Kiittämätön lapsi

Niin, mistäs tuon tietää. Voihan se toki olla mahdollista, että meidän erillään asuminen näkyy tuolla tavoin käyttäytymisessä.



Lapsi on asunut syntymästään asti kanssani kaksin. Isä on kyllä jäänyt hyvin läheiseksi ja tapaa lasta usein, mutta lapsi kyllä toisinaan puhuu, että olisi kiva tehdä sitä tai tätä isän ja äidin kanssa yhdessä. Ja kyllä me joskus teemmekin, koska meillä on eksän kanssa hyvät välit. Ei se mitään lautapelin pelaamista kummempaa välttämättä ole, mutta jotain sentään.



Isällä on uusi suhde ja asuvat yhdessä. Lapsi on siellä otettu hyvin huomioon (esim. oma huone ja noin muutenkin ihan lapsiperheenkaltainen koti), mutta minulla ei ole uutta miestä.



ap

Rahaan olen vedonnut lähinnä, kun lapsi on halunnut jotain oikeasti kallista ja isoa. Silloin olen sanonut, että se maksaa todella paljon eikä ole niin paljon rahaa. Tiedän, että ei pitäisi.

Reissut on ollut lähinnä sukulaisreissuja. Hyvin tärkeitä meille molemmille. Ja toki hänkin nautti niistä, mutta kun ei ole päässyt sinne Hoplopiin ja huvipuistoon eikä muumimaailmaan eikä sitä ja tätä. Olen sanonut, että kesän reissut on reissattu ja syksymmällä voidaan ajatella Hoplop käyntiä. ap

ylenmäärin ole rahaa, tänä ihana kesänä olemme tehneet aika paljon edullisia juttuja ja jopa ilmaisia mm. kävimme liikennepuistossa aurooranportissa (ja lupasin että syksymmällä menemme uudestaan), suomenlinnassa eväät mukana =) mini golfaamassa oli 5 ekeä aikuiset 3 ekeä lapset, keilaamassa lahjakortilla eli keilarata 10 ekeä (citydiili tais olla) =D, käyneet kanssa leikkipuistoissa, kallio"kiipeily" seikkailua lähi ympäristössä, sinnekkin olisi voinut eväät ottaa, leffassa, hupikummussa karjalohjalla, tosin vaatii autoa 15 ekeä lapsi kokopäivä ja kallein reissu oli laivamatka viroon ja siellä käytiin eläintarhassa =) ja lapset, mies ja minä olemme enemmän kuin tyytyväisiä oltu ja rentoja

meillä kun isompi valittaa että on tylsää, niin sanon aina takaisin ettei mikään tuntuisi koskaan enää kivalta ja hauskalta jos koskaan ei ole tylsääkään... sama jos koko ajan hankkii jotain uutta niin ei osaa enää nauttia ja arvosta sitä jos kokoajan saan jotain...

jos sitä ei liikaa ole. Miksi lasta pitäisi suojella siltä, ettei ole sitä rikkainta sakkia?



Sen sijaan voi tehdä paljon muuta. Jos se ei riitä, niin oppimisen paikka. Niinhän meillä kaikilla on omien vajavuuksien kanssa.

Kun lapsi sanoo sinulle jotain tuollaista, että "painu xx", niin sanot tiukasti, että äidille ei puhuta noin! Lapsesi on saanut paljon ja olet ehkä asettanut hänet vähän liikaa etusijalle omaan elämääsi nähden: lapsi on alkanut kuvittelemaan, että olet olemassa vain hänen "palvelijanaan".



Toisekseen, jäin miettimään, onko exäsi haukkunut sinua lapsellenne, esim. juuri sitä samaa mitä elatusvelvolliset miehet yleensä mankuvat, että "menisi sekin töihin " tms.??

Oletko itse kiitollinen ilahtunut? Kiitä esim.piirrustuksista joita lapsi on tehnyt. Kerro kun päivässä on ollut mukavaa ja olet ilahtunut tapahtuneesta.kiitä myös muita ihmisiä lapsen kuullen. Kun lapsi saa jotain lahjan postissa, soittakaa lahjan antajalle kiitokset. Pikkuhiljaa lapsi oppii kiittämään ja ilahduttamaan muita ja saamaan kiitosta.

mutta meillä ihan vastaava tilanne kotona. Ja lapsi juuri tuon viisi vuotta (kohta kuusi).Osittain on varmasti tuota ikään kuuluvaa uhmaakin ja nyt kesällä tämä nariseminen vaan pahentunut viikkojen loman aikana... Tosi rasittavaa. Ja ottaa kyllä äitiä pattiin, mutta ei auta, kun antaa mennä toisesta korvasta savujen ulos. Koko aika pitäisi tehdä jotain tai saada jotain. Ja kyllä, eivät saa aina aluamaansa eikä järjestetä ohjemaa jatkuvasti. Meillä on kolme lasta. Ja muistelen, että esikoinenkin oli todella rasittava juuri tuossa eskari-ikäisenä... Olin vain sen hetkellisesti unohtanut ;) Aika nopeasti se uhma (ja verbaalinen taiteilu) sitten kuitenkin menivät ohi.



Mutta tsemppiä sinulle ap! Luulen, että aika auttaa ja meillä ainakin kaikki odottavat jo arjen, koulun, tarhan ja eskareiden alkua :)

sen verran, että on kyllä lukenut useammankin oppaan läpi ja ihan opisekllutkin asiaa, mutta joskus lapsetkin voivat olla haasteellisia kaivamaan äidin tunteet esiin... ;)

itse nakkaisin ulos siihen asti kunnes käyttäytyy

Vierailija kirjoitti:

hän kertoi tarinaa lapsista, jotka ei koskaan tykännyt mistään äidin tekemästä ruuasta. Joskus tämä äiti oli s itten kyllästynyt jatkuvaan valitukseen ja laittanut leegoja kattilaan jossa oli vettä ja tarjoillut tätä lapsille. Oli alkanut ruoka maistumaan siitä lähtien! :D



Eli kurjuutta kehiin, niin oppii arvostamaan kotia, leluja, harrastuksia ja ruokia yms :)

Tämä. Kun omat lapset (3kpl) alkoivat narista esim. ruuasta, heikensin sen makua kunnes narina loppui.  Ja ihme kyllä, se loppui. Sitten taas alettiin tekemään välillä mieliruokia, kunnes jossain vaiheessa taas kitinä alkoi, kun joka ruualla ei ollut sitä tai tätä. Ei muuta kuin homma uusiksi....

Mitenhän tällä perheellä menee nykyään kun lapsi on nyt 16v. Olis mielenkiintoista kuulla! :)