekin veisin osapäivähoitoon jos olisin vauvan kanssa kotona.



Ymmärrän, että kahden kanssa voi olla raskasta ja helpottaa jos isompi hoidossa, mutta miettikää tarkkaan miltä se mahdollisesti lapsesta tuntuu.



mietiskelee murunmamma

kommentoida, kun aihe on niin loppuun kulunut, mutta edellisen kirjoittajan viestiin haluaisin kommentoida.



Olin itse 5-vuotiaana kotona veljeni ollessa vauva, ja olin aivan kauhean pitkästynyt. Muistan vieläkin sen tunteen, kun ei ollut mitään tekemistä eikä päivisin ketään kaveria, kun kaikki muut olivat päivähoidossa. Lisäksi muistan, että äiti oli hermostunut ja väsynyt eikä jaksanut tehdä minun kanssani oikein mitään, toisin kuin ennen vauvan syntymää. Eikä voinut tulla aluksi uloskaan, koska veli syntyi tammikuussa ja oli kova pakkanen. Olinkin sitten tosi onnellinen päästessäni 6-vuotiaana osapäiväiseen esikouluun. Kaverit ovat ainakin joillekin lapsille tosi tärkeitä.

Vauva syntyi viime elokuussa ja esikoinen jatkoi kaksipäiväisesti tarhassa sen jälkeen. Ensin oli itkuinen, olisi halunnut jäädä kotiin. Mutta hyvin se sitten alkoi parin käynnin jälkeen.

En voinut muuta, kuin iloisesti sanoa hänelle, että on kivaa, että hän

pääsee kavereiden kanssa leikkimään ja touhuamaan.

Vaikka hän sanoikin ei, niin jankkasin vain, että se on kivaa.

Ja äidin jankkaamisesta hän sitten innostuikin, että no joo, onhan se kiva nähdä sitä ja sitä ja tehdä niin ja näin...

Kuulostaa varmaan joidenkin korviin aivan hirveelle, mutta minä

olin niiiiin väsynyt, että ne päivät nukuin vauvan kanssa vain.

Mies kun ei ehtinyt pitää mitään isyyslomia vaan tulin synnäriltä kotiin vauvan kanssa ja jäin sitten samalla tän vilkkaan esikoisenkin kanssa kolmisteen. Esikoinen jätti päiväunet pois juuri sopivasti ennen vauvan syntymää.

Ja kun vauvamme sairastui keväällä, olin aivan poikki niinä päivinä kun oltiin täällä kolmistaan kotona. Ulos ei voitu mennä. Kukaan ei nukkunut. Kaikki me itkettiin. Vauvalla oli siis korvatulehdus sekä mansikkaluomi leikattiin pois pakarasta. Mansikkaluomi ärtyi vauvarokon seurauksesta, aukeni, meni rikki lisää ja lopulta pakarassa oli vain parin sentin syvä mätä kuoppa. Istua ei saanut, hän oli sellaisessa paidassa sidottuna mahalleen esim. sänkyynkin. Sairaalassa rampattiin päivittäin infektiovaaran takia sekä vaihtamassa siteitä. Käynnit kesti muutaman tunnin aina. Välistä oltiin pari yötä sairaalassa.

Tarhan tätien kanssa sovin, että saan viedä esikoisen milloin vain sinne ja sitä käytinkin sitten hyväksi.

Että loppujen lopuks, taas, en toivois kenenkään arvostelevan toisten äitien tekemisiä...

Nyt tytöistä on jo hirveän paljon seuraa toisilleen. Toinen 1 ja toinen 4.

Mieluiten ehkä pitäisin esikoisen täällä seurana kuin veisin tarhaan. Mutta hänpä haluaa mennä. On jo siirtyny isojen puolelle.

Ja siellä saa mieluusti ollakin. Tarkoitus on palata työelämään tammikuussa... Eipä ehdi hän unohtaa kavereitaan siellä.

Tietääkseni tälläisen " virike" paikan saa omassa kaupungissani, mikäli joku koko aikainen lapsi on poissa säännöllisesti esim. 1 päivä viikossa, tällöin lapsi jonka äiti on vauvan kanssa kotona voi saada tämän 1. pv viikossa. Sekavasti selitetty.

Eli periaatteessa täällä on asia ratkaistu näin. Lain mukaan ehkä ei oikein.



AP:n asiaan liittyen, mielestäni äidin kokemus omasta jaksamisesta määrittelee ensisijaisesti sitä viedäänkö vanhempi lapsi hoitoon uuden lapsen syntyessä/syntymän jälkeen. Näin myös omassa tapauksessani menettelisin oman jaksaminen ja voinnin mukaan.

Minusta on edelleenkin ihan täysin eri asia kun puhutaan 1-3 v esikoisista kuin 4-6 vuotiaista. Isommat lapset tarvitsevat tietenkin ihan toisella tavalla kaveriseuraa yms. kuin pienet isosiskot ja -veljet. Meillä sitäpaitsi srk:n leikkikerhoon 1 kertaa viikossa pääsevät vasta 3 -vuotiaat ja 4- vuotiaat pääsevät kahdesti viikossa kokoontuviin kerhoihin, että sekin ero on srk:n kerhoilla ja päiväkodilla. Isommat lapset osaavat lisäksi aivan eri tavalla käsitellä vauvan syntymää, mahdollista mustasukkaisuutta ja muita uuden perheenjäsenen herättämiä tunteita kuin pienet esikoiset, joilla puhuminen ylipäätään saattaa olla vielä hakusessa, saati sitten tunteiden tunnistaminen.



Tottakai kahden pienen hoitaminen on rankkaa. Yhdenkin vauvan hoitaminen on kokopäivätyö niin saati sitten kahden kun esikoinenkin on pieni ja tarvitsee apua monissa jutuissa. Minusta oma asennekin ratkaisee aika paljon. Pikkulapsivaihe on kuitenkin hyvin lyhyt.

Moi,

En jaksanut lukea kuin muutaman viestin,tämä aihe taitaa olla kuuma aihe, mutta haluaisin kommentoida parilla sanalla ja kertoa mielipiteeni.

Tiedän ammattini puolesta lasten kehityksestä sen verran että alle 3-vuotiaan paras paikka on kotona. Ymmärrän että sitä vanhempi, eli 4 tai 5-vuotias varmasti viihtyy jo kodin ulkopuolella vaikkapa puolipäivähoidossa jos kotona on vauveli. Mutta sen haluan sanoa, että on ihan naurettavaa puhua virikkeistä ja siitä että " lapsi tarvitsee sosiaalisia kontakteja, lapsen pitää saada harjoitella ryhmätaitoja" jne, JOS ON KYSEESSÄ ALLE 3-vuotias lapsi. Nimittäin sen ikäinen saa kaiken tarvitsemansa viriketoiminnan kotoa. Lisäksi sosiaalisuus on temperamenttipiirre, joka on biologinen. Eli ujo lapsi ei päiväkodfissa opi todellakaan sen rohkeammaksi vain sen takia että siellä on muita lapsia. Kritisoin siis sitä vahvasti, jos äiti vie alle 3-v. taaperon hoitoon vain siksi että olisi vauvan kanssa kotona helpompaa ja siksi että sen ikäinen muka tarvitsisi sosiaalisia kontakteja.



Muutenkin nykyaikana tuntuu olevan vallalla ajatus että pikkulasten pitäisi osata jo samat asiat kuin aikuistenkin.

Kyllä se virikepaikka on jokaiselle hakijalle tarjottava, laki sanoo niin. Jos päivähoitopaikkoja ei ole, niin sitten lapset sijoitetaan " ylipaikoille" . Ja jos sitten hoitopäivän aikana tapahtuu jotakin, niin ongelma on se, että kenen vastuulla tapahtunut on. Tokihan niitä viikonpäiviä sitten sumplitaan oikein urakalla, etteivät kaikki virikelapset ja muut osa-aikahoitoa tarvitsevat olisi aina samoina päivinä päiväkodissa. Mutta usein ovat, vaikea niitä päiviä on ihan täydellisesti saada porrastettuakaan.



Alle 3-vuotiaan paras paikka on kotona eikä sen ikäisen lapsen tarvitse osata kaikkia sosiaalisia taitoja. Kyllä niitä sosoaalisia taitoja oppii leikkipuistoissa ja perhekerhoissakin. Myöhemmin ehtii kyllä olla lapsiryhmissä ihan tarpeeksi. Ja 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille on olemassa kerhoja, joihin lapsen voi viedä.

Me ollaan hyvällä onnella saatu lapselle (3 v.) paikka mainiosta päiväkodista läheltä kotia. Jos toinen lapsi joskus saadaan ja eka on vielä alle kouluikäinen, AIVAN VARMASTI pidetään kynsin hampain kiinni esikoisen paikasta, sillä toista kertaa ei kävisi yhtä hyvä onni päivähoidon suhteen ja tuskin ainakaan onnistuisi pääsemään tuttuun, hyväksi havaittuun paikkaan, jossa lapsi jo oppi tuntemaan porukan ja viihtymään. Uskon, ettei olla ainoita vanhempia, jotka ajattelevat näin. Meneehän se pienempikin (monissa tapauksissa) joskus päiväkotiin ja silloin olisi edessä paikan haku sekä isolle että pienelle. Pitäisi olla mahdollisuus jotenkin varata sitä paikkaa esim. niin, että vuoden kuluttua palaa ja sen ajan paikalla voisi olla joku toinen lapsi.. ymmärrän kyllä, ettei tämäkään toimisi, sillä sittenhän se toinen lapsi joutuisi heittopussiksi, kun paikan vakihaltija palaisi kotilomaltaan. Mutta tässä on yksi todella iso ongelma.

Jouduin itse isoon leikkaukseen kakkosen synnyttyä, joten ensi viikkoja ei olisi mitenkään selvitty ilman mummojen apua. Ei edes vauvan hoidosta, taaperon hoidosta nyt puhumattakaan.



Muistan vain kuinka upealta tuntui, kun pitkä sairaalakeikka oli vihdoin takana,kotonakin toivuttu muutama viikko, oli vielä talvi, mummot -suurkiitos heille - olivat lähteneet kotiin ja olin molempien lasteni kanssa pihalla. Pienempi vaunuissa ja isompi touhusi muuta, aurinko tietenkin paistoi...



En huomannut isomman lapsen pitkästyvän koskaan noina vuosina. Itseäni tietysti ajoittain hyydytti. Lapsilla on ikäeroa vajaat pari vuotta.Ulkoilusta ei tarvinnut tinkiä, pienempi oli vaunuissa mukana, joistain muista asioista kuten siivoamisesta kylläkin tingittiin.



Kerhoissa kävimme kaikki yhdessä, kunnes isompi täytti 3 vuotta, ja pääsi myös omaan kerhoon. Srk:n kerhoissahan on omia ryhmiä vasta 3 vuotta täyttäneille, heille oli kerho kerran tai kahdesti viikossa kaksi tuntia. On siinä minusta huima ero, että onko kaksivuotias kuusi tuntia vai kolmevuotias kaksi tuntia " omillaan" .



Nyt, kun molemmat lapset ovat päiväkoti-ikäisiä, kotona vietetyt vuodet, vaikka työtä riitti, ovat muistoissa elämän parhaita ja tärkeimpiä aikoja, oikein todella.

jokanen tekee omat päätöksensä! ja just viiminen tossa mainitsi kun isovanhemmat on ollut hoitoapuna! Kaikilla näin ei ole!!!!? Ei ole isovanhempia siis hoitamassa. Ja jos on ne hoitavat jos haluavat ei se ns kuulu velvollisuuksiin!?.

Kun lapsi oli puolivuotias. Mutta millainka menet kun ei ois saanu mitään nostella 3 viikkoon ja täällä ei kodinhoitotukea ol tarjolla ympärivuorokautisesti. No käsi on edelleen hoitamati. Särje ei mut ei toimi kunnolla ja puutuu öisin siihen heräilee.

" Karu tosiasia on, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on yhteiskunnalle erittäin kallista. Täällä palstalla kysellään, miten osa-aikainen päivähoito eroaa kerhotoiminnasta. Lapsen kannalta katsottuna ero on siinä, että päiväkodissa suuri osa päivästä on odottelua ja siirtymätilanteita. Kerhossa taas keskitytään olennaiseen eli niihin paljon puhuttuihin ikätason mukaisiin mukaisiin virikkeisiin ja ryhmässä toimimisen opetteluun. Yhteiskunnan kannalta ero taas on siinä, että kansantalouden kannalta kerhotoiminta on paljon halvempaa kuin subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttäminen"



Yhteiskunnassa tuhlataan rahaa paljon turhempaankin kun perheiden tukemiseen subjektiivisen päivähoito-oikeuden kautta.



Lapsiperheet ovat säästökohde ja siksi en jaksa kantaa huonoa omaatuntoa siitä että vien lapseni päivähoitoon.

Ainahan se on niin, että kun yhteiskunta säästää jostain sellaisesta asiasta, joka liittyy omaan elämään, niin silloin älähdetään ja kovaa. Kaikki säästötoimenpiteet koskevat johonkin ihmisryhmään. Eiköhän se ole kaikilta leikattava, rahaa kun ei vaan mitenkään riitä kaikille ja kaikkeen.



Lapsiperheet ei siis ole ainoa säästäkohde. Myös vanhuksilta, työtytömiltä, työssä käyviltä, fyysisesti ja psyykkisesti sairailta leikataan. Se on sitten eri asia, että mistä kohdista leikataan ja etuuksia supistetaan.

lähinnä totean, että lapsiperheisiin ei ole viime vuosina paljoa satsattu, vaan lähinnä pyritty leikkaamaan niitä vähäisiäkin etuja mitä jäljellä on.



Miksi pitäisi luopua subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, kun

samaan aikaan käydään keskustelua perintöverojen poistamisesta varakkailta (yritysten ja maatilojen sukupolvenvaihdostilanteet)?

Tai korotetaan kansanedustajien jo korkeita palkkoja tai maksetaan miljardien yritystukia yrityksille (esim. Nokia) jotka niitä eivät oikeasti tarvitse?



Kysymys on tosiaan varojen jaosta eri ryhmien kesken ja tästä jaosta voi olla monta mieltä. Oma mielipiteeni on, että lapsiperheet ovat suomen tulevaisuus ja ryhmä johon kannattaa panostaa.