Kiittämätön lapsi

Taas seuraavalla kerralla samaa. Ei ole väliä onko hyvää vai pahaa

meillä lähes samanikäinen, joka on tottunut siihen, ettei aina mennä eikä aina saa. Tykkää touhuta kotona.



Keksikää yhteistä tekemistä leipomisesta alkaen. Lapsi on tottunut siihen että mennään, tehdään ja ostetaan koko ajan.

sun kannattaisi lukea Jari Sinkkosen miettitä lapsen kasvatuksesta. Tuon ikäisen lapsen ei voi olettaa edes olevan kiitollinen juuri Sinulle ja varsinkaan, kun on saanut noin paljon. Toivottavasti et ole itse sortunut siihen (mihin minä aikoinani), että pidät uuden saamista hienona, siitä puhutaan ja oikein yhdessä mennään shoppaileen. Lapsi oppii mallista tuossa iässä kaiken. Jos hehkuttaisit mansikkapellolle menoa, olisi se hänestä hienoa!

Tuon ikäinen tarvitsee normaalia oleskelua ja yhdessä eloa. Eli lukemista, hassuttelua, leikkimistä, juttelua, leipomista, askartelua, piirtelyä, pyöräilyä jne. Oma lapseni ei kaipaa Hoploppia yms, koska ei hänelle siitä ole kerrottu ( 5v).

Vie lapsesi kirjastoon, lue hänelle hänen valitsemansa kirja yhdessä istuen. Äläkä kysy poislähtiessänne, että oliko kivaa/ hienoa! Älä sano, että nyt pääset sinne ja tonne, jos olet kiltisti/ kauniisti/ tottelet.

Ota lapsi lapsena, kaikkine ominaisuuksineen. Opeta kiittämään, jos saa vieraalta jotain (mehua, lahjan tms.) Eli sanomaan kiitos-sanan.

Mistä lapsesi on oppinut noin rumaa kielenkäyttöä? Kuka käyttää "painu" -sanaa?

Komppaan täysillä. Jos lapsen ulosanti on tuollaista, niin selvästikään lapsen kanssa ei ole oltu, hänen kanssaan ei kommunikoida muuten kuin tavaran ja muun pikamielihyvän keinoin. Teillä ei ole oikeaa suhdetta, olet lapselle vain tavarantuottokone.

Keskustelkaa, lukekaa yhdessä, käykää pyöräretkellä, leikkikää. Kysy mitä mieltä lapsi on asioista (joka päivä, ei kerran kuussa), ole lapsen kanssa oikeasti läsnä.

Lapsia ei kannata tehdä jos ei vaivaudu olemaan heille läsnä. Lapsestasi tulee pesunkestävä itsekeskeinen kusipää jos näin jatkat.

rahaa ole kaikkeen. Mitä sitä häpeämään. Minusta yrität pitää lapsen tyytyväisenä keinolla millä hyvänsä. Kerro hänelle, että sinusta tuntuu pahalta, kun teet noin tai sanot noin.

mä jäin miettimään että voisiko kyse ollakin siitä että lapsi testaa sinua eikä kunnioita sinua. Saatko esimerkiksi syödä rauhassa? Tai lukea lehden aamulla ? Saatko puhua ystävän kanssa ilman että lapsesi jatkuvasti keskeyttää? Lapset kannattaa ihan pienestä pitäen opettaa siihen että aikuinenkin on ihminen eli tarvitsee omaa aikaa ja rauhaa. Voisiko olla että olet jo tavallaan liikaa läsnä lapsellesi? Mieleen tulee myös että näytätkö tunteesi lapsellesi (esim harmin ja pahan mielen siitä että kaupassa sovitut vaatteet eivät käy)



Jos sinusta tuntuu ettei omaa rauhaa ole/lapsesi ei sinua kunnioita niin nyt on viimeinen hetki alkaa sitä opetella. Pienin askelin.



terveisin, äiti ja kasvatustieteilijä

Sitten siitä läsnäolemisesta: En ole mitään muuta ollutkaan kuin läsnä. Olimme koko kesän olleet lomalla ja kyllä olen niin paljon lapsen kanssa tehnyt vaikka ja mitä. Aamusta iltaan. En lue päivisin, en katso telkkaria, en roiku av:lla. Olemme olleet liiankin tiiviisti, koska en meinaa saada vessa- tai suihkurauhaakaan enää. On heti oven takana milloin minkäkin asian vuoksi.

Anteeksi vain, mutta olen onnellinen, että pääsen maanantaina taas opiskelujen pariin. Tarvitsen etäisyyttä hänestä näiden monien viikkojen jälkeen,

ap

Paikalla fyysisesti olo ei ole sama asia kuin läsnäolo. Turhauttavaa kun et suostu tätä eroa ymmärtämään.

Tapa, jolla kuvaat lapsen kanssa käytyjä keskusteluja ja tapahtumia kertoo, että pidät lastasi jonain koristeena, jonka ärsyttäviä oikkuja sinun pitää kestää.

Lapsen kanssa voi olla läsnä vaikka lukisitkin itse kirjaa ja lapsi leikkisi omiaan. Teillä ei selvästikään ole sellaista suhdetta, että mukavuus, lämpö ja läheisyys tuntuisi tuollaisessa tilanteessa. Ette luota toisiinne. Lapsi on sinulle lemmikki ja sinä hänelle tavaroiden ostaja. Surullista.

tämä tilanne että perheeseen kuuluu vain 2 henkeä, äiti ja lapsi. Vaikea siinä on kummankaan pysyä tasapainossa, ja ajan kuluessa tilanne vain pahenee. Tulee läheisriippuvuutta ja riittämättömyyden tunnetta. 5-6 vuotta on sitäpaitsi lapsen vaikeimpia ikiä, moni vanhempi miettii silloin mikä lapseen on mennyt. Voimia toivon ap:lle kympillä.

lapsesi reagoi äidin ja isän eroon tai vertaa olemistaan sinun luonasi olemiseensa isänsä luona. Voisiko lapsen paha olo kummuta siitä ja unohtuuko se parhaiten, kun saa "materialistista tyydytystä". Sehän tuo vain hetken helpotuksen.

Jos ruoasta sanoo jotain negatiivista, niin pistä lautanen pois ja kehota poistumaan pöydästä. Äläkä anna välipaloja, vaan tarjoa seuraavalla ruokailukerralla se oikea ruoka, jos kelpaa. Jos ei kelpaa, niin olkoon nälässä. Kukaan lapsi ei kuole nälkään täysinäisen ruokalautasen eteen.



Vähennä vaateostoksilla käyntiä. Varsin vähällä vaatemäärälläkin pärjää, ja jos joku vaate ei kelpaa niin menköön ilman. Jos vaikkapa kengät eivät olekaan mieluisat, niin annat vaihtoehdot että nyt kysyt yhden kerran ja sen mukaan mennään mitä hän vastaa, ja jos ei vastaa niin sinä valitset. Lähdetäänkö nämä kengät jalassa vai sukkasillaan. - Kun on kerran kävellyt kerholle/tarhalle sukkasillaan, niin kummasti jää se kengistä valittaminen seuraavalla kerralla valittamatta, ja molemmilla on paljon mukavampaa.



Jos lapsi on vaateostoksilla valinnut jonkun tietyn vaatteen, niin annat sen vaatteen puettavaksi ylle. Viisivuotiaan kanssa voi vaikka sopia että joka toinen päivä vaatteet valitsee äiti ja joka toinen päivä lapsi - TAI äiti valitsee joka päivä.



Vaadi kiitosta. Ruoan jälkeen ei pöydästä nousta ilman että sanotaan kiitos. Muista näyttää itse mallia: kiitä ääneen vaikkapa äitiäsi/isääsi kun kyläilette ja vaikkapa halaa. Jos lapsi ei ole nähnyt miten osoitetaan kiitollisuutta, hän ei voi sitä hallita.



Muista myös että liikaa ei saa perustella. Lapselle pitäisi myös riittää vanhemman käsky, ja totella pitää vaikka ei huvittaisikaan. Miksei-jankuttajalle voi sanoa että nyt pitää lopettaa tuo narina, ja että jos vielä jatkaa niin sitten se on nurkka/jäähy/aresti/mitä-teillä-käytetäänkään.

Lapsi ei saisi äidilleen sanoa että "töihin siitä niin saat rahaa". Lapselle voi hyvin sanoa että äidille ei puhuta noin, ja että jos äidille puhuu tuohon sävyyn niin sitten on nurkan paikka.



Tsemppiä!

Vaikka kiitollisuus ja empaattisuus kehittyisikin kymmenestä vuodesta eteenpäin, niin lapset ei välttämättä näytä kiitollisuutta koko nuoruusvuosinaankaan omille vanhemmilleen(eivät ole voineet vaikuttaa omaan syntymäänsä, sinähän olet siitä vastuussa..).

Kun tajuaa, ettei voi aina olla se kiva kaveri, vaan äiti joka miettii mikä on hyväksi,huonoksi, mikä liikaa, liian vähän lopettaa lopulta odottamasta kiitollisuutta ja yrittämästä liikaa.

Se millä jaksaa on ajatus siitä, että lapsi aikuisena tajuaa hyvän lapsuuden, muistelee äitiä lämmöllä ja on sitten joskus kiitollinen.

On totta ettei lapset välttämättä osaa olla kiitollisia, mutta kyse onkin kasvatuksesta ja ympäristöstä. Kyllä kiittämään kasvatettu ja vanhempiaan kunnioittava noin 5 vee oikeasti osaa kiittää. Jos lapsi sanoo että " töihin siitä että saat rahaa" on jotain pahasti pielessä. Sen tyyppistä kommentointia ei kenenkään pidä lapseltaan (tai keltään muultakaan) sietää. Omani saisivat välittömästi jäähyä tms tuon tyyppisistä kommenteista. Mutta koska olemme heidät pienestä pitäen rakkaudella (runsailla haleilla ja pusuilla muun muassa) ja kurilla kasvattaneet ei tuollaisia kommentteja heiltä kuulu.



t. äiti ja kasvatustieteilijä

Hah ja pah sulle vain!



Ruoka tulee nenän eteen ja jos ei kelpaa, niin maistamisen jälkeen voi olla syömättä. Muuta ei tipu.



Kyllä minä kasvattaa osaan. Käytän jäähyä tarpeen tullen, mutta aika harvoin tarvitsee, koska on kuitenkin kiltti lapsi. Jos lelut lentelee seinään, ne lähtee ylähyllylle vuorokaudeksi. En korvaa köyhyyttä tai eroamme materiaalilla.



Teksti nyt on aika karkean kuuloista, mutta olen oikeasti mukava ja rento ihminen. Juttelen bussipysäkeillä, kirjastossa, lähikaupassa ihmisille. Kiitän, jos joku avaa minulle oven ym. Lapsi on näissä tilanteissa lähes aina mukana, joten saa kyllä hyvää esimerkkiä minusta. On hän itsekin alkanut hyvin sosiaaliseksi ja juttelee myös mielellään vaikka mummoilla, jotka häntä saattaa tulla ihastelemaan.

Viimeksi eilen eräs vanhempi rouva kehui lastani kirjastossa kuinka taitava hän on kielellisesti ja oli ensin luullut kouluikäiseksi kun kuuli vain puhetta. Ja hyvät puhujan lahjat hänellä onkin. Siinä menikin pitkä tovi kun kirjaston tätikin tuli juttuun mukaan ja kaikki neljä juttelimme niitä näitä.



ja siitä läsnäolosta. Kyllä minä olen läsnä! Liiankin läsnä. Niinkuin eräs sanoi. En tosiaan saa kovin rauhassa juoda aamukahviani, kun pitäisi olla jo leikkimässä aamu seitsemältä. Joka kerta tämänkaltaisissa tilanteissa selitän, että teen ensin tämän homman loppuun ja sitten voimme tehdä yhdessä jotain.



ap

Ihan sairasta vaatia kiitollisuutta lapselta, ei sen ymmärrys riitä siihen! Se tulee vasta empatian kehittymisen myötä, eli kyky asetta toisen asemaan ja tajuta toisen vaivannäkö kehittyy vasta 9-10v iässä. Sitä ennen lapsen kuuluukin olla ns kiittämätön, koskk hän ei kykene muuhun luonnostaan

Hulluja äitejä kun tollasta vaditte, muistelepa lapsuuttasi, ekan kerran tajusit olla kiitollinn ehkä 12 vuotiaana.

Meidän tytöt ovat aina olleet kamalan kohtuullisia, vaikka en ole todellakaan mikään hyvä kasvattaja, enkä läheskään aina pidä lapsia etusijalla...

että kyllä näytän tunteeni ja kerron jos pahoitan mielen. Huutamista meillä ei harrasteta, mutta osaan myös tiukan äänensävyn, josta lapsi ymmärtää, että olen tosissani. Enkä jää neuvottelemaan tai inttämään.



ap

Jos tempperamentinen 5v lapsi pahoittaa mielensä ja tiuskasee äidille jotain sen tapaista kun, että mene sitten töihin, niin ei siitä häntä sentään rangaista, eikä äitiä syytetä epäonnistuneeksi!

Lapsen käytöstä paheksutaan ja asiasta keskustellaan toki ja äitiä kannustetaan roolissaan jatkamaan määrätietosta työtään.

On totta ettei lapset välttämättä osaa olla kiitollisia, mutta kyse onkin kasvatuksesta ja ympäristöstä. Kyllä kiittämään kasvatettu ja vanhempiaan kunnioittava noin 5 vee oikeasti osaa kiittää. Jos lapsi sanoo että " töihin siitä että saat rahaa" on jotain pahasti pielessä. Sen tyyppistä kommentointia ei kenenkään pidä lapseltaan (tai keltään muultakaan) sietää. Omani saisivat välittömästi jäähyä tms tuon tyyppisistä kommenteista. Mutta koska olemme heidät pienestä pitäen rakkaudella (runsailla haleilla ja pusuilla muun muassa) ja kurilla kasvattaneet ei tuollaisia kommentteja heiltä kuulu.

t. äiti ja kasvatustieteilijä

Mulla on 2 tyttöä joista toinen karkeasti sanottuna aina tyytyväinen, suorastaan liikuttavan KIITOLLINEN ja muistaa myös kiittää ihan arkisistakin jutuista. Toivottaa päiväkodilla hyvää työpäivää yms. Ikää kohta 6v.



Sisko 9v, narisee kaikesta, ei koskaan saa mitään, on kateellinen pikkusiskolle ihan lapsellisista jutuista. Vaatii tasan saman mitä sisko saa, eikä tajua että on itse saanut jotain muuta. Esim sisko saa mummolta kynän ja hän vihon; valittaa että ei saa koskaan mitään kivaa, sisko saa paremman. Sisko suostuisi vaihtamaan, mutta valittaja ei kuitenkaan vaihda.



Itse olen yrittänyt iltarukouksen yhteydessa kekesiä "kiitosaiheita", mietitään yhdessä mistä ollaan kiitollisia.



Tilaisuuden tullen yritän saada ajatukset siihen mitä on eikä siihen mitä puuttuu. Todellisuudessa mitään ei juuri puutu. Ehkä se on se ongelma.

Pelkäsin suoraa kivitystä :D

Pyöräily, kirjasto, lautapelit, lukeminen, leikkipuistot, leipominen kaikki on meille ihan tuttua. Hoplopissa on käynyt kaksi kertaa, isänsä kanssa. Tiedän että lapselle tärkeintä on yhdessä olo eikä se kaikenmaailman hienous, vaikka lapsi niin luulee. Ja yhdessäoloon olen panostanutkin.

Hän kyllä osaa kiittää vierailta saamaansa. Myös ruokapöydästä poistuttuaan joka kerta kiittää. Mutta silloin se kiitos ei ole kiitos, vaan lähinnä ilmoitus vain, että olen lopettanut, poistun pöydästä.

ap

Että kun lapsi kiittää ruuan jälkeen, niin se pitää tulla jonakin suosionosoituksena, erillisenä nöyryytenä että kiitos kun sai ruokaa.

Oletko sä ap ihan terve?

Sinun lapsi käyttäytyy kuten kuuluu: eli kiittää ja sä mietit ettei se kiittäminen tule kuin ilmoituksena että olen syönyt.

Olen vähän huolissani teidän kotioloista jos näin oikeasti teillä on. Enkä tarkoita sitä että lapsessa olisi jotain vikaa, vaan siinä että sun juttu vaikuttaa todella häiriintyneeltä.

Oletko jutellut näistä neuvolassa? Että lapsen pitäisi olla äidille kiitollinen että saa ruokaa?

tiedän, että näin sen täytyykin olla. Tuliko nyt muotoiltua se ehkä väärään muotoon, mutta juuri sitä tarkoitinkin mitä sinäkin. Se tulee automaattisesti ilman "oikeaa" tarkoitustaan. Se on minulle enemmän kuin ok.



Turhaan olet huolissasi. Käsi sydämellä vannon, että olen täysipäinen ja lapsi hyvässä hoivassa. Saa syliä paljon ja kuulla rakastavansa joka päivä. Rajoja ja rakkautta sopivassa suhteessa.



ap

tiedän, että näin sen täytyykin olla. Tuliko nyt muotoiltua se ehkä väärään muotoon, mutta juuri sitä tarkoitinkin mitä sinäkin. Se tulee automaattisesti ilman "oikeaa" tarkoitustaan. Se on minulle enemmän kuin ok.

Turhaan olet huolissasi. Käsi sydämellä vannon, että olen täysipäinen ja lapsi hyvässä hoivassa. Saa syliä paljon ja kuulla rakastavansa joka päivä. Rajoja ja rakkautta sopivassa suhteessa.

ap

että hän saa kuulla rakastavani häntä joka päivä.

Ehkä tajusittekin.

ap

Tulin väärinymmärretyksi. Tarkoitin sitä, että jos tyttäresi kaipaa äitiä ja isää yhdessä, hän saattaa yrittää "unohtaa" sen tunteen korvaamalla sen jollain toisella tunteella, esim. innostumalla uudesta lelusta tai viettämällä päivän hoplopissa tms, jotta hänen ei tarvitse ajatella sitä asiaa, mikä oikeasti vaivaa. Jos tästä on kyse, niin se ei luultavasti ole edes tietoista. Tarkoitus ei ole syyllistää sinua tai aiheuttaa mielipahaa. Ajattelin vain, että jos tämä seikka on se, mikä aiheuttaa tyttäresi käytöksen, niin siihen auttaa eri asiat kuin siihen, että tyttäresi olisi oikeasti vain kiittämätön. En tiedä tuliko ajatukseni nyt sen selvemmin esitettyä, mutta toivon niin!