Kysymys sinulle ennen kauniiksi kehuttu, minkä ikäisenä rupsahdit?

Vierailija kirjoitti:

Eron huomaa siitä, etten enää käännä päitä. Olen nykyään osa ihmismassaa eikä kukaan kiinnitä minuun erityistä huomiota.

Muutos tapahtui noin 35-36-vuotiaana. Nyt ikää kohta 40.

Onkohan tuo mun kirjoittama. Ketjuhan on vanha. Ainakin olen samaa mieltä edelleen.

Olin babyface ja nuorempana asia jopa häiritsi minua. Omasta mielestäni kasvoni olivat tylsät, varsinkin suhteessa superhoikkaan vartalooni. 30 vuotiaana, juuri lapsen saaneena kasvoihin tuli muotoa, tunsin itseni kauniiksi ja sainkin todella paljon kehuja. Nyt 36 vuotiaana kasvoihin on tullut lisää kulmaa, vaikka edestä päin posket ovat edelleen sellaiset kuin nuorempana. Sivusta päin otetuista valokuvista vasta huomaa muutoksen. Rypyjä ei kuitenkaan ole.

Ehkä näytän vanhemmalta? Kummassakin on puolensa. En ajattele että ihmisen pitäisi aina näyttää samalta, tai että yksi aikakausi olisi parempi kuin toinen.

Mitä vanhemmaksi tulen, niin sen kauniimpi olen. Ympärilläni muut näyttävät menettävän loisteensa, mutta minulla se loiste vain kirkastuu. Ikää jo 50 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään. Iho on kiinteä ja rypytön, painan saman verran kuin nuorena, hiukset ovat yhtä pitkät ja paksut kuin nuorena. Käytän hormonikorvaushoitoa enkä koskaan ole ottanut aurinkoa tai tupakoinut. Vieläkin minua jäädään tuijottamaan, nykyään huomaan sen paremmin ja hymyilen takaisin. N64

Kuulostaa uskomattomalta, olisi kiva nähdä kuva. Täysin rypytön, kiinteäihoinen, pitkähiuksinen 64-vuotias? Onko sinulla nuoruudenlähde jossain?

Se, että lapsesta lähtien tulin huonovointiseksi auringossa ja olen kaikki kesät sisällä. D-vitamiinia syön purkista. Olen iloinen ja nauravainen, nukun pitkät yöunet, ja varmasti tuo hormonikorvaushoito, jota olen syönyt kohdunpoiston jälkeen 17 vuotta on auttanaut ihoa ja kehoa pysymään nuorena. Tyttäreni, joka on liki 40-vuotias sanoo, että hänkään ei ymmärrä miten olen tämän näköinen.

Neliseiskana, nyt 57.

Aion nousta vielä entinen kukoistukseen.

Diabetes toi lisäkiloja kun olin liki viiskyt. Syön kuitenkin vähän. Ennen siis söin 48 tunnin välein, en tiennyt, että on latentti diabetes ollut kolkyt vuotta.

Elämä on outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään. Iho on kiinteä ja rypytön, painan saman verran kuin nuorena, hiukset ovat yhtä pitkät ja paksut kuin nuorena. Käytän hormonikorvaushoitoa enkä koskaan ole ottanut aurinkoa tai tupakoinut. Vieläkin minua jäädään tuijottamaan, nykyään huomaan sen paremmin ja hymyilen takaisin. N64

Kuulostaa uskomattomalta, olisi kiva nähdä kuva. Täysin rypytön, kiinteäihoinen, pitkähiuksinen 64-vuotias? Onko sinulla nuoruudenlähde jossain?

Se, että lapsesta lähtien tulin huonovointiseksi auringossa ja olen kaikki kesät sisällä. D-vitamiinia syön purkista. Olen iloinen ja nauravainen, nukun pitkät yöunet, ja varmasti tuo hormonikorvaushoito, jota olen syönyt kohdunpoiston jälkeen 17 vuotta on auttanaut ihoa ja kehoa pysymään nuorena. Tyttäreni, joka on liki 40-vuotias sanoo, että hänkään ei ymmärrä miten olen tämän näköinen.

Lisään vielä, en ole käyttänyt alkoholia kuin muutaman kerran elämässäni, en tarvitse sitä mihinkään, minulla on kivaa ilmankin. Syön kevyttä kasvisvoittoista sekaruokaa ja juon paljon vettä. Aurinkolaseja käytän talvellakin autolla ajaessa, silmäni vuotavat herkästi. En ole koskaan käyttänyt silmäympärysvoiteita, mutta yöksi laitan aina tuoksutonta yövoidetta ja päiväksi päivävoidetta. En koskaan ole peittänyt ihoani puuterilla tai värivoiteella, ihoni on ollut valmiiksi hyvä aina. Meikkaan kevyesti silmät, poskipunaa ja huulipunaa aina. Hiuksille ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin pestä ja laittaa hoitoainetta, ne ovat pitkät ja vapaana tai ponnarilla tai sykeröllä.

Mielestäni rupsahdin silloin kun sain ekan vauvani. Kyllä se vaikutti kasvoihin ihan selvästi kun heräilin vähän väliä. Kaksi vuotta myöhemmin sain toisen lapseni. Lapsi on nyt 2 v ja pikkuhiljaa nukkuu paremmin mutta tupsahtaneen näköinen olen edelleen.

Tuo päiden kääntyminen on aika hyvä merkki. Itse olen 46 ja sitä tapahtuu edelleen.

Mutta minullakin on ollut niitä vuosia, jolloin päät eivät kääntyneet, silloin kun lapset olivat pieniä päästin itseni lihomaan enkä urheillut, söin mitä sattui... taisin käyttää turhan reippaasti alkoholiakin. Kaikki tuo näkyy ihossa ja olemuksessakin.

Silloin huomasin etteivät päät enää kääntyneet, vaikka menin baariin laittautuneenakin.

Vierailija kirjoitti:

Neliseiskana, nyt 57.

Aion nousta vielä entinen kukoistukseen.

Diabetes toi lisäkiloja kun olin liki viiskyt. Syön kuitenkin vähän. Ennen siis söin 48 tunnin välein, en tiennyt, että on latentti diabetes ollut kolkyt vuotta.

Elämä on outoa.

Vai olisivatko lisäkilot tuoneet sen diabeteksen...?

Mä näytin pitkään lapsikasvolta ja mun ei erikseen tarvii hyväksyä et näytän aikuiselta😁se on vaan hyvä jos aina kuullut siitä nuoren näkösyydestö

56-vuotiaana, kun olin ahdistavassa parisuhteessa. Nykyään olen tavis. Olen onneksi hoikka ja terve. Naamassa on ryppyjä, mutta meikillä saan itseni ihan hyväksi. Nyt on elämä parempi sinkkuna ja niin aion olla loppuikäni. N63

28-29-vuotiaana koin jonkinlaisen väliaikaisen romahduksen ulkonäöllisesti ja henkisesti. Olin päässyt huonosta parisuhteesta ulos, olin menettänyt lapsen, kokenut henkistä väkivaltaa, hylkäämisen ja pelkäsin etten koskaan enää koe rakkautta tai saa lisää lapsia.

Silmäni olivat oudon sumeat, ihoni jotenkin valahti suun ympäriltä, laihduin sekä huomasin että minulla oli aina väsynyt ja surullinen olo. Lisäksi ryhdyin tupakoimaan!

30-vuotiaana lopetin polttamisen, aloin odottaa lasta ja koin päässeeni henkisesti pahimman yli. Hormonit palauttivat minulle toivottuja kiloja, ja sain hehkun kasvoilleni. Ennen kaikkea sydämessäni ollut painon tunne katosi, voin henkisesti jälleen hyvin ja olo oli toiveikas.

Nyt 31-vuotiaana jo synnyttäneenä naisena peilistä katsoo nuorekas nainen, kauniskin. Iho ei juurikaan roiku mutta painoa on sopivasti, ei liian vähän muttei liikaakaan. Silmissä on aikuinen kokenut katse, mutta tunnen näyttäväni oikein hyvältä ikääni nähden. Joskus rupsahdus voi olla väliaikainen, sillä mikään ei syö niin paljon ihmistä kuin suru. Ja surullekin pitää antaa aikansa joskus.

35 v kun sain toisen lapsen. 13 kg liikaa, naama näyttää läskiltä ja tätimäiseltä.

Vierailija kirjoitti:

28-29-vuotiaana koin jonkinlaisen väliaikaisen romahduksen ulkonäöllisesti ja henkisesti. Olin päässyt huonosta parisuhteesta ulos, olin menettänyt lapsen, kokenut henkistä väkivaltaa, hylkäämisen ja pelkäsin etten koskaan enää koe rakkautta tai saa lisää lapsia.

Silmäni olivat oudon sumeat, ihoni jotenkin valahti suun ympäriltä, laihduin sekä huomasin että minulla oli aina väsynyt ja surullinen olo. Lisäksi ryhdyin tupakoimaan!

30-vuotiaana lopetin polttamisen, aloin odottaa lasta ja koin päässeeni henkisesti pahimman yli. Hormonit palauttivat minulle toivottuja kiloja, ja sain hehkun kasvoilleni. Ennen kaikkea sydämessäni ollut painon tunne katosi, voin henkisesti jälleen hyvin ja olo oli toiveikas.

Nyt 31-vuotiaana jo synnyttäneenä naisena peilistä katsoo nuorekas nainen, kauniskin. Iho ei juurikaan roiku mutta painoa on sopivasti, ei liian vähän muttei liikaakaan. Silmissä on aikuinen kokenut katse, mutta tunnen näyttäväni oikein hyvältä ikääni nähden. Joskus rupsahdus voi olla väliaikainen, sillä mikään ei syö niin paljon ihmistä kuin suru. Ja surullekin pitää antaa aikansa joskus.

Moni nainen on kyllä melkein parhaassa iässä kolmikymppisenä. Ei iho siinä iässä roiku, ehkä jos on laihduttanut kymmeniä kiloja. Oma ulkonäköni oli parhaimmillaan juuri tuolloin. Nyt ole 50-vuotias ja huomaa, että alamäki on alkanut.

Vierailija kirjoitti:

45v ja rupsahdus tapahtui ns yhdessä yössä, suru ja sairaudet.

Täällä iski vanhuus samassa iässä. Pelkkä suru riitti: läheisten sairastumiset ja kuolemat.

Stressi vanhentaa, mutta sen ymmärtää vasta kun sattuu omalle kohdalle.

Rupsahdin kolmenkympin tienoilla kun lapset olivat pieniä, huono parisuhde, ja ainoa vapaa-aika oli siiderille menoa kavereiden kanssa.

Luulin rupsahtaneeni pysyvästi mutta muutos tulikin parisuhteen päätyttyä kun muutin elämäntapojani ja löysin kuntosaliharrastuksen. Täytän ensi vuonna 40 ja jälleen kehutaan kauniiksi, olen myös itse tyytyväisempi kroppaani kuin koskaan.

Noin 5kymppisenä. Sain nuorimman (neljännen) lapseni 41-vuotiaana. Erosimme isänsä kanssa, kun lapsi oli parivuotias. Elämä oli tosi hektistä ja kiireistä, mutta siitä huolimatta harrastin liikuntaa aktiivisesti ja muutenkin pidin itsestäni huolta. Mutta kun vaihdevuodet alkoivat, paino nousi ja kiinnostus omaa ulkonäköäni kohtaan menetti merkityksensä. Aikaa olisi ollut enemmän, kun lapset kasvoivat, mutta liikunnan sijaan kulutin sohvaa suklaapatukka kourassa ja sehän alkoi nopeasti näkyä naamassa ja kropassa. Ja sillä tiellä ollaan edelleen, ihan rauhassa saan tallustella, ketään ei kiinnosta. Mutta kuten joku sanoikin; se on kyllä vapauttavaa ! Vanhemmiten (olen nyt 55) olen tullut yhä introvertimmaksi ja rakastan omaa rauhaa, enkä yhtään kaipaa niitä aikoja, kun öisin piti laittaa puhelin äänettömälle, kun innokkaimmat ihalijat soittelivat kapakasta tultuaan ja vannoivat suurta rakkauttaan. Kaikki ajallaan, nyt mennään näin ja olen tyytyväinen, että kaikenlaista on koettu, mutta niitä aikoja ei ole ikävä.

Noin 35-vuotiaana muutuin selvästi aikuisen näköiseksi. Olen aina ollut babyface, mutta tuossa iässä tyttömäisyys katosi.

Vierailija kirjoitti:

Tuo päiden kääntyminen on aika hyvä merkki. Itse olen 46 ja sitä tapahtuu edelleen.

Mutta minullakin on ollut niitä vuosia, jolloin päät eivät kääntyneet, silloin kun lapset olivat pieniä päästin itseni lihomaan enkä urheillut, söin mitä sattui... taisin käyttää turhan reippaasti alkoholiakin. Kaikki tuo näkyy ihossa ja olemuksessakin.

Silloin huomasin etteivät päät enää kääntyneet, vaikka menin baariin laittautuneenakin.

Varmaan vaikuttaa myös mihin  baariin menee

Ikääntyminen on luonnollinen prosessi, mutta kaunis nainen on kaunis vanhanakin.

Leikellyt puolestaan ovat useimmiten kammottavia kummajaisia.