Minun on vaikea ymmärtää masennusta. Miltä tuntuu, kun on masentunut, mikä on päällimmäinen olotila?
Ahdistuksen ymmärrän paremmin, koska sitä minullakin on. Masennus on jotenkin käsittämätön asia minulle.
Ystävällisesti kysyn, koska kiinnostaa.
Kommentit (72)
varmuus siitä, että elämä on pilalla ja ainoa, mikä auttaa on itsemurha
sekä pohjaton uupumus ja voimattomuus.
ja ei jaksa tarttua mihinkään. kaikki ilo on kadonnut, ja juhlat, matkat ym tuntuu uuvuttavalta. haluaa vain olla paikallaan.
sellaista, ettei kirjaimellisesti pääse sängystä ylös. Ei jaksa mitään, ei halua tehdä mitään. Olla vain omissa oloissaan (kuin eläin joka vetäytyy piiloon kuolemaan)
Enpä itsekään terveenä ollessa voi "muistaa" millaista se masennus on. On se vaan niin sairas ja häiriintynyt olotila.
ei huvita lähteä juhliin, mutta hän kuitenkin lähtee? Koheneeko mieliala siellä hetkellisesti, vai jatkuuko voimattomuus ja haluttomuus koko juhlien ajan?
ap
ei huvita lähteä juhliin, mutta hän kuitenkin lähtee? Koheneeko mieliala siellä hetkellisesti, vai jatkuuko voimattomuus ja haluttomuus koko juhlien ajan?
ap
ja minua helpottaa aina valtavasti, kun aktivoin itseni jotenkin. Ahdistus iskee hiljaisuudessa ja/tai kun on liikaa aikaa ajatella. Juhlat, matkat ym. ovat kirjaimellisesti juhlaa minulle. Kun olen aktiivinen, "unohdan" oloni märehtimisen ja nautin tekemisestä ja elämästä.
ap
Mikään ei kiinnosta, mikään ei tunnu mielekkäältä. Millään ei ole mitään merkitystä. Aamulla päällimmäinen ajatus on se, että "Mitä järkeä on lähteä ylipäätään minnekään? Minusta ei ole hyötyä, joten ei ole hyötyä kenellekään enkä tule koskaan menestymään missään, joten ihan sama jäädä kotiin."
On niin turtunut olo, ettei edes itketä. Väsymys on jatkuvaa. Joko nukutaan päiväkausia tai unettomuus vaivaa. Olipa kumpi vaan, aina väsyttää. Päivä voi kulua helpostikin sängyssä maaten ja seinää tuijottaen tai nukkuen.
Oma masennukseni ei ainakaan ollut itkeskelyä ja oman pahan olon purkamista. Kun ei itkettänyt. Eikä ollut edes sitä pahaa oloa. Ei ollut mitään oloa. Tuntui, että olen vain ihmisen kuori, jonka ainoa tunne oli pohjaton ahdistus ja tarve päästä pois siitä kuoresta. Nytkin kun siitä kirjoittaa niin muistaa sen tunteen, miten teki mieli raapia iho verille että vain pääsisi pois "itsestään".
ja minua helpottaa aina valtavasti, kun aktivoin itseni jotenkin. Ahdistus iskee hiljaisuudessa ja/tai kun on liikaa aikaa ajatella. Juhlat, matkat ym. ovat kirjaimellisesti juhlaa minulle. Kun olen aktiivinen, "unohdan" oloni märehtimisen ja nautin tekemisestä ja elämästä.
ap
Masentuneelle voi se aktivoiminen olla todella vaikeaa. Mitä järkeä on lähteä matkoille? Mitä järkeä on lähteä juhliin? Kuka kaipaa siellä juhlissa? Mitä järkeä on laittautua nätiksi yhtä päivää varten, kun paluu arkeen on väistämätön.
ei huvita lähteä juhliin, mutta hän kuitenkin lähtee? Koheneeko mieliala siellä hetkellisesti, vai jatkuuko voimattomuus ja haluttomuus koko juhlien ajan?
ap
-> sama mieliala seuraa myös juhliin, sitä miettii, että pääsispä pian pois.
Ja masennus tuntuu tuskaiselta, miettii ja tavallaan odottaa, että kuolisi pois, helpottaisi.. Sitä herää miettimään ja tuskailemaan kesken yöuunienkin. Silloin ei muista miltä elämä normaalisti maistuu.
ei huvita lähteä juhliin, mutta hän kuitenkin lähtee? Koheneeko mieliala siellä hetkellisesti, vai jatkuuko voimattomuus ja haluttomuus koko juhlien ajan?
ap
Kun olin masentunut, vaati todella voimia lähteä vaikka juhliin. Saattoi olla, että monta kertaa puin jo vaatteet päälle ja sitten riisuin ne kuitenkin pois. Saatoin matkalta juhliin palata takaisin kotiin. Saatoin ahdistua juhlissa ja lähteä nopeasti kotiin. Joskus kävi myös niin, että ilta olikin sitten ihan hauska mutta kotiin palatessa sama tyhjyys valtasi mielen.
Kyllä mulla saattoi masentuneena seura piristää hetkellisesti ja ihmisten seurassa oleminen tuntui monesti helpolta sitten kun siinä tilanteessa oli, mutta siihen päätyminen oli vaikeaa.
ihan sekin kun menee pihalle ja juttelee naapurin kanssa normaaleja asioita, normalisoi ajatukset pitkäksi aikaa.
Se, että tuntee itsensä normaaliksi on mulle tosi voimaannuttavaa (sori toi äklö uudissana).
Ongelma on, että tosiaan masentunut ei hakeudu kovin herkästi ihmisten kanssa tekemisiin. Tulee itseään vahvistava kierre siitä yksinäisyydessä murheidensa vatvomisesta. Korostan, että mua ei auta murheiden vatvominen naapurin tai muiden kanssa, vaan se kun saan näytellä sille yhtä normaalia kuin mitä normaalit on. On ihanaa kuulla omasta suusta kun puhuu vaikka pihan perennoista jotain yleishöpinää.
Masennuksia on erilaisia. Vastauksena ap:n juhlakysymykseen voin sanoa, että itse olisin pakottanut itseni juhliin, aivan kuten pakotin itseni töihinkin, mutta olisin ollut täysin poissaoleva, itkuinen ja seurasta riippuen aggressiivinenkin. En ainakaan olisi tutustunut kehenkään uuteen ihmiseen juhlissa.
Toinen kysymys: miten kuvailisitte ajatteluanne? Onko se turtunutta, hidastunutta, kehää kiertävää vai jotain muuta?
Minulla ahdistuksesta kärsivänä ajattelu lähtee herkästi kiertämään kehää ja on liiankin vilkasta. Mieleen tulvahtelee kaikenlaisia kauhuskenaarioita elämästä, ja sitten ahdistun ja alan kelata lisää, ja pahimmillaan menen jo paniikkiin. En pääse ahdistavista ajatuksista eroon, ellen tietoisesti ala tehdä jotain ihan muuta eli aktivoidu.
Onko masentuneilla ajattelu yhtään tällaista, vai pikemmin turtunutta?
ap
auttoiko työssä käynti toipumaan nopeammin?
sisältönä lähinnä mustaa tyhjyyttä. Vähän niin kuin makaisi elävänä haudassa.
Juhlista muistan, että usein niissä käyminen sai masentumaan vain enemmän, tunsin olevani vastenmielinen ja arvoton. Joskus, jos syntyi aito kontakti johonkuhun mukavaan ihmiseen, olo kyllä saattoi hetkellisesti kohentuakin.
ja lisäksi ahdistus. itkua ilman syytä. pelkotiloja. unettomuutta...
on haluttomuus ja tunnottomuus. Mikään ei innosta tai tunnu helpottavalta.
Tuntuu siltä, että jos joku tulisi tarjoamaan vaikka ilmaista lomamatkaa, niin sekään ei tuntuisi miltään. Ja se on ajatuksenakin tosi ahdistavaa ettei saa kosketusta mihinkään, eikä osaa ajatella mikä auttaisi, eikä kiinnosta.