Lue keskustelun säännöt.
Onko suhteella toivoa, jos mies ei halua muuttaa yhteen?
20.07.2012 |
Itseäni on nimittäin vähän alkanut epäilyttää. Ollaan seurusteltu 2 vuotta tosi tiiviisti. Mies on lähes joka yö mun luona yötä. Haluaisin kuitenkin jo enemmän, jotain pysyvämpää. Olen tehnyt omasta puolestani päätöksen että tämän miehen kanssa voisin viettää loppuelämäni, vaikka tokihan hänessä puutteitakin on. Suurin ongelma parisuhteessamme minun mielestäni on kuitenkin se, että "kunnollinen sitoutuminen" puuttuu. Haluaisin tavallaan varmuuden siitä, että mieskin on tässä jäädäkseen.
Miehen mielestä nyt on kuitenkin ihan liian aikaista muuttaa yhteen. Hänellä on taustalla huonoja kokemuksia parisuhteista, jonka vuoksi on muuttunut tosi varovaiseksi. Ymmärrän toki tämän, mutta toisaalta eihän sitä voi loppuelämäänsä pelätä että taas käy huonosti, jos siis kuitenkin naisen elämäänsä haluaa.
Uskon että arki tulisi meillä sujumaan ihan hyvin. Sen verran tämä 2 vuoden seurustelu on kuitenkin osviittaa antanut. Itselläni on aiemmasta suhteesta lapsi, joka tulisi asumaan kanssamme, joten minulla tässä on kuitenkin enemmän pelissä kuin hänellä. En haluaisi myöskään loputtomiin roikkua suhteessa, jossa ei ole varmuutta että se kunnollinen sitoutuminenkin on jossain vaiheessa edessä. En haluaisi tuhlata aikaani jahkailuun, kun en minä tästä ainakaan enää nuorene.
Ikää on molemmilla päälle 30.
Kommentit (72)
No mies haluaa edelleen tapailla myös muita. Ei ole vielä tavannut sitä oikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä meillä on vain tämän miehen kanssa liian erilaiset käsitykset ja näkemykset sitoutuneesta parisuhteesta. Koen itse oleellisena, että parin vuoden jälkeen voi jo asua yhdessä ja olla ns. perhe. Nyt kuitenkin tilanne on se, että olen pian 30v ja suhteessa, joka muistuttaa teinivuosieni parisuhdetta.
Minä haluaisin asua yhdessä, jakaa sen arjen, viettää joulua yhdessä. Aaton voi kumpikin viettää halutessaan vanhemmillaan, mutta loppuajan viettäisin mieluiten yhdessä kumppanini kanssa. Mies taas haluaa viettää koko joulun vanhempiensa kanssa ja tällöin emme myöskään pidä yleensä mitään yhteyttä. Tuntuu hullulta olla ns. vakavassa pitkässä parisuhteessa ja nököttää Joulupäivä ja Tapaninpäivä yksin kotona. En tiedä olisiko tilanne sama, jos asuisimme saman katon alla.
Haluatte elämältä eri asioita, eli ette ole sopivia toisillenne. Sinuna lähtisin noiksi joulunpäiviksi lapsen kanssa vaikka Tukholmaan ja unohtaisin koko äijän.
Mulla tosin on tuttava, joka sopinut miesystävänsä kanssa, että asuvat erillään, kunnes naisen lapset muuttavat pois kotoa. Olleet yhdessä jo pitkään.
Tukholmaan ei kannata Jouluksi lähteä. Kerran tein sen ja kaikki oli kiinni. Ruokaa sai ainoastaan Irkku pubista. Lisäksi oli vielä navakka tuuli ja vesisade.
Ap:n viestiin kommentti, että se mies tykkää olla sun kans, mutta ei halua lapsen isäpuoleksi. Teistä tuskin koskaan tulee ikinä uusperhettä. Jos uusperheen haluat niin sitten täytyy laittaa mies vaihtoon.
Meillä samantyyppinen tilanne, tosin sillä erolla että minulla ei ole lapsia, miehellä on. Alussa hänkin pohti yhteisen asunnon ostamista jne., mutta ne puheet on jääneet, ilmeisesti ensi-ihastuksen sammuttua. Mulla ei ole mitään hirvittävää kiirettä muuttaa yhteen, mutta jotain vakavoitumista odottaisin suhteelta. Plus sitten kun miehen lapset eivät enää asu kotona, jatkuuko sama tilanne edelleen? Tarvitsen kyllä itsekin omaa tilaa, mutta toisaalta en myöskään aio asua samassa kerrostalokodissa loppuikääni vaan olen haaveillut muuttavani taloon, jossa olisi oma piha. Nyt tuntuu että suunnitelmat on tehtävä yksin. En toisaalta halua painostaakaan.
se ei halua isäpuoleksi ja sellaista perhe-elämää
se siinä hannaa
ei tule haluamaan myöhemminkään
Omasta asunnosta luopuminen on liian iso riski. Jos tulee ero, uuden edullisen asunnon saaminen on todella vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä samantyyppinen tilanne, tosin sillä erolla että minulla ei ole lapsia, miehellä on. Alussa hänkin pohti yhteisen asunnon ostamista jne., mutta ne puheet on jääneet, ilmeisesti ensi-ihastuksen sammuttua. Mulla ei ole mitään hirvittävää kiirettä muuttaa yhteen, mutta jotain vakavoitumista odottaisin suhteelta. Plus sitten kun miehen lapset eivät enää asu kotona, jatkuuko sama tilanne edelleen? Tarvitsen kyllä itsekin omaa tilaa, mutta toisaalta en myöskään aio asua samassa kerrostalokodissa loppuikääni vaan olen haaveillut muuttavani taloon, jossa olisi oma piha. Nyt tuntuu että suunnitelmat on tehtävä yksin. En toisaalta halua painostaakaan.
Jos odotatte että miehen lapset muuttaa pois kotoota, esim. 18-21 vuotiaana, niin aina on vaara että tulevat takaisin kotiin. Joten mies tällä keinoin voi vedättää hamaan hautaan asti.
BTW, itse jonkinlaisessa uusioperheessä elävänä, miten jos lapset on tyyliin 5 ja 10 vee, niin moniko oikeesti jaksaa odottaa että lapset lentävät pesästä? Siihen menee todella monta vuotta. Tuo kuvitteellinen 5-v lapsikin voi asua kevyesti 25-vuotiaaksi kotona vielä. Itse emme aikailleet vaan muutettiin yhteen 2kk tutustumisesta vaikka toisella meistä oli alaikäinen lapsi sillä hetkellä vielä. Ok, liian pian, myönnän, mutta alkuvaikeuksien jälkeen hyvin meni sitten jo. Eikä lapsikaan pahasti traumatisoitunut :)
Ap: mies roikottaa sinua. Aluksi puhui naimisiinmenot ja yhteiset asunnot joten sai sut sitoutettua. Katselee jos parempi tulisi ja sitten se on menoa, nimittäin siihen uuteen suuntaan. Olet tällä hetkellä hyvä kompromissi valitettavasti. Onko esitellyt Sut vanhemmilleen jos ovat elossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samantyyppinen tilanne, tosin sillä erolla että minulla ei ole lapsia, miehellä on. Alussa hänkin pohti yhteisen asunnon ostamista jne., mutta ne puheet on jääneet, ilmeisesti ensi-ihastuksen sammuttua. Mulla ei ole mitään hirvittävää kiirettä muuttaa yhteen, mutta jotain vakavoitumista odottaisin suhteelta. Plus sitten kun miehen lapset eivät enää asu kotona, jatkuuko sama tilanne edelleen? Tarvitsen kyllä itsekin omaa tilaa, mutta toisaalta en myöskään aio asua samassa kerrostalokodissa loppuikääni vaan olen haaveillut muuttavani taloon, jossa olisi oma piha. Nyt tuntuu että suunnitelmat on tehtävä yksin. En toisaalta halua painostaakaan.
Jos odotatte että miehen lapset muuttaa pois kotoota, esim. 18-21 vuotiaana, niin aina on vaara että tulevat takaisin kotiin. Joten mies tällä keinoin voi vedättää hamaan hautaan asti.
BTW, its
Jatkan vielä omaan viestiini: asuntomme oli miehen isohko omakotitalo, joka toki lievensi tilannetta, eli ei asuttu missään pikku kerrostalo kämpässä sentään. Kun oltiin asuttu 2v, ostin puolet talosta (lainaa otin) eli en ole mikään lompakkoloinen jos sitä joku ehdottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä seurustelen sillä ehdolla että EI muuteta yhteen.
Mitä haet/saat tästä suhteesta?
En ole tuo jolle vastasit, mutta itsekään en enää muuttaisi yhteen.
Ensinnäkin silloin suhde arkistuu pikavauhtia, ja parisuhteesta tulee itsestäänselvyys, joka odottaa kotona kuin huonekasvi. Näin omalla kokemuksella.
Hetken seurustelin miehen kanssa, joka alkoi pian haaveilla yhteisestä kodista. Vaan jo seurusteluaikana lipsui siihen, että esim. yhteisen ruoanlaiton sijaan laitoinkin lopulta yksinäni ruokaa kun "sulta toi hoituu niin paljon paremmin :)".
Siinä salaattitarpeita pilkkoessani mietin, etten halua tällaista elämää enää, jossa olen se kotona odottava itsestäänselvyys, joka loihtii herkkuruoat pöytään, mutta jota ei tarvitse viedä koskaan romanttisille treffeille tai mitään vastaavaa huomiointia.
Kun annat vaimoetuja heti ensimmäisistä tapaamisista lähtien, niin miehellä ei ole mitään syytä kiirehtiä sitoutuneeseen parisuhteeseen, saatika avioliittoon yhteenmuutto mukaan luettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9v yhdessä ja molemmilla omat kämpät. Hyvä näin. En halua koskaan muuttaa saman katon alle asumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä seurustelen sillä ehdolla että EI muuteta yhteen.
Mitä haet/saat tästä suhteesta?
En ole tuo jolle vastasit, mutta itsekään en enää muuttaisi yhteen.
Ensinnäkin silloin suhde arkistuu pikavauhtia, ja parisuhteesta tulee itsestäänselvyys, joka odottaa kotona kuin huonekasvi. Näin omalla kokemuksella.
Hetken seurustelin miehen kanssa, joka alkoi pian haaveilla yhteisestä kodista. Vaan jo seurusteluaikana lipsui siihen, että esim. yhteisen ruoanlaiton sijaan laitoinkin lopulta yksinäni ruokaa kun "sulta toi hoituu niin paljon paremmin :)".
Siinä salaattitarpeita pilkkoessani mietin, etten halua tällaista elämää enää, jossa olen se kotona odottava itsestäänselvyys, joka loihtii herkkuruoat pöytään, mutta jota ei tarvitse viedä koskaan romanttisille treffeille tai mitään
Suhde arkipäiväistyy aina. Eri asunnoissa asuvilla tilanne menee vain lopulta siihen, ettei kumpikaan ole kohta enää toistensa luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liekö ihme ettei mies halua muuttaa yhteen lapsesi kanssa? Ei se kuvio ole hyväksi kellekään. Miksi ette voi seurustella asuen eri asunnoissa?
Mieti miehen näkökulmasta asiaa. Miksi muuttaisi yhteen kun menettää ihan kaikenboman kodistaan kun nainen vaatii ihan joka kerta että koko koti rakennetaan miellyttämään vain naista mutta miehelle asetetaan kuitenkin suurin maksu rasite siittä "yhteisestä" kodista kaatuu miehen niskaan.
Tuohan on teillä tavallaan Win-win tilanne kun molemmilla on omat kodit jotka on rakentunut miellyttämään itseään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun molemmilla on omat kodit, ei tarvitse tapella omasta tilasta, sisustusmausta tai mistään muustakaan turhanpäiväisestä. Vai pitäisikö tässä miehen taipua muuttamaan yh-äidin ja lapsen käveleväks lompakoks vailla kiveksiä?
En ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä 2 vuotta on lyhyt aika seurustella (ennen yhteenmuuttoa). En ymmärrä nykyaikaista seurustelua muutenkaan. Liian monta vuotta vaan "katellaan". Jos haluat vakavan parisuhteen, tee se selväksi heti suhteen alkuvaiheessa. Siis kerro, että etsit avomiestä tai aviomiestä, etkä kevyttä tapailua. Osa miehistä saattaa säikähtää ja juosta karkuun, mutta sellainen mies, joka on vakavissaan, jää. Näin karsitaan jyvät akanoista, eikä kenenkään aika tuhlaannu.
En suostuisi enää seurustelemaan miehen kanssa, joka jahkailee minun suhteeni. Haluan tuntea olevani varmalla pohjalla, tarvitsen miehen, joka tietää, että haluaa varmasti olla ja elää kanssani. Ja haluaa jakaa myös arjen. Onneksi olen löytänytkin miehen, joka haluaa samaa. Älkää naiset tyytykö liian vähään.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä 2 vuotta on lyhyt aika seurustella (ennen yhteenmuuttoa). En ymmärrä nykyaikaista seurustelua muutenkaan. Liian monta vuotta vaan "katellaan". Jos haluat vakavan parisuhteen, tee se selväksi heti suhteen alkuvaiheessa. Siis kerro, että etsit avomiestä tai aviomiestä, etkä kevyttä tapailua. Osa miehistä saattaa säikähtää ja juosta karkuun, mutta sellainen mies, joka on vakavissaan, jää. Näin karsitaan jyvät akanoista, eikä kenenkään aika tuhlaannu.
En suostuisi enää seurustelemaan miehen kanssa, joka jahkailee minun suhteeni. Haluan tuntea olevani varmalla pohjalla, tarvitsen miehen, joka tietää, että haluaa varmasti olla ja elää kanssani. Ja haluaa jakaa myös arjen. Onneksi olen löytänytkin miehen, joka haluaa samaa. Älkää naiset tyytykö liian vähään.
Monilla naisilla on vain se tilanne, että joku mies on oltava parisuhteessa. Moni nainen joutuu parisuhdemielessä valitsemaan tyhjän tai jonkun välillä. Seksiä toki sataa ovista ja ikkunoista lähes joka naiselle, mutta parisuhde on sitten asia ihan erikseen.
Onkos tuolle sinun vaatimukselle yhteenmuutosta lopulta mitään muuta syytä kuin se että haluat siirtää osan sinun ja sinun lapsen elämän kustannuksista miehen maksettavaksi?
Kun tuommoisessa tilanteessa missä on nainen, naisen lapsi ja mies niin miehelle asetetaan vähintään puolet kaikista kustannuksista vaikka mies on vain yksi kolmas osa
"Mies on lähes joka yö mun luona yötä."
Tämä lause ap:n tekstissä kertookin jo kaiken - mies haluaa jakaa hänen kanssaan yöt, mutta ei päiviä. Ei arkea, vaan pelkän yhteisen sängyn. Ja ap suostuu siihen. Miksi mies haluaisi koskaan muuttaa yhteen, kun noin pääsee helpommalla.
No, aloituksen viestistä on jo 10 vuotta, joten tuskin tämä kuvio on enää voimassa. Kerrohan ap, miten kävi, jos satut vielä lukemaan.
Jos mies ei muuta yhteen, hän ei suunnittele tulevaisuutta kanssasi.
Itsellä oli sama tilanne, mies epäröi muuttaa yhteen pitkään. Molemmilla meni tähän kyläilyyn paljon vapaa-aikaa, ei oikein ehtinyt muuta kuin kyläillä toisen luona, esim harrastuksiin tai ystävien tapaamisiin ei ollut aikaa.
Sitten päätin että ellei yhteiselämä kiinnosta, niin on aika mennä eteenpäin, vaikka olin tosi rakastunut.
Mies alkoi heti etsiä yhteistä asuntoa ja nyt ollaan asuttu yhdessä ja mies on oikein tyytyväinen, nyhjää kyljessä koko ajan ja ihastelee kaunista kotiamme.
Eli älä tyydy huonoon tilanteeseen.
Mitä haet/saat tästä suhteesta?