Kysymyksiä aiheesta taapero hoidossa ja vauva kotona
Hei!
Onko ketään tehnyt sellaisia järjestelyjä, että taapero puolipäivää hoidossa? Meille tulee toinen vauva ja esikoinen on niin kovin viihtynyt hoidossa, että haluaisin hänen pääsevän leikkimään ikätoveriensa kanssa ainakin n. 2-3h / pv. Kun kotona on vastasyntynyt vauva, niin tuskin ehdin koko aikaa puistossa tm. olla.
Meillä hoito alkanut todella hyvin ja taapero on alkanut kehittyä kovasti ja nauttii telmiä ikäistensä kanssa. Olisin kiinnostunut kuulemaan vastaavanlaisia kokemuksia!
Kommentit (95)
syysnasu:
Mitenhän ennenvanhaan ovat lapset mitenkään selvinneet kun päiväkoteja ei ollut keksittykään?
Ainakin minun esiäitini olivat kaikki maatalonemäntiä tms. Heillä ei kellään ollut aikaa " vain" hoitaa lapsia. Imetettävä kulki kapalossa navetassa ja heinäpellolla mukana. Isompi vauva tuettiin pärekoriin pystyyn lypsyn ajaksi, että näki mitä tapahtui. Mutta isommat sisarukset ja isovanhemmat kaitsivat taaperoita ja muita pieniä lapsia, kun äiti hoiti hommiansa.
Seuraa toki oli isossa katraassa runsaasti, varsinkin kun samassa talossa/pihapiirissä asui muitakin perheitä. Tämä malli ei vain nykyaikaan enää ole kaikille mahdollista.
Tarpeet ja tilanteet ovat hyvin perhe-, äiti- ja lapsikohtaiset. Ymmärrän hyvin, että joku vie esikoisen hoitoon ja toinen ottaa pois hoidosta, kun vauva syntyy. Kaikille ei sama muotti vain sovi.
Mupsi
Edellisen viestin editointi meni vähän pieleen. Kysymys oli lainattua, loppu omaa teksiäni.
Anteeksi sotku.
Mupsi
Yleensä pirtti oli täynnä lapsia ja niin seuraa riitti kaikille, joten lapsille ei tarvinnut hakea leikkiseuraa, koska sitä löytyi omasta takaa. Mummoni on myös kertonut, kuinka hän joutui telkemään kaikki lapsensa yhteen huoneeseen ja salpa kiinni, kun hän meni tekemään ulkoaskareita (lypsyä ym.) kun mies oli kanssa hommissa. Siinäpä vasta olisi av:lle aihetta, kaikki lapset teljettyinä yhdessä huoneessa, kun äiti ja isä töissä!!
Miksi on niin kauheen kamalaa, jos lapselle haetaan ikäistänsä leikkiseuraa? Jos meillä olisi jo enemmän lapsia, niin heistä olisi seuraa toisilleen, mutta tiedän nyt esikoisen hyppivän seinille, jos joutuu joka pv olemaan äidin ja vauvan kanssa kotona. Mutta kyseessähän on vain osa-aikahoito, muutamia tunteja päivässä, oman ikäisten seurassa.
Mutta takaisin aiheeseen, olisi kiva kuulla lisää kokemuksia, eikä mielipiteitä aiheesta ;)
Meillä siis ikäeroa pojilla 1v4kk, nyt ovat jo koululaisia. Olivat kotona, kunnes esikoinen meni eskariin, silloin siis 5v kuopus meni myös puolipäiväpaikalle tarhaan. Tämän haluan kertoa siksi, että turhaan pelkäätte sitä soliaalistumista, tai sen puutetta, jos taapero on kotona. Yhtään kommenttia ei meille ole tullut aikanaan eskarista, eikä nyt myöskään koulusta, että pojat olisivat jotenkin sosiaalisesti arkoja. Kotonaolo on mielestäni enemmänkin tehnyt heistä vahvoja ja hyvän itsetunnon omaavia. Olen itse tehnyt eri tarhoissa tässä lähialueella sijaisuuksia parin vuoden aikana ( mies hoiti myös pokia välillä ) ja tällä kokemuksella sanoisin, että suurin osa tarhan tädeistä säälittelee alee kolmivuotiaita, jotka lykätään tarhaan, kun äiti on vauvan kanssa kotona.
Taapero ei toisaankaan tarvitse tarhaa normaalissa perheessä ! Useimmiten äiti ja lapset ovat kotona sen isän työpäivän ajan , kyllä siinä illalla isän kotiin tultua sitten ehtii taaperollekin virikettä järjestämään, jos siltä tuntuu.
Lapsista tulee muutenkin nykyään ihan liian " ohjelmoituja" , kun kaikkea mahdollista virikettä pitäisi olla vauvasta lähtien.
Ihan oikeasti, lapset kyllä keksivät itselleen sitä ohjelmaa omasta takaakin, ja sisarukset keskenään, kun vaan saavat siihen riittävät mahdollisuudet. Kerhot ja puistot ovat niitä lapsia varten, joiden äiti/isä on kotona. Siellä saa riittävästi leikkiseuraa samanikäisistä. Toki tarhassakin sitä saa, tietyssä määrin, mutta tarhassa menee suuri osa ajasta perushoitoon, kerhoissa taas ollaan vaan leikkimässä.
Luottakaa äidit omiin kykyihinne niin isompien kuin pienempienkin lastenne kanssa ! Ei ole mitään järkeä heti olla " maalaamassa piruja seinille" , kun perheeseen on tulossa toinen lapsi. En kyllä ymmärrä myöskään sitä ajatusta, että näin kirjoittamalla/ajattelemalla vaatisin vaan äitejä kärsimään kotona lastensa kanssa- eiköhän täällä useimmat lapset ole kuintekin " suunniteltuja" ? Onko se todellakin sitten kärsimistä, että on vähän rankkaa ja epävärmaa aluksi, kun vauva syntyy ?
Kuten veinkin: esikoinen aloitti päiväkodissa hieman ennen 3 v synttäreitään, siihen saakka oli kotona minun ja pikkuveikan kanssa (pikkuveli syntyi kun esikoinen täytti 2 v). Mielestäni taapero (1-2-vuotias) on liian pieni olemaan " turhaan" hoidossa.
ei kai kukaan ajattelekaan, että lapsista puhuttaessa kyse olisi kärsimisestä. Eivätköhän lapset ole nimenomaan suurin ilon aihe elämässä. Joillakin elämäntilanteeseen vaan voi sisästyä turhaa kärvistelyä, jota oikeanlaisilla aputoimilla voi helpottaa. Monella kun ei kerta kaikkiaan ole apua saatavilla lähipiiristä. Minulla ei tätä tilannetta ole, siksi lapseni ovat ollet kotona. Naapurin rouvan tilanne voi olla toinen.
Ap:lle: eikös tilanteen voi katsoa myöhemmin, sitten, kun vauva on syntynyt.
ja on itse vauvan kanssa kotona.
Olen itse päiväkodissa töissä ja siellä näkee aivan liikaa näitä perheitä, jotka tuovat ison lapsen hoitoon, vaikka äiti on kotona pienemmän kanssa. Mielestäni lapsi tarvitsee äitiä ja isää, ei mitään ihmejuttuja. Tuntuu vaan nykypäivänä olevan sellaista, että lapsen pitää pienestä pitäen saada kaikenmaan " äksöniä" , muuten se turhautuu...
Kyllä päiväkodissa työskentelevät ihmiset (ainakin ne, jotka olen tavannut) ovat samaa mieltä kanssani. Jokainen hoitakoon omansa, jos on kotona.
ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että elämä vauvan ja taaperon, tai saati useamman lapsen kanssa, on jotain aivan kamalaa kaaosta josta ei voi omin voimin selvitä tai ainakin se on hirrrrrveää kärsimystä kaikille osapuolille. Myös se ihmetyttää, että kuvitellaan pienten taaperoiden tarvitsevan jotain hienoa ja ihmeellistä aktivointia, virikkeitä ja kehittävää tekemistä mitä kotona ei muka voida antaa.
Jokainen tekee tietysti ihan omat päätöksensä, mutta itse en voisi kuvitella vieväni isompia lapsia hoitoon kun itse olen kotona. Eikä minulla todellakaan ole mitään hoitoapuja saatavilla.
Itse olen myös miettinyt sitä ja tuli mieleen, että nykyään pitää olla kotona siistiä ja tyylikästä ja äiti seksikäs ja halukas ja hyvän näköinen(tietysti heti synnytyksen jälkeen), terveellistä kotiruokaa, hyvin käyttäytyvä taapero jne. ja sitten pelätään että kun tulee perheeseen toinen lapsi, että ei hallitakaan enää arkea samaan malliin ja alkaa pölykoirat pyöriä nurkissa jne. Nykyään kohdistuu aika suuria vaatimuksia äiteihin. Täytyy itse osata relata, katsoa vähän läpi sormien sotkuja ja tarpeen tullen hakea einestä kaupasta, sitähän varten niitä on olemassa, että jos on tarvetta voi jättää joskus ruuan tekemättä. Päivien ei tarvitse mennä aikataulun mukaan vaan ihan fiiliksen mukaan. Jos ulkona sataa räntää ja vauva asuu rinnalla, voihan sitä järkätä vaikka kylpyhuoneeseen esikoiselle läträilyä leluilla tai majan parista tuolista. Siinä sitten imettelet majassa ja juot esikoisen tarjoilemaa " kahvia" ehkä yöpuvussa jos et ole vielä pukeisiin ehtinyt...Ymmärrätte ehkä mitä ajan takaa.
Tietysti esikko kiukkuaa ja pissailee lattialle, piirtelee seiniin ehkä kun silmä välttää. Mutta toisaalta sillä hakee äidin huomiota ja vahvistusta sille että on edelleen rakas vaikka tekisi mitä ja vaikka vauvakin on syntynyt. Meillä esikko reagoi rajusti ja talvivauvalla oli koliikki, mutta en koe kärsineeni(enkä vauvan tai esikoisen kärsineen). Perhekerho, muskari ja puistossa käymiset riittivät esikoiselle(ikäeroa lapsilla 2v7kk).
mutta mitä ihmeen kauhean pahaa on siinä, jos vie lapsen leikkimään hoitoon muutamia tunteja päivässä, jos lapsi selvästi nauttii muiden lasten seurasta?
Kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö haluaisi tai jaksaisi olla kahden lapsen kanssa kotona, puhumattakaan siitä, että olisi kyse elämänhallintaongelmista! Hei haloo, miksi sitten edes haluta toista lasta. Kai lapsellakin on oikeus leikkiä ikäistensä kanssa? Tämä mielestäni olisi mukavaa lapselle, toki vain ja ainoastaan jos hän on tilanteeseen tyytyväinen. Eri asia on mielestäni toki se, jos vanhempi lapsi laitetaan kokoaikaisesti hoitoon, vaikka äiti kotona.
Kaikki lapset ovat erilaisia. Toiset ujoja ja enemmän äidin perään, kun taas toiset jo 1-vuotiaina hyvin sosiaalisia seikkailijoita, jotka kirkuvat ilosta, kun näkevät toisia lapsia. Oma lapseni kuuluu jälkimmäisiin. Toki olisi kivaa asua vaikka Afrikassa, jossa kyläyhteisö periaate toimii ja lapsia juoksentelisi pitkin pientareita äitien tehdessä yhdessä askareita ja lapset eivät todellakaan ole vain äidin kanssa yhdessä majassa, vaan leikkivät muiden kanssa. Mutta tämä mun mielipide.
Miksi täällä on kovin arvosteleva ilmapiiri, kun on kyse erilaisista näkökulmista? Mielestäni tässä asiassa (siis edelleen muutamia tunteja hoidossa) ei ole mitään niin suvaitsemattoman pahaa.
Totta kai aion katsoa asiaa vasta, kun vauva on syntynyt ja seurata vähän tilannetta. Mutta halusinkin kuulla muiden kokemuksia samasta tilanteesta
Mitä eroa muuten lapsen kannalta on, onko äiti vauvan kanssa kotona vai aikuisten kanssa töissä? Jos lapsi siis mielellään menee päiväkotiin. Eri tilanne on sitten se kun jollakin kirjoittajalla lapsi ei yhtään halunnut päivähoitoon kun tiesi että äiti oli kotona..
Zel kyseli mitä eroa on, onko töissä vai vauvan kanssa kotona. Ero on siinä, että lapsi voi hyvinkin tuntea, että hänet viedään pois kotoa alta, ja vauva saa kaiken huomion, vieläpä kaiken sen huomion jonka hän ennen sai. Eli lapsi voi tuntea mustasukkaisuutta ja jopa hylkäämistä, kun hän ei saakaan olla kotona, vaan vauvaa siellä hyysätään ja hänet sysätään hoitoon. Tätä hylkäämisen tunnetta ei kannata vähätellä, ja selitellä, että lapsi tarvitsee virikkeitä. Väitän että 99 % lapsista valitsisi _mielummin_ äidin ja vauvan seuran kuin ne tarhan virikkeet, joita moni äiti tuntee pitävän niiin tärkeänä lapselleen. Tiedän myös monta lastenhoidon ammattilaista, joita suorastaan puistattaa tämä virikeasia, esim. serkkuni vaimo, joka on erään kunnan perhepäivähoitajien esimies, sanoo, että hänellä nousee karvat pystyyn, kun vanhemmat alkavat puhua siitä, kuinka heidän esikoisensa tarvitsevat virikkeitä ja siksi on tultava hoitoon, vaikka äiti onkin kotona vauvan kanssa.
Minä myös olen sitä mieltä, että subjektiivinen oikeus päivähoitoon tulisi poistaa ja sellaisten perheiden kohdalla, jossa tarvetta ilmenee toisen vanhemman ollessa kotona, olisi punnittava aina yksilöllisesti. Tiedättekö, että on sellaisiakin perheitä, joissa vanhemmat jopa lomaillessaan itse kesällä haluavat viedä lapsensa hoitoon, koska heillä on siihen oikeus!!! Ja vaikka totta on, että nämä tapaukset ovat poikkeuksia, on jokainen tapaus yksinkertaisesti LIIKAA.
edellä tarkoitin siis, että jos lapsi oikeasti osaisi valita, tehdä harkitun ja faktoihin perustuvan valinnan, valitsisi siis luultavasti kaikki kotona olon tarhan sijaan, kun äiti on vauvan kanssa kotona. Mutta luultavasti, melkeinpä jokainen lapsi, jos häneltä tätä kysyy, haluaa mennä leikkimään tarhaan ja sitten taas jonain päivänä ei. Eli ei tuollainen alle 5-vee varmaan ihan oikeasti osaa kertoa, missä hänellä on paras olla, eikä ymmärrä aikaperspektiiviä riittävästi ymmärtääkseen mitä tarkoittaa tarhassa käynti kun äiti on kotona esim seuraavan vuoden ajan. Siksi näitä asioita ei kannalta lapsilta kysellä, vaan aikuisten on tehtävä päätös.
Ei ole lasten asia päättää, meneekö hän hoitoon hän vai ei. Se on vanhempien asia. Tottakai lapsi haluaa leikkimään toisten lasten kanssa, mutta kyllä niitä leikkikavereita (poikkeustapauksia lukuunottamatta) löytyy muualtakin kuin päiväkodista.
Lapset ovat sopeutuvaisia. Jos (ja useimmiten kun) lapsi tykkää hoitopaikastaan, njiin eihän se tarkoita sitä, etteikö lapsi viihtyisi kotihoidossakin! Usein vanhemmat liioittelevat taaperonsa tai lapsensa ikäseuran ja virikkeiden kaipuuta. Kuka tahansa taapero on aikuisen näkökulmasta katsottuna vilkas ja tarvitsee opaljon virikkeitä. Osapäivähoito on muotijuttu, monet vanhemmat pelkäävät, että lapsi tai taapero putoaa yhteiskunnan oravanpyörästä jo ennen kouluikää, mikäli ei pääse päiväkotiin. Suurin osa vanhemmista osaa tarjota lapsilleen riittävästi virikkeitä kotonakin. Leikkikevetreitakin löytää ainakin taajama-alueilta muualtakin kuin päiväkodista.
Karu tosiasia on, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on yhteiskunnalle erittäin kallista. Täällä palstalla kysellään, miten osa-aikainen päivähoito eroaa kerhotoiminnasta. Lapsen kannalta katsottuna ero on siinä, että päiväkodissa suuri osa päivästä on odottelua ja siirtymätilanteita. Kerhossa taas keskitytään olennaiseen eli niihin paljon puhuttuihin ikätason mukaisiin mukaisiin virikkeisiin ja ryhmässä toimimisen opetteluun. Yhteiskunnan kannalta ero taas on siinä, että kansantalouden kannalta kerhotoiminta on paljon halvempaa kuin subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttäminen.
Itse olen työssäni sumplinut näitä hoitopaikka-asioita. Todella vaikeaa on löytää päivähoitopaikka jokaiselle sitä tarvitsevalle. Aina päivähoitopaikka ei todellakaan löydy lähimmästä tai toiseksi lähimmästä päiväkodista. Ja pienin syy tähän ei ole kotiäitien virikelapset (anteeksi suora ilmaus).
Äidit ja isät, luottakaa itseenne ja siihen, että te olette parhaat hoitajat ja virikkeiden tarjoajat lapsillenne!
kohta 2v ja 5kk ikänen menee 2 kertaa viikossa päiväkotiin tukitoimena. On siis esikoinen ja olen yh ja tukijoukkoja ei ole.
Ja tosiaan olen näistä viesteistä todennut että täällä on moni ihminen semmoista väkeä että yksin selvitään oli mikä oli viimiseen asti ja ollaan niin mustavalkoisia että eivät osaa ottaa että toisilla voi olla olosuhteet erilaisia mutta niitten mielipiteitten mukaan muittenkin kuuluisi elää? Lukekaa lehtiä ni voipi olla että sieltä löytyy semmoisiakin juttuja jossa ilmeisesti jossain kohtaa syystä tai toisesta sitä kun ei tiedä mennyt todella pahasti joku vikaan!
Subjektiivinen poäivähoito-oikeus on siis ennaltaehkäisevä lastensuojelutoimenpide. Vanhempien tilanne vaikuttaa ilman muuta hoitopaikan tarpeeseen. Lapsen sosiaalinen tarve hoitopaikkaan on eri asia kuin " puhdas virikepaikka" . Tämä huomioidaan myäs niitä hoiotopaikkoja järjestellessä.
Lisään vielä, että en ymmärrä tällä palstalla esiintyviä ilmauksia " kärsi, kärsi niin kirkkaamman krunun saat" . Omien lasten hoitaminen on harvoin kärsimystä. Ei kai kukaan mitään kruunua tavoittele? Kysehän non omien lasten hoidosta, perhe-elämästä, elämästä yhden tai useamman lapsen kanssa. Laskekaa nyt hyvät ihmiset sitä rimaa, kun perheeseen syntyy toinen lapsi.
Itselläni 2 lasta, 1v5kk ikäerolla. Meidän esikoinen on ollut pienestä asti erittäin sosiaalinen ja menevä lapsi.
Seuraa hänellä oli päivittin leikkipuistossa, jossa leikki lukuisia lapsia. Ja siitä hän oli iloinen, nautti kavereiden seurasta.
Kun vauva nukkui päikkäreitä, niin esikoinen nautti siitä, kun sai rauhassa vaikka vaan istua äidin sylissä, lukea kirjoja tai piirtää.
Syysmyrskyjen ja paukkupakkasten aikaan askarreltiin, leivottiin, rakennettin majoja ymm.
Kun tuli 3-vuotta ikää mittariin, niin hän meni leikkipuiston kerhoon (2*2,5h/viikko)... Tätä tarinaa vois jatkaa vaikka kuin pitkään =)
Poika on pian 6-vuotta ja alottaa ens viikolla eskarin... ja ekaa kertaa menee tarhan ovesta sisään. Hän on viihtynyt kotihoidossa hyvin, on erittäin sosiaalinen ja reipas poika...
Halusin vaan tällä tarinen tyngällä kertoa, että ei siellä kotona tarvi mitään sirkustemppuja tehdä, että lapsi viihtyis... nautitaan kiireettömästä arjesta.
Toki joukkoon mahtuu " huonojakin" päiviä, mutta eihän elämä voi olla pelkkää ruusuilla tanssimista =)
Tämä kotihoito on ollut meidän perheelle mieluinen juttu, mutta jokainen perhe tehköön omat päätöksensä =)
Hienoa, että keskusteluun saatiin hiukan puhtia ja erilaisia ajatuksia. Viimeisimpänä Emppa051 kommentoi omasta tilanteestaan yh:na. Mielestäni lähtökohdat ovat aivan erilaiset, jos lapsista vastaa kokonaan/pääsääntöisesti itse, jolloin subjektiivisen päivähoidon käyttäminen on mielestäni aivan ok. Itselläni on yksi ystävä, jonka mies on viikot töissä eri paikkakunnalla, joten on mielestäni aivan kohtuullista, että 5-vuotias esikoinen on muutaman päivän viikossa hoidossa, kun äiti on vauvan kanssa kotona.
Meillä on kotona 4-vuotias ja 2-vuotias. Kolmas syntyy helmikuussa. Kun kakkonen syntyi, esikoinen oli vielä kuukauden verran pph:lla lähes täyttä päivää, joten sain palautua synnytyksestä ja sain vauva-arjen hyvin rullaamaan. Oli suorastaan luksusta ja tein tuon ratkaisun TÄYSIN omista lähtökohdistani, syynä ei missään nimessä ollut esikoisen viriketarpeet. Toinen kuukausi olisi ollut vielä jäljellä ja esikoinen rupesi selvästi kapinoimaan hoitoon menemistä vastaan ja sitten hän jäikin kanssamme kotiin. Tämän jälkeen hän aloitti pikkukerhon 2xvko (2,5 tuntia kerrallaan). Kävi siellä ensimmäisen puoli vuotta aika nihkeästi ja aivan selvästi olisi halunnut olla nuokin hetket kanssani kotona. Pidin kuitenkin pintani ja kuljetin poikaa ahkerasti - saihan hän sieltä ikäistään seuraa ja niitä virikkeitä ;-). Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut aivan hyvin antaa periksi ja siirtää kerhon aloitusta.
Nyt tätä syksyä silmällä pitäen pohdin usean ystäväni kannustamana osapäivähoidon aloittamista päiväkodissa. Esikoinen olisi viettänyt muutaman siellä muutaman päivän viikossa. Punnitsin tätä vaihtoehtoja kerhoon verrattuna ja mm. seuraavista syistä päädyin edelleen kerhoon:
- kerhon aikana keskitytään pelkästään niihin virikkeisiin ja toisten seuraan
- kerhopaikka on kunnalle sekä myös perheellemme edullisempi vaihtoehto kuin osapäiväpaikka päiväkodissa
- poika on samalla viivalla kuin muutkin kerhossa eli ei joudu " luovimaan" joka päivä hoidossa olevien porukoihin näinä muutaman päivänä viikossa
- kerhokavereita ja heidän äitejään voi tavata vapaapäivinä, sillä ovat kaikki samassa tilanteessa kuin mekin
- pikkusisko voi aloittaa samassa kerhoryhmässä veljensä kanssa nyt syksyllä, kun täyttää 2 vuotta
Toki yhtenä suurena kysymyksenä oli se, tuleeko lapsistani " pullossa kasvaneita" , jos he ovat kotihoidossa. Tämän asian muutama alalla oleva ystäväni teilasivat heti nauraen. Toisaalta itsenikin on hoidettu kotona. Kävin toki seurakunnan kerhossa ja eskarissa ennen koulua, mutta muuten olin kotona. Siskoni ei käynyt kerhossakaan ja veljeni jätti väliin myös eskarin. Silti meistä jokaisesta on tullut jopa keskimääräistä sosiaalisempia tapauksia ja hyvin olemme kaikki sopeutuneet koulumaailmaan kun sen aika on tullut. Tämän takia en osaa olla huolissani. Toki sen verran asia on takaraivossa, että kuljen lasten kanssa aktiivisesti ja esikoisella on jo muutama harrastus, jotka tuovat hyvää virikettä arkeen. Raskaiden hoitopäivien jälkeen näitä harrastuksia ei noin pienelle raaskisi järjestääkään.
t. Jogu
mietin vain, että pitääkö sitä olla joku sosiaalitapaus, että lapsensa saa hoitoon. Hyvä äiti-huono äiti -keskustelua käydään muutenki lähes jokaisen äidin pääkopan sisällä. On varmasti osa niitä, jotka mukavuus syistä vievät esikoisen hoitoon vauvan synnyttyä (kuka tekee lapsia mukavuus syistä?!) mutta väitän, että moni on tuntenut syvää morkkista lapsen hoitoon viennistä ja samalla epäillyt omaa jaksamistaan taaperon ja vauvan kanssa. Väitän siis, että iso osa " subjektiivista hoito-oikeutta" käyttävistä ovat oma-aloitteisesti tehneet ennaltaehkäisevää työtä perheensä puolesta. Ja se on muuten ...vetin paljon halvempaa kuin korjaava sosiaalityö. On aika helppoa sanoa, että mitäs teit lapsia, jos et jaksa hoitaa. Syntyvyys laskisi reippaasti, jos isillä ja äideillä olisi se kristallipallo omista voimavaroistaan ja perheensä arjesta lapsiperheenä. Totta ihmeessä on näitä ihania naisia ja miehiä, jotka ovat kuin syntyneet äideiksi ja isiksi mutta eivät kaikki ole sellaisia. Ja edelleenkään ei ole sitä kristallipalloa, joka sanoisi kenestä on ja kenestä ei. Ja onhan niinkin, että vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu huolehtia koko perheen hyvinvoinnista ja ehkä joku huolehti siitä nimenomaan käyttämällä tuota hoito-oikeutta.
Mutta ap., jos arvelet hoitopaikan olevan tarpeen, minäkin suosittelisin ennemmin paria n. 6 tunnin hoitopäivää kuin vain lyhyttä pyörähdystä päiväkodilla päivittäin. Mutta jos jaksat kulkea kerhoissa ja teillä sellaisia on, erään kirjoittajan näkemys kerhoista on varmasti aktiivisempi suhtautuminen asiaan. Vaatii sinulta tietysti enemmän ja sitä löhöilyaikaa vauvan kanssa kotona ei sitten sinulle jää. (Viimeinen lause on vitsi. Se selvennykseksi.)
Tämä tuntuu olevan ikuinen aihe, josta ei kannattaisi tietty provosoitua mutta...
Måppi:
Kyllä se esikoinen todennäköisesti tämän tietää, kun sinne päivähoitoon menee, ei sitä tarvitse erikseen aikuisena " tunnustaa" .. ;) Mitä eroa muuten lapsen kannalta on, onko äiti vauvan kanssa kotona vai aikuisten kanssa töissä? Jos lapsi siis mielellään menee päiväkotiin. Eri tilanne on sitten se kun jollakin kirjoittajalla lapsi ei yhtään halunnut päivähoitoon kun tiesi että äiti oli kotona..
Sekö siihen sitten sinun mielestäsi auttaisi, että subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettaisiin?
Väitän, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto kohdistuisi ennen kaikkea niihin (meihin) äiteihin, jotka ovat tehneet lapset pätkätöiden lomassa, joilla ei ole työpaikkaa odottamassa ja jotka yrittävät hotovapaan jälkeen työllistyä jollain keinolla.
Jos en itse olisi laittanut lasta päivähoitoon ja jättäytynyt työttömäksi, en todennäköisesti olisi nyt töissä, sen verran tiukka ja työläs ja täyspäiväistä paneutumista vaativa oli tämä työllistymisprosessi.
Sen sijaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto ei millään lailla estäisi laittamasta lasta yksityiseen puolipäivähoitoon, mihin suurella osalla sellaisista ihmisistä on yksityisen hoidon tuen varassa varaa, joilla on varaa laittaa lapsi kunnalliseenkin puolipäivähoitoon.
Niin, laiskojahan ne äidit ovat. Tyhmiä, laiskoja ja saamattomia, toisin kuin ne äidit jotka hoitavat lapsensa kotona. Tosin yhteiskunnan yleisen retoriikan mukaan jälkimmäisetkin äidit (miksei koskaan isät?!) vain " ovat" kotona lasten kanssa, noin niin kuin luonnostaan ja naiseuden olemuksen kannustamina. Jee..
Edelleen olen sitä mieltä että kukin perhe tekee ratkaisut kuten parhaaksi näkee, ja tassut irti subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta! Siihen koskeminen tekee hallaa ihan joka ikiselle naiselle ikään, *sukupuoleen*, lapsilukuun tai työelämästatukseen katsomatta.